Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

Go

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JULIANE KOKOTT

8 päivänä toukokuuta 2008 1(1)

Yhdistetyt asiat C-428/06, C-429/06, C-430/06, C-431/06, C-432/06, C-433/06 ja C-434/06

Unión General de Trabajadores de la Rioja UGT-RIOJA

vastaan

Juntas Generales del Territorio Histórico de Vizcaya

ym.

(Tribunal Superior de Justicia del País Vascon (Espanja) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)

Valtiontuet – Alueellisen tai paikallisen julkisyhteisön toteuttamat verotukselliset toimenpiteet – Alennettu yhtiöverokanta – Tiettyihin investointeihin liittyvien kulujen vähennyskelpoisuus – Valikoivuus






I       Johdanto

1.        Kolme historiallista aluetta Vizcaya (Biskaja), Álava (Araba) ja Guipúzcoa (Gipuzkoa) ovat itsenäisiä alueyhteisöjä, jotka muodostavat yhdessä Baskimaan itsehallintoalueen. Niillä on niille annettujen erityisoikeuksien (Fueros) perusteella omaa lainsäädäntövaltaa vero-oikeuden alalla. Tätä toimivaltaa käyttämällä ne ovat vahvistaneet yhtiöverokannaksi niiden alueilla toimivien yhtiöiden osalta 32,5 prosenttia. Espanjassa sovelletaan sen sijaan yleisesti 35 prosentin suuruista yhtiöverokantaa. Lisäksi alueet ovat antaneet tiettyjen investointien huomioimisesta verotuksessa erityissäännöksiä, joille ei ole vastinetta Espanjan verolainsäädännössä.

2.        Naapurialueiden La Riojan ja Kastilia ja Leónin sekä Unión General de Trabajadores de la Rioja UGT-RIOJA -nimisen ammattiyhdistyksen mielestä nämä verosäännökset ovat ylemmäntasoisen kansallisen lainsäädännön vastaisia ja merkitsevät EY 87 ja EY 88 artiklassa tarkoitettuja lainvastaisia valtiontukia. Tästä syystä ne nostivat kanteen Tribunal Superior de Justicia del País Vascossa, joka on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle nyt käsiteltävät seitsemän pitkälti samansisältöistä ennakkoratkaisupyyntöä.(2)

3.        Epäselvää on ennen kaikkea se, suositaanko historiallisten alueiden verotuksellisilla toimenpiteillä jotakin ”yritystä tai tuotannonalaa” muihin nähden eli ovatko ne valikoivia. Jos viitekehykseksi valitaan koko Espanjan alue, kyseessä olisi alueellinen valikoivuus. Riidanalaisia verosäännöksiä pystyvät näet hyödyntämään ainoastaan Espanjan tiettyihin osiin eli historiallisille alueille sijoittautuneet yritykset.

4.        Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin selventänyt asiassa Portugali vastaan komissio 6.9.2006 antamassaan tuomiossa(3) (jäljempänä Azoreita koskeva tuomio) Portugalin Azorien alueen tiettyjen verosäännösten osalta, että kun kyseessä ovat alueellisen tai paikallisen julkisyhteisön toteuttamat verotukselliset toimenpiteet, viitekehyksenä ei ole välttämättä jäsenvaltion koko alue. Jos tällaisella julkisyhteisöllä on riittävän laaja autonomia, myös sen alue yksinään voi muodostaa merkityksellisen maantieteellisen viitekehyksen. Tässä tapauksessa säännös, jolla suositaan kaikkia alueella sijaitsevia yrityksiä samalla tavoin, on yleinen eikä valikoiva toimenpide, eikä se täytä valtiontuen määritelmää.

5.        Historiallisten alueiden Vizcayan, Álavan ja Guipúzcoan verotukselliset toimenpiteet ovat tähän mennessä työllistäneet yhteisöjen tuomioistuinta ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta yli 40 oikeudenkäynnissä ja työllistävät edelleen.(4) Säännökset, jotka ovat nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisia, eivät ole kuitenkaan olleet vielä oikeudenkäynnin kohteena. Komissio ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat katsoneet tähän mennessä käsiteltyjen toimenpiteiden olleen valikoivia paitsi niiden alueellisen soveltamisalan perusteella, myös sellaisten edunsaajien piiriä rajoittavien muiden edellytysten perusteella, jotka ovat koskeneet esimerkiksi yritysten kokoa tai sitä, että kyseessä on uusi alueelle sijoittautunut yritys.(5)

6.        Nyt käsiteltävissä asioissa ratkaisevaa on sitä vastoin ainoastaan verosäännösten luonne alueellisena toimenpiteenä. Tämä antaa yhteisöjen tuomioistuimelle tilaisuuden kehittää edelleen Azoreita koskeneessa tuomiossa vahvistamaansa oikeuskäytäntöä. Sen on erityisesti tarkennettava, mitä vaatimuksia on asetettava alueellisten ja paikallisten julkisyhteisöjen itsehallinnolle, jotta niiden verosäännökset olisi luokiteltava itsenäisiksi eikä valtioon kokonaisuutena liittyviksi toimenpiteiksi.

II     Asiaa koskeva lainsäädäntö

A       Espanjan perustuslaki

7.        Seuraavat Espanjan perustuslain säännökset ovat tässä asiayhteydessä erityisen merkittäviä:

”2 § – Perustuslain perustana on Espanjan kansakunnan erottamaton ykseys, kaikkien espanjalaisten yhteinen ja jakamaton isänmaa; siinä tunnustetaan ja taataan oikeus kansakunnan muodostavien kansallisuuksien ja alueiden autonomiaan sekä näiden kaikkien väliseen yhteisvastuuseen.

31 § – 1. Kaikki osallistuvat julkisten menojen kattamiseen taloudellisen suorituskykynsä ja sellaisen oikeudenmukaisen sekä yhdenvertaisuuden ja progressiivisuuden periaatteisiin perustuvan verojärjestelmän välityksellä, joka ei saa missään tapauksessa olla konfiskatorinen.

– –”

8.        Perustuslain VIII osasto koskee valtion aluejakoa, ja siihen sisältyvät muun muassa seuraavat säännökset:

”137 § – Valtion alue on jaettu kuntiin, maakuntiin ja perustettaviin itsehallintoalueisiin. Niillä kaikilla on autonomia tehtäviensä hoitamisessa.

138 § – 1. Valtio varmistaa perustuslain 2 §:ssä vahvistetun yhteisvastuun periaatteen tehokkaan toteutumisen siten, että se huolehtii asianmukaisesta ja oikeudenmukaisesta taloudellisesta tasapainosta valtion eri osien välillä; se ottaa erityisesti huomioon saarialueiden tilanteen.

(2)      Yksittäisten itsehallintoalueiden lakien väliset erot eivät saa missään tapauksessa johtaa taloudellisiin tai sosiaalisiin erioikeuksiin.

139 § – 1. Kaikilla espanjalaisilla on kaikkialla valtion alueella samat oikeudet ja velvollisuudet.

2.      Viranomaiset eivät saa toteuttaa toimenpiteitä, joilla estetään suoraan tai epäsuorasti henkilöiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisvapaus sekä tavaroiden vapaa liikkuvuus koko Espanjan valtion alueella.

143 § – 1. Toisiinsa rajoittuvat maakunnat, joilla on yhteisiä historiaan, kulttuuriin ja talouteen liittyviä ominaispiirteitä, saarialueet sekä maakunnat, jotka muodostavat historiallisesti alueellisen kokonaisuuden, voivat käyttäessään perustuslain 2 §:ssä tunnustettua oikeutta autonomiaan saada itsehallinnon ja perustaa tämän osaston säännösten sekä vastaavien lakien mukaisesti itsehallintoalueita.

– –”

9.        Perustuslain 148 ja 149 §:ssä luetellaan alat, joilla itsehallintoalueet voivat saada toimivallan ja vastaavasti alat, joilla toimivalta on pysytetty valtiolla. Itsehallintoalueiden mahdollisiin tehtäviin kuuluvat tässä yhteydessä erityisesti itsehallintoalueen taloudellisen kehityksen edistäminen koko valtion tason talouspolitiikassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti (148 §:n 1 momentin 13 kohta).

10.      Perustuslain 156–158 §:ään sisältyy tarkempia säännöksiä toiminnan rahoituksesta:

”156 § – 1. Itsehallintoalueilla on taloudellinen autonomia, kun ne kehittävät ja käyttävät toimivaltuuksiaan valtiontalouteen nähden suoritettavaa yhteensovittamista ja kaikkien espanjalaisten yhteisvastuuta koskevien periaatteiden mukaisesti.

2.      Itsehallintoalueet voivat lakien ja lakien mukaisesti edustaa ja avustaa valtiota verojen kantamisessa, hallinnoimisessa ja tilittämisessä.

157 § – 1. Itsehallintoalueiden varat muodostuvat

a)       kokonaan tai osittain valtion luovuttamista verovaroista, valtion verojen lisäksi kerättävistä veroista ja valtion tuloista saatavista muista osuuksista;

b)       omista veroista, maksuista ja erityismaksuista

c)       alueidenvälisestä tasausrahastosta tehdyistä siirroista ja muista valtiontaloudesta tehtävistä siirroista

d)       niiden omaisuudesta saatavista tuotoista ja yksityisoikeudellisista tuloista;

e)       luottotoiminnasta saatavista tuloista.

2.      Itsehallintoalueet eivät saa missään tapauksessa toteuttaa verotuksellisia toimenpiteitä, jotka kohdistuvat niiden alueen ulkopuolella sijaitsevaan omaisuuteen tai jotka haittaavat tavaroiden vapaata liikkuvuutta tai palvelujen tarjoamisen vapautta.

– –

158 § – 1. Valtion talousarviossa voidaan varata varoja itsehallintoalueille kohdistettaviin siirtoihin, joissa otetaan huomioon niiden vastuulleen ottamien valtion palvelujen ja toimintojen laajuus ja julkisten peruspalvelujen vähimmäistason varmistaminen koko Espanjan alueella.

2.      Alueidenvälisten taloudellisten epätasapainotilanteiden korjaamiseksi ja yhteisvastuuperiaatteen tehokkaaksi toteuttamiseksi perustetaan investointeja varten tasausrahasto, jonka varat Espanjan parlamentti (Cortes Generales) jakaa itsehallintoalueiden ja maakuntien kesken.”

B       Itsehallintolaki

11.      Baskimaan itsehallintoalue perustuu valtio-oikeudellisesti vuoden 1979 itsehallintolakiin,(6) jonka 40 §:ssä sille annetaan autonominen taloushallinto.

12.      Lisäksi itsehallintolain 41 §:n 1 momentissa säädetään, että valtion ja Baskimaan välisiin vero-oikeudellisiin suhteisiin sovelletaan perinteistä alueita (Fueros) koskevaa Concierto Económico -nimiseen sopimukseen (taloussopimus) perustuvaa järjestelmää. Lain 41 §:n 2 momentissa vahvistetaan seuraavat periaatteet taloussopimusta varten:

”a)       Historiallisten alueiden [Baskimaan maakunnat, joita alueiden (Fueros) erityisoikeudet koskevat] toimivaltaisilla laitoksilla on oikeus pitää alueellaan voimassa ja perustaa verojärjestelmä ja säännellä sitä edellyttäen, että ne ottavat huomioon valtion yleisen vero-oikeudellisen rakenteen, niihin sovellettavaan taloussopimukseen sisältyvät yhteensovittamista, vero-oikeudellista yhdenmukaistamista ja yhteistyötä valtion kanssa koskevat määräykset sekä Baskimaan parlamentin antamat säännökset, joilla tavoitellaan näitä päämääriä itsehallintoalueella. – –

b)      Historiallisten alueiden viranomaiset (Diputaciones Forales) vastaavat jokaisella historiallisella alueella kaikkien verojen kannosta, hallinnoinnista, tilittämisestä, perinnästä ja valvonnasta, tulleja lukuun ottamatta – –, sanotun kuitenkaan rajoittamatta valtion kanssa tehtävää yhteistyötä ja sen suorittamia tarkastuksia.

c)      Historiallisten alueiden toimivaltaisten elinten on tehtävä asianmukaiset päätökset sellaisten poikkeuksellisten ja suhdanteisiin liittyvien verosäännösten soveltamisesta alueellaan, joiden soveltamisesta koko maan alueella valtio on tehnyt päätöksen. Niiden voimassaoloaika vastaa valtion säännösten voimassaoloaikaa.

d)      Baskimaa suorittaa valtiolle kokonaissumman, joka muodostuu sen historiallisten alueiden osasuorituksista, jotka näiden on suoritettava osuutenaan valtiolle kuuluvista rasitteista, joista autonominen yhteisö ei vastaa.

e)      Edellä mainitun kokonaissumman muodostavien historiallisten alueiden osasuoritusten vahvistamiseksi asetetaan sekakomitea, jossa on yhtäältä yksi edustaja kustakin historiallisten alueiden viranomaisesta (Diputación Foral) ja vastaava määrä Baskimaan hallituksen edustajia sekä toisaalta vastaava määrä valtionhallinnon edustajia. Tällä tavalla vahvistettu osuus vahvistetaan lailla voimassaoloajaksi, josta on määrätty taloussopimuksessa, tämän kuitenkaan rajoittamatta osuuden vuosittaista mukauttamista niin ikään taloussopimuksessa määrätyn menettelyn mukaisesti.

f)      Järjestelmää on sovellettava perustuslain 138 ja 156 §:ssä tarkoitetun yhteisvastuun periaatteen mukaisesti.”

