Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

References to this case

Share

Highlight in text

Go

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ELEANOR SHARPSTON

6 päivänä marraskuuta 2008 1(1)

Asia C-285/07

A. T.

vastaan

Finanzamt Stuttgart-Körperschaften

(Bundesfinanzhofin (Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Osakkeidenvaihtoihin sovellettava yhteinen verojärjestelmä – Osuuksien kirjaaminen markkina-arvoon eikä kirjanpitoarvoon – Tuloksena olevan arvonkorotuksen verottaminen





1.        Kun yhtiön varat siirretään toiselle yhtiölle yrityksen uudelleenjärjestelyjen yhteydessä, tämä saattaa johtaa verotettavaan tapahtumaan. Siirto merkitsee luovutusvoittoveron kannalta myyntiä ja, mikäli näiden varojen arvo on noussut sen jälkeen kun siirtäjä ne alun perin hankki, tästä saattaa syntyä verotettavaa voittoa. Joissakin jäsenvaltioissa on säädetty verohelpotuksista sallimalla välittömän veronkannon lykkääminen, koska varoja ei ole todellisuudessa realisoitu. Verohelpotus myönnetään kuitenkin vain harvoin silloin, jos varat siirretään ulkomaiselle yhtiölle, sen torjumiseksi, että veron maksu vältetään kokonaan, eikä sitä vain lykätä.

2.        Nyt käsiteltävä asia koskee uudelleenjärjestelyä, jonka yhteydessä saksalainen yhtiö (A. T.) siirsi määräysvaltaan oikeuttavan osuutensa saksalaisen rajavastuuyhtiön yhtiöpääomasta ranskalaiselle yhtiölle kyseisen ranskalaisyhtiön jakamia arvopapereita vastaan. Saksan kansallisessa lainsäädännössä asetettiin erityinen edellytys, joka osakkeidenvaihdon täytyi täyttää, jotta luovutusvoittoveron kantamista lykättäisiin. Kyseinen liiketoimi ei täyttänyt tätä edellytystä. Näin ollen Saksan viranomaiset pyrkivät kantamaan veron arvioidusta arvonkorotuksesta. Kansallinen tuomioistuin kysyy, onko ensinnäkin sulautumisdirektiivin(2) 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja toiseksi EY 43 ja EY 56 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä tällaiselle verottamiselle.

 Sulautumisdirektiivi

3.        Sulautumisdirektiivissä säädetään eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeidenvaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä. Sillä pyritään ehkäisemään veron kantaminen tällaisten operaatioiden yhteydessä, samalla kun varmistetaan sen jäsenvaltion taloudelliset edut, jossa verovastuu syntyy. Osakkeidenvaihtojen osalta tämä tehdään siten, että säädetään, että hankkivan yhtiön arvopapereiden jakaminen hankitun yhtiön osakkaalle ”ei saa yksinään johtaa osakkaan tulon, voiton tai arvonkorotuksen verottamiseen”,(3) samalla kun sallitaan se, että jäsenvaltiot verottavat ”vastaanotettujen arvopapereiden myöhemmästä luovutuksesta johtuvaa voittoa samalla tavalla kuin ennen hankintaa olemassa olevien arvopapereiden luovutuksesta johtuvaa voittoa”.(4)

4.        Direktiivin johdanto-osassa ovat seuraavat perustelukappaleet:

”[1]      eri jäsenvaltioissa sijaitsevia yhtiöitä koskevat sulautumiset, diffuusiot, varojensiirrot ja osakkeidenvaihdot saattavat olla tarpeen yhteisössä sisämarkkinoita vastaavien olosuhteiden luomiseksi ja siten yhteismarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi; näitä liiketoimia ei saisi estää jäsenvaltioiden verosäännöksistä johtuvilla erityisillä rajoituksilla, haitoilla tai vääristymillä; tästä syystä olisi näitä uudelleenjärjestelyjä varten otettava käyttöön kilpailun suhteen neutraaleja verotussääntöjä, jotta yrityksillä olisi mahdollisuus mukautua yhteismarkkinoiden vaatimuksiin, lisätä tuottavuuttaan ja vahvistaa kansainvälistä kilpailukykyään,

[2]      [jotkin] nykyiset verosäännökset haittaavat näitä liiketoimia verrattuna niihin, jotka koskevat samassa jäsenvaltiossa olevia yrityksiä; tämä haitta olisi poistettava,

[3]      tämän tavoitteen toteuttaminen ei ole mahdollista laajentamalla jäsenvaltioissa voimassa olevia kansallisia järjestelmiä yhteisön tasolle, koska näiden järjestelmien väliset erot ovat omiaan aiheuttamaan vääristymiä; ainoastaan yhteinen verojärjestelmä tarjoaa mahdollisuuden tässä suhteessa tyydyttävään ratkaisuun,

