EU tax law WEB

Available languages

Taxonomy tags

State Aid

Info

Referral date: 09-04-2015
Show case reference
Opinion date: 05-07-2016
Ruling date: 21-12-2016
AG: Mengozzi

References in this case

Highlight in text

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

PAOLO MENGOZZI

5 päivänä heinäkuuta 2016 (1)

Yhdistetyt asiat C-164/15 P ja C-165/15 P

Euroopan komissio

vastaan

AerLingus ja Ryanair

Muutoksenhaku – Valtiontuki – Eriytettyjen verokantojen soveltaminen – Korkeintaan 300 kilometrin etäisyydellä Dublinin lentoasemasta sijaitseviin kohteisiin lennettäviin lentoihin sovellettava alennettu verokanta – Etu – Valikoivuus – Arviointi siinä tapauksessa, että verotuksellinen toimenpide rajoittaa palveluiden tarjoamisen vapautta – Takaisinperintä – Valmisteverot – Edun vyöryttäminen tuensaajayrityksen asiakkaille

1. Näissä yhdistetyissä asioissa komissio vaatii unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-473/12, Aer Lingus v. komissio (EU:T:2015:78, jäljempänä tuomio Aer Lingus) ja asiassa T-500/12, Ryanair v. komissio (EU:T:2015:73, jäljempänä tuomio Ryanair) 5.2.2015 antamien tuomioiden (jäljempänä yhteisesti valituksenalaiset tuomiot) osittaista kumoamista. Valituksissa tuodaan esiin kysymys siitä, onko komission takaisin perittävän tuen määrää määrittäessään otettava huomioon se, että tuensaajat ovat vyöryttäneet saamansa taloudellisen edun asiakkailleen, ja jos on, niin missä määrin.

2. Aer Lingus ja Ryanair (jäljempänä yhteisesti valittajat) tekivät kumpikin tuomioista vastavalituksen. Vastavalituksissaan ne nostivat esiin useita kysymyksiä, jotka koskivat sitä, milloin valtion toimenpide katsotaan tueksi, etenkin siinä tapauksessa, että kyseinen toimenpide on samanaikaisesti omiaan rajoittamaan jotakin perusvapautta.

I Asioiden tausta

3. Asioiden tausta, sellaisena kuin se käy ilmi valituksenalaisista tuomioista, voidaan tiivistää seuraavasti.

4. Irlanti otti 30.3.2009 käyttöön Air travel tax -nimisen valmisteveron (lentomatkavero, jäljempänä ATT), joka kannetaan jokaisesta matkustajasta, joka lähtee lentokoneella irlantilaiselta lentoasemalta, ja jonka kantavat suoraan lentoyhtiöt.(2) Kun ATT otettiin käyttöön, se laskettiin lähtöaseman ja määräaseman välisen etäisyyden perusteella siten, että se oli määrältään kaksi euroa, jos määräasema sijaitsi enintään 300 kilometrin etäisyydellä Dublinin lentoasemasta, ja muissa tapauksissa 10 euroa.

5. Ryanair teki komissiolle kaksi erillistä ATT:n vastaista kantelua, joista toinen koski valtiontukea koskevan sääntelyn rikkomista ja toinen perustui SEUT 56 artiklaan ja asetukseen (EY) N:o 1008/2008.(3) Kanteluiden seurauksena komissio aloitti tutkinnan mahdollisesta palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien säännösten ja määräysten rikkomisesta ja osoitti 18.3.2010 Irlannin viranomaisille virallisen huomautuksen (jäljempänä Irlannin viranomaisille osoitettu virallinen huomautus). Sen seurauksena Irlanti muutti ATT:n laskennassa noudatettavia sääntöjä siten, että 1.3.2011 alkaen reittien pituudesta riippumatta sovellettiin aina samaa kolmen euron verokantaa.(4) Näin ollen komissio lopetti tutkinnan.

6. Komissio aloitti 13.7.2011 SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn ATT:n yhteydessä 30.3.2009 ja 1.3.2011 välisenä aikana sovelletusta alemmasta kansallisesta verokannasta. Se teki 25.7.2012 päätöksen 2013/199/EU, joka koski valtiontukea SA.29064 (11/C, ex 11/NN) – Lentomatkaverokantojen eriyttäminen Irlannissa (jäljempänä riidanalainen päätös).(5) Kyseisen päätöksen 1 artiklassa todettiin, ettei sisämarkkinoille sovellu Irlannin SEUT 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti käyttöön ottama sääntöjenvastainen valtiontuki, jota annettiin 30.3.2009–1.3.2011 kaikkiin sellaisiin lentoihin sovelletun alennetun lentomatkaveron muodossa, joita liikennöivät sellaiset lentokoneet, jotka kykenevät kuljettamaan yli 20 matkustajaa ja joita ei käytetä valtiollisiin tai sotilaallisiin tarkoituksiin, jos ne lähtivät lentoasemilta, joiden kautta kulkee yli 10 000 matkustajaa vuodessa, ja lensivät kohteeseen, joka sijaitsee enintään 300 kilometrin etäisyydellä Dublinin lentoasemasta. Päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa Irlanti määrättiin perimään tuki takaisin. Sen 70 perustelukappaleessa tuen määräksi katsottiin ATT:n alennetun verokannan ja yleisen 10 euron verokannan välinen erotus (toisin sanoen 8 euroa matkustajaa kohti) ja tuensaajina mainittiin myös valittajat.

II Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalaiset tuomiot

7. Aer Lingus nosti kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa 1.11.2012 ja Ryanair 15.11.2012. Kumpikin niistä vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista ja esitti viisi kanneperustetta kanteensa tueksi.

8. Valituksenalaisissa tuomioissa unionin yleinen tuomioistuin päätyi tarkastelun jälkeen hylkäämään kummankin kanteen viidennen kanneperusteen, jotka koskivat väitettyä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä,(6) ja Ryanairin kanteen neljännen kanneperusteen, joka koski komission väitettyä virhettä takaisinperintää koskevan päätöksen tiedoksiannossa.(7) Vastavalitukset eivät käsittele kyseisiä valituksenalaisten tuomioiden osia. Unionin yleinen tuomioistuin päätyi myös tarkastelun jälkeen hylkäämään kummankin kanteen ensimmäisen kanneperusteen, jotka koskivat sitä, että ATT:n alennettu verokanta katsottiin valtiontueksi. Nämä valituksenalaisten tuomioiden osat ovat vastavalitusten kohteena. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin päätyi tarkastelun jälkeen osittain hyväksymään Aer Lingusin kolmannen ja neljännen kanneperusteen ja Ryanairin toisen ja kolmannen kanneperusteen, jotka koskivat tuen määrän laskentatapaa. Komission valitukset koskevat näitä valituksenalaisten tuomioiden osia.

9. Valituksenalaisten tuomioiden tuomiolauselmien 1 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen 4 kohdan ”siltä osin kuin siinä määrätään, että edunsaajilta peritään takaisin tuki, jonka määrä on mainitun päätöksen 70 perustelukappaleessa vahvistettu 8 euroksi matkustajaa kohti”. Valituksenalaisissa tuomioissa kanteet hylätään muilta osin (tuomiolauselmien 2 kohta) ja komissio velvoitetaan korvaamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi puolet Aer Lingusin ja Ryanairin oikeudenkäyntikuluista (tuomiolauselmien 3 kohta).

III Asian tarkastelu

10. Komission valitukset koskevat valituksenalaisten tuomioiden tuomiolauselman 1 kohtaa. Komissio, jota Irlanti tukee, vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan kyseisen kohdan, hylkäämään kokonaisuudessaan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetut kanteet tai toissijaisesti palauttamaan asian unionin yleiselle tuomioistuimelle ja velvoittamaan Aer Lingusin ja Ryanairin korvaamaan oikeudenkäyntikulut (tai toteamaan, että niistä päätetään myöhemmin, jos asia palautetaan unionin yleiselle tuomioistuimelle). Molempien valitustensa tueksi komissio esittää ainoastaan yhden valitusperusteen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti SEUT 108 artiklan 3 kohtaa ja asetuksen (EY) N:o 659/1999(8) 14 artiklaa.

11. Vastavalitukset sen sijaan koskevat valituksenalaisten tuomioiden tuomiolauselman 2 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Aer Lingusin ja Ryanairin kanteet ”muilta osin”. Aer Lingus ja Ryanair vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan kyseisen tuomiolauselman kohdan, kumoamaan riidanalaisen päätöksen ja velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Vastavalituksissa esitetään kummassakin yksi valitusperuste, joka jakaantuu neljään osaan ja joka koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Aer Lingusin ja Ryanairin esittämät kanneperusteet, jotka liittyivät siihen, että ATT:hen sovellettua alennettua verokantaa pidettiin valtiontukena.

12. Tarkastelen ensin vastavalituksia, koska ne koskevat sellaista valituksenalaisten tuomioiden osaa (kyseisen toimenpiteen katsominen valtiontueksi), joka loogisesti edeltää päävalitusten kohdetta (takaisinperintämääräyksen lainmukaisuus).

A Vastavalitukset

13. Aer Lingusin ja Ryanairin omissa valituksissaan esittämät väitteet ja niiden tueksi esitetyt perustelut ovat suurelta osin yhtenevät. Käsittelyn helpottamiseksi tarkastelen niitä mahdollisuuksien mukaan yhdessä.

1. Väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei toimenpiteen lainvastaisuudella ole merkitystä arvioitaessa, onko toimenpide valtiontukea (Aer Lingusin vastavalituksen ainoan valitusperusteen ensimmäinen osa)

a) Tuomio Aer Lingus

14. Aer Lingusin ainoan valitusperusteen ensimmäinen väite koskee tuomion Aer Lingus 43 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin muistuttaa, että tuen käsite on objektiivinen ja että kysymystä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuen olemassaolosta ”on tarkasteltava siten, että lähtökohtana ovat kyseisen tukitoimenpiteen aiheuttamat kilpailunvastaiset vaikutukset eivätkä muut seikat, kuten sen toimenpiteen lainmukaisuus, jolla tuki on myönnetty”.

b) Lyhyt yhteenveto osapuolten väitteistä

15. Aer Lingus väittää, että jos tuomion Aer Lingus 43 kohtaa on tulkittava niin, että valikoivan edun olemassaoloa tarkasteltaessa ei tarvitse missään tapauksessa ottaa huomioon sitä, että kyseinen kansallinen toimenpide on osittain lainvastainen tai kuuluu erottamattomana osana lainvastaiseen toimenpiteeseen, siinä on oikeudellinen virhe. Aer Lingusin mukaan kansallisen toimenpiteen, johon mainittu etu perustuu, lainvastaisuuden huomiotta jättäminen olisi vastoin unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan tuen olemassaoloa arvioitaessa on otettava huomioon toimenpide kokonaisuutena sekä asiayhteys, johon se liittyy. Aer Lingus muistuttaa esittäneensä unionin yleiselle tuomioistuimelle, että ATT:n korkeampi verokanta oli lainvastainen, koska se oli SEUT 56 artiklan ja asetuksen N:o 1008/2008 vastainen, ja että kyseisen verokannan mukaan maksettu ATT oli palautettava. Jos tällainen lainvastaisuus todetaan, sillä on merkitystä arvioitaessa sekä pienemmän verokannan mukaista veroa maksaneiden lentoyhtiöiden väitetysti saaman taloudellisen edun olemassaoloa että sen määrää. Tällainen etu ei nimittäin voisi johtua siitä, että Irlanti on jättänyt kantamatta kyseisiltä yhtiöiltä lainvastaisen veron, ja se koostuisi joka tapauksessa ainoastaan siitä, että alempaa verokantaa alettaisiin soveltaa välittömästi ilman, että palautuspyyntöä tarvitsee tehdä.

16. Komissio ja Irlannin hallitus kiistävät väitteen suurelta osin yhtenevin perustein.

c) Arviointi

17. Mielestäni nyt tarkasteltavan väitteen lähtökohtana on tuomion Aer Lingus 43 kohdan virheellinen tulkinta. Kyseisen kohdan ensimmäisessä osassa unionin yleinen tuomioistuin viittaa vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön (johon Aer Lingus sitä paitsi itsekin vastavalituksessaan viittaa), jonka mukaan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa valtioiden toimenpiteet määritellään niiden vaikutusten perusteella.(9) Kyseisen oikeuskäytännön mukaan tukea myöntävien julkisten tai yksityisten elinten tilanne,(10) unionin toimielinten toiminta tai lausumat(11) tai kyseisten valtion toimenpiteiden muoto, syy tai tavoite(12) eivät ole riittäviä seikkoja estämään sitä, että kyseiset toimenpiteet ovat ipso facto SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, vaikka tällaisilla seikoilla voikin joissakin tapauksissa olla merkitystä arvioitaessa kyseisten toimenpiteiden soveltuvuutta sisämarkkinoille SEUT 107 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla(13) tai määritettäessä palautusvelvollisuutta.(14)

18. Tuomion Aer Lingus 43 kohdan toisessa osassa unionin yleinen tuomioistuin katsoo edellä mainitun oikeuskäytännön perusteella, ettei valtion toimenpiteen lainmukaisuudella ole merkitystä arvioitaessa edun olemassaoloa SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kyseisen väitteen taustalla oleva ajatuskulku – nimittäin se, että mikäli valikoiva etu on todettu, pelkästään se tosiseikka, että toimenpide todennäköisesti osoittautuu kansallisen oikeuden tai unionin oikeuden tai molempien perusteella lainvastaiseksi, ei itsessään riitä aiheuttamaan sitä, että kyseinen toimenpide jätettäisiin määrittelemättä valtiontueksi – tulee epäsuoraan mutta selvästi ilmi, kun kohta luetaan kokonaisuutena, ja sen vahvistaa viittaus tuomioon DHL Aviation ja DHL Hub Leipzig v. komissio (T-452/08, EU:T:2010:427). Kyseisessä tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kantajina olleiden yhtiöiden väitteen, jonka mukaan siitä, että kyseiset tukitoimenpiteet sisältyivät sopimukseen, jota oli Saksan oikeuden mukaan pidettävä mitättömänä (koska se oli EY 88 artiklan 3 kohdan vastainen) ja jota ei siksi voitu panna täytäntöön, seurasi, etteivät yhtiöt olleet todellisuudessa saaneet mitään taloudellista etua, joka voitaisiin palauttaa.(15) Tuomion 40 kohdassa, johon tuomion Aer Lingus 43 kohdassa viitataan, unionin yleinen tuomioistuin toteaa, ettei se, että sopimusehdot olivat mahdollisesti jo alun perinkin Saksan lain mukaan mitättömät, saattanut kyseenalaiseksi sitä, että kantajina olleet yhtiöt olivat tosiasiallisesti käyttäneet kyseisiä ehtoja, jotka antoivat niille kilpailijoihin nähden etua markkinoilla, eikä se tuolloin tarkastellussa tapauksessa vaikuttanut velvollisuuteen palauttaa tuki, jonka yhtiöt olivat todellisuudessa saaneet.(16) Vaikka unionin yleinen tuomioistuin siis jättikin avoimeksi mahdollisuuden, että valtion toimenpiteen mahdollinen lainvastaisuus saattaa jollakin tavalla vaikuttaa takaisinperintämääräykseen, se sulki sen sijaan päättäväisesti pois mahdollisuuden, että tällainen lainvastaisuus voisi merkitä sitä, että kyseisen yrityksen tai kyseisten yritysten todellisuudessa saama taloudellinen etu voitaisiin jättää määrittelemättä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi ”eduksi”.