C       Taloussopimus

13.      Nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavalla Baskimaan itsehallintoalueen ja Espanjan välillä vuonna 2002 tehdyllä taloussopimuksella(7) korvataan sitä edeltänyt vuonna 1981 tehty sopimus. Taloussopimuksen 2–4 §:ssä esitetään seuraavasti periaatteet, joita historiallisten alueiden on noudatettava verojärjestelmää perustaessaan:

”2 §. Yleisiä periaatteita

1.      Historiallisten alueiden käyttöön ottaman verojärjestelmän on oltava seuraavien periaatteiden mukainen:

1.1.– Yhteisvastuun noudattaminen perustuslaissa ja itsehallintolaissa vahvistetussa laajuudessa.

1.2.– Valtion yleisen vero-oikeudellisen rakenteen noudattaminen.

1.3.– Yhteensovittaminen, vero-oikeudellinen yhdenmukaistaminen ja yhteistyö valtion kanssa tämän taloussopimuksen määräysten mukaisesti.

1.4.– Yhteensovittaminen, vero-oikeudellinen yhdenmukaistaminen ja yhteistyö historiallisten alueiden elinten välillä Baskimaan parlamentin antamien tätä koskevien määräysten mukaisesti.

1.5.– Niiden kansainvälisten sopimusten tai yleissopimusten noudattaminen, jotka Espanja on allekirjoittanut ja jotka se on ratifioinut tai joihin se on liittynyt.

Erityisesti on noudatettava niiden sopimusten määräyksiä, joita Espanja on tehnyt kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi, ja Euroopan unionin antamia verotuksen yhdenmukaistamista koskevia sääntöjä, missä yhteydessä on suoritettava hyvitykset, jotka seuraavat näiden yleissopimusten ja sääntöjen soveltamisesta.

2.      Tämän sopimuksen määräyksiä on tulkittava yleisessä verolaissa (Ley General Tributaria) vero-oikeuden tulkinnan osalta annettujen säännösten mukaisesti.

3 §. Verotuksen yhdenmukaistaminen

Verolainsäädäntöä valmistellessaan historialliset alueet

a)      noudattavat yleistä verolakia (Ley General Tributaria) terminologian ja käsitteiden osalta, tämän kuitenkaan rajoittamatta tässä taloussopimuksessa vahvistettujen erityismääräysten soveltamista

b)      pitävät voimassa tehokkaan kokonaisverorasituksen, joka vastaa muualla valtion alueella voimassa olevaa rasitusta

c)      kunnioittavat henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisvapautta sekä tavaroiden ja pääomien vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta ja takaavat ne koko Espanjan alueella siten, että varojen kohdentamisella ei saa olla syrjiviä vaikutuksia, sillä ei saa heikentää yritysten kilpailumahdollisuuksia eikä siinä saa tapahtua vääristymiä

d)      käyttävät samaa jakoa karjanhoitoon, kaivostoimintaan, teollisuuteen, kauppaan sekä vapaisiin ammatteihin tai taideammatteihin liittyviin palveluihin kuin koko maan alueella, tämän kuitenkaan rajoittamatta mahdollista näiden toimintojen pidemmälle menevää jakoa.

4 §. Yhteistyön periaate

1.      Historiallisten alueiden toimivaltaiset elimet ilmoittavat valtionhallinnolle vero-oikeudellisiin säännöksiin liittyvistä aloitteista hyvissä ajoin ennen säännösten voimaantuloa.

Valtionhallinto ilmoittaa vastaavalla tavalla näille elimille vastaavista aloitteista.

2.      Valtio kehittää mekanismeja, jotka mahdollistavat Baskimaan elinten yhteistyön sellaisten kansainvälisten yleissopimusten osalta, jotka vaikuttavat tämän taloussopimuksen soveltamiseen.

3.      Täyttäessään tehtäviään hallinnon, valvonnan ja verojensa perimisen osalta valtio ja historialliset alueet toimittavat vastavuoroisesti viipymättä ja asianmukaisessa muodossa toisilleen tietoja, joita ne pitävät välttämättöminä näiden verojen sujuvampaa kantamista varten.

Erityisesti molemmat viranomaiset

a)      välittävät vastavuoroisesti tietojenkäsittelykeskustensa välityksellä kaikki tarvitsemansa tiedot. Tätä tarkoitusta varten otetaan käyttöön tarvittavat tekniset välineet vastavuoroista tiedonvälitystä varten. Vuosittain laaditaan yhteinen ja yhteensovitettu verotietojen kehittämistä koskeva suunnitelma

b)      valvontaviranomaiset valmistelevat yhteisiä valvontasuunnitelmia valittuja yhteensovittuja tavoitteita, aloja ja menettelyjä varten sekä sellaisia verovelvollisia varten, jotka ovat vaihtaneet asuinpaikkaa, sellaisia yrityksiä varten, joihin sovelletaan verotuksen avoimuutta, ja sellaisia yrityksiä varten, joilta kannetaan yhtiövero liikevaihdon mukaan.”

14.      Sopimuksen 14 §:n 1 momentissa määrätään verotustoimivallan jaosta yhtiöveron osalta seuraavaa:

”1.      Yhtiövero on yhteensovitettu, autonomisen lainsäädäntövallan piiriin kuuluva vero, joka kannetaan verovelvollisilta, joiden verotuksellinen kotipaikka on Baskimaassa.

Verovelvollisiin, joiden liikevaihto oli edellisenä verovuonna yli 6 miljoonaa euroa ja jotka olivat saaneet kyseisenä verovuonna vähintään 75 prosenttia liikevaihdostaan yhteiseltä alueelta, sovelletaan edelleen tämän alueen lainsäädäntöä, sanotun rajoittamatta edellisen kohdan soveltamista.

Samoin autonomista oikeutta sovelletaan verovelvollisiin, joiden verotuksellinen kotipaikka on yhteisellä alueella, jos niiden liikevaihto oli edellisenä verovuonna yli 6 miljoonaa euroa ja ne ovat saaneet koko liikevaihdon Baskimaasta.”

15.      Taloussopimuksen 48–60 § koskevat valtion ja Baskimaan taloussuhteita. Taloussopimuksen 48–50 §:n sanamuoto on seuraava:

”48 §. Yleisiä periaatteita

Valtion ja Baskimaan välisiä taloussuhteita koskevat seuraavat periaatteet:

1. Baskimaan elinten verotuksellinen ja taloudellinen autonomia, kun ne kehittävät ja käyttävät toimivaltaansa

2. Yhteisvastuun säilyttäminen perustuslaissa ja itsehallintolaissa määrätyssä laajuudessa

3. Yhteensovittaminen ja yhteistyö valtion kanssa talousarvion vakauden alalla

4. Baskimaan osallistuminen niihin valtion rasitteisiin, joista itsehallintoalue ei vastaa, tässä taloussopimuksessa määrätyssä muodossa

5. Verovalvonnan mahdollisuudet, joita valtio kehittää alueyhteisöjen osalta, ovat Baskimaan toimivaltaisten elinten käytössä, ilman että tämä merkitsee Baskimaan alueyhteisöjen alempaa autonomian tasoa kuin yhteisen järjestelmän alueyhteisöillä on.

49 §. Rahoitusosuus

Baskimaan valtiolle suorittama osuus koostuu kokonaisrahoitusosuudesta, joka muodostuu jokaiselle sen yksittäiselle historialliselle alueelle kuuluvasta osuudesta, joka on osuus valtion kaikista sellaisista rasitteista, joita Baskimaan itsehallintoalue ei ota kannettavikseen.

50 §. Rahoitusosuuden voimassaoloaika ja päivittäminen

1.      Joka viides vuosi hyväksytään rahoitusosuuden sääntelymenetelmä, jota sovelletaan seuraavan viisivuotiskauden ajan, tässä sopimuksessa esitettyjen yleisten periaatteiden mukaisesti lailla, jonka Cortes Generales (Espanjan parlamentti) hyväksyy taloussopimuksessa tarkoitetun sekakomitean tätä ennen antaman suostumuksen perusteella, ja myönnetään rahoitusosuus viisivuotiskauden ensimmäistä vuotta varten.

2.      Jokaisena ensimmäistä vuotta seuraavana vuonna taloussopimuksessa tarkoitettu sekakomitea saattaa rahoitusosuuden ajan tasalle soveltamalla edellisessä momentissa mainitulla lailla hyväksyttyjä menetelmiä.

3.      Periaatteita, jotka muodostavat tähän sopimukseen sisältyvän rahoitusosuuden määrittämistä koskevan menetelmän, voidaan muuttaa rahoitusosuutta koskevalla lailla, jos niiden soveltamisen yhteydessä esiin tulevat seikat ja siinä yhteydessä saadut kokemukset puoltavat tätä.”

16.      Sopimuksen 63 ja 64 §:n mukaan yhdenvertaisen edustuksen periaatteen mukaisesti koottu yhteensovittamisesta ja normatiivisesta arvioinnista vastaava komitea voi tutkia verosäännöksen yhteensopivuuden taloussopimuksen kanssa ennen sen julkaisemista. Komitea tutkii jäsentensä vaatimuksesta säännöksiä koskevat vastaväitteet ja pyrkii löytämään yksimielisen ratkaisun.

D       Rahoitusosuutta koskeva laki viisivuotiskaudella 2002–2006

17.      Baskimaan rahoitusosuuden vahvistamista koskevista menetelmistä säädettiin vuosiksi 2002–2006 lailla nro 13/2002.(8) Siihen sisältyvät muun muassa seuraavat säännökset:

”3 §. Rahoitusosuuden määrittäminen perusvuotta varten

Todellinen rahoitusosuus viisivuotiskauden 2002–2006 perusvuoden osalta määräytyy siten, että niiden rasitteiden kokonaissumman laskemiseen, joita itsehallintoalue ei ole ottanut vastatakseen, sovelletaan vähennyskerrointa, ja vastaavat oikaisut ja tasausmaksut suoritetaan seuraavissa pykälissä säädetyssä laajuudessa.

4 §. Valtion rasitteet, joita itsehallintoalue ei ota vastuulleen

1.      Valtion rasitteilla, jota itsehallintoalue ei ota vastatakseen, tarkoitetaan rasitteita, jotka vastaavat niitä toimivaltuuksia, joita tämä ei tosiasiallisesti ole ottanut käytettäväkseen.

2.      Näiden rasitteiden kokonaismäärän määrittämiseksi valtion talousarvion kokonaismenoista vähennetään kaikki budjettivarat, jotka vastaavat valtion tasolla toimivaltuuksia, jotka itsehallintoalue on ottanut vastuulleen, jolloin alkamishetkenä on vastaavissa kuninkaan asetuksissa vahvistettu siirron toteutumisen ajankohta. – –

5 §. Mukautukset

1.      Lukuja, jotka saadaan 4 §:n 4 momentissa tarkoitetusta laskelmasta, mukautetaan sopimuksen 55 §:n mukaisesti niiden välittömistä veroista saatavia tuloja koskevan arvion täydentämiseksi, joiden on katsottava kuuluvan Baskimaalle ja maan muulle alueelle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäljempänä 14 ja 15 §:n säännösten soveltamista. – –

6 §. Korjaus

1.      Kunkin historiallisen alueen maksettavaksi kuuluvasta rahoitusosuudesta vähennetään seuraavat erät:

a)      yhteen sovittamattomien verojen vähennettävä osuus

b)      muiden kuin veronluonteisten budjettitulojen vähennettävä osuus

c)      valtion yleisen talousarvion alijäämän vähennettävä osuus – –

7 §. Vähennyskerroin

Vähennyskerroin, johon viitataan edellä 4 ja 6 §:ssä ja joka määritetään historiallisten alueiden tulojen mukaan valtioon nähden, on kuluvan viisivuotiskauden aikana 6,24 prosenttia.”