[4]      yhteisen verojärjestelmän mukaan verotusta on vältettävä sulautumisen, diffuusion, varojensiirron ja osakkeidenvaihdon yhteydessä, samalla varmistaen siirtävän tai vastaanottavan yhtiön jäsenvaltion taloudelliset edut,

[5]      sulautumiset, diffuusiot ja varojensiirrot tavallisesti johtavat joko siirtävän yhtiön muuttumiseen vastaanottavan yhtiön kiinteäksi toimipaikaksi, tai omaisuuden liittämiseen jälkimmäisen yhtiön kiinteään toimipaikkaan,

[6]      sellaisen menetelmän soveltaminen tähän kiinteään toimipaikkaan kuuluvaan omaisuuteen, jolla siirtyvän omaisuuden arvonkorotusten verotus lykätään niiden tosiasialliseen toteutumiseen saakka, sallii vastaavien arvonkorotusten verotuksen välttämisen, samalla varmistaen niiden myöhemmän verottamisen siirtävän yhtiön jäsenvaltiossa niiden toteutumishetkellä”.

5.        Direktiivin 2 artiklaan sisältyvät seuraavat merkitykselliset määritelmät:

”Tätä direktiiviä sovellettaessa tarkoitetaan:

a)      ’sulautumisella’ liiketointa, jolla:

–        yksi tai useampi yhtiö siirtää purkautumishetkellään ilman selvitysmenettelyä kaikki varansa ja vastuunsa toiselle olemassa olevalle yhtiölle antaen osakkailleen vastikkeeksi toisen yhtiön yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita ja mahdollisesti käteisvälirahan, jonka määrä ei kuitenkaan saa ylittää 10 prosenttia näiden arvopapereiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa kirjanpitoarvosta,

–        kaksi yhtiötä tai useampi yhtiö siirtää purkautumishetkellään ilman selvitysmenettelyä kaikki varansa ja vastuunsa perustamalleen yhtiölle antaen osakkailleen vastikkeeksi uuden yhtiön yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita ja mahdollisesti käteisvälirahan, jonka määrä ei kuitenkaan saa ylittää 10 prosenttia näiden arvopapereiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa kirjanpitoarvosta,

–        yhtiö siirtää purkautumishetkellään ilman selvitysmenettelyä kaikki varansa ja vastuunsa sille yhtiölle, jonka hallussa ovat kaikki sen yhtiöpääomaa edustavat arvopaperit;

b)      ’diffuusiolla’ tarkoitetaan liiketointa, jolla yhtiö siirtää purkautumishetkellään ilman selvitysmenettelyä kaikki varansa ja vastuunsa yhdelle tai useammalle olemassa olevalle taikka uudelle yhtiölle antaen osakkailleen vastikkeeksi suhteellisuussäännön mukaisesti varat vastaanottavien yhtiöiden yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita ja mahdollisesti käteisvälirahan, jonka määrä ei kuitenkaan saa ylittää 10 prosenttia näiden arvopapereiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa kirjanpitoarvosta;

c)      ’varojensiirrolla’ tarkoitetaan liiketointa, jolla yhtiö ilman purkamismenettelyä siirtää koko toimintansa tai useita toimialojaan toiselle yhtiölle saaden vastineeksi vastaanottavan yhtiön yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita;

d)      ’osakkeidenvaihdolla’ tarkoitetaan liiketointa, jolla yhtiö hankkii toisen yhtiön yhtiöpääomasta itselleen tämän yhtiön äänienemmistön antavan osuuden, antaen vaihdossa toisen yhtiön osakkaille niiden arvopapereiden vastineeksi ensiksi mainitun yhtiön yhtiöpääomaa vastaavia arvopapereita ja mahdollisesti käteisvälirahan, jonka määrä ei kuitenkaan saa ylittää 10 prosenttia vaihdossa annettujen arvopapereiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa kirjanpitoarvosta;

e)      ’siirtävällä yhtiöllä’ tarkoitetaan yhtiötä, joka siirtää varansa ja vastuunsa tai joka siirtää koko toimintansa tai useita toimialojaan;

f)      ’vastaanottavalla yhtiöllä’ tarkoitetaan yhtiötä, joka vastaanottaa siirtävän yhtiön varat ja vastuut tai koko toiminnan tai yhden tai useamman toimialan;

g)      ’hankitulla yhtiöllä’ tarkoitetaan yhtiötä, josta toinen yhtiö hankkii osuuden arvopapereiden vaihdolla;

h)      ’hankkivalla yhtiöllä’ tarkoitetaan yhtiötä, joka hankkii osuuden arvopapereiden vaihdolla.”

6.        Direktiivin 2 artiklan määritelmät liittyvät yhteen seuraavalla tavalla. Sulautumista, diffuusiota tai varojensiirtoa varten (a, b ja c) on olemassa siirtävä yhtiö ja vastaanottava yhtiö (e ja f), kun puolestaan osakkeidenvaihtojen (d) yhteydessä on olemassa hankittu yhtiö ja hankkiva yhtiö (g ja h).