19. Päinvastoin kuin Aer Lingus katsoo, unionin yleisen tuomioistuimen esittämä väite, jonka mukaan valtion toimenpiteen (tai siihen liittyvän toimenpiteen) mahdollisella lainvastaisuudella ei ole merkitystä, mikäli sen vaikutuksia tarkasteltaessa käy ilmi, että yksi tai useampi yritys on käytännössä saanut siitä valikoivaa etua, ei merkitse sitä, että lähtökohtaisesti suljettaisiin pois mahdollisuus, että tällainen lainvastaisuus saattaa vaikuttaa kyseisten vaikutusten toteamiseen, eikä se siten ole ristiriidassa Aer Lingusin mainitsemien ennakkotapausten kanssa, joissa on ollut kyse unionin oikeuden vastaisesti kannettujen verojen palauttamisesta tai viranomaisten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi maksettavien määrien maksamisesta.(17) Unionin tuomioistuin nimittäin totesi jokaisessa näistä ennakkotapauksista, että syy, jonka vuoksi kyseinen toimenpide oli jätettävä määrittelemättä tueksi, ei ollut siihen liittyvän valtiontuen lainvastaisuus tai luvattomuus(18) vaan se, ettei sen vastaanottajan voitu katsoa saavan mitään kilpailunvastaista etua toimenpiteestä, jolla kyseisen tuen seuraukset pyrittiin poistamaan. Jos nimittäin vaikkapa unionin oikeuden vastaisesti kannetun veron palautusta tarkastellaan yhdessä verovelvollisten yritysten aiemmin suorittaman maksun kanssa – joka oli aiheeton, koska veron määrääminen oli ollut lainvastaista –, kyse on näiden yritysten kannalta taloudellisesti neutraalista toimenpiteestä.(19) Sama koskee tilannetta, jossa valtio korvaa viranomaisen toiminnasta aiheutuneet vahingot.(20) Nyt tarkasteltavassa tapauksessa tilanne on kuitenkin olennaisesti erilainen. Etua, jonka Aer Lingus riidanalaisen päätöksen mukaan on sisäisillä lennoillaan saanut (ja joka siis koostuu komission normaalina pitämää verokantaa alemman verokannan soveltamisesta), ei ollut tarkoitettu korvaamaan yhtiölle valtion lainvastaisen toiminnan aiemmin aiheuttamaa haittaa, vaan yhtiö sai siitä nettohyötyä (riippumatta siitä, miten kyseinen hyöty yksilöidään ja miten sen määrää arvioidaan).(21) Kuten komissio aivan oikein huomauttaa, tuomiossa ThyssenKrupp Acciai Speciali Terni v. komissio (T-62/08, EU:T:2010:268), johon Aer Lingus myös perustelujensa tueksi viittaa, kyse ei myöskään ollut siitä, että valtio olisi korvannut aiemmalla lainvastaisella toimenpiteellä aiheutettuja vahinkoja, vaan omaisuuden pakkolunastamisesta maksetusta korvauksesta.(22)

20. Kun tuomion Aer Lingus 43 kohtaa luetaan edellä esitetyn mukaisesti, se vaikuttaa siis olevan sopusoinnussa sekä unionin yleisen tuomioistuimen että unionin tuomioistuimen edellä 17 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa, eikä se vaikuta olevan ristiriidassa myöskään edellä 19 kohdassa mainittujen ennakkotapausten kanssa. Siinä ei siis ole oikeudellista virhettä, johon Aer Lingus ainoan valitusperusteensa ensimmäisessä väitteessä vetoaa.

2. Väitteet, jotka koskevat oikeudellisia virheitä, jotka unionin yleinen tuomioistuin väitetysti teki katsoessaan, ettei ATT:n korkeamman verokannan lainvastaisuus ollut esteenä sille, että sitä olisi pidetty SEUT 107 artiklan soveltamisen kannalta yleisenä verokantana (Aer Lingusin vastavalituksen ainoan valitusperusteen toinen osa; Ryanairin vastavalituksen ainoan valitusperusteen toinen osa)

a) Valituksenalaiset tuomiot

21. Aer Lingus ja Ryanair väittivät kumpikin ensimmäisessä oikeusasteessa nostamansa kanteen ensimmäisessä kanneperusteessa, ettei komissio voinut pitää ATT:n korkeampaa verokantaa vertailuarvona, kun se arvioi valikoivan edun olemassaoloa, koska kyseinen verokanta oli SEUT 56 artiklan vastainen. Tuomion Aer Lingus 58 kohdassa ja tuomion Ryanair 83 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseiset väitteet perustuivat virheelliseen olettamukseen, nimittäin siihen, että komissio olisi Irlannin viranomaisille osoitetussa virallisessa huomautuksessa katsonut, että kyseinen verokanta – eikä siis kotimaan lentojen ja unionin sisäisten lentojen verokantojen eriyttäminen – muodosti perustamissopimuksen palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevien määräysten vastaisen rajoituksen.

b) Lyhyt yhteenveto osapuolten väitteistä

22. Molemmat lentoyhtiöt toteavat, että jos se, että unionin sisäisiin lentoihin sovelletaan korkeampaa verokantaa kuin kotimaan lentoihin, katsotaan palveluiden tarjoamisen vapauden rajoitukseksi, kyseinen verokanta on välttämättä todettava lainvastaiseksi. Tämä käy niiden mielestä selvästi ilmi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä(23) ja erityisesti tuomiosta Stylianakis (C-92/01, EU:C:2003:72).(24) Ryanair lisää, että lainvastaiseksi todetun korkeamman verokannan ottaminen vertailuarvoksi valtiontukikysymystä tarkasteltaessa on paitsi järjenvastaista myös unionin oikeuden yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden periaatteiden vastaista ja heikentää tuen valvonnan tehokasta vaikutusta, koska se ei kannusta yrityksiä ilmoittamaan tällaisista verotuksellisista keinoista, jos ne ovat vähäisessäkään määrin hyötyneet alemmasta verokannasta.

23. Komissio ja Irlannin hallitus pitävät kyseisiä väitteitä perusteettomina ja perustelevat näkemyksensä suurelta osin yhtenevästi. Komission mukaan Ryanairin perustelut ovat lisäksi tehottomia.

c) Arviointi

24. Mielestäni Aer Lingusin ja Ryanairin väitteet eivät ole sellaisia, että ne vakavasti kyseenalaistaisivat unionin yleisen tuomioistuimen johtopäätöksen, jonka mukaan väitteet perustuivat virheelliseen olettamukseen. Irlannin viranomaisille osoitetun virallisen huomautuksen lopullisuudesta ja siihen sisältyneen väitteen sanamuodosta riippumatta(25) on mielestäni selvää, ettei yli 300 kilometrin etäisyydellä Dublinin lentoasemasta sijaitseviin kohteisiin lennettävistä lennoista (eli käytännössä lähes kaikista unionin sisäisistä lennoista) kannettu kymmenen euron vero itsessään aiheuttanut epäilyjä yhteensopivuudesta palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevien säännösten kanssa, vaan kysymyksiä herätti koko veron rakenne. Täsmällisyyden vuoksi totean, ettei ole aivan oikein myöskään todeta, että kyseisiä epäilyjä olisi aiheuttanut verokantojen eriyttäminen sinänsä, vaan pikemminkin se, että eriyttämisen seurauksena unionin sisäisille lennoille asetetaan – ilman ilmeistä, hyväksyttävää perustelua(26) – ankarammat ehdot kuin kotimaan lennoille tai (mikä on käytännössä sama asia) kotimaan lennoille suotuisammat ehdot kuin unionin sisäisille lennoille. Toisin kuin valittajat väittävät, tuomio Stylianakis (C-92/01, EU:C:2003:72), jossa oli kyse rakenteeltaan samankaltaisesta verosta kuin tässä asiassa,(27) pikemminkin vahvistaa edellä esitetyn näkemyksen kuin horjuttaa sitä. Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin totesi, että koska lentokenttäverojen määrä vaikuttaa suoraan ja mekaanisesti matkan hintaan, matkustajien maksamien maksujen erot vaikuttavat automaattisesti kuljetuksen kustannuksiin.(28) Todettuaan, että maksun määrien eriyttämisperusteen näennäisesti neutraalista luonteesta huolimatta suurempi maksu koski nimenomaisesti muita kuin kotimaan lentoja,(29) tuomioistuin totesi, että palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevat määräykset ovat esteenä jäsenvaltion toteuttamalle toimelle, ”jossa asetetaan olennaiselle osalle lennoista, joiden määränpää on muissa jäsenvaltioissa, lentokenttävero, joka on korkeampi kuin tämän jäsenvaltion sisäisiin lentoihin sovellettava lentokenttävero”. Kyseisen johtopäätöksen nimenomaiseksi ehdoksi asetettiin lisäksi se, ettei osoiteta, että ”lentokenttäverot ovat palkkio niistä lentokenttäpalveluista, jotka ovat tarpeen matkustajien käsittelemiseksi, ja että matkustajille, joiden määränpäänä on jokin muu jäsenvaltio, suoritettujen kyseisten palvelujen kustannukset ovat samassa suhteessa korkeampia kuin niiden palvelujen kustannukset, jotka ovat tarpeen kotimaan lentojen matkustajien käsittelemiseksi”. Vaikuttaa selvältä, että unionin tuomioistuimen mukaan unionin oikeuden vastaisia palvelujen vapaan liikkuvuuden esteitä voi mahdollisesti luoda juuri verojärjestelmä kokonaisuutena, vaikutustensa ja tavoitteidensa valossa tarkasteltuna – ei siis mikään järjestelmän yksittäinen osatekijä.

25. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis ole tehnyt valittajien väittämiä virheitä eikä esittänyt ristiriitaisia toteamuksia, kun se tuomion Aer Lingus 58 kohdassa ja tuomion Ryanair 83 kohdassa katsoi, että valittajien väitteet perustuivat virheelliseen olettamukseen siitä, että ATT:n korkeampi verokanta oli itsessään lainvastainen.

26. Vaikka ATT:tä sitä paitsi tarkasteltaisiin valittajien omaksumasta osatekijöihin keskittyvästä näkökulmasta, mielestäni ei suinkaan voida automaattisesti tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan siitä, että kyseinen vero on palveluiden tarjoamisen vapautta koskevien sääntöjen vastainen, seuraa välttämättä, että korkeampi verokanta (tai oikeammin se osa kyseisestä verosta, joka ylittää alemman verokannan) on lainvastainen. Riidanalaiseen päätökseen sisältyvien tietojen mukaan vain 10–15 prosenttia kaikista niistä lennoista, joista vero kannettiin, täytti kahden euron verokannan soveltamisen edellytykset: tällä perusteella vaikuttaa itse asiassa oikeammalta katsoa, että veron ”lainvastainen osatekijä” on pikemminkin alhaisempi verokanta, koska se poikkeaa yleisesti sovelletusta verokannasta ja merkitsee tosiasiassa (korkeamman ja matalamman verokannan välisen erotuksen suuruista) veronalennusta kotimaan lentoliikennettä harjoittaville yrityksille.(30) Toisin kuin Aer Lingus esittää, etu, jonka komissio on riidanalaisessa päätöksessä katsonut koituneen yrityksille, jotka ovat tarkastellulla ajanjaksolla harjoittaneet kotimaan lentoliikennettä, ei siis koostu siitä, ettei kyseisten yhtiöiden ole tarvinnut maksaa lainvastaista ylimääräistä veroa, vaan siitä, että ne ovat kyseisten lentojen osalta saaneet verovapauden, joka merkitsee samaan aikaan sekä valtiontukea että palveluiden tarjoamisen vapauden rajoitusta tavalla, jota unionin tuomioistuin on jo aiemmin tarkastellut.(31)

27. Lopuksi on todettava, että vaikka valittajien tavoin katsottaisiin, että unionin sisäisiin lentoihin sovellettu kymmenen euron verokanta rajoitti Irlannin viranomaisille osoitettuun viralliseen huomautukseen sisältyvän väitteen mukaisesti palvelujen tarjoamisen vapautta ja oli siten lainvastainen, tämä ei mielestäni silti sulkisi pois sitä, että komissio voi pitää kyseistä verokantaa vertailuarvona arvioidessaan sen edun valikoivuutta, josta alemman verokannan soveltamisalaan kuuluneet lentoyhtiöt hyötyivät. En nimittäin katso, että tällainen oikeudellinen määrittely voi itsessään vaikuttaa siihen, sopiiko kyseinen verokanta kuvaamaan kyseisten yhtiöiden saaman edun olemassaoloa ja valikoivuutta. Tässä valtion toimenpiteen tarkastelun vaiheessa komissio keskittyykin tarkastelussaan kyseisen toimenpiteen vaikutuksiin viitejaksolla. Siitä seuraa, ettei seikoilla, jotka eivät konkreettisesti ole vaikuttaneet kyseisiin vaikutuksiin, ole periaatteessa merkitystä. Joitakin tämänsuuntaisia viittauksia on komission mainitsemassa 3.3.2005 annetussa tuomiossa Heiser (C-172/03, EU:C:2005:130), vaikka siinä tarkastellun tapauksen yksityiskohdat poikkeavat nyt käsiteltävän asian tilanteesta. Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin totesi, ettei se, että toimi, jolla asetettiin velvollisuus, josta valittaja oli vapautettu, oli mahdollisesti unionin oikeuden vastainen, estänyt sitä, että tällainen vapautus voitiin katsoa valtiontukisäännöissä tarkoitetuksi eduksi. Tuomioistuimen mielestä kyseisellä toimella nimittäin oli ”kuitenkin oikeudellisia vaikutuksia siihen asti kunnes sitä muutetaan tai ainakin siihen asti kunnes sen lainvastaisuus todetaan”. Vaikka nyt tarkasteltavassa tapauksessa oletettaisiin, kuten Aer Lingus huomauttaa, että toisin kuin asiassa Heiser, ATT:n eriytettyjen verokantojen lainvastaisuus oli jo Irlannin viranomaisille osoitetussa virallisessa huomautuksessa lopullisesti todettu, on muistutettava, ettei tämä toteamus kuitenkaan estänyt veron kantamista viitejaksolla – josta noin puolet sitä paitsi sijoittuu virallisen huomautuksen lähettämistä edeltäneeseen aikaan(32) – eikä eriytettyjen verokantojen soveltamiseen liittyviä vaikutuksia.