18.      Lain muissa säännöksissä säädetään rahoitusosuuden mukautuksista, joita on tehtävä perusvuoden 2002 perusteella sitä seuraavina vuosina.

E       Baskimaan säännökset

19.      Edellä mainituilla säännöksillä käyttöön otettua rahoitus- ja verojärjestelmää täydentää 25.11.1983 annettu Baskimaan laki nro 27/1983. Siinä vahvistetaan niiden verotulojen osuus, joka historiallisten alueiden on suoritettava Baskimaalle sen jälkeen kun valtiolle suoritettava osuus on vähennetty.

20.      Lisäksi 30.5.1989 annetulla Baskimaan lailla nro 3/1989 perustettiin elin Baskimaalla tapahtuvaa vero-oikeudellista yhteensovittamista varten. Tämä elin antaa lausuntoja historiallisten alueiden vero-oikeudellisista lainsäädäntöaloitteista.

F       Historiallisten alueiden riidanalaiset säännökset

21.      Asiat C-428/06, C-429/06 ja C-434/06 koskevat Vizcayan parlamentin (Juntas Generales) 23.6.2005 historiallisen alueen laki (Norma Foral) nro 7/2005, jonka 2 §:llä muutettiin yhtiöverosta (Impuesto sobre Sociedades) 26.6.1996 annettua historiallisen alueen lakia (Norma Foral) nro 3/1996:(9)

–        2 §:n 4 momentilla muutetaan historiallisen alueen lain nro 3/1996 29 §:ää siten, että verokannaksi vahvistetaan 32,5 prosenttia

–        2 §:n 6 momentilla muutetaan historiallisen alueen lain nro 3/1996 37 §:ää ja säädetään, että investoinnit tietynlaiseen uuteen aineelliseen omaisuuteen, joka on tarkoitettu yrityksen liiketoimintaa varten, voidaan vähentää 10 prosenttiin saakka yhtiöverovelasta

–        2 §:n 7 momentilla muutetaan historiallisen alueen lain nro 3/1996 39 §:ää. Tämän säännöksen mukaan verovelvolliset voivat vähentää yhtiöverovelasta summan, joka vastaa 10:tä prosenttia tilivuoden taseen loppusummasta, varauksena tuotantoinvestointeja varten ja/tai varauksena sellaisia toimintoja varten, joilla pyritään ympäristön säilyttämiseen tai kohentamiseen.

22.      Siten Vizcayassa voimassa oleva yhtiöverokanta poikkeaa Espanjassa yleisesti voimassa olevasta 35 prosentin verokannasta.(10) Historiallisen alueen lain nro 3/1996 37 ja 39 §:n mukaisilla verovähennyksillä ei ole minkäänlaista vastinetta Espanjan yhtiöverolaissa.

23.      Asioiden C-430/06 ja C-433/06 kohteena on Álavan parlamentin (Consejo de Diputados) 24.5.2005 antama verotusta koskeva alueellinen asetus (Decreto Foral Normativo de Urgencia Fiscal) nro 2/2005, jonka ainoan pykälän 4 ja 5 momentilla muutetaan yhtiöverosta 5.7.1996 annetun historiallisen alueen lain nro 24/1996 29 ja 37 §:ää. Säännökset vastaavat Vizcayan riidanalaisia säännöksiä.

24.      Asiat C-431/06 ja C-432/06 liittyvät Guipúzcoan historiallisten alueiden viranomaisen (Diputación Foral) 24.5.2005 antamaan alueelliseen asetukseen (Decreto Foral) nro 32/2005, jolla uudistetaan yhtiöverosta 4.7.1996 annetun historiallisen alueen lain nro 7/1996 29 ja 37 §:ää. Säännökset vastaavat muiden historiallisten alueiden riidanalaisia säännöksiä.

III  Asiasisältö ja ennakkoratkaisukysymykset

25.      Jo ennen niiden säännösten antamista, jotka ovat nyt käsiteltävissä asioissa riidanalaisia, kolmella historiallisella alueella oli voimassa vastaavia säännöksiä. Tribunal Supremo kumosi kuitenkin nämä aikaisemmat säännökset 9.12.2004 antamallaan tuomiolla (kassaatiomenettely nro 7893/1999).(11) Tuomioistuin tutki alueelliset säännökset siinä yhteydessä erityisesti perustuslain autonomiaa, yhdenvertaista kohtelua, valtion yhtenäisyyttä ja yhteisvastuuta sekä kilpailua ja sijoittautumisvapautta koskevien periaatteiden perusteella. Se korosti siinä yhteydessä, että edellä mainitut periaatteet eivät sulje pois kaikkea yleisestä verojärjestelmästä poikkeavaa verotusta historiallisilla alueilla. On näet otettava huomioon myös niille perustuslaissa taattu autonomia. Toisaalta, jos erot merkitsevät EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia, ylittyvät sen rajat, mitä perustuslaissa sallitaan.

26.      Tribunal Supremo tarkasteli tämän jälkeen yksittäisiä säännöksiä yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella ja päätyi muun muassa alennetun verokannan, tiettyjen irtaimeen omaisuuteen tehtyjen sijoitusten vähennyskelpoisuutta koskevien säännösten ja erityisvarausten osalta siihen lopputulokseen, että kyseessä olivat tuet. Pyytämättä yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua, se kumosi nämä säännökset ja muutamia muita säännöksiä, koska niitä ei ollut annettu tiedoksi komissiolle EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

27.      Sen jälkeen kun historialliset alueet olivat antaneet tämän perusteella nyt käsiteltävät samansisältöiset riidanalaiset säännökset, naapurialueet La Rioja ja Kastilia ja León sekä UGT-RIOJA riitauttivat ne jälleen Tribunal Superior de Justicia del País Vascossa. Koska yhteisöjen tuomioistuin on tällä välin antanut Azoreita koskevan tuomion,(12) kansallinen tuomioistuin pitää ennakkoratkaisupyynnön esittämistä välttämättömänä ja esittää 20.9.2006 tehdyillä välipäätöksillä seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen asioissa C-428/06, C-429/06 ja C-434/06:

”Onko EY 87 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että Biskajan historiallisen alueen parlamentin (Juntas Generales del Territorio Histórico de Bizkaia) toteuttamien verotuksellisten toimenpiteiden, joilla muutetaan yhtiöverolain 29 §:n 1 momentin a kohtaa sekä 37 ja 39 §:ää, on katsottava olevan edellä mainitun määräyksen valtiontukien käsitteessä tarkoitetulla tavalla valikoivia, jolloin ne on ilmoitettava komissiolle EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti, koska niissä vahvistetaan tämän valtion alaisuudessa olevan itsehallintoalueen osalta verokanta, joka on Espanjan valtion lainsäädännössä säädettyä yleisesti sovellettavaa verokantaa alempi, ja säädetään verovähennyksistä, joista ei ole säädetty valtion verolainsäädännössä?”

28.      Muissa asioissa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset liittyvät samansuuntaisiin Álavan (asiat C-430/06 ja C-433/06) ja Guipúzcoan (asiat C-431/06 ja C-432/06) antamiin säännöksiin, mutta ne ovat muutoin samansisältöisiä.

29.      Asiat yhdistettiin yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 30.11.2006 antamalla määräyksellä.

30.      Yhteisöjen tuomioistuimen oikeudenkäynnissä ovat lausumiaan esittäneet Unión General de Trabajadores de la Rioja UGT-RIOJA, Comunidad Autónoma de La Rioja, Comunidad de Castilla y León, Diputación Foral de Guipúzcoa, Confederación Empresarial Vasca (Confebask), Espanjan, Italian ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä Euroopan yhteisöjen komissio. Lisäksi Juntas Generales del Territorio Histórico de Vizcaya, Diputación Foral de Álava, Diputación Foral de Vizcaya sekä Cámara de Comercio, Industria y Navegación de Bilbao ovat antaneet yhteisen lausuman.

IV     Oikeudellinen arviointi

A       Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen

31.      UGT-RIOJA ja Comunidad Autónoma de La Rioja vetosivat aluksi siihen, että ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista koskevat edellytykset eivät täyty. Ensin mainittu asianosainen esitti tästä, että Viscayan alueellisen parlamentin (Juntas Generales) historiallisen alueen laki nro 7/2005 on jo kumottu tai sen soveltamista on lykätty. Comunidad Autónoma de La Rioja väitti, että kaikkien kolmen alueen riidanalaiset säännökset oli kumottu Tribunal Superior de Justicia del País Vascon 14.11.2005 tekemällä päätöksellä (joka pysytettiin 17.3.2006 tehdyllä päätöksellä) siinä vaiheessa, kun 9.12.2004 annettu Tribunal Supremon tuomio pantiin täytäntöön.

32.      Kumpikin asianosainen peruutti kuitenkin oikeudenkäyntiväitteensä hieman ennen suullista käsittelyä. Asianosaisten yhteisöjen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä esittämään kysymykseen edellä mainittujen oikeudenkäyntien tilasta antamat tiedot eivät ole antaneet selvää kuvaa. Riidanalaisten säännösten soveltamista on ilmeisesti osittain lykätty välitoimimenettelyssä, joten joistakin historiallisten alueiden laeista tehdyt vastaavat päätökset eivät liene oikeusvoimaisia.

33.      Tähän on aluksi todettava, että oikeudenkäyntiväitteiden peruuttamista ei oteta huomioon, koska yhteisöjen tuomioistuimen on tutkittava tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten täyttyminen myös viran puolesta. Se, että riidanalaiset säännökset on mahdollisesti kumottu tai että niiden soveltamista on lykätty, saattaisi siinä yhteydessä herättää epäilyksiä ennakkoratkaisupyynnön tarpeellisuudesta.

34.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 234 artiklan mukaisessa yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuimien yhteistyössä on kuitenkin yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi.(13)

35.      Jos kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat yhteisön oikeuden säännöksen tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimen on siis lähtökohtaisesti vastattava kysymyksiin, ellei ole ilmeistä, että ennakkoratkaisupyynnöllä pyritään todellisuudessa saamaan yhteisöjen tuomioistuimelta ratkaisu näennäisen oikeudenkäyntiasian avulla taikka neuvoa-antava lausunto yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä tai että pyydetyllä yhteisön oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä asian tosiseikkoihin tai kohteeseen taikka että yhteisöjen tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.(14)

36.      Kantajat ovat riitauttaneet historiallisten alueiden oikeussäännöt edelleen vireillä olevassa pääasian oikeudenkäynnissä. Kansallinen tuomioistuin esittää tässä yhteydessä kysymyksen EY 87 artiklan tulkinnasta. Ei ole mitään viitteitä siitä, että oikeusriita olisi ratkaistu tai että siitä olisi tullut hypoteettinen sen vuoksi, että säännökset on jo kumottu muissa oikeudenkäynneissä. Tribunal Superior de Justicia del País Vasco, jonka arvioinnilla on ensisijaisesti merkitystä, on joka tapauksessa saattanut asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, vaikka asianosaisten antamien tietojen mukaan nimenomaan tämä tuomioistuin on välitoimimenettelyssä kyseenalaistanut säännösten pätevyyden. On kansallisen tuomioistuimen eikä yhteisöjen tuomioistuimen asiana arvioida tässä yhteydessä tehtyjen päätösten vaikutuksia kansallisen prosessioikeuden perusteella.(15)

37.      Confebask katsoo myös, että ennakkoratkaisupyynnön esittäminen ei ole tarpeen sen vuoksi, että vastaus ilmenee jo epäilyksettä Azoreita koskevasta tuomiosta. Yhteisöjen tuomioistuin kykenisi ratkaisemaan asian myös työjärjestyksensä 104 artiklan 3 kohdan mukaisella määräyksellä. Tässä tapauksessa kyseessä ei ole kuitenkaan varsinainen oikeudenkäyntiväite. Työjärjestyksen 104 artiklan 3 kohdan mukaisen menettelyn soveltamistapauksissa ennakkoratkaisupyyntöä ei näet jätetä tutkimatta, vaan siihen voidaan vain vastata yksinkertaistetussa menettelyssä. Tähän ei ole kuitenkaan syytä, koska ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus ei ole selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä ja siitä, miten siihen on vastattava, vallitsee myös perusteltu epäilys.