7.        Direktiivin 8 artiklan kahdessa ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Sulautumisen, diffuusion tai osakkeidenvaihdon yhteydessä tapahtuva vastaanottavan tai hankkivan yhtiön yhtiöpääomia vastaavien arvopapereiden jakaminen siirtävän tai hankitun yhtiön osakkaalle vaihdossa vastikkeeksi jälkimmäisen yhtiön yhtiöpääomaa vastaavista arvopapereista, ei saa yksinään johtaa osakkaan tulon, voiton tai arvonkorotuksen verottamiseen.

2.     Jäsenvaltioiden on asetettava 1 kohdan soveltamisen edellytykseksi, että osakas ei anna vaihdossa saamilleen arvopapereille suurempaa verotusarvoa kuin mikä vaihdetuilla arvopapereilla välittömästi ennen sulautumista, diffuusiota tai osakkeiden vaihtoa oli.

Edellä olevan 1 kohdan soveltaminen ei estä jäsenvaltioita verottamasta vastaanotettujen arvopapereiden myöhemmästä luovutuksesta johtuvaa voittoa samalla tavalla kuin ennen hankintaa olemassa olevien arvopapereiden luovutuksesta johtuvaa voittoa.

’Verotusarvolla’ tarkoitetaan sitä arvoa, jota käytetään tulosta, voitosta tai arvonkorotuksesta kannettavan veron määräämiseksi mahdollisesti annettavassa voitto- tai tappiolaskelmassa.”

8.        Direktiivin 8 artiklan 1 ja 2 kohta koskevat siten osakasta siirtävässä yhtiössä (jos kyseessä ovat sulautumiset ja diffuusiot) tai hankitussa yhtiössä (jos kyseessä ovat osakkeidenvaihdot).

9.        Direktiivin 11 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että jäsenvaltio voi olla kokonaan tai osittain soveltamatta direktiivin säännöksiä tai peruuttaa niistä saatavan hyödyn, jos operaation ”ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena on veropetos tai veronkiertäminen; se seikka, että 1 artiklassa tarkoitettu liiketoimi ei ole suoritettu sellaisesta hyväksyttävästä taloudellisesta syystä kuin liiketoimeen osallistuvien yhtiöiden toimintojen uudelleenjärjestely tai järkeistäminen, saattaa johtaa olettamaan, että liiketoimen pääasiallisena tarkoituksena on veropetos tai veronkiertäminen”.

 Asiaa koskeva kansallinen lainsäädäntö

10.      Yhtiöiden uudelleenjärjestelyjen verottamisesta annetun lain (Umwandlungssteuergesetz, jäljempänä UmwStG)(5) 20 §:ssä säädetään kotimaisten osakkeidenvaihtojen osalta nyt käsiteltävän asian kannalta merkityksellisiltä osin seuraavaa:

”1.   Mikäli yrityksen toiminta – – siirretään pääomayhtiölle – – ja siirtäjä vastaanottaa vastikkeeksi yhtiön uusia osuuksia (vastike luontoissuorituksena), siirretyt varat ja uudet osuudet on arvostettava seuraavien momenttien mukaisesti. Ensimmäistä virkettä sovelletaan myös pääomayhtiöiden osuuksien siirtoon, jos hankkivalla pääomayhtiöllä[(6)] on omistuksensa nojalla, mukaan lukien vastaanotetut osuudet, todistettavasti ja välittömästi hallussaan enemmistö äänioikeuksista yhtiössä, jonka osuudet on siirretty.

2.     [Hankkiva](7) yhtiö voi arvostaa siirretyn yritysomaisuuden kirjanpitoarvoon tai korkeampaan arvoon. Kirjanpitoarvoa voidaan käyttää, vaikka kauppaoikeuden säännösten perusteella korkeampaa arvoa on käytettävä taseessa. Kirjanpitoarvo on arvo, jolla siirtäjä on luontoissuorituksena annetun vastikkeen antamisen yhteydessä arvostanut siirretyt varat voittojen määrittämistä koskevien verosäännösten mukaisesti. – –

– –

4.     Arvoa, jonka [hankkiva] yhtiö antaa siirretyille varoille, on pidettävä siirtäjän kannalta myyntihintana ja yhtiöosuuksien hankintakustannuksena.”

11.      UmwStG:n 23 §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos 20 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetut osakkeet yhteisön pääomayhtiössä siirretään toiselle yhteisön pääomayhtiölle, hankkivan yhtiön vastaanottamien osuuksien arvostukseen sovelletaan 20 §:n 2 momentin [ensimmäistä ja toista] virkettä, ja 20 §:n 4 momentin ensimmäistä virkettä sovelletaan vastavuoroisesti siirtäjän hankkivalta yhtiöltä saamien uusien osuuksien arvostukseen.”