28. Edellä esitetyn perusteella vaikuttaa perusteettomalta myös se Ryanairin väite, jonka mukaan komissio loukkasi unionin oikeuden periaatteisiin kuuluvia yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden periaatteita ottaessaan vertailuarvoksi kymmenen euron verokannan, jota Ryanair pitää lainvastaisena. Kuten jäljempänä tarkemmin todetaan, nyt tarkasteltavissa asioissa tarkastellaan kyllä epäilemättä monimutkaista kysymystä yhtäältä vapauksia ja toisaalta valtiontukia koskevien perustamissopimuksen sääntökokonaisuuksien yhteensovittamisesta, mutta ei siinä mielessä kuin Ryanair nyt tarkasteltavassa väitteessään tarkoittaa.

29. Edellä esitettyjen huomioiden perusteella katson, että valittajien esittämät väitteet ATT:n korkeamman verokannan väitetyn lainvastaisuuden merkityksestä ovat perusteettomia ja ne on siksi hylättävä.

3. Väite, joka koskee oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin väitetysti teki pitäessään merkityksettömänä sitä seikkaa, että ATT:n alempi ja korkeampi verokanta otettiin käyttöön samalla sääntelyllä (Ryanairin vastavalituksen ainoan valitusperusteen neljäs osa)

a) Tuomio Ryanair

30. Unionin yleisessä tuomioistuimessa Ryanair oli kritisoinut myös toisesta näkökulmasta komission ratkaisua pitää kymmenen euron suuruista korkeampaa verokantaa ”normaalina”. Ryanairin mukaan nyt tarkasteltavassa tapauksessa, toisin kuin tavanomaisissa veronluonteisia valtiontukia koskevissa tapauksissa, kyseessä ei ollut yleinen, jo aiemmin olemassa ollut verotusjärjestelmä, johon olisi lisätty uusia toimenpiteitä jonkin tietyn verovelvollisten ryhmän suosimiseksi tai syrjimiseksi. Koska tällaista tilannetta ei ollut, Ryanairin mukaan ATT:n alempaa verokantaa ei voitu tulkita poikkeukseksi korkeammasta verokannasta. Tuomion Ryanair 89 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kiisti tämän väitteen ja muistutti, ettei SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tehdä eroa valtion toimenpiteiden välille sillä perusteella, millaisia keinoja kansalliset viranomaiset käyttävät, ja ettei sillä, että ATT:n molemmat verokannat otettiin käyttöön samanaikaisesti, ollut merkitystä, koska komissio oli riittävästi perustellut, miksi se katsoi kahden euron verokannan olevan poikkeus kymmenen euron verokannasta.

b) Lyhyt yhteenveto osapuolten väitteistä

31. Ryanairin mukaan se, että ATT:n alempi ja korkeampi verokanta otettiin käyttöön samaan aikaan, ei ole pelkästään ”tekninen” kysymys, kuten unionin yleinen tuomioistuin väittää. Valittajan mukaan Irlannin viranomaiset eivät nimittäin olisi koskaan ottaneet käyttöön korkeampaa verokantaa ilman alemman verokannan samanaikaista käyttöönottoa: tästä on sen mukaan osoituksena se, että molemmat verokannat korvattiin yhdellä kolmen euron verokannalla sen sijaan, että kahden euron verokannan muodostama ”poikkeus” olisi yksinkertaisesti poistettu. Lisäksi Ryanair katsoo, että veronalaisten liiketoimien toistumistiheys on korkeintaan yksi monista seikoista, jotka on otettava huomioon määritettäessä ”normaalia” verotuksen tasoa, eikä se välttämättä ole ratkaiseva.

32. Komissio pitää väitettä perusteettomana, kun taas Irlannin hallitus katsoo, että se on osaksi tehoton ja osaksi jätettävä tutkimatta.

c) Arviointi

33. Komission tavoin katson, että nyt tarkasteltava väite on perusteeton.(33) Sillä, että tietyssä järjestelmässä toimenpide, jonka myötä tietyt yritykset saavat etua vapautumalla täysimääräisesti tai osittain velvoitteesta, joka niillä tavallisesti olisi, otetaan käyttöön samaan aikaan kuin toimenpide, jolla kyseinen velvoite asetetaan, ei periaatteessa ole merkitystä, kun kyseisen edun valikoivuutta arvioidaan, eikä se estä pitämästä ensimmäistä toimenpidettä poikkeuksena toisesta toimenpiteestä. Kuten unionin yleinen tuomioistuin tuomion Ryanair riidanalaisessa kohdassa aivan oikein muistuttaa, unionin tuomioistuin on jo aiemmin täsmentänyt tuomiossa British Aggregates v. komissio (C-487/06 P, EU:C:2008:757, 89 kohta), että SEUT 107 artiklan 1 kohdassa valtion toimenpiteet määritellään niiden vaikutusten perusteella ja siten käytetyistä keinoista riippumatta. Näin ollen se piti kyseisessä tuomiossa merkityksettömänä sitä, ettei tuensaajayritysten etu ollut seurausta vapautuksen myöntämisestä vaan siitä, miten kyseisen verotuksellisen toimenpiteen asiallista soveltamisalaa oli rajoitettu.(34) Tuomiossa komissio v. Government of Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta (C-106/09 P ja C-107/09 P, EU:C:2011:732, 87 kohta), johon tuomion Ryanair 89 kohdassa myös viitataan, unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että olisi valtiontukien vaikutusten tarkastelua korostavan oikeuskäytännön vastaista käsittää valikoivuuskriteeri sillä tavoin, että verojärjestelmän määritteleminen valikoivaksi edellyttäisi sitä, että kyseinen järjestelmä olisi luotu tietynlaista sääntelytekniikkaa noudattaen, mistä seuraisi, että tietyt kansalliset verosäännöt jäisivät heti valtiontukia koskevan valvonnan ulkopuolelle pelkästään siksi, että niissä on käytetty toisenlaista sääntelytekniikkaa, vaikka niiden oikeudellisesti ja/tai tosiasiallisesti tuottamat vaikutukset olisivat samat. Unionin tuomioistuin on sitä paitsi esittänyt nämä täsmennykset tapauksissa, joissa oli kyse monimutkaisista verotusjärjestelmistä, joissa ei säädetä kaikille yrityksille yleisistä säännöistä, joista poiketaan tiettyjen yritysten hyväksi, vaan joissa päädytään samaan tulokseen mukauttamalla ja yhdistämällä verosääntöjä siten, että itse niiden soveltaminen johtaa eri yritysten eriytettyyn verorasitukseen (tuomio komissio v. Government of Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta, EU:C:2011:732, 93 kohta), tai rajoittamalla veron soveltamisalaa siten, että tietyt yritykset, jotka olivat kyseisen järjestelmän tavoitteiden kannalta samankaltaisessa asemassa, jäävät sen ulkopuolelle (tuomio British Aggregates v. komissio (C-487/06 P, EU:C:2008:757, 89 kohta). Nyt tarkasteltavassa tapauksessa sen sijaan on kyse suhteellisen yksinkertaisesta järjestelmästä, jossa vero kannetaan (vaikkakin erisuuruisena) kaikilta yrityksiltä, jotka harjoittavat verotettavaksi tapahtumaksi katsottavaa taloudellista toimintaa.

34. Vaikka sitä paitsi onkin niin, että – kuten Ryanair toteaa – veronalaisten liiketoimien toistumistiheys ei itsessään ole ratkaiseva seikka, kun määritetään verotuksen normaalitasoa tietyssä verotusjärjestelmässä, eriytettyihin verokantoihin perustuvan ATT:n kaltaisessa kaksijakoisessa järjestelmässä, jossa pieneen osuuteen veronalaisista lennoista (Irlannin viranomaisten komissiolle toimittamien tietojen, joita Ryanair ei ole kiistänyt, mukaan 10–15 prosenttia) sovelletaan yhtä, matalampaa verokantaa, kun taas muuhun toimintaan sovelletaan toista, korkeampaa verokantaa, on vaikeaa olla pitämättä ensin mainittua verokantaa poikkeuksena toisesta. Ainoa väite, jonka Ryanair on esittänyt tätä johtopäätöstä vastaan – se, että kyseiset osuudet kuvaavat pelkästään Irlannin viranomaisten halua tukea Aer Arann -yhtiötä ja edistää sisäisiä lentoja ja kotimaan lentokenttiä lukuisampien ja taloudellisesti merkityksellisempien kansainvälistä lentoliikennettä harjoittavien lentoyhtiöiden kustannuksella –, vaikuttaa minusta pikemminkin vahvistavan kuin kumoavan käsityksen alemman verokannan poikkeusluonteesta. Vaikuttaa sitä paitsi siltä, että Ryanair vihjaa väitteellään, ettei Aer Arannin saama tuki ole rajoittunut pelkästään sisäisiä lentoja koskeviin verohelpotuksiin, vaan sitä on vahvistanut myös kansainvälistä lentoliikennettä harjoittavien yhtiöiden kohtuuton ja poikkeava verotus. Vaikka oletettaisiin, että lähes kaikkien kansainvälisten lentojen verokohtelu olisi tarkoituksellisesti ollut epätavanomaisen raskas Aer Arannin suosimiseksi, mielestäni ainoa lähestymistapa, jolla kyseisen edun laajuutta voidaan täysimittaisesti arvioida, on nimenomaan se, että kyseinen verotaso otetaan vertailukohdaksi tukisäännösten soveltamista varten. Toisaalta ei voida katsoa – eikä Ryanairkaan sellaista väitä – että vaikka Irlannin viranomaisten tarkoituksena katsottaisiin olleen syrjiä tai joka tapauksessa heikentää kansainvälistä lentoliikennettä harjoittavia yhtiöitä ja suosia siten edellä mainittujen yhtiöiden kanssa kotimaan reiteillä kilpailevaa yhtiötä, ensin mainittujen kyseisillä reiteillä tosiasiallisesti saamaa etua olisi arvioitava toisin, pelkkänä valtion toimenpiteen ”sivuvaikutuksena”. Kuten jo edellä muistutin, tuen myöntäneen valtion tarkoitusperistä riippumatta valtiontukien kannalta ratkaisevia ovat tarkasteltavan toimenpiteen vaikutukset. Tästä näkökulmasta se, että Ryanair hyötyi kahden euron verokannasta suhteellisesti vähemmän kuin toiset lentoyhtiöt,(35) on merkityksetöntä, koska sen todetaan kuitenkin tosiasiallisesti hyötyneen kyseisestä edusta.(36)

35. Kuten komissio on korostanut, unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin ovat jo aiemmin tarkastelleet verotusjärjestelmiä, joissa säännös, jolla velvoite asetetaan, ja se, jolla kyseisestä velvoitteesta säädetään poikkeus, on annettu samanaikaisesti. Komission mainitsemien tapausten lisäksi viittaan esimerkiksi tuomioihin Adria-Wien Pipeline ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke (C-143/99, EU:C:2001:598)(37) ja Air Liquide Industries Belgium (C-393/04 ja C-41/05, EU:C:2006:403).(38)

36. Edellä esitetyn perusteella katson, että Ryanairin ainoan valitusperusteen neljäs väite on hylättävä perusteettomana.

4. Väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki väitetyn oikeudellisen virheen sivuuttamalla Irlannin viranomaisten maaliskuussa 2011 käyttöön ottaman kolmen euron verokannan merkityksen (Ryanairin vastavalituksen ainoan valitusperusteen ensimmäinen osa)

a) Tuomio Ryanair

37. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen ensimmäisessä kanneperusteessa Ryanair väitti myös, että koska eriytettyihin verokantoihin perustuva ATT oli lainvastainen, ainoa verokanta, joka komissiolla oli oikeus ottaa vertailuarvoksi, oli maaliskuussa 2011 käyttöön otettu kolmen euron verokanta. Tuomion Ryanair 74–76 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän väitteen ja totesi, että koska kyseistä verokantaa ei ollut tosiasiassa sovellettu komission tarkastelemalla ajanjaksolla, se ei sopinut kuvaamaan täysimääräisesti kyseisen toimenpiteen vaikutuksia eikä siten voinut olla asianmukainen vertailuarvo.

b) Lyhyt yhteenveto osapuolten väitteistä

38. Ryanairin mukaan se, ettei kolmen euron verokantaa sovellettu riidanalaisessa päätöksessä tarkastellulla ajanjaksolla, ei estä valitsemasta sitä vertailuarvoksi, koska verotusjärjestelmä ja sillä tavoitellut päämäärät ovat pysyneet samoina. Ryanair toteaa myös, että koska riidanalaisessa päätöksessä tarkastellulla ajanjaksolla sovelletun ATT:n korkeampi ja matalampi verokanta otettiin käyttöön ja lakkautettiin samanaikaisesti, nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei koskaan ole ollut aiempaa verokantaa, jota voitaisiin pitää ”normaalina”.

39. Komissio ja Irlannin hallitus pitävät väitettä tehottomana ja perusteettomana pääosin samoista syistä.

c) Arviointi

40. Komission ja Irlannin hallituksen tavoin katson, etteivät valittajan esittämät seikat kohdistu tuomion Ryanair 75 ja 76 kohdassa esitettyihin perusteisiin ja ovat tästä syystä ennen kaikkea tehottomia. Ryanair ei etenkään vastaa unionin yleisen tuomioistuimen esittämään näkemykseen, jonka mukaan myöhemmin käyttöön otettu verokanta, joka sijoittuu kahden käytännössä sovelletun verokannan väliin, ei mahdollista kyseisen toimenpiteen vaikutusten kattavaa arviointia, eikä selitä, miksi kyseinen verokanta sopisi tosiasiallisesti sovellettuja verokantoja paremmin kuvaamaan kyseisiä vaikutuksia.

41. Pääasiaan liittyen muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sellainen valtion toimenpide, joka tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa verrattuna muihin, jotka ovat kyseisellä järjestelmällä tavoitellun päämäärän kannalta niihin rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa, täyttää valikoivuutta koskevan edellytyksen, joka on SEUT 107 artiklan mukaisen tuen käsitteen kannalta perustavanlaatuinen tekijä.(39) Jotta asianomaisten yritysten tilannetta voidaan arvioida oikein tunnistamalla niiden velvollisuudet ja kyseisestä toimenpiteestä mahdollisesti saamat hyödyt, on tarkasteltava toimenpiteen soveltamishetkellä vallitsevaa tosiasiallista ja oikeudellista tilannetta ja niitä seikkoja, jotka – eriaikaisuudestaan huolimatta – ovat kuitenkin käytännössä omiaan vaikuttamaan kyseiseen arviointiin.(40) Nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei ole nähtävissä, miten se seikka, että ATT:n verokanta tarkastelun kohteena olevan ajanjakson jälkeen yhtenäistettiin kolmeen euroon, voisi käytännössä vaikuttaa yhtäältä yritysten, joihin sovellettiin ATT:n korkeampaa verokantaa, ja yritysten, joihin sovelletttiin sen alempaa verokantaa, velvoitteiden ja hyötyjen arviointiin. Ryanair ei ole esittänyt mitään tätä koskevia tietoja. Sen sijaan se väittää, ettei korkeampaa kymmenen euron verokantaa voida ottaa vertailuarvoksi, koska se otettiin käyttöön samaan aikaan kuin matalampi verokanta ja koska se on lainvastainen. Molemmat väitteet ovat perusteettomia. Tältä osin viittaan vain edellä 33–35 kohdassa jo esittämiini toteamuksiin ensimmäisen väitteen osalta ja edellä 24–29 kohdassa esittämiini toteamuksiin toisen väitteen osalta.