38.      Ennakkoratkaisupyyntö on siten otettava tutkittavaksi.

B       Ennakkoratkaisukysymys

39.      Kansallinen tuomioistuin haluaisi lähinnä tietää, millä edellytyksillä paikallisten julkisyhteisöjen verotukselliset toimenpiteet, jotka ovat edullisempia kuin jäsenvaltion muulla alueella voimassa olevat verosäännökset, ovat valikoivia ja niitä on siten pidettävä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina valtiontukina, jotka on EY 88 artiklan 3 kohdan nojalla ilmoitettava komissiolle.

40.      Ennen kuin tutkin pääasian oikeudenkäynnin tosiseikaston perusteella tarkemmin, millä edellytyksillä verosäännöksiä on pidettävä valikoivina, haluaisin muistuttaa Azoreita koskevan tuomion peruslinjauksista.

1.       Azoreita koskeva tuomio

41.      Yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli Azoreita koskevassa tuomiossa ensi kertaa tarkemmin verosäännösten niin sanottua alueellista valikoivuutta. Siinä lähtökohtana on ensinnäkin valikoivuuden edellytyksiä koskeva vakiintunut oikeuskäytäntö. Sen mukaan EY 87 artiklan 1 kohdan mukaan on ratkaistava, onko tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä jokin kansallinen toimenpide omiaan suosimaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin yrityksiin tai tuotannonaloihin, jotka ovat kyseisellä järjestelmällä tavoitellun päämäärän kannalta siihen rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.(16)

42.      Verot eivät ole kuitenkaan lähtökohtaisesti etu vaan rasite. Verotukselliset toimenpiteet voivat kuitenkin olla tukia silloin, kun valtio kantaa tietyissä tapauksissa vähemmän veroja kuin normaalitapauksessa tai luopuu veronkannosta. Koska valtiontukien käsite on laajempi kuin avustuksen käsite, se näet kattaa myös niiden rasitteiden vähentämisen, joita yrityksellä on normaalisti.(17) Jotta kyettäisiin arvioimaan, onko verotuksellinen toimenpide tukea, tarvitaan siis viitekehykseksi ”normaali” verotus, josta riidanalainen säännös poikkeaa valikoivasti.(18) Erilainen verotus on perusteltua, jos erottelu johtuu verojärjestelmän luonteesta tai rakenteesta.(19)

43.      Azoreita koskevan tuomion ratkaiseva uudistus on se, että yhteisöjen tuomioistuin ei ole välttämättä pitänyt koko jäsenvaltiota viitekehyksenä. Se on pikemminkin pitänyt mahdollisena myös sitä, että paikallisen tai alueellisen julkisyhteisön julkisverojärjestelmän viitekehyksen muodostaa yksinomaan sen alue, jos tämä yhteisö on riittävän autonominen jäsenvaltion keskushallintoon nähden.(20)

44.      Yhteisöjen tuomioistuin korosti alueyhteisöjen antamia tukia koskeneessa aikaisemmassa oikeuskäytännössään ennen kaikkea, että niiden on katsottava olevan valtion toimenpiteitä.(21) Sen mukaisesti komissio on pitänyt tähänastisessa ratkaisukäytännössään säännöksiä, joita ei sovelleta koko valtion alueella, valikoivina toimenpiteinä myös silloin, kun alueyhteisöt ovat antaneet ne.(22)

45.      Kun kyseessä oli viitekehyksen määrittäminen jäsenvaltion alueen tietyssä osassa sovelletun alennetun verokannan arviointia varten, yhteisöjen tuomioistuin erotti Azoreita koskevassa tuomiossaan toisistaan julkisasiamies Geelhoedin antaman ratkaisuehdotuksen(23) mukaisesti kolme tilannetta:

–        Keskushallinto päättää yksipuolisesti soveltaa tietyllä maantieteellisellä alueella kansallisella tasolla sovellettavaa verokantaa alhaisempaa verokantaa (ensimmäinen tilanne).

–        Keskusvaltio on jakanut verotuksellisen toimivallan kaikille tietyn tasoisille paikallisille julkisyhteisöille, joilla on valta päättää vapaasti niille myönnettyjen toimivaltuuksien rajoissa verokannasta, jota sovelletaan niiden toimivaltaan kuuluvalla alueella (toinen tilanne).

–        Alueellinen tai paikallinen julkisyhteisö käyttää sillä keskusvaltioon nähden olevaa riittävää autonomiaa, jota ei ole muilla yhteisöillä (epäsymmetria), ja vahvistaa kansallista verokantaa alemman verokannan, jota sovelletaan ainoastaan sen toimivaltaan kuuluvalla alueella sijaitseviin yrityksiin (kolmas tilanne).

46.      Ensimmäisessä tilanteessa on kiistatta kyseessä valikoiva toimenpide. Koska tässä tapauksessa sekä yleinen standardi että myös alueellinen poikkeama vahvistetaan koko valtion tasolla, viitekehyksenä voi olla ainoastaan koko valtio.

47.      Toisessa tilanteessa puuttuu koko valtion alueella voimassa oleva ”normaali verotus”, josta yksittäisten alueyhteisöjen säännökset poikkeavat edullisella tavalla. Tästä syystä kulloisetkin paikalliset säännökset ovat erillisinä rinnakkain voimassa eivätkä ole valikoivia.(24)

48.      Tämä muistuttaa jäsenvaltioiden verosäännösten keskinäistä suhdetta. Koska välittömät verot kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan,(25) yhtiöverokantoja ei ole yhdenmukaistettu, vaan ne poikkeavat eri jäsenvaltioissa huomattavasti toisistaan. Kun verokanta on Bulgariassa ja Kyproksella vain 10 prosenttia, EU:n keskiarvo on noin 25 prosenttia.(26) Vaikka erilaiset verokannat vaikuttavat huomattavasti kilpailuun, erityisen alhaiset verokannat, jotka koskevat kaikkia jäsenvaltion yrityksiä, eivät ole tukea, koska yhteisöstä puuttuu kokonaisvaltainen järjestelmä.

49.      Kolmannelle tilanteelle on ominaista epäsymmetrinen toimivallan jako. Joillain alueilla paikallisella tai alueellisella julkisyhteisöllä on tiettyä sääntelytoimivaltaa, joka keskusvaltion muulla alueella kuuluu keskusvaltiolle. Tässä yhteydessä ratkaisevaa on se, kuinka vahva autonomia alueyhteisöillä on lainsäädäntötoiminnassaan.

50.      Jos keskusvaltio määrittää tosiasiallisesti paikallisten säännösten sisällön ja/tai kantaa vastaavat taloudelliset seuraukset, aitoa autonomiaa ei ole olemassa. Paikallisen säännöksen on katsottava olevan keskusvaltion säännös. Sen yleiset säännökset muodostavat vertailukohdan arvioitaessa sitä, annetaanko paikallisella säännöksellä valikoiva etu. Mikäli alueyhteisön alue otettaisiin viitekehykseksi yksinomaan sen vuoksi, että säännöksen on antanut muodollisesti alueyhteisö, jäsenvaltiot kykenisivät helposti kiertämään valtiontukia koskevaa kieltoa. Niiden pitäisi vain siirtää vastaavien säännösten antamista koskevat toimivaltuudet muodollisesti alueyhteisöille.(27)

51.      Mikäli paikallisen julkisyhteisön riidanalainen toimenpide toteutetaan sitä vastoin käyttämällä riittävää autonomista toimivaltaa, kolmas tilanne on verrattavissa toiseen tilanteeseen: useiden oman toimivaltansa perusteella toimivien lainsäätäjien – tässä tapauksessa keskusvaltion ja alueyhteisöjen – säännökset ovat voimassa rinnakkain ilman yhteistä viitekehystä.

52.      Yhteisöjen tuomioistuin on julkisasiamies Geelhoedin(28) tavoin asettanut autonomian riittävyydelle kolme päällekkäistä edellytystä:

–        Lainsäädäntöä antavalle alueelliselle tai paikalliselle julkisyhteisölle on annettu perustuslaissa keskushallintoon nähden erillinen poliittinen ja hallinnollinen asema – institutionaalinen autonomia.

–        Säännökset on annettu ilman, että keskushallinnolla on ollut mahdollisuus vaikuttaa välittömästi niiden sisältöön – menettelyllinen autonomia.

–        Kansallisen verokannan alentamisesta alueen yrityksille aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia ei saa kompensoida muiden alueiden tai keskushallinnon antamilla tuilla tai avustuksilla – taloudellinen autonomia.

2.       Azoreita koskevassa tuomiossa esitettyjen toteamusten soveltaminen historiallisten alueiden toimenpiteisiin

53.      Samoin kuin Azorien tapauksessa myös historiallisten alueiden osalta on pidettävä lähtökohtana kolmannessa tilanteessa tarkoitettua epäsymmetristä toimivallanjakoa. Myös Espanjassa verolainsäädännön antaminen kuuluu näet lähtökohtaisesti keskusvaltion toimivaltaan. Toisin kuin muilla paikallis- ja alueyhteisöillä ainoastaan historiallisilla alueilla on omaa toimivaltaa tällä alalla.(29) Se, onko pääasian kohteena olevien riidanalaisten verosäännösten viitekehyksenä oltava muualla Espanjassa voimassa olevat säännökset vai onko niitä pidettävä itsenäisinä säännöksinä, riippuu siten ratkaisevasti alueiden autonomiasta niiden käyttäessä toimivaltaansa.

a)       Alustavia huomautuksia

54.      Haluaisin aluksi muistuttaa siitä, että EU 6 artiklan 3 kohdan mukaan Euroopan unioni pitää arvossa jäsenvaltioidensa kansallista ominaislaatua. Tämä sisältää sen, että unioni ei puutu jäsenvaltion perustuslain mukaiseen järjestykseen, olipa kyseessä keskitetty hallinto tai liittovaltio, eikä lähtökohtaisesti vaikuta myöskään millään tavoin jäsenvaltion sisäiseen toimivallanjakoon. Tätä määräystä on täsmennetty Lissabonin sopimuksella korostamalla nimenomaisesti sitä, että unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden perustuslaillisia rakenteita.(30)

55.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion viranomainen ei voi kuitenkaan sisäisen oikeusjärjestyksensä oikeussääntöihin, toimintatapoihin tai tilaan, kyseisen jäsenvaltion perustuslaillisesta järjestelmästä johtuvat seikat mukaan lukien, vetoamalla perustella sitä, ettei se ole noudattanut yhteisön oikeudesta johtuvia velvoitteitaan.(31)

56.      Yhteisöjen tuomioistuin on löytänyt Azoreita koskevassa tuomiossa asianmukaisen tasapainon näiden kahden periaatteen välillä. Se kunnioittaa yhtäältä autonomiaa, joka kunkin jäsenvaltion perustuslaissa annetaan sen alueyhteisöille. Mikäli nimittäin jo yksinomaan se, että paikallisen verosäännöksen alueellinen soveltamisala on rajattu, olisi edelleen peruste katsoa, että toimenpide on valikoiva, kansallisessa perustuslaissa alueyhteisölle annettava autonomia kyseenalaistettaisiin merkittävällä tavalla. Jokainen keskusvaltion verolainsäädäntöön nähden edullisempi paikallinen säännös, joka täyttää myös tuen muut edellytykset ja ylittää de minimis -kynnyksen, edellyttäisi komission hyväksymistä. Tämä myönnettäisiin ainoastaan siinä tapauksessa, että olisi olemassa oikeuttamisperuste, kuten EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettu taloudellisesti alikehittyneiden alueiden suosiminen.

57.      Toisaalta paikallisen lainsäätäjän autonomialle asetetuilla vaatimuksilla taataan se, että jäsenvaltiot eivät voi piiloutua perustuslailla vahvistetun järjestelmänsä taakse ja kiertää EY 87 artiklan mukaista tukia koskevaa kieltoa täysin muodollisella lainsäädäntövallan siirrolla.

58.      Tämä tasapaino on otettava huomioon, kun Azoreita koskevassa tuomiossa esitettyjä toteamuksia sovelletaan nyt käsiteltäviin asioihin.

59.      Kaksi seikkaa erottaa kuitenkin nyt käsiteltävät asiat Azoreita koskeneesta tapauksesta. Kyseessä on ensinnäkin prosessuaalisesti toisenlainen tilanne: Azoreita koskeva tuomio annettiin Portugalin EY 230 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla komission päätöksestä nostamasta kumoamiskanteesta. Yhteisöjen tuomioistuimen piti siis ratkaista itse lopullisesti, oliko komissio onnistunut osoittamaan, että riidanalainen toimenpide oli valtiontukea.