12.      Saksa on pannut sulautumisdirektiivin 11 artiklan 1 kohdan a alakohdan täytäntöön UmwStG:n 26 §:n 2 momentin ensimmäisellä virkkeellä, jossa säädetään seuraavaa:

”Edellä olevaa 23 §:n 4 momenttia ei sovelleta, jos vastaanotetut osuudet myydään seitsemän vuoden kuluessa siirrosta, ellei verovelvollinen osoita, että vastaanotetuista osuuksista on suoritettu muukin vastike luontoissuorituksena kirjanpitoarvoon Euroopan unionin jonkin toisen jäsenvaltion 23 §:n 4 momenttia vastaavan lainsäädännön perusteella.”

13.      Kansallinen tuomioistuin selittää, että UmwStG:n 20 §:n 4 momentin ensimmäisessä virkkeessä määrätään ”kaksinkertaisesta kirjanpitoarvosidonnasta”: Tällä ilmaisulla tarkoitetaan, että siirtäjä voi sitoa osakkeidenvaihdossa, joka sisältää määräysvaltaan oikeuttavan osuuden siirron, siirrettävien osuuksien kirjanpitoarvon vain, jos hankkiva yhtiö on itse arvostanut ne siten.

14.      Kansallinen tuomioistuin huomauttaa myös, että edellä mainitussa lainsäädännössä kohdellaan osakkeidenvaihtoja samalla tavalla riippumatta siitä, onko hankkiva yhtiö saksalainen yhtiö vai jostakin toisesta jäsenvaltiosta peräisin oleva yhtiö.(8)

 Tosiseikat

15.      Valittaja A. T. on saksalainen yhtiö.(9) Sillä on määräysvaltaan oikeuttava osuus (89,5 prosenttia) erään saksalaisen rajavastuuyhtiön (josta käytän seuraavassa nimitystä rajavastuuyhtiö) yhtiöpääomasta. Pörssin valvontasäännöksissä edellytettiin sen luopuvan tästä osuudestaan. Tästä syystä se siirsi rajavastuuyhtiössä omistamansa osuudet vuoden 2000 aikana eräälle ranskalaiselle yhtiölle(10) vastikkeeksi uusista osakkeista, joiden osuus oli 1,47 prosenttia kyseisen yhtiön liikkeeseen laskemasta pääomasta.

16.      Ranskalaisyhtiö arvosti rajavastuuyhtiön osuudet (osuudet hankitussa yhtiössä) kauppa- ja verotaseissaan (jotka laadittiin Ranskan oikeuden mukaisesti) niille luovutussopimuksessa annettuun markkina-arvoon eikä niiden alempaan kirjanpitoarvoon,(11) vaikka Ranskan lainsäädännössä olisi ilmeisesti sallittu kirjanpitoarvon käyttö. A. T. pyrki arvostamaan sille jaetut ranskalaisyhtiön osakkeet niiden rajavastuuyhtiön osuuksien kirjanpitoarvoon, joihin nämä ranskalaisyhtiön osakkeet oli vaihdettu. Finanzamt katsoi kuitenkin, että A. T. oli vuoden 1995 UmwStG:n 23 §:n 4 momentin ja 20 §:n 4 momentin nojalla velvollinen käyttämään ranskalaisyhtiön käyttämää markkina-arvoa arvostaessaan rajavastuuyhtiön osuuksia. Tästä syystä Finanzamt kohteli A. T:n ja ranskalaisyhtiön välistä osakkeidenvaihtoa siten, että siitä seurasi verotettava arvonkorotus. Niinpä Finanzamt pyrki kantamaan veron rajavastuuyhtiön osuuksien hankintakustannuksen ja ranskalaisyhtiön osakkeiden markkina-arvon erotuksesta (jonka Saksan viranomaiset katsoivat edustavan siirrettyjen varojen (eli rajavastuuyhtiön osuuksien) myyntitulojen arvoa).

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

17.      A. T. riitautti menestyksellisesti veronkantopäätökset Finanzgericht Baden-Würtembergissä. Finanzamt on valittanut Bundesfinanzhofiin. Kyseinen tuomioistuin on epävarma siitä, onko UmwStG:n 23 §:n 4 momentin ensimmäinen virke, luettuna yhdessä 20 §:n 4 momentin ensimmäisen virkkeen kanssa, ja kyseisten säännösten nojalla sovellettava ”kaksinkertaista kirjanpitoarvosidontaa” koskeva edellytys ristiriidassa sulautumisdirektiivin 8 artiklan 1 kohdan ja/tai EY 43 ja EY 56 artiklan kanssa.