42. Huomautan vielä, että valittajan väite johtaisi siihen paradoksaaliseen lopputulokseen, että ”normaalina” pidettäisiin sellaista veron tasoa, jota ei viitejaksolla sovellettu yhteenkään asianomaisista yrityksistä.

43. Edellä esitetyn perusteella katson, että Ryanairin ainoan valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä tehottomana. Kyseisen väitteen tueksi esitetyt perustelut ovat myös mielestäni perusteettomia.

5. Väitteet, jotka koskevat oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin väitetysti teki katsoessaan, ettei yhtiöiden oikeus saada liikaa maksettu ATT palautuksena vaikuta komission mahdollisuuteen pitää korkeampaa kymmenen euron verokantaa normaalina verokantana (Aer Lingusin vastavalituksen ainoan valitusperusteen toinen, kolmas ja neljäs osa ja Ryanairin vastavalituksen ainoan valitusperusteen kolmas osa)

a) Valituksenalaiset tuomiot

44. Tuomion Aer Lingus 63 kohdassa ja tuomion Ryanair 88 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ensin totesi, että niiden eri vaihtoehtojen joukossa, jotka Irlannilla oli käytettävissään olemassa olleen verosyrjinnän korjaamiseksi, oli myös verokannan yhtenäistäminen korkeamman verokannan tasolle (tuomion Aer Lingus 60 kohta ja tuomion Ryanair 85 kohta) ja ettei mahdollinen korkeamman verokannan alaisten yhtiöiden oikeus saada palautuksena liikaa maksamansa määrä ollut automaattinen vaan riippui tietyistä seikoista, kuten kansallisessa oikeudessa sovellettavista vanhentumisajoista ja yleisten periaatteiden, kuten perusteettoman edun palautusta koskevan periaatteen, noudattamisesta (tuomion Aer Lingus 61 kohta ja tuomion Ryanair 86 kohta). Tämän jälkeen se esitti johtopäätöksenään, että komissio oli oikeutetusti voinut ottaa kymmenen euron verokannan ATT:n verokantaa kuvaavaksi vertailuarvoksi ottamatta huomioon mahdollisia puhtaasti hypoteettisia ja lopputulokseltaan epävarmoja palautusta koskevia kysymyksiä.

b) Lyhyt yhteenveto osapuolten väitteistä

45. Valittajat väittävät, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin esittää, oikeus unionin oikeuden vastaisten kansallisten säädösten mukaisesti maksettujen verojen palauttamiseen ei ole pelkästään hypoteettinen vaan perustuu unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön. Kyseinen palautus ei niiden mukaan kuulu asianomaisen jäsenvaltion harkintavallan piiriin. Näin ollen Irlanti ei nyt tarkasteltavassa tapauksessa valittajien mielestä olisi voinut korjata komission toteamaa verosyrjintää asettamalla korkeampaa verokantaa taannehtivasti alemman verokannan yhtiöille. Aer Lingusin mukaan unionin yleinen tuomioistuin sekoittaa kysymyksen siitä, mihin toimiin asianomaisen jäsenvaltion on ryhdyttävä syrjinnän lopettamiseksi, kysymykseen siitä, mitkä toimenpiteet ovat tarpeen sen lainvastaisuuden korjaamiseksi, joka vallitsi ajanjaksolla, jolloin syrjiviä verokantoja sovellettiin. Vaikka oletettaisiin, että ATT:n lainvastaisuus perustuu sen eriytettyihin verokantoihin, Irlannin viranomaisten periaatteellinen velvollisuus palauttaa aiheettomasti kannettu vero estäisi joka tapauksessa käyttämästä korkeampaa kymmenen euron verokantaa ”normaalina verokantana”, josta palautettava määrä vähennetään, ja pitämästä pienempää kahden euron veroa maksaneita yhtiöitä valikoivan edun saajina. Tässä asiayhteydessä palautusmenettelyjen lopputulos on niiden mielestä täysin merkityksetön.

46. Komissio ja Irlannin hallitus pitävät väitteitä perusteettomina pääosin yhtenevin perustein.

c) Arviointi

47. Olen komission ja Irlannin hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että Aer Lingusin esittämä väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin sekoittaa toimet, joihin jäsenvaltio voi ryhtyä verosyrjinnän lakkauttamiseksi, niihin, jotka ovat tarpeen tällaisen syrjinnän vaikutusten poistamiseksi, on hylättävä, koska se perustuu tuomion Aer Lingus virheelliseen tulkintaan. Kyseisen tuomion 60 kohdassa (samoin kuin tuomion Ryanair 87 kohdassa, jonka sanamuoto on sama) unionin yleinen tuomioistuin toteaa vain, että koska asianomainen jäsenvaltio voi ”lopettaa” kyseisen syrjinnän yhtenäistämällä verotuksen korkeamman verokannan mukaiseksi, kyseistä verokantaa ei itsessään voida pitää lainvastaisena ja että ainoastaan eri verokantojen yhtäaikainen soveltaminen on omiaan rajoittamaan palveluiden tarjoamisen vapautta. Nämä väitteet esitetään sen kyseisen tuomion kahdessa edeltävässä kohdassa alkaneen ajatuskulun yhteydessä, joka edeltää kysymystä siitä, onko Irlanti velvollinen palauttamaan ATT:n kahden verokannan välisen erotuksen; tähän kysymykseen unionin yleinen tuomioistuin ei tarkoituksellisesti ota lopullista kantaa.

48. Tätä taustaa vasten valittajien väitteet ovat – kuten komissio ja Irlannin hallituskin toteavat – yleisesti ottaen liian muodollisia: tämä sopii pääsääntöisesti huonosti yhteen valtiontukia koskevan oikeuden kanssa, sillä jälkimmaisessa noudatetaan aineelliseen sisältöön keskittyvää lähestymistapaa, joka perustuu valtion toimenpiteiden vaikutuksiin. Kyseisen lähestymistavan mukaisesti tarkastelu, jossa selvitetään, onko jokin vero ”tavallisesti” maksettava ja jos, niin millä ehdoilla, sen selvittämiseksi, tuottaako sellainen valtion toimenpide, joka poistaa kyseisen verotaakan tai keventää sitä tiettyjen yritysten osalta, kyseisille yrityksille SEUT 107 artiklassa tarkoitettua valikoivaa etua, on tehtävä siten, että tarkastelussa otetaan huomioon kyseisen verojärjestelmän luonne ja rakenne sekä sellaiset tosiseikat (esimerkiksi veronalaisten ja verosta vapautettujen toimenpiteiden välinen suhde) ja oikeudelliset seikat (esimerkiksi veronalaisten yritysten oikeudellinen asema), joilla on suoraa ja konkreettista vaikutusta kyseiseen tarkasteluun.(41) Nyt tarkasteltavassa asiassa ATT:n korkeamman ja matalamman verokannan erotuksen palauttaminen, johon Irlannin viranomaisilla olisi periaatteessa velvollisuus, jos todettaisiin, että palveluiden vapaata liikkuvuutta on rajoitettu, ei ole olennainen osa tarkasteltavaa verojärjestelmää, eikä sitä voida pitää kyseisen järjestelmän sääntelyllisenä elementtinä, jonka perusteella veron yleinen taso voitaisiin määritellä.

49. Totean sitä paitsi, että Aer Lingusin väite johtaisi siihen, ettei valtiontukisääntöjä tosiasiassa voitaisi soveltaa sellaisiin verohelpotuksiin, jotka kuuluisivat SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kiellon soveltamisalaan, jos kyseisillä verohelpotuksilla rajoitettaisiin samanaikaisesti jotakin perusvapautta, koska tällöin kyseiselle valtiolle syntyisi periaatteellinen velvollisuus ulottaa samanlainen verokohtelu syrjittyihin yrityksiin. Tällainen lopputulos ei tietenkään ole toivottava. Sekä tukia ja että perusvapauksia koskevia säännöksiä ja määräyksiä on voitava soveltaa kumulatiivisesti samaan yksittäistapaukseen,(42) vaikka – kuten jäljempänä todetaan – niiden yhteensovittaminen on tarpeen, jotta johdonmukaisuus näiden kahden sääntelykentän välillä säilyy eikä käyttöön oteta keskenään yhteensopimattomia toimenpiteitä.

50. Edellä esitetyn perusteella katson, että tarkasteltavat Aer Lingusin vastavalituksen ainoan valitusperusteen toisen, kolmannen ja neljännen osan väitteet ja Ryanairin vastavalituksen ainoan valitusperusteen kolmannen osan väitteet on hylättävä perusteettomina.

6. Vastavalituksia koskeva ratkaisuehdotus

51. Koska edellä esitetyn tarkastelun perusteella katson, ettei mitään vastavalituksissa esitetyistä väitteistä tule hyväksyä, ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää kyseiset valitukset kokonaisuudessaan.

B Päävalitukset

52. Komissio esittää kummassakin valituksessaan samoilla perusteilla yhden valitusperusteen, joka koskee asetuksen (EY) N:o 659/99 108 artiklan 3 kohdan ja 14 artiklan rikkomista. Valitusperuste liittyy tuomion Aer Lingus 88–127 kohtaan ja tuomion Ryanair 119–152 kohtaan.

1. Valituksenalaiset tuomiot

53. Komission arvostelun kohteena olevat näkemykset, jotka unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisten tuomioiden perusteluosassa, ovat käytännössä samat molemmissa ratkaisuissa. Ne voidaan tiivistää seuraavasti.

54. Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että ATT on luonteeltaan valmistevero, joka sellaisena on tarkoitettu vyörytettäväksi matkustajille muun muassa asetuksen N:o 1008/2008(43) 23 artiklassa lentoyhtiöille asetetun sen velvoitteen nojalla, jonka mukaan verojen määrä on ilmoitettava erikseen kunkin lipun hinnassa. Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että samoin kuin vero, myös alennetun verokannan soveltamisesta johtuva etu – toisin sanoen normaalin verokannan ja alennetun verokannan välinen kahdeksan euron erotus – voidaan joko kokonaan tai osittain vyöryttää lentoyhtiöiden asiakkaille. Unionin yleinen tuomioistuin jatkaa huomauttamalla, että tällöin kyseinen etu ei säily lentoyhtiöillä tai se säilyy niillä vain osittain. Näin ollen komissio ei voinut perustellusti olettaa, että lentoyhtiöiden alemman verokannan soveltamisesta tosiasiallisesti saama ja säilyttämä etu vastasi joka tapauksessa kahdeksaa euroa matkustajaa kohti. Itse asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vyöryttämisen myötä lentoyhtiöiden tosiasiallisesti saama etu ei välttämättä koostunut kahden verokannan välisestä erotuksesta vaan lentoyhtiöiden mahdollisuudesta tarjota asiakkailleen houkuttelevampia hintoja ja kasvattaa siten omaa liikevaihtoaan. Voidakseen määrittää tarkasti edun, jonka kyseiset yhtiöt olivat todellisuudessa saaneet, komission olisi näin ollen pitänyt määrittää, missä määrin ne lentoyhtiöt, joihin sovellettiin kahden euron verokantaa, olivat todellisuudessa vyöryttäneet matkustajilleen ATT:n alemman verokannan soveltamisesta saadun taloudellisen hyödyn, tai antaa tämä kansallisten viranomaisten tehtäväksi. Kun komissio lisäksi on olettanut, että kyseinen etu vastasi kaikissa tapauksissa ATT:n korkeamman ja matalamman verokannan välistä erotusta, komissio ei unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ottanut riittävästi huomioon kyseisen markkinan kilpailutilannetta eikä sitä, että samaa kahden euron lentomatkaveroa sovellettiin kaikkiin lentoyhtiöihin, jotka lensivät alle 300 kilometrin etäisyydelle Dublinin lentoasemasta. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin toteaa, ettei komissio ole riidanalaisessa päätöksessä riittävästi perustellut syitä, joiden vuoksi yleisen verokannan ja alennetun verokannan välistä erotusta vastaavan määrän palauttaminen olisi tarpeen tuen myöntämistä edeltäneen tilanteen palauttamiseksi. Johtopäätöksenään unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että komissio on tehnyt arviointivirheen ja oikeudellisen virheen määrittäessään takaisinperittävän tuen määräksi ATT:n yleisen määrän ja alennetun määrän erotuksen.

2. Lyhyt yhteenveto osapuolten väitteistä

55. Komissio, jota Irlanti tukee, väittää, että moittimalla riidanalaista päätöstä siitä, ettei siinä otettu huomioon, missä määrin edun saaneet lentoyhtiöt vyöryttivät ATT:n alennetun verokannan soveltamisesta saadun hyödyn matkustajille, unionin yleinen tuomioistuin otti käyttöön uuden taloudellisen perusteen yleistä verokantaa alemman verokannan soveltamisesta koostuvan veroedun palautettavan määrän määrittämiseksi.

56. Aer Lingus huomauttaa, että nyt tarkasteltavassa tapauksessa kyse on välillisestä tuesta, jota komissio on riidanalaisessa päätöksessään käsitellyt suorana tukena. Se katsoo, että kun komissio itse määrittää palautettavan tuen määrän, sen on tehtävä se mahdollisimman tarkasti perustamatta määritystään yksinkertaistaviin olettamuksiin. Lisäksi Aer Lingus huomauttaa, ettei se voinut veloittaa alemman verokannan alaisten lentojen matkustajilta kyseistä verokantaa suurempaa määrää ja että jos se velvoitettaisiin palauttamaan komission vaatimat kahdeksan euroa lippua kohti, se ei pystyisi takautuvasti perimään kyseistä määrää niiltä matkustajilta, jotka ostivat lipun, johon sovellettiin alennettua verokantaa. Toisin kuin komissio väittää, Aer Lingus ei missään vaiheessa saanut kyseistä määrää haltuunsa käytännössä eikä teoriassa. Aer Lingusin mukaan komissio on väärässä katsoessaan, että unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksistä seuraa, ettei etua saaneilta yhtiöiltä voida edellyttää takaisinperintää. Sen mukaan kyseinen väite perustuu tuomion Aer Lingus virheelliseen tulkintaan. Lopuksi Aer Lingus katsoo, ettei komission väittämiä ristiriitaisuuksia olemassa olevan oikeuskäytännön kanssa ole olemassa.