60.      Tässä EY 234 artiklan mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on sitä vastoin ainoastaan tulkita EY 87 artiklan 1 kohtaa. Vaikka se tarkastelee samassa yhteydessä pääasian riidan erityistä tilannetta, on kuitenkin yksinomaan ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävänä arvioida lopullisesti, onko historiallisten alueiden riidanalaisia säännöksiä pidettävä valikoivina toimenpiteinä ja siten valtiontukina.(32) Ennakkoratkaisukysymys, jossa pyydetään yhteisöjen tuomioistuinta arvioimaan konkreettisia toimenpiteitä, on siis ymmärrettävä siten kuin olen sen ilmaissut tämän ratkaisuehdotuksen 39 kohdassa.

61.      Toiseksi on otettava huomioon, että Azoreille annettiin toimivalta alentaa kansallista verokantaa niiden rakenteellisten haittojen tasaamiseksi, joita alueen yrityksille aiheutuu niiden sijainnista saaristoalueella.(33) Jotta verokannan alentaminen ei johtaisi samalla alueen talouden heikkenemiseen, keskusvaltio tasoitti tästä seuranneita verotulojen vähennyksiä. Yhteisöjen tuomioistuin päätteli tästä, että taloudellinen vastuu alueellisista verosäännöksistä ei kuulunut alueelle itselleen vaan viime kädessä keskusvaltiolle, ja piti tästä syystä valtion yleistä verotasoa viitekehyksenä arvioidessaan alueellisen verokannan valikoivuutta.(34)

62.      Ei ole havaittavissa, että Baskimaan historiallisten alueiden verosäännöksillä voitaisiin tasata vastaavia maantieteellisiä tai muita rakenteellisia haittoja. Yleisiin säännöksiin verrattuna edullisemmilla verotuksellisilla puite-edellytyksillä pyritään pikemminkin luomaan erityisiä kannustimia yritysten sijoittautumiselle. Ei ole kuitenkaan myöskään – toisin kuin Azorien osalta – järjestelmän toimintamallin mukaista, että keskusvaltio tasaa tulojen vähennystä, joka historiallisille alueille aiheutuu veroetujen vuoksi.

63.      Lopuksi on katsottava, että riidanalaisia säännöksiä sovelletaan tosiasiallisesti samalla tavoin kaikkiin historiallisten alueiden verotustoimivallan piiriin kuuluviin taloudellisiin toimijoihin. Komissio vetoaa tässä yhteydessä siihen, että historialliset alueet kantavat joissain tapauksissa veron myös tuloista, joita saadaan niiden alueen ulkopuolelta, ja joissain tapauksissa ne eivät kanna veroa niiden alueella saatavista tuloista.

64.      Tämä johtuu siitä, että verotustoimivallan jako keskusvaltion ja Baskimaan välillä perustuu taloussopimuksen 14 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti ensisijaisesti yrityksen kotipaikkaan. Tietyissä rajoissa tuloista, joita ei saada kotipaikasta, kannetaan tästä huolimatta vero kotipaikan sääntöjen mukaisesti. Sitä vastoin ei ole säädetty yleisesti sellaisesta kiinteiden toimipaikkojen rajoitetusta verovelvollisuudesta niiden sijoittautumispaikassa, johon liittyisi veron hyvittäminen tai näiden tulojen vapauttaminen verosta yrityksen päätoimipaikassa. Verotustoimivallan jako eroaa tältä osin kansainvälisessä vero-oikeudessa käyttöön otetuista säännöistä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että verotus olisi Baskimaassa valikoivaa. Sitä sovelletaan pikemminkin samalla tavalla kaikkiin yrityksiin, jotka kuuluvat verotusta koskevan toimivallanjaon mukaisesti kyseiseen verojärjestelmään.

b)       Poliittisen ja taloudellisen autonomian asiallinen ulottuvuus

65.      Komission näkemyksen mukaan yhteisöjen tuomioistuin edellyttää Azoreita koskevassa tuomiossa paikallisen julkisyhteisön autonomian arvioimista kahdessa vaiheessa. Ensinnäkin on tutkittava, onko yhteisöllä ”ratkaiseva rooli sen poliittisen ja taloudellisen ympäristön määrittämisessä, jossa yritykset toimivat”.(35) Vasta silloin, kun tämä toteutuu, on tutkittava tuomion 67 kohdassa asetettujen kolmen autonomiaa koskevan edellytyksen täyttyminen.

66.      Todellisuudessa historiallisilla alueilla on komission mielestä vain hyvin rajoitettua toimivaltaa talouden toimintaedellytysten vahvistamisessa. Itsehallintolain 41 §:n mukaan niillä on kyllä oikeus antaa verolainsäädäntöä. Niillä ei kuitenkaan ole juuri mitään valtaa vaikuttaa verovarojen käyttämiseen. Tulot kanavoidaan suureksi osaksi Baskimaan itsehallintoalueelle ja valtiolle. Siten jo tämän vuoksi autonomia ei ole riittävä.

67.      Komission näkemykseen on kyllä yhdyttävä siltä osin, että yritysten kilpailutilanteeseen eivät vaikuta yksinomaan verotukselliset toimintaedellytykset vaan monet muut sijaintipaikkaan liittyvät tekijät, kuten pätevän työvoiman saatavuus, työlainsäädännön ja sosiaaliturvan sisältö tai infrastruktuurin rakenne. Tämä ei kuitenkaan välttämättä johda siihen, että ”riittävän autonomian” voidaan olettaa olevan olemassa vain silloin, kun valtion jollain osalla on niin kattavat valtuudet, että se voi vaikuttaa kaikkiin näihin tekijöihin.

68.      Täydellistä talouspoliittista autonomiaa ei ole nykyään edes enää jäsenvaltioilla itsellään. Niiden on harjoitettava talouspolitiikkaansa EY 98 artiklan periaatteiden mukaisesti ja sovitettava ne yhteen EY 99 artiklan mukaisesti neuvostossa. Monet sijaintipaikkaan liittyvät säännökset esimerkiksi työoikeuden, ympäristönsuojelun, julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön ja henkisen omaisuuden suojan alalla on yhdenmukaistettu yhteisönlaajuisesti. Joillain aloilla, esimerkiksi maataloudessa, ulkomaankaupassa ja liikenteessä, kansallisen politiikan yläpuolella on vielä yhteisön politiikka.

69.      Kun tarkastellaan tarkemmin Azoreita koskevan tuomion ratkaisevaa kohtaa, josta komissio siteeraa vain lyhyen katkelman, ilmenee myös selvästi, että yhteisöjen tuomioistuimen mielestä ratkaisevaa on autonomia konkreettisten toimenpiteiden toteuttamisen yhteydessä eikä yleinen talouspoliittinen toimintavapaus. Se pitää esimerkiksi mahdollisena, ”että alueyhteisöllä on sellainen oikeudellinen ja tosiasiallinen asema, jonka johdosta se on jäsenvaltion keskushallintoon nähden riittävän itsenäinen, jotta sen toteuttamien toimenpiteiden osalta(36) ratkaiseva rooli sen poliittisen ja taloudellisen ympäristön määrittämisessä, jossa yritykset toimivat, on juuri mainitulla alueyhteisöllä eikä keskushallinnolla – –”.(37) Yhteisöjen tuomioistuin viittasi siinä yhteydessä ilmeisesti Azoreita koskevan asian riidanalaisiin verosäännöksiin.

70.      Mikäli komission tulkinta Azoreita koskevasta tuomiosta olisi oikea, ei olisi ymmärrettävissä, miksi yhteisöjen tuomioistuin ei myös tuossa tapauksessa todennut autonomian puuttuvan jo sillä perusteella, että alueellinen toimivalta oli rajoitettu koskemaan vain verokannan mukauttamista. Sen sijaan se tutki yksityiskohtaisesti, toimiko alue tätä toimivaltaa käyttäessään institutionaalisesti, prosessuaalisesti ja taloudellisesti autonomisella tavalla.

71.      Tämä komission näkemys on näin ollen hylättävä.

c)       Asianmukainen liittymäkohta: yksittäiset historialliset alueet vai Baskimaan autonominen yhteisö?

72.      Arvioitaessa riidanalaisten toimenpiteiden valikoivuutta ja tutkittaessa asianomaisten alueyhteisöjen autonomiaa nousee aluksi esiin kysymys siitä, onko keskusvaltioon nähden tarkasteltava Baskimaan autonomista yhteisöä kokonaisuutena vai kolmea historiallista aluetta.

73.      Vero-oikeudellisten säännösten antaminen, josta on lähinnä kyse tässä asiayhteydessä – kuten edellä todettiin –, kuuluu itsehallintolain 41 §:n 1 momentin mukaisesti historiallisille alueille. Taloussopimuksen 2, 3 ja 4 §:n määräykset perustuvat tähän. Alueet vaihtavat välittömästi keskusvaltion verohallinnon kanssa tietoja verolainsäädännöstä ja lähettävät omat edustajansa yhteensovittamisesta ja normatiivisesta arvioinnista vastaavaan komiteaan taloussopimuksen 63 ja 64 §:n nojalla. Tämä puoltaa sitä, että on tutkittava yksittäisten historiallisten alueiden autonomiaa.

74.      On tosin pantava merkille, että Baskimaan sisäinen yhteensovittaminen johtaa ilmeisesti siihen, että kunkin kolmen historiallisen alueen lait ovat pitkälti samansisältöisiä. Tästä syystä voitaisiin epäillä, onko yksittäisten alueiden lainsäädäntö itsenäistä. Tässä yhteydessä on erotettava toisistaan kaksi tapausta:

–        Historialliset alueet ovat olleet Baskimaan sisäisen yhteensovittamisen vuoksi oikeudellisesti tai tosiasiallisesti pakotettuja antamaan yhdenmukaisia sääntöjä, jolloin keskusvaltion säännösten yhteensovittaminen on tästä riippumatonta.

–        Alueet ovat itsehallintoalueen säännösten yhteensovittamisen yhteydessä pakotettuja mukauttamaan ne keskusvaltion säännöksiin.

75.      Ensimmäisessä tapauksessa kaikkien kolmen alueen ja mahdollisesti myös itsehallintoalueen verotuksellista toimivaltaa käytettäisiin yhdessä. Baskimaan sisäinen lainsäädännön yhteensovittaminen rajoittaisi tässä tapauksessa mahdollisesti alueiden keskinäistä autonomiaa mutta ei (yhteistä) autonomiaa keskusvaltioon nähden. Kun arvioidaan kaikkiin yrityksiin samalla tavoin sovellettavan paikallis- tai alueyhteisön verosäännöksen valikoivuutta, ratkaiseva on kuitenkin ainoastaan keskusvaltion ja tämän yhteisön välinen suhde. Tässä yhteydessä pitäisi siis tutkia, onko yhdessä toimivilla alueilla tai alueilla ja itsehallintoalueella yhdessä riittävä autonomia keskusvaltioon nähden.

76.      Jälkimmäisen tapauksen toteutuessa historiallisten alueiden autonomian kyseenalaistaisivat sitä vastoin keskusvaltion epäsuorat säännökset. On kansallisen tuomioistuimen tehtävänä selvittää, toteutuuko jompikumpi näistä kahdesta tapauksesta, ja tehdä siitä päätelmät.

77.      Lopuksi voitaisiin vielä ajatella, että Baskimaan itsehallintoalue voi vaikuttaa historiallisten alueiden verolainsäädäntöön sillä tavoin, että osassa Baskimaata on voimassa edullisempia edellytyksiä kuin muissa osissa. Siinä tapauksessa kyseessä voisi olla valikoiva toimenpide, missä yhteydessä viitekehyksenä ei olisi keskusvaltio vaan Baskimaa. Yhteisöjen tuomioistuimen käytettävissä olevissa tiedoissa ei ole kuitenkaan mitään, mikä puoltaisi tätä olettamaa.

d)       Yksittäisten edellytysten soveltaminen

78.      Kansallinen tuomioistuin ja kaikki yhteisöjen tuomioistuimen oikeudenkäyntiin osallistuvat asianosaiset pitävät kiistattomana sitä, että historiallisilla alueilla ja niiden elimillä on institutionaalinen autonomia. Tätä edellytystä ei siis tarvitse käsitellä laajemmin. Pääasian oikeudenkäynnin kantajien ja komission vastaväitteet kohdistuvat vain historiallisten alueiden prosessuaaliseen ja taloudelliseen autonomiaan.