18.      Tästä syystä se on esittänyt seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”a)      Onko [sulautumisdirektiivin] 8 artiklan 1 ja 2 kohta esteenä sellaiselle jäsenvaltion verosääntelylle, jonka mukaan yhteisön pääomayhtiön siirtäessä osuuksia toiseen yhteisön pääomayhtiöön [hankitun yhtiön osakkaan] on mahdollista jatkaa siirrettyjen osuuksien kirjanpitoarvojen käyttämistä vain silloin, kun [hankkiva](12) pääomayhtiö on omalta osaltaan arvostanut siirretyt varat kirjanpitoarvoihin (niin kutsuttu kaksinkertainen kirjanpitoarvosidonta)?

b)      Jos tähän kysymykseen annetaan kieltävä vastaus: Onko edellä oleva sääntelytilanne ristiriidassa EY 43 ja EY 56 artiklan kanssa, vaikka niin sanottua kaksinkertaista kirjanpitoarvosidontaa vaaditaan myös silloin, kun pääomayhtiön varoja siirretään yleisesti verovelvolliseen pääomayhtiöön?”

19.      Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet A. T., Saksan hallitus ja komissio, joista kaikki olivat edustettuina istunnossa.

 Ensimmäinen kysymys

20.      Kansallinen tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko direktiivin 8 artiklan 1 ja 2 kohta esteenä sellaiselle jäsenvaltion verosääntelylle, jonka mukaan hankitun yhtiön osakas saa osakkeidenvaihdon jälkeen käyttää hankitun yhtiön osuuksien kirjanpitoarvoa vain, jos myös hankkiva yhtiö on arvostanut osuudet hankitussa yhtiössä niiden kirjanpitoarvoon (kaksinkertainen kirjanpitoarvosidonta).

21.      A. T. ja komissio esittävät, että kansallisen tuomioistuimen kysymykseen pitäisi vastata myöntävästi. Saksan hallitus omaksuu vastakkaisen näkemyksen. Yhdyn olennaisilta osin komission ja A. T:n näkemykseen.

 Oikeudellinen arviointi

22.      Katson komission tavoin, että asianmukainen lähtökohta on direktiivin tosiasiallinen sanamuoto.

23.      Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että direktiivillä käyttöön otettua yhteistä verojärjestelmää, joka sisältää erilaisia verotuksellisia etuja, sovelletaan erotuksetta kaikkiin liiketoimiin, joissa on kyse sulautumisesta, diffuusiosta, varojensiirrosta ja osakkeidenvaihdosta, riippumatta niiden syistä.(13)

24.      Direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että sen soveltamisalaan kuuluvaa osakkeidenvaihtoa on kohdeltava verotuksessa ehdottoman neutraalisti. Kyseisen säännöksen sanamuoto on yksiselitteinen ja pakottava: ”arvopapereiden jakaminen – – ei saa yksinään johtaa – – verottamiseen”. Tämän sanamuodon perusteella on selvää, että jäsenvaltioilla ei ole harkintavaltaa sellaisten lisäehtojen asettamiseen, joiden on täytyttävä ennen kuin neutraali verokohtelu myönnetään. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta osakkeidenvaihdosta ei voida lähtökohtaisesti kantaa veroa.(14)

25.      Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan vaikutuksesta direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa osakkeidenvaihtoa on kohdeltava verotuksellisesti neutraalina tapahtuma. Jos tällaista säännöstä ei olisi, tällainen liiketoimi johtaisi normaalisti verotuksellisiin seurauksiin. Siten esimerkiksi arvonkorotus syntyy hankintakustannuksen ja luovutettujen varojen myyntivastikkeen välisestä erotuksesta, jos jälkimmäisen arvo nousee sen hankinnan jälkeen. Tästä arvonkorotuksesta saattaa seurata veron kantaminen.

26.      Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan soveltamiselle asetetaan 8 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa (pakottava) ehto, jonka mukaan ”osakas ei anna vaihdossa saamilleen arvopapereille suurempaa verotusarvoa kuin mikä vaihdetuilla arvopapereilla välittömästi ennen sulautumista, diffuusiota tai osakkeiden vaihtoa oli”.

27.      Direktiivin 8 artiklan 2 kohdan käsitteellä ”osakas” voidaan tarkoittaa vain hankitun yhtiön (A. T.) osakasta, koska siinä viitataan takaisin 8 artiklan 1 kohtaan, jossa selvennetään ”osakkaan” henkilöllisyyttä.

28.      Näin ollen Saksan toissijaisesti esittämä väite, jonka mukaan direktiivin 8 artiklan 2 kohta koskee osuuksien arvostusta hankkivan (ulkomaisen) yhtiön taseessa, on mielestäni kestämätön.

29.      Saksan hallitus väittää (8 artiklan 2 kohdan sanamuodon ”saamilleen arvopapereille” perusteella), että direktiivissä edellytetään yksinkertaisesti, että hankkiva yhtiö arvostaa osuudet niiden kirjanpitoarvoon. Se esittää, että tässä virkkeessä viitataan ulkomaisen yhtiön saamiin osuuksiin, joita varten se on jakanut arvopapereita osakkeidenvaihdon välityksellä.