57. Ryanair väittää pääasiallisesti, että komission ainoa valitusperuste on tehoton. Sen mukaan komissio on ottanut kantaa vain ensimmäiseen kolmesta erillisestä toteamuksesta, joilla unionin yleinen tuomioistuin on perustellut riidanalaisen päätöksen 4 kohdan hylkäämistä ja jotka koskivat siis sitä, että siinä jätettiin huomioon ottamatta sekä ATT:n vyöryttäminen matkustajille että markkinatilanne eikä perusteltu ATT:n korkeamman ja matalamman verokannan välisen erotuksen takaisinperinnän tarpeellisuutta alkuperäisen tilanteen palauttamiseksi. Toissijaisesti Ryanair katsoo, että komission valitusperuste on perusteeton. Sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on ainoastaan soveltanut sitä periaatetta, että on laskettava tuesta saadun hyödyn tosiasiallinen arvo. Lisäksi komissio sen mukaan suurentelee vaikeuksia, joita määrän täsmälliseen määrittämiseen liittyisi, jos unionin yleisen tuomioistuimen esittämää ratkaisua noudatettaisiin. Lopuksi Ryanair toteaa, että olisi epäjohdonmukaista olla ottamatta huomioon tuensaajan saaman hyödyn vyöryttämistä asiakkaille, koska kilpailusääntöjä rikkonut yritys voi vedota korvausvaatimusta vastaan siihen, että itseään vahinkoa kärsineenä pitävä kilpaileva yritys on voinut vyöryttää tällaisesta rikkomuksesta aiheutuneen ylihinnan asiakkailleen.(44)

3. Arviointi

58. Ensinnäkin on hylättävä Ryanairin pääasiallisesti esittämä väite, jonka mukaan komission ainoa valitusperuste on tehoton. Yhtäältä Ryanairin mainitsemat kolme väitettä eivät unionin yleisen tuomioistuimen näkökulmasta ole riidanalaisen päätöksen itsenäisiä kumoamisperusteita; toisaalta komissio on ainoan valitusperusteensa yhteydessä tarkastellut tuomion Ryanair perustelujen eri näkökulmia, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin on päätynyt kumoamaan riidanalaisen päätöksen.

59. Pääasiassa on ensinnäkin muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianomaiselle valtiolle asetetulla velvollisuudella poistaa komission yhteismarkkinoille soveltumattomaksi katsoma valtiontuki perimällä se takaisin pyritään palauttamaan tuen myöntämistä edeltänyt tilanne.(45) Aikaisemman tilanteen palauttaminen tapahtuu palauttamalla tuki, toisin sanoen maksamalla takaisin määrät, jotka valtio on antanut yrityksen käyttöön, tarvittaessa korkoineen.(46) Palauttaessaan tuen tuensaaja menettää edun, joka sillä oli markkinoilla ollut kilpailijoihinsa verrattuna.(47)

60. Palautettavan määrän määrittämisessä noudatetaan erilaisia tapoja sen mukaan, missä muodossa tuki on annettu. Niinpä esimerkiksi silloin, jos valtio antaa tuensaajayrityksille rahaa tai tarjoaa niille tavaroita tai palveluita ilmaiseksi tai tavanomaista edullisemmin hinnoin, kyseisten yritysten on lähtökohtaisesti palautettava määrä, joka vastaa myönnetyn määrän nimellismäärää tai niiden saamien tavaroiden tai palveluiden vasta-arvoa (tai erotusta markkinahintaan)(48) vastaavine korkoineen.

61. Kun tuki on muodoltaan veroetu, aikaisemman tilanteen palauttaminen edellyttää pääsääntöisesti sitä, että tukea saaneilta yrityksiltä peritään takaisin määrä, joka vastaa veroa tai maksua, joka kyseisten yritysten sovellettavan verolainsäädännön nojalla olisi pitänyt maksaa, ellei lainvastaista tukea olisi ollut, vastaavine korkoineen.(49) Taustalla on ajatus siitä, että vaikka verohelpotukset eivät suppeassa merkityksessä olekaan tukia, ne vääristävät kuitenkin kilpailua periaatteessa vastaavalla tavalla kuin se, että verohelpotusten saajien käyttöön olisi annettu niihin kohdistunutta pienempää verorasitusta vastaava määrä rahaa. Tällainen hyöty voi perustua yritysten välittömään verotukseen(50) – esimerkiksi veron perusteen alentamiseen, veron määrän täydelliseen tai osittaiseen alentamiseen tai verovelkojen lykkäämiseen, niistä luopumiseen tai niiden tilapäiseen uudelleenjärjestelyyn – tai välilliseen verotukseen, kuten vapautukseen valmisteverosta tai muista veronluonteisista maksuista tai tällaisten maksujen alentamiseen, kuitenkin sillä edellytyksellä, että kyseinen vapauttaminen tai alentaminen keventää tuensaajayrityksen taloutta yleensä rasittavia maksuja.(51)

62. Takaisin perittävää määrää määrittäessään komissio ei periaatteessa ole velvollinen selvittämään tapaa, jolla tuensaajayritys on käytännössä käyttänyt myönnetystä tuesta aiheutuneen hyödyn. Palautuksen tarkoituksena ei ole sen edun poistaminen, jonka yritys on tosiasiallisesti tuen myöntämisen seurauksena saanut, vaan sen kilpailuedun poistaminen, jonka yritys on alun perin kyseisen tuen myötä saanut. Yhtäältä tämä tarkoittaa sitä, että takaisinperinnän tulee pääsääntöisesti rajoittua tuen myöntämisestä johtuvaan välittömään etuun, eikä se voi ulottua mahdollisiin välillisiin etuihin, vaikka nekin olisivat seurausta tuen myöntämisestä.(52) Jos siis tuen saanut yritys on tukea hyödyntämällä (esimerkiksi hintoja laskemalla tai mainontaan panostamalla) onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan tai tuen ansiosta voittanut tarjouskilpailun tai välttänyt maksukyvyttömyyden, se on kuitenkin velvollinen palauttamaan ainoastaan tuen antamisesta seurannutta hyötyä vastaavan määrän. Toisaalta se on velvollinen palauttamaan kyseisen määrän kokonaisuudessaan siinäkin tapauksessa, että se ei tuen huonon hallinnoinnin tai markkinoidensa ominaispiirteiden, oman markkina-asemansa, rahoitusasemansa tai liiketoimintakäytäntöjensä vuoksi ole onnistunut täysin hyödyntämään tuesta saatavissa olevaa kilpailuetua. Toisin sanoen ne valinnat, jotka yritys on tuen myöntämisen jälkeen tehnyt, tai tuen myöntämisen jälkeiset tapahtumat ovat pääsääntöisesti merkityksettömiä palautusvelvollisuuden(53) ulottuvuutta(54) määritettäessä. Tuki on sitä paitsi palautettava riippumatta mahdollisista kielteisistä vaikutuksista, joita palautuksella voi olla tuensaajan taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen, vaikka nämä vaikutukset olisivat määrällisesti tuen myöntämisestä saatuja hyötyjä suurempia. Tältä osin unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että tuen palautusvelvollisuuden tarkoituksesta seuraa, ettei komissio yleisesti, ja ellei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista, käytä väärin harkintavaltaansa, jos se määrää asianomaisen jäsenvaltion perimään takaisin lainvastaisena tukena myönnetyt määrät;(55) näin on siinäkin tapauksessa, että takaisinperintä merkitsisi tuensaajayrityksille niin merkittävää rasitusta, että se voi johtaa yrityksen katoamiseen markkinoilta.(56)

63. Edellä esitetystä seuraa, että ”tuen myöntämistä edeltäneen tilanteen palauttaminen” – joka todetusti on takaisinperinnän pääasiallinen tavoite – ei tarkoita sitä, että tuen myöntämishetkellä vallinneet kilpailuolosuhteet luotaisiin uudelleen. Jotkin tuen vaikutukset ovat nimittäin peruuttamattomia, ja olisi harhaanjohtavaa katsoa, että tukea saaneen yrityksen tai tukea saaneiden yritysten saamaa hyötyä vastaavien määrien palauttaminen riittäisi saattamaan markkinatoimijat takaisin ennen tuen myöntämistä vallinneeseen kilpailuasemaan.(57) Siten on mahdollista, että yritykset nauttivat vielä tuen palauttamisen jälkeenkin käytännössä niistä myönteisistä vaikutuksista, joita julkisilla toimenpiteillä on ollut niiden kilpailuasemaan. Vastaavasti on mahdollista, että saadusta hyödystä huolimatta niiden kilpailuasema on tuen palauttamisen jälkeen heikompi kuin ennen tuen myöntämistä.

64. Oikeuskäytännössä on vahvistettu, että kansallisilla viranomaisilla, jotka ovat toimivaltaisia toteuttamaan takaisinperinnän, on mahdollisuus ottaa tietyissä rajoissa huomioon olosuhteet, jotka ovat voineet heikentää tuensaajayrityksen tuesta saamaa hyötyä ja jotka siten voivat vaikuttaa palautettavien määrien määrittämiseen. Jos siis esimerkiksi tuen myöntämisestä on aiheutunut kyseiselle yritykselle ylimääräistä verorasitusta, ylimääräisen veron määrä on vähennettävä palautettavasta määrästä. Vastaavasti on otettava huomioon ne verohelpotukset, joihin yrityksellä olisi joka tapauksessa ollut oikeus unionin oikeuden kanssa sopusoinnussa olevan, tuen myöntämisajankohtana sovelletun kansallisen lainsäädännön perusteella.(58) Rajoittamatta yritysten oikeutta puolustaa itseään kansallisen takaisinperintämenettelyn yhteydessä – erityisesti siinä tapauksessa, että tuensaajien tunnistaminen ja tuen määrän määrittäminen on annettu kansallisten viranomaisten tehtäväksi –, vaikuttaa kuitenkin siltä, että mahdollisuus vedota tuen ansiosta saadun hyödyn pienenemiseen tai mitätöitymiseen tuensaajayrityksen markkinoilla käyttämän organisaatiomallin tai strategisen mallin tai sille ominaisen kilpailuympäristön perusteella on melko rajallinen.

65. Lopuksi on muistutettava, että takaisinperinnän tavoitteena on paitsi poistaa tuensaajan tai tuensaajien saama kilpailuetu, myös olla varoituksena yrityksille, jotka ovat velvollisia tarkistamaan, että tuki on myönnetty perustamissopimuksessa hyväksytyllä tavalla.(59) Kuten komissio aivan oikein on käsittelyn aikana huomauttanut, tukea myöntäneen valtion velvollisuus periä takaisin lainvastaisesti myönnetty tuki on säädetty lainvastaisen tilanteen, nimittäin SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun standstill-velvollisuuden rikkomisen, korjaamiseksi. Vaikka kyse ei olekaan rangaistuksenluonteisesta toimenpiteestä, sen tarkoituksena on vähentää yritysten halukkuutta osallistua tällaiseen rikkomiseen tai kannustaa niitä varautumaan riskiin siitä, että ne voivat joutua palauttamaan saamansa hyödyn, elleivät ne käytännössä pysty välttämään tuen myöntämistä, kuten usein on asian laita silloin, jos tuki myönnetään verotusjärjestelmän kautta.

66. Edellä esitetyistä periaatteista käy yhdessä ilmi, että sellaisen verotuen, joka koostuu yleistä verokantaa alemman verokannan soveltamisesta, takaisinperinnän kohteena on pääsääntöisesti yleisen verokannan ja todellisuudessa sovelletun verokannan välinen erotus. Kuten komissio on aivan oikein esittänyt, tuensaajayritys joutuu tällöin kantamaan sen verorasituksen, josta se oli lainvastaisesti vapautettu. Tällaisissa tapauksissa tuen määrän määrittäminen edellyttää siis ainoastaan saamatta jääneen valtion saatavan määrittämistä eikä vaadi monitahoisia taloudellisia arvioita eikä yleensä kyseisillä markkinoilla vallitsevan kilpailutilanteen tai kyseisillä markkinoilla toimivien toimijoiden toiminnan tarkastelua.

67. Velvoittaessaan Irlannin perimään takaisin ATT:n korkeamman ja alemman verokannan erotuksen jokaisen myydyn lipun osalta komissio siis toimi riidanalaisessa päätöksessään edellä esitettyjen periaatteiden mukaisesti.

68. Näin ollen on selvitettävä, onko unionin yleisen tuomioistuimen päätös kumota riidanalaisiin päätöksiin sisältyvä takaisinperintämääräys perusteltavissa kyseisille tuomioille ominaisilla erityisillä olosuhteilla.

69. Ennen kuin ryhdyn tarkastelemaan tätä, katson kuitenkin tarpeelliseksi hylätä komission väitteen, jonka mukaan siitä päättelyketjusta, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin kumosi kyseisen määräyksen, seuraa, ettei lentoyhtiöiltä, joihin sovellettiin ATT:n alempaa verokantaa, voida vaatia mitään palautuksia. Päinvastoin kuin komissio vaikuttaa katsovan, se, että tukea saaneilla yrityksillä todetaan olevan mahdollisuus vedota siihen, että ne ovat vyöryttäneet saamansa hyödyn kokonaan tai osittain asiakkailleen, ei merkitse sitä, että ne vapautuisivat kokonaan palautusvelvollisuudesta, vaan sitä, että on otettava käyttöön erityisiä takaisinperittävän määrän määrittämistapoja. Valituksenalaisissa tuomioissa unionin yleinen tuomioistuin on selvästi todennut, että jos ATT:n verokannan alentamisesta saatu hyöty on vyörytetty kokonaan tai osittain matkustajille, kyseisen hyödyn ei voida enää katsoa vastaavan määrältään ATT:n kahden verokannan välistä erotusta vaan liikevaihdon kasvua, joka on syntynyt tarjoamalla markkinoilla edullisempia hintoja. Tällainen hyöty on todennäköisesti määritettävä käyttämällä samankaltaista laskentatapaa kuin se, jota komissio välillisten tukien yhteydessä käyttää:(60) on siis arvioitava lentolipun hinnanalennuksen vaikutusta kysyntään sen määrittämiseksi, kuinka paljon enemmän lippuja on alennuksen vaikutuksesta myyty. Tällainen laskentatapa tekee palautettavan määrän määrittämisestä epäilemättä monimutkaisempaa mutta ei mahdotonta, ja toisin kuin komissio tuntuu väittävän, se ei siis lähtökohtaisesti sulje kokonaan pois tukea saaneisiin lentoyhtiöihin kohdistuvia palautusvaatimuksia.

70. Muistutan vielä, että – kuten jo edellä todettiin – se, että unionin yleinen tuomioistuin päätyi moittimaan tapaa, jolla komissio oli määrittänyt takaisinperittävän määrän, perustui toteamukseen siitä, että ATT on valmistevero, toisin sanoen välillinen vero, joka on tarkoitettu muodollisesti ja taloudellisesti vyörytettäväksi matkustajille. ATT:n muodollinen vyöryttäminen johtuu unionin yleisen tuomioistuimen mukaan erityisesti asetuksen N:o 1008/2008 23 artklan mukaisesta lentoyhtiöiden velvollisuudesta ilmoittaa erikseen veron määrä kunkin myydyn lipun hinnassa. Tämän velvollisuuden olemassaolo on unionin yleisen tuomioistuimen mukaan osapuolten välillä riidaton seikka.

71. Komissio kiistää nämä näkemykset ja väittää yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että komissio hyväksyy valituksenalaisissa tuomioissa esitetyn, asetuksen N:o 1008/2008 23 artiklaa koskevan tulkinnan, ja toisaalta, ettei ATT:n luonteella valmisteverona ole merkitystä, kun arvioidaan hyötyä, jota lentoyhtiöt ovat alennetun verokannan soveltamisesta saaneet.