79.      Komissio yksilöi prosessuaalisen autonomian osalta tässä yhteydessä perustellusti kaksi seikkaa. Ensimmäinen seikka, jota voitaisiin nimittää myös menettelylliseksi autonomiaksi suppeassa merkityksessä, koskee paikallisen julkisyhteisön vapautta antaa verosäännöksiä menettelyssä, jossa keskusvaltiolla ei ole mitään tai ainakaan ratkaisevaa vaikutusvaltaa. Jälkimmäinen seikka liittyy siihen aineelliseen liikkumavaraan, joka paikallisyhteisölle on varattu kansallisessa oikeusjärjestyksessä. Jotta myös tätä jälkimmäistä seikkaa voitaisiin kuvata paremmin, haluaisin seuraavassa käyttää prosessuaalisen autonomian käsitteen sijasta käsittelyautonomian (Gestaltungsautonomi) käsitettä ja nimenomaan muodollisen ja aineellisen käsittelyautonomian käsitettä.

i)       Käsittelyautonomia

80.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi Azoreita koskevan tuomion 67 kohdassa, paikallinen säännös on annettava ”ilman, että keskushallinto voi välittömästi puuttua sen sisältöön”.

81.      Se viittaa kuitenkin tässä yhteydessä ratkaisuehdotuksen 54 kohtaan, jossa julkisasiamies käytti hieman pidemmälle menevää sanamuotoa: ”Alueviranomaisen on tullut tehdä päätös sellaisessa menettelyssä, jossa keskushallinnolla ei ole mitään toimivaltaa osallistua välittömästi verokannan päättämismenettelyyn ja jossa paikallisviranomaisella ei ole mitään velvollisuutta ottaa huomioon keskushallinnon etuja verokantaa ratkaistessaan.”(38)

82.      Tuomion 68 kohdassa todetaan lopuksi, että riittävänä pidettävä poliittinen ja verotuksellinen autonomia keskushallintoon nähden edellyttää, että paikallisyhteisöllä on valta toteuttaa toimenpiteitä verokannan alentamiseksi täysin riippumatta keskusvaltion toiminnasta.

83.      Kun otetaan nämä sanamuodot huomioon, asianosaiset ovat eri mieltä siitä, kyseenalaistetaanko autonomia sillä, että historialliset alueet ovat verolainsäädäntöä antaessaan sidottuja tiettyihin oikeudellisiin säännöksiin. Näiden säännösten noudattamista valvotaan tuomioistuimissa, ja viime kädessä sitä valvoo Tribunal Supremo eli keskusvaltion tuomioistuin. Muutamat asianosaiset näkevät myös tässä historiallisten alueiden autonomian rajoituksen.

84.      Perustuslain säännökset, mukaan lukien itsehallintolain ja taloussopimuksen määräykset, rajoittavat alueiden aineellista liikkumavaraa. Siksi tutkin tämän seikan aineellisen käsittelyautonomian yhteydessä. Samassa yhteydessä haluaisin tarkastella myös tuomioistuinten harjoittamaa verosäännösten jälkikäteisvalvontaa. Koska se ei vaikuta välittömästi tahdonmuodostukseen lainsäädäntömenettelyn aikana, se ei vaikuta käsittelyautonomiaan suppeassa merkityksessä, vaan sillä valvotaan aineellisen käsittelyautonomian rajoja.

–        Muodollinen käsittelyautonomia

85.      Kyseessä on muodollinen käsittelyautonomia, jos keskusvaltiolla ei ole mitään mahdollisuutta puuttua suoraan menettelyyn, joka johtaa verosäännösten antamiseen, esimerkiksi siten, että sen pitäisi hyväksyä säännökset, että se voisi käyttää veto-oikeutta niiden hyväksymistä vastaan tai että se voisi pidättää itselleen niiden hyväksymistä koskevan toimivallan.

86.      Se, että keskusvaltio ja paikallinen julkisyhteisö tiedottavat vastavuoroisesti toisilleen lainsäädäntöhankkeista tai pyytävät toisiltaan neuvoja, ei sitä vastoin vaikuta muodolliseen käsittelyautonomiaan, kuten Yhdistynyt kuningaskunta perustellusti esittää. Tämä pätee ainakin silloin, kun paikallisyhteisöllä on sen seurauksena vapaus pitäytyä hankkeessaan – myös siinä tapauksessa, että keskushallinto omaksuu siihen hylkäävän kannan.

87.      Vaikka en halua ennakoida kansallisen tuomioistuimen tekemää lopullista arviointia, perustuslain, itsehallintolain ja taloussopimuksen määräyksistä ei näytä ilmenevän tällaista keskushallinnon oikeutta lopullisen ratkaisun tekemiseen. Taloussopimuksen 4 §:ssä määrätään kyllä veroviranomaisten suorittamasta yhteensovittamisesta ja yhteistyöstä, jonka institutionaalisen kehyksen muodostaa taloussopimuksen 63 ja 64 §:n mukainen yhteensovittamisesta ja normatiivisesta arvioinnista vastaava komitea. Yhteensovittaminen ja yhteistyö eivät kuitenkaan näyttäisi johtavan siihen, että historialliset alueet olisivat sidottuja keskusvaltion säännöksiin tahtonsa vastaisesti.

–        Aineellinen käsittelyautonomia

88.      Aineellinen käsittelyautonomia merkitsee sitä, että paikallinen lainsäätäjä voi päättää vapaasti verosäännösten muodosta. Lainsäätäjä ei ole tosin täysin vapaa missään demokraattisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksessä. Lainsäätäjä on pikemminkin aina sidottu perustuslain säännöksiin, ja sen on erityisesti noudatettava perus- ja ihmisoikeuksia. Myös yhteisön oikeudessa asetetaan rajoituksia kansallisen lainsäädännön antamiselle.

89.      Tästä syystä se, että historiallisten alueiden on verolainsäädäntöä antaessaan noudatettava perustuslaissa asetettuja rajoituksia, ei sulje pois etukäteen aineellista käsittelyautonomiaa. Näillä säännöksillä ei kuitenkaan saa rajoittaa toimintavapautta niin suppeaksi, että alueet eivät voi käytännössä enää tavoitella minkäänlaisia omia veropoliittisia päämääriä verolainsäädäntöä antaessaan.

90.      Tässä yhteydessä on mainittava aluksi perustuslain 2 §, jossa yhtäältä taataan Espanjan kansallisuuksien ja alueiden oikeus autonomiaan mutta velvoitetaan samalla ne keskinäiseen yhteisvastuuseen. Yhteisvastuuperiaate perustuu lisäksi myös perustuslain 138 ja 156 §:ään. Ulottuuko autonomia niin pitkälle, että alueet voivat joutua keskinäiseen verokilpailuun, vai onko tämä yhteisvastuuperiaatteen vastaista? Tämä on koko riidan ydinkysymys, mutta ei ole yhteisöjen tuomioistuimen vaan kansallisten tuomioistuinten tehtävänä vastata siihen.

91.      Perustuslain 31 §:ssä säädetään lisäksi veron kantamisesta taloudellisen maksukyvyn mukaan ja oikeudenmukaisen sekä yhdenvertaisuuden ja progression periaatteisiin perustuvan verojärjestelmän perusteella. Jos tästä päätellään, että Espanjassa voi olla ainoastaan yksi verojärjestelmä, johon kaikki verovelvolliset suorittavat veroja maksukykynsä mukaisesti, paikalliset lainsäätäjät eivät voisi ottaa käyttöön alempia verokantoja. Tämä johtaa nimittäin siihen, että verorasitteen suuruus ei riipu yksinomaan verovelvollisten maksukyvystä vaan myös niiden kotipaikasta. Perustuslain 31 § ei mahdollisesti kuitenkaan sulje pois myöskään sitä, että Espanjassa on useita verojärjestelmiä, joiden sisällä edellä mainittujen periaatteiden on toteuduttava.

92.      Perustuslain tasolla on mainittava lisäksi 139 §, jolla velvoitetaan kaikkien kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun ja kielletään toimenpiteet, joilla estetään suoraan tai epäsuorasti henkilöiden vapaa liikkuvuus tai sijoittautumisvapauden käyttäminen. Taloussopimuksen 3 §:n c momentissa täydennetään, että alueiden verosäännöksillä ei saa olla myöskään syrjiviä vaikutuksia eikä niillä saa heikentää yritysten välistä kilpailua.

93.      Erisuuruiset verokannat tai erilaiset verotukselliset vähennysmahdollisuudet voivat kuitenkin vaikuttaa verovelvollisten sijaintipaikkaa koskevaan päätökseen. Yhteisöjen tuomioistuin on perusvapauksia koskevassa oikeuskäytännössään tosin todennut, että EY:n perustamissopimuksessa ei taata verovelvolliselle sitä, että hänen siirtymisensä toiseen jäsenvaltioon olisi verotuksen kannalta neutraalia.(39) Koska jäsenvaltioiden verolainsäädännössä on eroja, tällaisesta siirtymisestä voi kunkin yksittäistapauksen mukaan koitua etua tai haittaa elinkeinonharjoittajille. Tämä toteamus perustuu siihen, että ei ole olemassa yhteisön laajuista yhtenäistä verojärjestelmää.(40) Tämän toteamuksen sovellettavuus Espanjan sisäisiin olosuhteisiin riippuu tästä syystä niin ikään siitä, voidaanko historiallisten alueiden vero-oikeudellista oikeusjärjestystä pitää keskusvaltion oikeusjärjestykseen nähden itsenäisenä järjestelmänä.

94.      Muita sitoumuksia ilmenee itsehallintolain 41 §:n 2 momentin a kohdasta, jossa velvoitetaan alueet ottamaan huomioon valtion yleinen vero-oikeudellinen rakenne sekä yhteensovittamista, verolainsäädännön yhdenmukaistamista ja valtion kanssa tehtävää yhteistyötä koskevat taloussopimuksen säännökset.

95.      Taloussopimuksen 2 §:n 2 momentti ja 3 §:n a kohta johtavat lisäksi lähemmin siihen, että alueiden on otettava huomioon valtion yleinen vero-oikeudellinen rakenne ja mukauduttava yleiseen verolakiin (Ley General Tributaria) terminologian ja käsitteiden osalta. Yhtenäisten vero-oikeudellisten rakenteiden ja käsitteiden noudattaminen ei näin ollen välttämättä estä omien veropoliittisten päämäärien tavoittelemista. Sen kannalta on pikemminkin ratkaisevaa, voidaanko aineelliset tekijät, kuten verokanta ja veron peruste vahvistaa toisin kuin keskusvaltion lainsäädännössä.

96.      Lisärajoitus sisältyy määräykseen, jonka mukaan on pidettävä voimassa verovelvollista koskeva todellinen kokonaisverorasite, joka vastaa rasitetta muualla maan alueella (taloussopimuksen 3 §:n b kohta). Tämä määräys mahdollistaa kuitenkin ehkä sen, että historialliset alueet siirtävät painotusta yhtäältä luonnollisten henkilöiden tuloveron tai muiden verojen ja toisaalta yhtiöveron välillä, ilman että keskimääräinen veromäärä asukasta kohti muuttuu. Olisi myös ajateltavissa, että yhtiöverokannan alentamista kompensoitaisiin laajentamalla veropohjaa.

97.      Totean kaiken kaikkiaan, että on kansallisen tuomioistuimen tehtävänä todeta, onko historiallisilla alueilla perustuslain, itsehallintolain ja taloussopimuksen säännösten ja määräysten perusteella omaa liikkumavaraa verolainsäädännön antamisen yhteydessä siten, että niillä on mahdollisuus tavoitella omia veropoliittisia päämääriä. Tilanne olisi tällainen, jos ne saisivat vahvistaa merkityksellisiä tekijöitä, kuten verokannan tai veropohjan, siten, että ne poikkeaisivat huomattavasti keskusvaltion verolainsäädännöstä.

98.      Jotkin asianosaiset esittävät, että jo Espanjan ylimpien tuomioistuinten oikeuskäytännöstä ilmenee, että tällaista liikkumavaraa ei ole. En kykene arvioimaan tätä tyhjentävästi, mutta haluaisin kuitenkin käsitellä lyhyesti molempia tuomioita, jotka on ensisijaisesti mainittu tässä yhteydessä.