30.      Direktiivin sanamuodon perusteella on kuitenkin selvää, että 8 artiklan 1 ja 2 kohta koskevat hankitun yhtiön (A. T.) osakkaalle aiheutuvia verotuksellisia seurauksia. Vain hankkivan yhtiön pääomaa edustaville arvopapereille (”saadut arvopaperit”) annetulla arvolla on merkitystä 8 artiklan 2 kohdan kannalta. Tämä arvo määrittää hankintakustannuksen laskettaessa verotettavaa voittoa, kun hankitun yhtiön osakas myöhemmin myy osakkeet. Tästä syystä en voi hyväksyä Saksan väitettä, jonka mukaan 8 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan edellytyksessä viitataan arvoon, joka on annettu ranskalaisyhtiön vastaanottamille hankitun yhtiön (rajavastuuyhtiö) osuuksille.

31.      Mielestäni 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa ei voida lukea erikseen, koska 8 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa vahvistetaan seuraukset, joita aiheutuu 8 artiklan 1 kohdan soveltamisesta.

32.      Mikäli hankitun yhtiön osakas olisi velvollinen käyttämään kirjanpitoarvon asemesta markkina-arvoa, kuten Saksa väittää, veronmaksuvelvollisuus syntyisi niissä tapauksissa, joiden osalta direktiivissä säädetään nimenomaisesti veron maksamisen lykkäämisestä. Direktiivillä saavutetaan verotuksen neutraalisuus sallimalla se, että hankitun yhtiön (A. T.) osakas antaa arvopapereille, joita hankkiva yhtiö sille jakaa, myydyn omaisuuden (eli hankitun yhtiön) arvon. Tällä säilytetään kuitenkin myös jäsenvaltioiden oikeus kantaa vero, jos hankkivan yhtiön pääomaa edustavat arvopaperit myydään tämän jälkeen voitolla.

33.      Saksa huomauttaa, että osakkeidenvaihto olisi pysynyt verosta vapaana UmwStG:n säännöksistä huolimatta, koska Ranskan lainsäädännössä sallitaan siirrettyjen osuuksien arvostaminen kirjanpitoarvoon. Jos ranskalainen yhtiö olisi päättänyt arvostaa saamansa osuudet tällä tavoin (sen sijaan, että se arvosti ne markkina-arvoon), veronmaksuvelvollisuutta arvonkorotuksesta ei olisi tässä vaiheessa syntynyt Saksan lainsäädännön nojalla. Saksa väitti suullisessa käsittelyssä, että A. T. saattoi neuvotellessaan osakkeidenvaihdon ehtoja vapaasti asettaa liiketoimen ehdoksi, että ranskalaisyhtiö arvostaisi osuudet kirjanpitoarvoon.

34.      Tämä perustelu ei vakuuta minua. Se tarkoittaisi, että minkä tahansa tietyn liiketoimen verotukselliset seuraukset määrittäisi a) hankkivan yhtiön jäsenvaltion verojärjestelmä ja b) osapuolten välinen erityinen sopimus (joka todennäköisesti heijastaisi niiden sen hetkistä neuvotteluvoimaa). Se olisi siten direktiivin sanamuodon vastainen, minkä lisäksi sillä tehtäisiin tyhjäksi direktiivillä aikaan saatu oikeusvarmuus. Lisäksi 8 artiklan 1 kohdan sanamuoto on tyhjentävä ja ehdoton. Siinä ei tehdä veron lykkäämistä riippuvaksi sen jäsenvaltion verojärjestelmää koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jossa hankkiva yhtiö sijaitsee, eikä liiketoimen osapuolten välisestä sopimuksesta.

35.      Hankitun yhtiön (A. T.) osakas on UmwStG:n 20 §:n 4 momentin vaikutuksesta velvollinen käyttämään sitä arvoa, jonka hankkiva yhtiö (ranskalaisyhtiö) antoi osuuksille, määrittäessään rajavastuuyhtiön osuuksien myyntituottojen arvon. En löydä tälle lisäehdolle mitään perustaa 8 artiklan 1 kohdan sanamuodosta, kun sitä luetaan yhdessä 8 artiklan 2 kohdan kanssa.

36.      Direktiivin 8 artiklan 1 ja 2 kohdan luonnollista sanamuotoa tukevat direktiivin oikeusperusta ja sen tavoitteet.

37.      Sulautumisdirektiivi perustuu verosäännöksenä ETY:n perustamissopimuksen 100 artiklaan (josta on tullut EY 94 artikla). Sen tavoitteena on ottaa käyttöön kilpailun suhteen neutraaleja verotussääntöjä, jotta yrityksillä olisi mahdollisuus mukautua yhteismarkkinoiden vaatimuksiin. Direktiivin johdanto-osan neljännestä kuudenteen perustelukappaleessa todetaan, että vaikka direktiivin yhtenä tarkoituksena on lykätä verotus hankitun yhtiön osakkaalle, jos kyseessä on osakkeidenvaihto, jäsenvaltioilla on edelleen oikeus kantaa vero kertyneestä arvonkorotuksesta, mutta vasta silloin, kun nämä voitot lopulta toteutuvat. Ei siis ole tarpeen poiketa direktiivin nimenomaisesta sanamuodosta sillä, että otetaan käyttöön lisäehtoja jäsenvaltioiden hyväksyttävien verotuksellisten etujen suojaamiseksi.