72. Ensimmäisessä väitteessään komissio toteaa, että sen kanta unionin yleisessä tuomioistuimessa oli jatkuvasti se, ettei asetuksen N:o 1008/2008 23 artikla velvoita lentoyhtiöitä ilmoittamaan veron määrää erikseen lipun hinnassa kaikissa tapauksissa vaan ainoastaan siinä tapauksessa, että ne päättävät sisällyttää veron lipun hintaan. Tältä osin tyydyn toteamaan, että sekä kyseisen säännöksen sanamuoto että sen tarkoitus, joka ilmenee etenkin asetuksen johdanto-osan 16 perustelukappaleesta,(61) vaikuttavat tukevan komission tulkintaa eli sitä, että velvollisuus ilmoittaa erikseen sovellettavien verojen osuus lipun kokonaishinnasta on voimassa ainoastaan siinä tapauksessa, että – ja ainoastaan siltä osin kuin – yhtiö päättää vyöryttää kyseiset verot matkustajille. Vaikka tässä yhteydessä ei ole tarpeen ottaa lopullista kantaa asetuksen N:o 1008/2008 23 artiklan tulkintaan, on kuitenkin todettava, että vaikka katsottaisiin, että lentoyhtiöt ovat kyseisen säännöksen perusteella velvollisia ilmoittamaan lipun hinnassa kaikissa tapauksissa ATT:n koko määrän, se ei merkitse, että ne eivät olisi vapaita ottamaan kantaakseen ATT:n kustannuksia osittain tai jopa kokonaan alentamalla lipun verotonta hintaa ja siten omaa katettaan.(62) Toisin sanoen se, että ATT on muodollisesti tarkoitettu vyörytettäväksi matkustajille, ei merkitse, ettei yrityksillä olisi veron taloudellista vyöryttämistä koskevaa harkintavaltaa.

73. Edellä 71 kohdassa mainitun komission toisen väitteen osalta olen komission kanssa samaa mieltä siitä, että merkitystä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on antanut sille seikalle, että ATT on valmistevero, on syytä suhteuttaa uudelleen.

74. Ensinnäkin, vaikka kyseiset verot on tarkoitettu vyörytettäviksi kuluttajille, ne rasittavat vähintäänkin muodollisesti verovelvolliseksi nimetyn yrityksen budjettia. Ne kannetaan yrityksen liiketoiminnan perusteella ja sen yhteydessä,(63) ATT:n tapauksessa kuljetuspalvelun suorittamisen yhteydessä. Kyseisten verojen mahdollinen alentaminen merkitsee edunsaajayritykselle, jonka verorasitus näin pienenee, tukisääntöjen mukaan suoraa etua, jota ei – toisin kuin Aer Lingus väittää – voida rinnastaa välilliseen etuun, jota yritys saa, kun kuluttajille myönnetään tukea kyseisen yrityksen valmistamien hyödykkeiden ostamiseen.(64)

75. Toiseksi valmisteveron muodollinen vyöryttäminen ei välttämättä merkitse sen taloudellista vyöryttämistä, koska tavaran toimittava tai palvelun suorittava yritys saattaa ottaa veroa vastaavan kustannuksen kokonaan tai osittain kantaakseen hintaa mukauttamalla.(65) Vastaavasti veron alentaminen saattaa merkitä yritykselle kokonaisuudessaan tai osittain tuloa, jos tuotteen tai palvelun kokonaishinta säilyy ennallaan tai alenee vähemmän kuin kyseisen alennuksen verran. Tässä mielessä ATT:n soveltamisalaan kuuluvien lentoyhtiöiden tilanne poikkeaa tilanteesta kreikkalaisten kasinoiden eriytettyjen pääsymaksujen järjestelmässä, jota unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli tapauksessa, jota tuomio Kreikka v. komissio (T-425/11, EU:T:2014:768) koski ja josta osapuolet istunnossa keskustelivat. Kyseisessä järjestelmässä nimittäin valtio määritti kasinoiden pääsylippujen hinnan ja prosenttiosuuden, joka kullakin kasinolla oli oikeus pidättää maksuna lipun hinnasta. Kasinoilla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa pääsylipun hintaan(66) eikä saamiinsa maksuihin, joten kasinot – toisin kuin ATT:n soveltamisalaan kuuluvat lentoyhtiöt – toimivat pelkästään välikäsinä, joiden tehtäväksi veron kantaminen oli annettu.(67)

76. Kolmanneksi vyöryttäminen ei koske yksinomaan tuottamishetkellä tai kulutuksen yhteydessä kannettavia valmisteveroja(68) vaan yleisesti kaikkia välillisiä veroja – esimerkiksi veronluonteista maksua, joka maksetaan suoritetusta palvelusta veroviranomaiselle –, jotka muodostavat osan tuotantokustannuksista ja vaikuttavat siten tuotteen tai palvelun lopulliseen hintaan. Eräänlaista verorasituksen vyöryttämistä voi sitä paitsi tapahtua myös välittömien verojen yhteydessä. Esimerkiksi yhteisöveron korotus, etenkin jos kyse on erityisverosta, voi saada tuottajan siirtämään verokustannusten kasvun tuottamiinsa hyödykkeisiin korottamalla niiden hintoja tai saada tuottajan vetäytymään toimialalta, johon vero kohdistuu, mikä heikentäisi tarjontaa ja nostaisi hintoja. Lisäksi tuottaja voi siirtää veron paitsi eteenpäin kuluttajille myös taaksepäin toimittajilleen sekä lisäksi epäsuorasti esimerkiksi korottamalla muiden tuotteidensa hintoja kuin niiden, joita vero koskee. Toisin sanoen käytettävissä on erilaisia tapoja, joiden avulla yritys, jota (välitön tai välillinen) vero koskee, voi vyöryttää sen kustannukset kokonaan tai osittain muiden maksettaviksi. Jos näitä tapoja hyödynnetään, ei voida sulkea pois sitä, että tosiasiallinen verovelvollinen voi kyseisten markkinoiden ominaispiirteistä riippuen vyöryttää myös mahdollisen verorasituksen pienenemisestä johtuvan hyödyn muille.

77. Edellä esitetyn perusteella katson, etteivät nyt tarkasteltavan tapauksen erityiset olosuhteet (erityisesti kyseisen veron luonne) eikä lentoyhtiöiden mahdollinen velvollisuus noudattaa asetuksen N:o 1008/2008 23 artiklassa säädettyjä hinnoitteluperusteita sellaisenaan oikeuta poikkeamista niistä perusteista, joita alennetun verokannan muodossa myönnetyn tuen määrän määrittämiseen tavallisesti sovelletaan.

78. Unionin yleinen tuomioistuin perustaa johtopäätöksensä, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, että ATT:n alennetun verokannan soveltamisesta johtuva etu saatettiin vyöryttää matkustajille, eräisiin ennakkotapauksiin, etenkin tuomioon Scott v. komissio (T-366/00, EU:T:2007:99) ja tuomioon Salzgitter v. komissio (T-308/00, EU:T:2013:30), joissa korostetaan komission velvollisuutta rajoittaa takaisinperintämääräys tuen käyttöön asettamisesta johtuviin taloudellisiin hyötyihin.

79. Kyseisten ennakkotapausten merkitys nyt tarkasteltavien asioiden kannalta vaikuttaa kuitenkin kyseenalaiselta. Mainittujen tuomioiden kohteena olevissa tapauksissa oli nimittäin kyse tilanteista, joissa tukeen liittyvän hyödyn (tapauksessa Salgitter veronmaksun lykkäämistä seurannut koroton käteisvarojen ennakko ja tapauksessa Scott maa-alueen myyntiin liittyneenä hintaetuna myönnetty rahoitus) määrittäminen edellytti monimutkaisia taloudellisia arviointeja, joiden oikeellisuuden etua saaneet yritykset kiistivät. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa sen sijaan komissiota on unionin yleisessä tuomioistuimessa moitittu siitä, ettei se ole ottanut huomioon tuen myöntämistä myöhempiä olosuhteita (edun mahdollinen vyöryttäminen matkustajille), jotka olivat omiaan muuttamaan etua saaneiden yhtiöiden alun perin alennetun verokannan muodossa saaman edun luonnetta ja määrää, jonka komissio oli aivan oikein määrittänyt.(69) Toisin sanoen nyt tarkasteltavissa tapauksissa esiin nousee pikemminkin se, voivatko tuensaajayritykset vedota edun vyöryttämiseen palautettavien määrien alentamiseksi, ei siis suinkaan – tai ei ainakaan välittömästi – tuen suuruuden laskentaa koskeva virhe, kuten unionin yleisen tuomioistuimen mainitsemien tuomioiden kohteena olleissa tapauksissa.

80. Kuten edellä on jo todettu, tuen myöntämisestä saadun hyödyn täsmällinen määrittäminen ei periaatteessa edellytä sen selvittämistä, millä tavalla tuki on vastaanottamisensa jälkeen käytännössä käytetty.(70) Sen, missä määrin edunsaajat ovat vyöryttäneet kyseiset edut muille tuen maksamisen jälkeen, ei siis pitäisi vaikuttaa palautettavan määrän määrittämiseen. Selviä viitteitä tämän näkemyksen puolesta on tuomiossa Alcan Deutschland (C-24/95, EU:C:1997:163), jossa unionin tuomioistuin ratkaisi asian niin, ettei tuen takaisinperintää koskevaa määräystä vastaan ollut mahdollista vedota jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön, jonka mukaan takaisinperiminen ei ollut mahdollista siinä tapauksessa, että tuensaaja oli toiminut vilpittömässä mielessä ja kykeni osoittamaan, että tuen myöntämisestä johtunut etu oli menetetty.(71) Kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa antamassaan ratkaisuehdotuksessa julkisasiamies Jacobs asettui nimenomaisesti vastustamaan edun siirtämisen käyttämistä keinona välttää valtiontuen takaisinperintä,(72) vaikka unionin tuomioistuin oli puolestaan hyväksynyt tämän yhteisön tukien osalta tuomiossa Deutsche Milchkontor ym. (205/82–215/82, EU:C:1983:233).

81. Kuten edellä on todettu, myönnetyn tuen määrää (nyt tarkasteltavassa tapauksessa maksamatta jääneen verosaatavan määrää) vastaavan määrän takaisinperinnän, mahdollisesti korkoineen, katsotaan pääsääntöisesti olevan sopiva keino tuensaajan saaman kilpailuedun poistamiseksi ja aikaisemman tilanteen palauttamiseksi. Minkä tahansa muunlaista sääntöä, joka esimerkiksi mahdollistaisi sen, että tuensaaja vastustaisi takaisinperintämääräystä vetoamalla siihen, että se on siirtänyt hyödyn asiakkailleen hintoja alentamalla, olisi – kuten julkisasiamies Jacobs edellisessä kohdassa mainitussa ratkaisuehdotuksessaan totesi – vaikea soveltaa, ja jos takaisin perittäisiin tukea pienempi summa, se vaarantaisi perustamissopimuksen päämäärien saavuttamisen.(73)

82. Ryanair huomauttaa, että ellei puolustautumista vyöryttämiseen vetoamalla hyväksytä tukien yhteydessä, se on unionin oikeuden johdonmukaisuuden vastaista: kilpailuoikeudellisissa korvauskanteissa tällainen väite sallitaan yrityksille, jotka ovat syyllistyneet lähes rikosoikeudellisiin rikkomuksiin, mutta nyt sitä ei siis sallittaisi yrityksille, joilla (kuten lentoyhtiöillä nyt tarkasteltavissa tuomioissa) ei käytännössä ole ollut mahdollisuutta vastustaa tuen myöntämistä. Tältä osin totean, että vaikka katsottaisiin, että menetelmä, jolla yritys vyöryttää asiakkailleen tuen myöntämisestä saadun hyödyn, olisi oikeudellisesti ja taloudellisesti rinnastettavissa menetelmään, jolla vahinkoa kärsinyt kilpailija voi vyöryttää kärsimänsä vahingon kuluttajille, vyöryttämiseen vetoamista käytetään nyt tarkasteltavissa tapauksissa tukia koskevan oikeuden julkisoikeudellisen täytäntöönpanon (public enforcement) yhteydessä eikä yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon (private enforcement) yhteydessä, kuten kilpailuoikeudellisissa tapauksissa. Yksityisoikeudellisessa täytäntöönpanossa korvaus perustuu yksityisten etujen suojaamiseen, kun taas komission soveltaessa kilpailusääntöjä ohjenuorana on yleinen etu, joka koskee markkinoiden kilpailurakenteen säilyttämistä. Näin ollen Ryanairin esittämä rinnastus ei mielestäni ainakaan tältä osin vaikuta merkitykselliseltä. Sitä paitsi, jos tuensaajayritystä vastaan nostetaan SEUT 108 artiklan 3 kohdan yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon yhteydessä korvauskanne, mikään ei estä sitä vetoamasta siihen, että yritys, joka katsoo kärsineensä vahinkoa, on mahdollisesti siirtänyt vahingon kokonaan tai osittain omille asiakkailleen. Ryanairin väittämää epäjohdonmukaisuutta ei siis voida havaita myöskään tässä suhteessa.

83. Aer Lingus ja Ryanair viittaavat myös siihen seikkaan, jonka myös unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisissa tuomioissaan,(74) että lentoyhtiöillä, jotka velvoitetaan palauttamaan ATT:n korkeamman ja matalamman verokannan erotus, ei ole mahdollisuutta periä takautuvasti maksamatta jäänyttä korkeampaa veroa takaisin matkustajilta, jotka ostivat lipun, johon sovellettiin alempaa verokantaa. Tällä seikalla ei mielestäni ole ratkaisevaa merkitystä, koska asianomaisilla yhtiöillä on kuitenkin mahdollisuus siirtää tuen palauttamiseen liittyvä kustannus asiakkailleen uusien lippujen myynnin yhteydessä.(75) Muistutan myös, että edellä mainitussa tuomiossa Associazione italiana del risparmio gestito ja Fineco Asset Management v. komissio (EU:T:2009:50) unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseisten sijoitusvälineiden tai niitä hallinnoivien yritysten piti palauttaa kyseessä olevaan toimenpiteeseen perustuva tavanomaisesti kannettavan ja alennetun veron välinen erotus riippumatta siitä, ettei ollut varmaa, oliko niillä kansallisen oikeuden säännösten mukaisesti mahdollisuus vaatia mitään osakkailtaan.(76) Vaikka olisikin niin, että ATT:n korkeamman ja matalamman verokannan välistä erotusta vastaavan määrän takaisinperinnällä on tosiasiallisesti vastaava vaikutus kuin korkeamman verokannan kantamisella taannehtivasti, kuten Ryanair ja Aer Lingus antavat ymmärtää, unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, että tämä on normaali seuraus siitä, että kyseinen veronalennus katsotaan tueksi.(77)

84. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että kumotessaan valituksenalaisilla tuomioilla riidanalaisen päätöksen 4 kohdan siltä osin kuin siinä määrätään perittäväksi takaisin ATT:n ylemmän ja alemman verokannan välistä erotusta vastaava määrä, unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin hyväksyy komission valituksen ja kumoaa valituksenalaiset tuomiot.