99.      Siltä osin kuin tässä yhteydessä viitataan Tribunal Constitutionalin 25.4.2002 antamaan tuomioon nro 96/2002,(41) on huomautettava, että tämän tuomion välittömänä kohteena eivät olleet historiallisten alueiden lainsäädäntövaltuudet. Se liittyi pikemminkin keskusvaltion säännöksiin, joilla otettiin käyttöön alueellisia verosäännöksiä vastaavia veroetuja. Etuja saivat yritykset, joiden kotipaikka oli toisessa jäsenvaltiossa ja jotka kuuluivat sen vuoksi keskusvaltion verotustoimivallan piiriin eivätkä siksi voineet hyötyä historiallisten alueiden lakien mukaisista veroeduista perustaessaan toimipaikan historiallisille alueille. Niille hyvitettiin riidanalaisten keskusvaltion säännösten mukaan vero siltä osin kuin se ylitti sen määrän, jonka sen olisi pitänyt maksaa sovellettaessa alueellista verolainsäädäntöä.

100. Perustuslakituomioistuin on pitänyt tätä kahden yritysten ryhmän – yritykset, joiden kotipaikka on jossain toisessa jäsenvaltiossa, ja yritykset, joiden kotipaikka on Espanjassa mutta Baskimaan ulkopuolella – epäyhdenvertaista kohtelua perustuslain vastaisena, kun nämä olivat samassa tilanteessa siltä osin kuin kyseessä oli toimipaikan perustaminen Baskimaahan.(42) Tämä epäyhdenvertainen kohtelu tapahtui kuitenkin saman oikeusjärjestyksen sisällä. Se ei sitä vastoin selvästikään verrannut alueilla toimivien ja alueellisen verolainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien taloudellisten toimijoiden tilannetta sellaisten yritysten tilanteeseen, joiden kotipaikka on muualla valtion alueella ja joihin sovelletaan yleisiä verosäännöksiä.

101. Myöskään Tribunal Supremon 9.12.2004 antama tuomio(43) ei välttämättä anna tyhjentävää vastausta kysymykseen siitä, jätetäänkö kansallisissa säännöksissä historiallisille alueille riittävää aineellista käsittelyautonomiaa. Siltä osin kuin on nähtävissä, tuomioistuin on asettanut toimintavaltansa rajat sinne, missä alueelliset verosäännökset ylittävät valtiontukina pitämistä koskevan kynnyksen. Siinä yhteydessä ei tosin voitu vielä ottaa huomioon yhteisöjen tuomioistuimen myöhemmin antamaa Azoreita koskevaa tuomiota.

102. Tämän tuomion periaatteiden valossa Tribunal Supremon lausuma voitaisiin tulkita kahdella tavalla. Joko se on jo implisiittisesti edellyttänyt, että koska historiallisilla alueilla ei ole riittävää autonomiaa, vain valtiollinen verojärjestelmä voi olla viitekehyksenä arvioitaessa alueellisten verosäännösten valikoivuutta. Toinen vaihtoehto on, että se on halunnut tehdä autonomian laajuuden riippuvaiseksi yhteisön oikeuden mukaisesta tuen käsitteestä.

103. Kun otetaan Azoreita koskeva tuomio huomioon, viimeksi mainittu näkemys johtaisi kuitenkin kehäpäätelmään. Yhteisöjen tuomioistuin näet liittää tuen olemassaolon siinä nimenomaan päinvastoin siihen, että paikallisella verolainsäätäjällä ei ole kansallisen lainsäädännön mukaan autonomiaa. Jotta vältettäisiin tällainen kehäpäätelmä, paikallisen verolainsäätäjän toimivallan selvittämistä on pidettävä edellytyksenä EY 87 artiklan 1 kohdan mukaisen tuen käsitteen soveltamiselle. Yhteisöjen tuomioistuin ei voi ottaa tämän edellyttämää kansallisen lainsäädännön tulkintaa kansallisilta tuomioistuimilta omaksi tehtäväkseen.

104. Lopuksi on vielä käsiteltävä väitettä, jonka mukaan historiallisilla alueilla ei olisi riittävää autonomiaa, koska tuomioistuimet, viime kädessä keskusvaltion tuomioistuin, valvovat niiden säännöksiä.

105. Kun kansallisilla säännöksillä asetetaan rajat paikallisen verolainsäätäjän harkintavallalle, ei ole oikeusvaltiossa harvinaista, että näiden rajojen noudattamista valvotaan tuomioistuimessa. Niin kauan kuin tutkimus koskee vain tätä eikä ulotu paikallisten verolakien tarkoituksenmukaisuuteen, tuomioistuinten harjoittama valvonta ei merkitse alueyhteisön autonomian lisärajoitusta. Se, että siinä yhteydessä viime kädessä toimivaltainen tuomioistuin on keskusvaltion tuomioistuin, ei muuta tätä millään tavoin. Merkityksetöntä on myös se, että koska paikalliset normit ovat lakia alempia säännöksiä, niiden riitauttamiseksi on käytettävissä oikeussuojatie tavanomaisiin tuomioistuimiin, kun puolestaan alueelliset ja keskusvaltion lait voidaan riitauttaa vain perustuslakituomioistuimessa.

e)       Taloudellinen autonomia

106. Paikallisyhteisöllä on taloudellinen autonomia, jos sen on vastattava itse verosäännöstensä taloudellisista seurauksista eikä se saa keskusvaltiolta korvausta verotulojen vähentymisestä, joka aiheutuu siitä, että paikalliset säännökset poikkeavat keskusvaltion säännöksistä.

107. Tämän edellytyksen soveltaminen aiheuttaa huomattavia käytännön vaikeuksia, jos verokannan alentaminen tai muiden veroetujen antaminen ei – kuten Azorien tapauksessa – osoittaudu keskusvaltion epäsuoran alueellisen tuen eräänlaiseksi osatekijäksi. Silloin ei nimittäin ole minkäänlaista sisäistä johdonmukaisuutta veronalennuksen sekä keskusvaltion ja paikallis- tai alueyhteisön välisten korvaavien rahavirtojen välillä. Pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevien kaltaisissa tilanteissa tarvitaan pikemminkin keskusvaltion ja sen alaisuudessa olevien yksiköiden välisten taloudellisten suhteiden kattavaa arviointia.

108. Tätä tutkimusta vaikeuttaa vielä se, että yleisten valtion, alueiden ja valtion muiden alueellisten julkisyhteisöjen budjettien lisäksi on olemassa näiden kanssa päällekkäistä valtion erityisomaisuutta, erityisesti sosiaaliturvajärjestelmä, jonka kautta voidaan suorittaa muita varainsiirtoja eri maantieteellisten alueiden ja valtion elinten välillä.

109. Siinä yhteydessä valtion alaisuudessa olevan yksikön taloudellisen autonomian ei voida aina katsoa puuttuvan jo silloin, kun tämän kokonaistarkastelun lopputuloksena on todettava, että keskusvaltio siirtää rahavaroja paikalliselle tai alueelliselle julkisyhteisölle. Tällaiselle rahavarojen siirrolle voi näet olla monia syitä, jotka eivät liity millään tavoin paikallisiin tai alueellisiin verosäännöksiin.

110. Jotta voitaisiin todeta yhteys tällaisten rahavirtojen ja paikallisen verolainsäädännön välillä, vähintään kahden edellytyksen täytyy näin ollen täyttyä. Ensinnäkin paikallisten verotulojen määrän täytyy ylipäänsä karttua yhtenä tekijänä mahdollisen rahavarojen siirron yhteydessä. Toiseksi verotulojen vähentymisen täytyy myös johtaa siihen, että vastaavia varojen siirtoja mukautetaan tämän kompensoimiseksi valtion elinten välillä.

111. Lisätutkimusta varten on pidettävä lähtökohtana sitä, että alempi verokanta ja erityiset vähennykset, joista alueellisissa verosäännöksissä säädetään, toisin kuin keskusvaltion säännöksissä, johtavat joka tapauksessa tietyn verokauden aikana verotulojen vähentymiseen. Historiallisten alueiden väite, jonka mukaan niiden veropolitiikka todellisuudessa lisää verotuloja pidemmällä aikavälillä, koska sen vuoksi useampia yrityksiä sijoittautuu niiden alueelle, on jätettävä huomiotta. Mikäli tällainen puolustus hyväksyttäisiin tukia koskevan tutkimuksen yhteydessä, valtiontukia koskeva kielto jäisi käytännössä tyhjäksi. Valtiontukien myöntämisen tavoitteena on näet usein edun saavien yritysten myönteisen taloudellisen kehityksen tukeminen, joten ”sijoitus” antaa valtiolle lopuksi tuoton työpaikkojen luomisen, sosiaalivakuutusjärjestelmän rasitteen kevenemisen ja verovarojen palautumisen muodossa.(44)

112. Merkityksellinen keskusvaltion ja Baskimaan itsehallintoalueen ja välillisesti myös historiallisten alueiden taloudellisten suhteiden väline, jonka kansallinen tuomioistuin ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeudenkäyntiin osallistuvat osapuolet ottavat huomioon, on niin sanottu rahoitusosuus (Cupo).

113. Rahoitusosuusjärjestelmä perustuu itsehallintolain 42 §:n 2 momentin d–f kohtaan, taloussopimuksen 48 §:ään ja sitä seuraaviin pykäliin sekä rahoitusosuudesta viisivuotiskaudella 2002–2006 annettuun lakiin. Viime kädessä siinä yhteydessä on kyse siitä, että suurin osa verotuloista siirretään historiallisilta alueilta Baskimaan itsehallintoalueelle ja keskusvaltiolle. Tämä siirto on välttämätön, koska suuri osa verotuloista kulkeutuu historiallisille alueille, kun sitä vastoin keskusvaltio ja itsehallintoalue vastaavat pitkälti valtion suorituksista.

114. Hyvin yksinkertaistetusti voidaan todeta, että Baskimaan kokonaisosuuden määrä, joka puolestaan koostuu historiallisten alueiden osasuorituksista, ohjataan valtion budjettiin seuraavasti. Lasketaan valtion sellaisista tehtävistä aiheutuvat kulut, joita alueet eivät hoida itse, jolloin fiktiivisesti oletetaan, että kaikki Espanjan alueet hoitavat tehtäviä samassa laajuudessa kuin Baskimaa. Tämän jälkeen sovelletaan tekijää, jonka pitäisi vastata historiallisten alueiden tulojen osuutta suhteessa koko valtion tuloihin. Tämä tekijä on pysynyt vuodesta 1981 muuttumattomana ja on 6,24 prosenttia. Seuraavaksi tehdään erilaisia mukautuksia ja korjauksia, jotka eivät kuitenkaan liity suoraan verokertymän suuruuteen. Lopputuloksena on summa, jonka Baskimaa suorittaa valtiolle. Se oli perusvuonna 2002 noin miljardi euroa, ja sitä voidaan vielä mukauttaa seuraavina vuosina.

115. On vaikea arvioida sitä, miltä osin historiallisten alueiden verotulot ja niiden muutokset, jotka johtuvat riidanalaisista säännöksistä, vaikuttavat sen rahavarojen siirron suuruuteen, jonka ne tai Baskimaan itsehallintoalue tekevät valtiolle. Kaiken kaikkiaan asianosaisten kirjelmissä ja yhteisöjen tuomioistuimen tätä koskevaan kysymykseen suullisessa käsittelyssä esittämät lausumat antavat sen vaikutelman, että rahoitusosuuden vahvistaminen on pikemminkin poliittisen kompromissin tulos eikä välitön seuraus tiettyjen taloudellisten parametrien muuttumisesta, kuten erityisesti verotulojen määrän muuttumisesta. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että jakotekijää, jonka pitäisi oikeastaan olla yhteydessä historiallisten alueiden verotulojen suhteelliseen osuuteen, ei ole muutettu yli 25 vuoteen, vaikka verotulot ovat todellisuudessa varmasti heilahdelleet.

116. Espanjan hallitus katsoo kuitenkin, että historiallisten alueiden verotulojen muutos ei vaikuta millään tavoin rahoitusosuuden suuruuteen. Mikäli kansallinen tuomioistuin tekisi saman päätelmän eikä mitään toissijaisia kompensaatiomekanismeja käytettäisi, historiallisilla alueilla olisi riittävä taloudellinen autonomia.

V       Ratkaisuehdotus

117. Siten Tribunal Superior de Justicia del País Vascon ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava seuraavasti:

EY 87 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion paikallisen julkisyhteisön verosäännös, jota sovelletaan kaikkiin sen verotusvaltaan kuuluviin yrityksiin samalla tavoin ja joka on edullisempi kuin kyseisen jäsenvaltion yleiset verosäännökset, ei merkitse tiettyjen yritysten ja tuotannonalojen suosimista, jos paikallisyhteisöllä on riittävä autonomia, kun se käyttää lainsäädäntötoimivaltaansa verolainsäädännön alalla. Tällainen autonomia edellyttää, että

–        paikallisella julkisyhteisöllä on institutionaalinen itsenäisyys,

–        keskusvaltio ei voi käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa menettelyssä, joka johtaa paikallisen verosäännöksen antamiseen (muodollinen käsittelyautonomia),

–        paikallisella julkisyhteisöllä on riittävän suuri harkintavalta verosäännöstensä suunnittelussa, minkä ansiosta se voi tavoitella omia talouspoliittisia päämääriä (aineellinen käsittelyautonomia), ja

–        paikallinen julkisyhteisö kantaa itse taloudellisen vastuun verotulojen vähentymisestä, joka johtuu yleiseen verolainsäädäntöön nähden edullisemmista säännöksistä (taloudellinen autonomia).