38.      On kuitenkin selvää, että UmwStG:n 20 artiklan 4 kohdan soveltaminen johtaa siihen, että vero kannetaan sellaisessa tilanteessa, jonka osalta direktiivissä säädetään verotuksen lykkäämisestä. Tällainen lopputulos on ristiriidassa direktiivin nimenomaisten tavoitteiden kanssa ja horjuttaa herkkää tasapainoa, joka siinä tehdään yritysten ja jäsenvaltioiden etujen välille.

39.      Saksa väittää, että se, että hankitun yhtiön osakas myy osuuksia, ei välttämättä johda verotettavaan voittoon. Hankitun yhtiön osakkaan vastikkeeksi saamien hankkivan yhtiön uusien osuuksien arvo saattaa alentua merkittävästi markkinoiden heilahtelujen seurauksena (kuten kävi ranskalaisyhtiön osakkeille tässä tapauksessa). Komissio kyseenalaisti suullisessa käsittelyssä tämän väitteen merkityksen, sillä se huomautti, että osuuksien arvon mahdollinen pudotus on investointiriski, joka liittyy kaikkiin osakkeidenvaihtoihin ja jolle veroviranomaiset ovat välillisesti alttiina. Se ei ole kuitenkaan hyväksyttävä peruste sille, että hankitun yhtiön osakkaalta kannettaisiin vero toteutumattomista varoista.

40.      Saksan väite perustuu mielestäni väärinkäsitykseen. Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on yksinkertaisesti verotuksen lykkääminen siihen ajankohtaan, jolloin varat realisoidaan. Sen tarkoituksena ei ole taata, että tässä vaiheessa aina kannetaan vero. Se, kannetaanko veroa vai ei, riippuu varojen arvosta myyntihetkellä.

41.      Lopuksi Saksan hallitus väitti, että UmwStG:n 20 §:n 4 momentti ja 23 §:n 4 momentti on kohdistettu tietyn tyyppiseen väärinkäyttöön. Komissio esitti seuraavan esimerkin tämän näkemyksen kuvaamiseksi. Oletetaan, että yhtiö X vaihtaa omistuksensa tytäryhtiössä hankkivan yhtiön osuuksiin. Tämä on verotuksen kannalta neutraali liiketoimi (direktiivin 8 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti). Oletetaan, että hankkiva yhtiö arvostaa hankkimansa osuudet markkina-arvoon ja myy ne välittömästi (määritelmän mukaisesti ilman arvonkorotusta). Jos myyntituotot kyetään maksamaan takaisin yhtiölle X verovapaina, vaikutuksena on se, että yhtiö X kykenee realisoimaan piilevät varat maksamatta niistä veroa.

42.      Komissio myönsi, että periaatteessa kuvatun kaltaista järjestelyä voitiin pitää väärinkäyttönä ja että se ei siten ansaitsisi direktiivin 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyä suojaa. Se kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että jäsenvaltioiden taloudellisten intressien säilyminen taataan lisäksi myös direktiivin 11 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, jossa säädetään, että jos liiketoimen ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena on veropetos tai veronkiertäminen, jäsenvaltiot voivat olla kokonaan tai osittain soveltamatta veron lykkäämistä koskevia säännöksiä tai peruuttaa niistä saatavan hyödyn. On siis 8 ja 11 artiklan järjestelmän perusteella selvää, että jäsenvaltioiden intressi veron kantamista koskevaan oikeuteen arvonkorotuksen toteutuessa otetaan huomioon ja että sitä suojellaan.

43.      Tässä tapauksessa ei ole viitteitä siitä, että osakkeidenvaihdon tarkoituksena olisi ollut veropetos tai veronkiertäminen. A. T:n edellytettiin pikemminkin myyvän osakkeensa pörssin (pakottavien) valvontasäännösten nojalla. Näin ollen 11 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ei voida missään tapauksessa soveltaa tähän erityistapaukseen.

44.      Lisättäköön kuitenkin täydellisyyden vuoksi, että vaikka näyttöä väärinkäytöstä olisi, jäsenvaltion vastauksen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen, ja jokaista tapausta on tarkasteltava sitä koskevien tosiseikkojen perusteella. Yleissäännöllä, jolla automaattisesti poissuljetaan tietyt liiketoimet veroetuja antavien säännösten soveltamisalan ulkopuolelle, mennään pidemmälle kuin direktiivissä sallitaan.(15)

 Toinen kysymys

45.      Kansallinen tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, joka tulee esiin ainoastaan siinä tapauksessa, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, onko UmwStG:n 20 ja 23 artiklaan sisältyvien kaltaisten kansallisten oikeussääntöjen soveltaminen ristiriidassa EY 43 ja EY 56 artiklan kanssa, vaikka ”kaksinkertaista kirjanpitoarvosidontaa” vaaditaan myös silloin, kun rajavastuuyhtiön varoja siirretään yleisesti verovelvolliseen yhtiöön.