C Asioiden palauttaminen unionin yleiseen tuomioistuimeen

85. Unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin ei ole tarkastellut toista kanneperustetta eikä osaa neljännestä kanneperusteesta asiassa T-473/12 eikä kolmannen kanneperusteen toista osaa asiassa T-500/12. Katson, että on aiheellista palauttaa nyt tarkasteltavat yhdistetyt asiat unionin yleiseen tuomioistuimeen kyseisten kanneperusteiden ja väitteiden tarkastelua varten.

86. Seuraavat huomiot esitetään näin ollen siltä varalta, että unionin tuomioistuin päättää itse ratkaista asian lopullisesti.

87. Tässä ratkaisuehdotuksessa esitetyistä syistä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisissa tuomioissa hyväksymät asian T-473/12 kolmas ja neljäs kanneperuste ja asian T-500/12 toinen ja kolmas kanneperuste, siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on tarkastellut niitä, on hylättävä perusteettomina.

88. Asiassa T-473/12 esittämässään toisessa kanneperusteessa, jota unionin yleinen tuomioistuin ei tarkastellut, Aer Lingus katsoi, että komission olisi tuen takaisinperinnästä päättäessään pitänyt ottaa huomioon ATT:n korkeamman verokannan soveltamisalaan kuuluneiden lentoyhtiöiden oikeus SEUT 56 artiklan ja asetuksen N:o 1008/2008 sekä SEUT 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti liikaa maksetun määrän palautukseen. Kun komissio näissä olosuhteissa määräsi ATT:n korkeamman ja matalamman verokannan välisen erotuksen perittäväksi takaisin, se rikkoi Aer Lingusin mukaan asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohtaa sekä loukkasi oikeusvarmuuden, tehokkuuden ja hyvän hallinnon periaatteita.

89. Asiassa T-500/12 Ryanair esitti kolmannen kanneperusteensa toisessa osassa, jota unionin yleinen tuomioistuin ei niin ikään tarkastellut, vastaavanlaisia takaisinperintämääräyksen lainmukaisuuden vastaisia väitteitä. Se korosti erityisesti niitä vakavia kilpailun vääristymiä, joita seuraisi, kun oikeus nostaa kansallisissa tuomioistuimissa kanne SEUT 56 artiklan vastaisesti maksetun veron palauttamiseksi sidottaisiin takaisinperintäpäätökseen – vääristymiä, jotka vahingoittaisivat erityisesti Aer Arannin kaltaisia pieniä lentoyhtiöitä.

90. Aluksi huomautan, että unionin yleinen tuomioistuin on jo tuomion Aer Lingus 65–76 kohdassa hylännyt Aer Lingusin väitteen, jonka mukaan SEUT 108 artiklan 3 kohdan nojalla on olemassa oikeus ATT:n palautukseen kansallisissa tuomioistuimissa. Tämä perustelujen osa ei ole valituksen kohteena.

91. Tämän todettuani katson, että Aer Lingusin ja Ryanairin väitteet on hylättävä myös siltä osin kuin ne perustuvat väitettyyn ATT:n palautusta koskevaan oikeuteen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien säännösten ja määräysten nojalla.

92. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuen takaisinperintä on välttämätön seuraus sen laittomuuden toteamisesta.(78) Pääsääntöisesti laittoman tuen aiheuttamat kilpailun vääristymät siis poistetaan velvoittamalla tuensaajat palauttamaan tuki sen myöntäjälle.

93. Takaisinperinnällä pyritään aikaisemman tilanteen palauttamiseen. Jos tuki on myönnetty (täydellisenä tai osittaisena) vapautuksena verosta, kyseistä päämäärää tavoitellaan tavallisesti siten, että asianomainen jäsenvaltio ottaa käyttöön tarvittavat toimenpiteet velvoittaakseen tuensaajayritykset maksamaan summan, joka vastaa niitä määriä, joiden osalta niille myönnettiin laittomasti vapautus.(79) Ellei komissio kyseisen vapautuksen lainvastaisuuden todettuaan velvoittaisi tuen myöntänyttä jäsenvaltiota ottamaan käyttöön tällaisia toimenpiteitä sen vuoksi, että kyseiset yritykset voisivat käyttää oikeuttaan veron palautukseen siinä tapauksessa, että verotuksellinen toimenpide on kokonaisuudessaan perusvapauksia rajoittava, kyseisen päämäärän tavoittaminen väistämättä vaarantuisi.

94. Toisin kuin Aer Lingus vaikuttaa katsovan, kansallisissa tuomioistuimissa käytävät, SEUT 56 artiklaan perustuvat ATT:n palautusmenettelyt eivät voi toimia takaisinperinnälle vaihtoehtoisena menettelynä komission toteaman tuen kilpailunvastaisten vaikutusten poistamiseksi. Vaikka nimittäin katsottaisiin, että mahdollinen palautuspäätös voisi rajoittaa kyseisiä vaikutuksia pienentämällä vahinkoa kärsineiden taloudellisten toimijoiden määrää,(80) tällaisen päätöksen tekeminen riippuisi kuitenkin asianomaisten yritysten aloitteesta, ja se olisi ehdollinen sekä menettelyllisten että aineellisten sääntöjen noudattamiselle. Lisäksi tuen vaikutusten poistaminen tällaisella tavalla onnistuisi ainoastaan silloin, jos kaikki korkeamman verokannan alaiset yritykset hakisivat palautusta ja saisivat sen. On ilmeistä, ettei tällainen tilanne mitenkään takaa sitä, että tuen myöntämistä edeltäneen tilanteen palauttaminen tosiasiassa toteutuisi.

95. Määrätessään tuen takaisinperinnästä ottamatta huomioon väitettyä oikeutta palautukseen, joka ATT:n korkeampaa verokantaa maksaneilla lentoyhtiöillä väitteen mukaan olisi, komissio ei siis mielestäni ole rikkonut asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohtaa eikä niitä unionin oikeuden yleisiä periaatteita, joihin Aer Lingus vetoaa.(81)

96. Vaikka palautusmenettely ei siis olekaan käypä vaihtoehto takaisinperintämääräykselle, vaikuttaa kuitenkin selvältä, ettei molempia keinoja myöskään voida soveltaa samanaikaisesti, koska ne tuottavat keskenään yhteensopimattomia vaikutuksia. Mahdollinen palautuspäätöshän vaikuttaisi siten, että alennetun verokannan soveltamiseen perustuva etu ulotettaisiin koskemaan ATT:n korkeamman verokannan alaisia lentoyhtiöitä, kun taas takaisinperintämääräys velvoittaa alennetun verokannan soveltamisalaan kuuluneet lentoyhtiöt palauttamaan kyseisen edun. Kuten sekä Aer Lingus että Ryanair aivan oikein korostavat, jos molempia menetelmiä sallittaisiin soveltaa samanaikaisesti, ATT:n kilpailunvastaiset vaikutukset säilyisivät, mutta hyötyä saaneiden ja haittaa kärsivien toimijoiden ryhmät vaihtaisivat paikkaa.

97. Tällaisen paradoksaalisen lopputuloksen välttämiseksi kansallisen tuomioistuimen, jossa palautusmenettely on pantu vireille, on otettava huomioon takaisinperintäpäätöksen seuraamukset. Minusta vaikuttaa ilmeiseltä, että kun kyseinen tuomioistuin tosiasiallisesti ulottaa ATT:n yleisen verokannan koskemaan myös niitä yhtiöitä, joihin on aiemmin sovellettu alennettua verokantaa, se poistaa takautuvasti eriytettyjen verokantojen soveltamisesta johtuvan syrjinnän. Jos palautus näissä olosuhteissa myönnettäisiin, tuensaajien joukko laajenisi ja tuen kilpailunvastaiset vaikutukset kasvaisivat.(82)

98. Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin päättää tarkastella asian T-473/12 toista kanneperustetta ja asian T-500/12 kolmannen kanneperusteen toista osaa, ne on edellä esitetyn perusteella mielestäni hylättävä perusteettomina.

99. Neljännessä kanneperusteessaan kantaja väitti, että koska ATT:n alemmasta verokannasta hyötyneiltä matkustajilta ei voida jälkikäteen periä takaisinperinnän kohteena olevia kahdeksaa euroa, ne muodostaisivat lisäveron ja siten lainvastaisen seuraamuksen, joka olisi sekä suhteellisuusperiaatteen että asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan vastainen. Tältä osin viittaan ainoastaan edellä 83 kohdassa jo esittämiini toteamuksiin.

100. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin päättää valituksenalaiset tuomiot kumottuaan ratkaista ensimmäisessä oikeusasteessa käsitellyt asiat itse, asianomaiset kanteet on kokonaisuudessaan hylättävä.

IV Ratkaisuehdotus

101. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää vastavalitukset, hyväksyy päävalitukset ja kumoaa valituksenalaiset tuomiot sekä palauttaa asiat unionin yleiselle tuomioistuimelle. Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin päättää kumoamisen seurauksena ratkaista itse asiat T-473/12 ja T-500/12, ehdotan, että valituksenalaiset tuomiot kumotaan lukuun ottamatta niiden tuomiolauselman 5 kohtaa, joka koskee väliintulijoiden kuluja, hylkää kokonaisuudessaan kummassakin asiassa nostetut kanteet ja velvoittaa Aer Lingusin ja Ryanairin vastaamaan näiden oikeudenkäyntien ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävien oikeudenkäyntien kuluista.

1 – Alkuperäinen kieli: italia.

2 – ATT otettiin käyttöön 30.3.2009 voimaan tulleen vuoden 2008 toisen verolain (Finance Act (no 2) 2008) 55 §:llä.

3 – Lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä 24.9.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (uudelleen laadittu toisinto) (EUVL 2009, L 293, s. 3).

4 – Kyseinen verokanta laskettiin sittemmin nollaan, jolloin lentomatkavero tosiasiallisesti lakkautettiin.

5 – EUVL 2013, L 118, s. 30.

6 – Tuomio Aer Lingus, 22–37 kohta, ja tuomio Ryanair, 23–41 kohta.

7 – Tuomio Ryanair, 42–56 kohta.

8 – Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annettu neuvoston asetus (EYVL L 83, s. 1). Asetus N:o 659/1999 on kumottu ja korvattu 13.10.2015 lähtien Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 2015/1589 (EUVL L 284, s. 9), jolla toteutettiin aikaisemman säädöksen kodifiointi.

9 – Ks. erityisesti tuomion British Aggregates v. komissio (C-487/06 P, EU:C:2008:757) 85 kohta, johon unionin yleinen tuomioistuin viittaa tuomion Aer Lingus 43 kohdassa.

10 – Ks. tuomio Steinike & Weinlig (78/76, EU:C:1977:52, 21 kohta) ja tuomio Kreikka v. komissio (T-415/05, T-416/05 ja T-423/05, EU:T:2010:386, 212 kohta).

11 – Ks. tuomio komissio v. Irlanti ym. (C-272/12 P, EU:C:2013:812, 53 kohta).

12 – Ks. tuomio British Aggregates v. komissio (EU:C:2008:757, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja 10.5.2000 annettu tuomio SIC v. komissio (T-46/97, EU:T:2000:123, 83 ja 84 kohta).

13 – Ks. mm. tuomio British Aggregates v. komissio (EU:C:2008:757, 92 kohta) ja tuomio SIC v. komissio (T-46/97, EU:T:2000:123, 84 kohta).

14 – Ks. esim. tuomio komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812, 53 kohta).

15 – On syytä huomata, etteivät kantajina olleet yhtiöt kyseisessä tapauksessa kiistäneet tuen ja siten edun olemassaoloa vaan ainoastaan komission asettaman velvollisuuden palauttaa kyseinen etu (ks. 38 kohta).

16 – Ks. tuomio DHL Aviation ja DHL Hub Leipzig v. komissio (T-452/08, EU:T:2010:427, 40 kohta).

17 – Valittaja viittaa tuomioon Denkavit italiana (61/79, EU:C:1980:100), tuomioon Ariete (811/79, EU:C:1980:195) ja tuomioon ThyssenKrupp Acciai Speciali Terni v. komissio (T-62/08, EU:T:2010:268).

18 – Lainvastaisuus tai luvattomuus, joka sitä paitsi – toisin kuin nyt tarkasteltavissa asioissa – koski toimenpidettä, joka edelsi väitetyn edun tuottavaa toimenpidettä.

19 – Ks. tuomion Denkavit italiana (EU:C:1980:100) 31 kohta ja tuomion Ariete (811/79, EU:C:1980:195) 15 kohta.

20 – Tuomio Asteris ym. (106/87–120/87, EU:C:1988:457, 23 ja 24 kohta).

21 – Aer Lingus myöntää itsekin edun mahdollisuuden, ks. sen vastavalituksen 30 kohta.

22 – Ks. 62 ja 63 kohta.

23 – Aer Lingus viittaa tuomioon Amministrazione delle Finanze dello Stato (199/82, EU:C:1983:318, 12 kohta), tuomioon Société Comateb ym. (C-192/95, EU:C:1997:12, 20 kohta), tuomioon Metallgesellschaft Ltd ym. (C-397/98, EU:C:2001:134, 87 kohta) ja tuomioon Manuel Acereda Herrera (C-446/04, EU:C:2006:405, 205 kohta).

24 – Aer Lingus viittaa etenkin sen 10 kohtaan.

25 – Tämä on komission alustava johtopäätös Irlannin viranomaisille osoitetussa virallisessa huomautuksessa.

26 – Tuomiossa Stylianakis (C-92/01, EU:C:2003:72) unionin tuomioistuin viittaa mahdollisuuteen, että vero olisi palkkio lentokenttäpalveluista ja että kyseisten palveluiden kustannukset ovat rajatylittävien lentojen matkustajien osalta suuremmat (27 ja 29 kohta).

27 – Kyseinen tuomio koski asiaa, jossa Georgios Stylianakis vaati Kreikan valtiota palauttamaan hänelle määrän, joka vastasi puolta siitä lentokenttien nykyaikaistamis- ja kehittämismaksusta, joka Stylianakisin piti maksaa, kun hän matkusti lentokoneella Irakliosta Marseilleen. Maksu kohdistui kreikkalaisilta lentokentiltä lähteviin matkustajiin, ja sen määrä perustui nyt tarkasteltavan asian tavoin määränpään ja lähtökentän väliseen etäisyyteen: matkustajilta, joiden lopullinen määränpää oli lähtökentältä yli 750 kilometrin päässä, maksun määrä oli kaksinkertainen verrattuna matkustajiin, joiden lopullinen määränpää oli lähtökentältä yli 100 kilometrin mutta alle 750 kilometrin päässä.

28 – 28 kohta.

29 – 26 kohta.