1 – Alkuperäinen kieli: saksa.

2 – Asia C-428/06, Unión General de Trabajadores de la Rioja UGT-RIOJA v. Juntas Generales del Territorio Histórico de Vizcaya.

Asia C-429/06, Comunidad Autónoma de la Rioja v. Juntas Generales del Territorio Histórico de Vizcaya.

Asia C-430/06, Comunidad Autónoma de la Rioja v. Diputación Foral de Álava.

Asia C-431/06, Comunidad Autónoma de la Rioja v. Diputación Foral de Guipúzcoa.

Asia C-432/06, Comunidad Autónoma de Castilla y León v. Juntas Generales de Guipúzcoa ja Diputación Foral de Guipúzcoa.

Asia C-433/06, Comunidad Autónoma de Castilla y León v. Juntas Generales del Territorio Histórico de Álava ja Diputación Foral de Álava.

Asia C-434/06, Comunidad Autónoma de Castilla y León v. Diputación Foral de Vizcaya ja Juntas Generales del Territorio Histórico de Vizcaya.

3 – Asia C-88/03 (Kok. 2006, s. I-7115).

4 – Mainittakoon lisäksi yhdistetyt asiat T-30/01, T-31/01, T-32/01, T-86/02, T-87/02 ja T-88/02 sekä yhdistetyt asiat T-227/01, T-228/01, T-229/01, T-265/01, T-266/01 ja T-270/01, jotka ovat parhaillaan vireillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

5 – Vrt. yhdistetyt asiat T-127/99, T-129/99 ja T-148/99, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, tuomio 6.3.2002 (Kok. 2002, s. I-1275, 146 kohta); yhdistetyt asiat T-92/00 ja T-103/00, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, tuomio 6.3.2002 (Kok. 2002, s. I-1385, 27 kohta) ja yhdistetyt asiat T-346/99, T-347/99 ja T-348/99, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, tuomio 23.10.2002 (Kok. 2002, s. I-4259, 52 kohta).

6 – Vahvistettu Espanjan parlamentin 18.12.1979 antamalla lailla nro 3/1979 (Ley Orgánica de las Cortes Generales Españolas). Lain saksankielinen käännös on saatavilla internetsivuilla www.lehendakaritza.ejgv.euskadi.net/r48-2312/de/contenidos/informacion/estatuto_guernica/de_455/estatu_com_a.html.

7 – Vahvistettu 23.5.2002 annetulla lailla nro 12/2002 (Ley por la que se aprueba el Concierto Económico con la Comunidad Autónoma del Paìs Vasco, BOE nro 124, 24.5.2002) Saatavilla internetsivuilla www.ogasun.ejgv.euskadi.net/r51-341/es/contenidos/informacion/concierto_quinquenal/es_4177/adjuntos/CAST.pdf.

8 – 23.5.2002 annettu laki nro 13/2002 (Ley por la que se aprueba la metodología de señalamiento del cupo del País Vasco para el quinquenio 2002–2006, BOE nro 124, 24.5.2002). Saatavilla internetsivuilla www.ogasun.ejgv.euskadi.net/r51-341/es/contenidos/informacion/concierto_quinquenal/es_4177/adjuntos/CAST.pdf.

9 – Siinä yhteydessä pääasian oikeudenkäynnin kantajat vaativat asioissa C-428/06 ja C-429/06 alueellisen normin 2 §:n 4, 6 ja 7 momentin kumoamista, mutta asiassa C-434/06 vain 2 §:n 4 ja 6 momentti ovat riidanalaisia.

10 – Vrt. 5.3.2004 annetulla kuninkaallisella asetuksella (Real Decreto-Legislativo) nro 4/2004 uudelleen muotoiltu yhtiöverolain 28 §:n 1 momentti.

11 – Komission kirjelmän liite 8.

12 – Mainittu edellä alaviitteessä 3.

13 – Asia C-415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995 (Kok. 1995, s. I-4921, 59 kohta); asia C-28/95, Leur-Bloem, tuomio 17.7.1997 (Kok. 1997, s. I-4161, 24 kohta) ja asia C-275/06, Promusicae, tuomio 29.1.2008 (36 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

14 – Edellä alaviitteessä 13 mainittu asia Promusicae, tuomion 37 kohta.

15 – Vrt. vastaavasti yhdistetyt asiat C-482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos ja Oliveri, tuomio 29.4.2004 (Kok. 2004, s. I-5257, 42 kohta); asia C-28/04, Tod’s, tuomio 30.6.2005 (Kok. 2005, s. I-5781, 14 kohta) ja asia C-246/04, Turn- und Sportunion Waldburg, tuomio 12.1.2006 (Kok. 2006, s. I-589, 21 kohta).

16 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 54 kohta, jossa viitataan asiassa C-143/99, Adria-Wien Pipeline ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke, 8.11.2001 annettuun tuomioon (Kok. 2001, s. I-8365, 41 kohta); asiassa C-308/01, GIL Insurance ym., 29.4.2004 annettuun tuomioon (Kok. 2004, s. I-4777, 68 kohta) ja asiassa C-172/03, Heiser, 3.3.2005 annettuun tuomioon (Kok. 2005, s. I-1627, 40 kohta).

17 – Vrt. asia 30/59, De Gezamenlijke Steenkolenmijnen in Limburg v. korkea viranomainen, tuomio 23.2.1961 (Kok. 1961, s. 1, erityisesti s. 43, Kok. Ep. I, s. 69); asia C-387/92, Banco Exterior de España, tuomio 15.3.1994 (Kok. 1994, s. I-877, 13 kohta) ja asia C-200/97, Ecotrade, tuomio 1.12.1998 (Kok. 1998, s. I-7907, 34 kohta).

18 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 56 kohta.

19 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 52 kohta, jossa viitataan asiassa 173/73, Italia v. komissio, 2.7.1974 annettuun tuomioon (Kok. 1974, s. 709, Kok. Ep. II, s. 323, 33 kohta) ja asiassa C-148/04, Unicredito Italiano, 15.12.2005 annettuun tuomioon (Kok. 2005, s. I-11137, 51 kohta).

20 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 58 kohta.

21 – Asia 248/84, Saksa v. komissio, tuomio 14.10.1987 (Kok. 1987, s. 4013, 17 kohta); ks. myös julkisasiamies Saggion yhdistetyissä asioissa C-400/97, C-401/97 ja C-402/97, Juntas Generales de Guipúzcoa ym., 1.7.1999 antama ratkaisuehdotus (Kok. 2000, s. I-1073, s. I-1074, 31 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin pitää tätä lähtökohtana myös Azoreita koskevassa tuomiossa (vrt. tämän alaviitteessä 3 mainitun tuomion 55 kohta).

22 – Vrt. Azoreita koskevan tuomion kohteena ollut päätös eli tuloverokannan alennuksia koskevasta osasta ohjelmassa, jonka tarkoituksena on sopeuttaa kansallinen verotusjärjestelmä vastaamaan Azoreiden autonomisen alueen erityisvaatimuksia, 11.12.2002 tehty komission päätös 2003/442/EY (EUVL 2003, L 150, s. 52, 26–32 perustelukappale) sekä tukijärjestelmästä, jonka Yhdistynyt kuningaskunta aikoo panna täytäntöön Gibraltarin hallituksen yhtiöverouudistuksen osalta, 30.3.2004 tehty komission päätös 2005/261/EY (EUVL 2005, L 85, s. 1, 102–109 perustelukappale), josta Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat nostaneet kumoamiskanteet, jotka ovat vireillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa (asiat T-211/04 ja T-215/04).

23 – Em. asiassa C-88/03, Portugali v. komissio, 20.10.2005 annettu ratkaisuehdotus (50–54 kohta).

24 – Vrt. edellä alaviitteessä 23 mainittu Azoreita koskeva asia, ratkaisuehdotuksen 53 kohta. Näin katsonee kaiken kaikkiaan myös komissio (komission tiedonanto valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen, 1998, EYVL C 384, s. 3, 16 kohta, ja tämän tiedonannon täytäntöönpanosta 9.2.2004 annettu kertomus, K(2004) 434, 33 kohta). Oikeuskirjallisuudessa on tästä syystä katsottu esimerkiksi, että Saksan elinkeinoverojärjestelmä, jossa kunnat vahvistavat verokannan, ei ole valikoiva (R. M. Stein, Bestimmtheit von Regionalbeihilfen, 2007, s. 167 ja sitä seuraavat sivut).

25 – Vrt. esim. asia C-446/03, Marks & Spencer, tuomio 13.12.2005 (Kok. 2005, s. I-10837, 29 kohta); asia C-196/04, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas, tuomio 12.9.2006 (Kok. 2006, s. I-7995, 40 kohta) ja asia C-374/04, Test Claimants in Class IV of the ACT Group Litigation, tuomio 12.12.2006 (Kok. 2006, s. I-11673, 36 kohta).

26 – Luvut on saatu Eurostatin tutkimuksesta Taxation trends in the European Union, 2007, s. 32, taulukko s. I-6 (saatavissa internetsivuilla www.ec.europa.eu/taxation_customs/resources/documents/taxation/gen_info/economic_analysis/tax_structures/Structures2007.pdf).

27 – Vrt. vastaavasti julkisasiamies Saggion edellä alaviitteessä 21 mainitussa asiassa Juntas Generales de Guipúzcoa ym. antama ratkaisuehdotus, 37 kohta.

28 – Vrt. edellä alaviitteessä 23 mainitussa Azoreita koskevassa asiassa annettu ratkaisuehdotus, 54 kohta.

29 – Vizcayan, Álavan ja Guipúzcoan lisäksi myös Navarran autonomisella alueella on historiallisten erityisoikeuksien (Fueros) perusteella vastaavaa verotuksellista toimivaltaa.

30 – EU 3 a artiklan 2 kohdan ensimmäinen virke (josta on tullut uudelleennumeroinnin jälkeen EU 4 artikla), sellaisena kuin se on muutettuna Lissabonissa 13.12.2007 allekirjoitetulla Lissabonin sopimuksella Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta (EUVL C 306, s. 1), kuuluu seuraavaksi:

Unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa perussopimuksia sovellettaessa sekä niiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja perustuslaillisia perusrakenteita, myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta.

31 – Vrt. erityisesti asiassa C-212/06, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, 1.4.2008 annettu tuomio (58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

32 – Vrt. vastaavasti myös alaviitteessä 13 mainittu oikeuskäytäntö.

33 – Myös komissio tunnusti tämän lähtökohtaisesti ja piti veronalennusta EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan nojalla osittain oikeutettuna. Se riitautti yksinomaan sen, että alennettu verokanta koski myös rahoitusalaa, jonka asemaa sijainti saarella ei heikennä samalla tavoin (vrt. edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 27 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

34 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 71 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

35 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 58 kohta.

36 – Kursivointi tässä.

37 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu Azoreita koskeva tuomio, 58 kohta.

38 – Kursivointi tässä.

39 – Asia C-387/01, Weigel, tuomio 29.4.2004 (Kok. 2004, s. I-4981, 55 kohta).

40 – Vrt. tästä edellä 45 kohta, toinen tilanne.

41 – Komission kirjelmän liite 7.

42 – Se totesi siten kaiken kaikkiaan, että kotimaisten yritysten syrjintä ei ole sallittua.

43 – Ks. tästä edellä 25 kohta.

44 – Komissio esittää tässä yhteydessä erityisesti, että oikeuskäytännön mukaan ratkaisevaa on tuen vaikutus yhden yksittäisen yrityksen eduksi eivätkä sillä tavoitellut päämäärät (vrt. asia C-56/93, Belgia v. komissio, tuomio 29.2.1996 (Kok. 1996, s. I-723, 79 kohta); asia C-241/94, Ranska v. komissio, tuomio 26.9.1996 (Kok. 1996, s. I-4551, 20 kohta) ja asia C-75/97, Belgia v. komissio, tuomio 17.6.1999 (Kok. 1999, s. I-3671, 25 kohta)).