46.      Koska katson, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on selvästi vastattava myöntävästi, toiseen kysymykseen ei ole mielestäni tarpeen vastata.

 Ratkaisuehdotus

47.      Tämän vuoksi katson, että Bundesfinanzhofin ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen pitäisi vastata seuraavasti:

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeidenvaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23.7.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/434/EY 8 artiklan 1 ja 2 kohta ovat esteenä sellaisen kansallisen oikeussäännön soveltamiselle, jonka mukaan siirrettäessä yhden EU:n alueella sijaitsevan rajavastuuyhtiön osuuksia toiselle yhtiölle hankitun yhtiön osakas saa pitää siirrettyjen osuuksien kirjanpitoarvon ennallaan vain, jos hankkiva yhtiö on itse arvostanut siirretyt osuudet kirjanpitoarvoon.

1 – Alkuperäinen kieli: englanti.

2 – Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeidenvaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23.7.1990 annettu neuvoston direktiivi 90/434/ETY (EYVL L 225, s. 1). Tätä direktiiviä on myöhemmin muutettu, mutta pääasian oikeudenkäynti koskee vain alkuperäistä versiota, johon viittaan tässä ratkaisuehdotuksessa.

3 – Jäljempänä 7 kohdassa siteerattu 8 artiklan 1 kohta.

4 – Em. 8 artiklan 2 kohdan toinen alakohta.

5 – 28.10.1994 annettu laki (BGBl. I, s. 3267).

6 – UmwStG:n 20 §:n 1 momentissa ja 23 §:n 4 momentissa käytetään molemmissa käsitettä ”übernehmende Kapitalgesellschaft”, ja kun käsitteen ”übernehmen” ensisijainen merkitys on ”ottaa haltuun”, adjektiivia ”übernehmende” käytetään erityisesti direktiivin 2 artiklan f kohdassa tarkoittamaan ”vastaanottavaa” yhtiötä – käsite, joka varataan direktiivissä tarkoittamaan sulautumisia, diffuusioita ja osakkeidenvaihtoja. Direktiivin 2 artiklan h kohdan saksankielisessä versiossa käytetään käsitettä ”erwerbende Gesellschaft” tarkoittamaan ”hankkivaa yhtiötä”. Koska tämä ennakkoratkaisupyyntö koskee hankkivan yhtiön verotusta osakkeidenvaihdon yhteydessä (direktiivin 2 artiklan d ja h kohta), käytän selvyyden vuoksi tässä ratkaisuehdotuksessa yksinkertaisesti käsitettä ”hankkiva yhtiö”.

7 – Saksan hallitus lisäsi avuliaasti sanan ”[übernehmende]” ennen substantiivia ”Kapitalgesellschaft” tässä ja 4 kohdassa, kun se esitti säännökset huomautuksissaan.

8 – Valittajan mukaan Saksan lainsäädäntöä on muutettu 1.1.2007 alkaen siten, että kaksinkertaista kirjanpitoarvosidontaa sovelletaan nyt ainoastaan saksalaisten yhtiöiden välisen osakkeidenvaihdon yhteydessä.

9 – Yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt valittajan pyynnön siitä, että sitä käsiteltäisiin nimettömänä tässä oikeudenkäynnissä.

10 – Siten A. T. on ”hankitun yhtiön osakas” (direktiivin 8 artiklan 1 kohta). Rajavastuuyhtiö on ”hankittu yhtiö” (2 artiklan g kohta) ja ranskalainen yhtiö on ”hankkiva yhtiö” (2 artiklan h kohta).

11 – Kirjanpitoarvo on arvo, johon luovutuksensaaja on luontaissuorituksena suoritettavan vastikkeen (osakkeidenvaihto) aikaan arvostanut varat voittojen määrittämistä koskevien verosäännösten mukaisesti; ks. edellä 10 kohta.

12 –      Kansallisen tuomioistuimen esittämässä kysymyksessä käytetään käsitteitä ”vastaanottava yhtiö” ja ”siirtävä yhtiö”. Jotta käyttämäni kieli olisi direktiivin kielen mukainen, olen käyttänyt tässä ratkaisuehdotuksessa käsitteitä ”hankkiva yhtiö” ja ”hankkivan yhtiön osakas” (ks. 10 kohta).

13 – Asia C-28/95, Leur-Bloem, tuomio 17.7.1997 (Kok. 1997, s. I-4161, 36 kohta) ja asia C-321/05, Kofoed, tuomio 5.7.2007 (Kok. 2007, s. I-5795, 30 kohta).

14 – Ks. edellä alaviitteessä 14 mainittu asia Kofoed, tuomion 24 ja 35 kohta.

15 – Ks. edellä alaviitteessä 12 mainittu asia Leur-Bloem, tuomion 43–48 kohta.