30 – Tämä tulkinta on komission lähtökohtana riidanalaisessa päätöksessä, jonka mukaan lentoihin, joiden määränpää on enintään 300 kilometrin etäisyydellä Dublinin lentoasemasta, sovellettava alennettu verokanta oli poikkeus normaalista verokannasta (”an exception from the reference system”), ks. valituksenalaisen päätöksen 14 ja 45 perustelukappale. Irlannin viranomaiset olivat esittäneet saman näkemyksen hallinnollisessa menettelyssä, jossa ne tähdensivät, että poikkeus yleiseen verokantaan oli otettu käyttöön, jotta veron määrä voitaisiin suhteuttaa etäisyyteen (ks. riidanalaisen päätöksen 33 ja 40 perustelukappale), ja se toistuu myös unionin yleiseen tuomioistuimeen ja unionin tuomioistuimeen jätetyissä kirjelmissä.

31 – Ks. viimeksi tuomio Presidente del Consiglio dei Ministri (C-169/08, EU:C:2009:709).

32 – Irlannin viranomaisille osoitettu virallinen huomautus on päivätty 18.3.2010, ja riidanalaisessa päätöksessä tarkasteltu jakso on 30.3.2009–1.3.2011 (ks. kyseisen päätöksen 11 perustelukappale).

33 – Sen sijaan en katso, että väite olisi tehoton. Ryanairin perustelut ovat tosin niukkoja, ja niillä pyritään kiistämään yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen näkemys, jonka mukaan verokantojen samanaikainen käyttöönotto on puhtaasti lainsäädäntötekninen kysymys ja siten merkityksetön, ja toisaalta näkemys, jonka mukaan komissio on riittävästi perustellut johtopäätöstään siitä, että alempi verokanta on luonteeltaan poikkeus korkeammasta verokannasta.

34 – Ks. myös ratkaisuehdotukseni British Aggregates v. komissio (EU:C:2008:419), 100 kohta.

35 – Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa Ryanair esitti, että vuonna 2008 alempaa verokantaa sovellettiin 50 prosenttiin Aer Arannin matkustajista ja vain 1,9 prosenttiin Ryanairin matkustajista.

36 – Huomautan, että unionin yleisessä tuomioistuimessa Ryanair oli katsonut, että verotusjärjestelmän taloudellisten vaikutusten kokonaistarkastelun perusteella komission olisi pitänyt todeta, että järjestelmän vaikutus Ryanairin tilanteeseen oli kokonaisuutena negatiivinen, ja sulkea siten pois se, että Ryanair olisi saanut kyseisellä järjestelmällä myönnetystä tuesta minkäänlaista etua. Ryanair ei kuitenkaan ole riitauttanut unionin tuomioistuimessa sitä osaa tuomiosta Ryanair, jossa unionin yleinen tuomioistuin vastasi tähän väitteeseen.

37 – Vaikka ne kaksi säädöstä, joilla Alankomaissa otettiin käyttöön energiavero, ja säädös, jolla säädettiin pelkästään hyödykkeitä valmistaville yrityksille oikeus kyseisen veron osittaiseen palautukseen, olivat toisistaan erilliset, niiden antaminen ja voimaantulo olivat kuitenkin samanaikaisia, ks. kyseisen tuomion 3 kohta.

38 – Belgialaisen Seraingin kaupungin kunnanvaltuuston tekemällä päätöksellä otettiin käyttöön käyttövoimavero mutta samassa päätöksessä säädettiin useiden tilanteiden vapauttamisesta verosta, ks. kyseisen tuomion 6–9 kohta.

39 – Tuomio Belgia v. komissio (C-182/03 ja C-217/03, EU:C:2006:416, 119 kohta); tuomio komissio ja Espanja v. Government of Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta (C-106/09 P ja C-107/09 P, EU:C:2011:732, 75 kohta); tuomio Eventech (C-518/13, EU:C:2015:9, 34 kohta) ja tuomio Ministerio de Defensa e Navantia (C-522/13, EU:C:2014:2262, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40 – Ks. tästä tuomio France Télécom v. komissio (C-81/10 P, EU:C:2011:811, 21 kohta) ja tuomio Electrabel et Dunamenti Erőmű v. komissio (EU:C:2015:642, 105 kohta).

41 – Ks. esim. tuomio France Télécom v. komissio (C-81/10 P, EU:C:2011:811, 23 kohta).

42 – Ks. esim. tuomio Presidenza del Consiglio dei Ministri (C-169/08, EU:C:2009:709).

43 – Mainittu edellä alaviitteessä 3.

44 – Ryanair viittaa tässä yhteydessä tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin, 26.11.2014 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2014/104/EU (EUVL 2014, L 349, s. 1).

45 – Mm. tuomio komissio v. Italia (C-350/93, EU:C:1995:96, 21 kohta).

46 – Mm. 4.4.1995 annettu tuomio komissio v. Italia (C-348/93, Kok., EU:C:1995:95, 22 kohta), 29.4.2004 annettu tuomio Saksa v. komissio (C-277/00, Kok., EU:C:2004:238, 75 kohta), 17.9.2009 annettu tuomio komissio v. MTU Friedrichshafen (C-520/07 P, Kok., EU:C:2009:557, 57 kohta).

47 – Mm. tuomio komissio v. Italia (C-348/93, EU:C:1995:95, 27 kohta); tuomio Saksa v. komissio (C-277/00, EU:C:2004:238, 74–76 kohta) ja tuomio Residex Capital IV (C-275/10, EU:C:2011:814, 34 kohta).

48 – Ks. esim. tuomio SEYDALAND (C-239/09, EU:C:2010:778) ja tuomio komissio v. Scott (C-290/07 P, EU:C:2010:480).

49 – Joitakin esimerkkejä, joissa on yhtäläisyyksiä nyt tarkasteltavan tapauksen kanssa, ks. tuomio Associazione italiana del risparmio gestito e Fineco Asset Management v. komissio (T-445/05, EU:T:2009:50, 201 kohta) ja Gardannen alueella, Shannonin alueella ja Sardiniassa alumiinioksidin valmistuksessa polttoaineena käytettävien kivennäisöljyjen vapauttamisesta valmisteverosta, jonka Ranska, Irlanti ja Italia ovat panneet täytäntöön, 21.3.2012 tehty komission päätös 2006/323/EY, jonka unionin yleinen tuomioistuin on viimeksi vahvistanut tuomiossa Irlanti v. komissio (T-50/06 RENV, T-56/06 RENV, T-60/06 RENV, T-62/06 RENV ja T-69/06 RENV, EU:T:2012:134).

50 – Ks. komission tiedonanto valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen (EYVL C 384, s. 3, 9 kohta).

51 – Jos nimittäin yritys toimii pelkästään välikätenä, jonka tehtävänä on kantaa vero veroviranomaisen puolesta, kyseinen vero ei rasita yrityksen taloutta, eikä sen mahdollinen alentaminen tuota yritykselle etua keventämällä sen taloutta rasittavia maksuja, kuten unionin tuomioistuin äskettäin selvensi kreikkalaisten kasinoiden pääsymaksuja koskeneessa asiassa, ks. määräys komissio v. Kreikka (C-530/14 P, EU:C:2015:727, 32 kohta).

52 – Siltä osin kuin tällaisista eduista on aiheutunut vahinkoa kilpailijoille tai kolmansille osapuolille, ne voidaan sen sijaan ottaa huomioon korvausvaatimuksessa, jonka nämä tahot voivat esittää tuensaajalle tai tuen myöntäneelle valtiolle, ks. komission tiedonanto valtiontukisääntöjen soveltamisesta kansallisissa tuomioistuimissa 2009/C 85/01, 2.2.4 jakso, erityisesti 49 kohdan b alakohta.

53 – Ks. vastaavasti veronluonteisesta tuesta tuomio Unicredito, C-148/04, 118 kohta. Ks. myös tuomio Alcan Deutschland (C-24/95, EU:C:1997:163).

54 – Ne voivat sen sijaan vaikuttaa sen määrittämiseen, ketä palautusvelvollisuus koskee.

55 – Ks. tuomio Belgia v. komissio (C-75/97, EU:C:1999:311, 66 kohta) ja tuomio Italia v. komissio (C-310/99, EU:C:2002:143, 99 kohta).

56 – Ks. tuomio Italia v. komissio (C-372/97, EU:C:2004:234, 104 kohta).

57 – Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa tukea saanut yritys on tuen ansiosta välttänyt katoamisen markkinoilta, onnistunut laajentamaan pysyvästi osuuttaan kyseisillä markkinoilla tai saamaan jalansijaa toisilla markkinoilla tai jossa tuki päinvastoin on vaikuttanut niin, että kilpaileva yritys on poistunut markkinoilta.

58 – Ks. tuomio BNP Paribas ja BNL v. komissio (T-335/08, EU:T:2010:271, 50 kohta).

59 – Mm. tuomio Alcan Deutschland (C-24/95, EU:C:1997:163, 34–36 kohta).

60 – Kyse on tuista, jotka myönnetään suoraan kuluttajille valikoivasti valittujen yritysten (jotka ovat välillisiä tuensaajia) tuotteiden ostamista varten. Ks. esim. valtiontuesta C 52/2005, jonka Italian tasavalta on toteuttanut tukemalla digisovittimien hankintaa, tehty komission päätös 2007/374/EY (EUVL L 147, s. 1).

61 – Asetuksen N:o 1008/2008 johdanto-osan 16 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava: ”Asiakkaiden olisi voitava vertailla tehokkaasti eri lentoyhtiöiden lentoliikennepalvelujen hintoja. Tästä syystä olisi aina ilmoitettava yhteisöstä alkavien lentoliikennepalvelujen osalta asiakkaan maksettavaksi tuleva lopullinen hinta kaikkine veroineen ja maksuineen. Yhteisön lentoliikenteen harjoittajia rohkaistaan myös ilmoittamaan kolmansista maista yhteisöön suuntautuvien lentoliikennepalvelujensa lopullinen hinta.”

62 – Yhtiön liiketoimintamallista riippuen tällainen mahdollisuus saattaa olla välttämätön. Tältä osin huomautan, että riidanalaisen päätöksen 57 kohdassa komissio mainitsee Ryanairin korostaneen kantelussaan sitä, että sille halpalentoyhtiönä ATT:n vyöryttäminen matkustajille olisi merkinnyt kohtuutonta muutosta lippujen hintoihin.

63 – Ks. esimerkiksi energiatuotteiden ja sähkön, alkoholin ja alkoholijuomien sekä valmistetun tupakan osalta valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12/ETY kumoamisesta annettu neuvoston direktiivi 2008/118/EY (EUVL L 9, s. 12), jossa verovelvollisuuden katsotaan syntyvän tuottamishetkellä ja verosaatavan syntyvän sillä hetkellä, kun tuote on luovutettu kulutukseen.

64 – Esimerkki tämänkaltaisesta tuesta on edellä alaviitteessä 60 mainitussa päätöksessä.

65 – Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun vero ei kilpailuolosuhteiden ja tavaran kysyntäjouston vuoksi ole helposti vyörytettävissä. Sellaisilla markkinoilla, joilla toimijoiden soveltamat hinnat voivat poiketa toisistaan paljonkin, samoin kuin sellaisten tuotteiden tai palveluiden kohdalla, joiden kysyntä on joustamatonta, veron vyöryttäminen voi käytännössä olla rajallista.

66 – Paitsi ilmaisia pääsylippuja koskevassa poikkeustapauksessa.

67 – Ks. vastaavasti määräys komissio v. Kreikka (C-530/14 P, EU:C:2015:727, 32 kohta).

68 – Tuomion Aer Lingus 119 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hylkää komission väitteen, joka perustuu energiasta kannettuja valmisteveroja koskevaan käytäntöön, ja katsoo muun muassa, että kyseinen käytäntö koski vapautusta veroista, joita – toisin kuin ATT – ei ollut tarkoitus vyöryttää asiakkaille. Se tosiseikka, että tämäntyyppinen valmistevero erääntyy maksettavaksi jo silloin, kun tuote luovutetaan kulutukseen, eikä vasta silloin, kun se myydään kuluttajalle, ei kuitenkaan sulje pois sen vyöryttämistä.

69 – Monista valituksenalaisten tuomioiden kohdista käy ilmi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole pitänyt virheellisenä niinkään laskentaperustetta, jota komissio on käyttänyt ATT:n alennetun verokannan soveltamisesta saadun hyödyn määrän määrittämiseen, kuin sitä, ettei komissio ole ottanut huomioon mahdollisuutta, että edun saaneet lentoyhtiöt ovat saattaneet siirtää tällä tavoin määritetyn hyödyn matkustajilleen (ks. tuomion Aer Lingus 97–101 ja 116 kohta sekä tuomion Ryanair 129–133 ja 147 kohta).

70 – Ks. edellä 62 kohta.

71 – 44–54 kohta. Unionin tuomioistuin katsoo, että mahdollisuus vedota tällaiseen seikkaan perustuu luottamuksensuojan periaatteeseen, ja muistuttaa, että tuensaajayritykset voivat perustellusti luottaa siihen, että niille myönnetty tuki on lainmukainen, ainoastaan silloin, kun tukea myönnettäessä on noudatettu perustamissopimuksen mukaista menettelyä (tuomion 48 ja 49 kohta).

72 – EU:C:1996:433, 40 kohta.

73 – 39 kohta.

74 – Tuomion Aer Lingus 115 kohta ja tuomion Ryanair 146 kohta.

75 – Tältä osin huomautan, että palautusvelvollisuus, jonka kustannusta vyöryttäminen koskisi, koskee kaikkia ATT:n alemman verokannan soveltamisalaan kuuluneilla reiteillä liikennettä harjoittaneita lentoyhtiöitä, jotka kilpailivat keskenään kyseisillä reiteillä.

76 – Ks. 196–201 kohta.

77 – Tuomio komissio v. Kreikka (C-183/91, EU:C:1993:233, 17 kohta).

78 – Mm. tuomio Belgia v. komissio (C-142/87, EU:C:1990:125, 66 kohta).

79 – Tuomio komissio v. Kreikka (C-183/91, EU:C:1993:233, 17 kohta).

80 – Vaikka asiayhteys on erilainen, ks. tuomio Laboratoires Boiron (C-526/04, EU:C:2006:528).

81 – Osapuolten välillä on sitä paitsi riidatonta, että riidanalaisen päätöksen ajankohtana komission tiedossa ei ollut jo käynnistettyjä palautusmenettelyitä.

82 – Ks. vastaavasti tuomio Transalpine Ölleitung in Österreich (C-368/04, EU:C:2006:644, 49 kohta) ja julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Finanzamt Linz (C-66/14, EU:C:2015:242, 30 kohta). Sen sijaan tuomiossa Laboratoires Boiron (C-526/04, EU:C:2006:528) unionin tuomioistuin sulki pois sen mahdollisuuden, että mahdollinen veron palautus voisi kasvattaa sen tuen, joka myönnettiin nimenomaan ottamalla käyttöön kyseinen vero, saajien lukumäärää. On kuitenkin todettava, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin aivan oikein toteaa tuomion Aer Lingus 65–76 kohdassa – nyt tarkasteltava tapaus eroaa selvästi tuomiossa Laboratoires Boiron tarkastellusta asiasta, eikä kyseistä tapausta ja nyt tarkasteltavia asioita siksi voi mitenkään rinnastaa.

Ruling
Topics
References in this case
Info

Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

EU tax law WEB Aer Lingus/Ryan Air - C-164/15