Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

Go

Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JULIANE KOKOTT

27 päivänä huhtikuuta 2017(1)

Asia C-39/16

Argenta Spaarbank NV

vastaan

Belgian valtio

(Ennakkoratkaisupyyntö – Rechtbank van eerste aanleg Antwerpen (Antwerpenin alioikeus, Belgia)

Verolainsäädäntö – Direktiivi 90/435/ETY – Emo-tytäryhtiödirektiivi – 1 artiklan 2 kohta, 3 artiklan 2 kohta ja 4 artiklan 2 kohta – Osinkotulojen vapauttaminen yhteisöverosta – Omistusosuuteen liittyvät kulut – Oikeuden väärinkäyttö







I       Johdanto

1.        Tämän ennakkoratkaisupyyntömenettelyn yhteydessä on tarkoitus selvittää, onko direktiivi 90/435/ETY(2) (jäljempänä emo-tytäryhtiödirektiivi) esteenä Belgian lainsäädännölle, jonka mukaan yhtiön korkokuluja ei voida vähentää voitosta siinä määrin kuin yhtiö saa samana verovuonna verosta vapautettuja osinkoja osuuksista, joita se ei ole omistanut vähintään vuoden ajan. Maksettujen korkojen ja osuuksien välisellä yhteydellä ei ole tältä osin merkitystä.

2.        Tämän kysymyksen taustalla on sellaisten korkokulujen verotuskohtelu, joiden vähentämistä voitosta Belgiaan sijoittautunut luottolaitos, Argenta Spaarbank, vaati vuosina 2000 ja 2001. Koska se sai kyseisenä ajanjaksona myös osinkoja yhtiöosuuksista, joita se ei ollut omistanut vähintään vuoden ajan, verohallinto katsoi, ettei korkokuluja voida vähentää voitosta näitä osinkotuloja vastaavan osuuden osalta.

3.        Unionin tuomioistuinta pyydetään tutkimaan riidanalaista toimenpidettä yhtäältä direktiivin 4 artiklan 2 kohdan kannalta, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, ettei osuuteen liittyviä kuluja saa vähentää emoyhtiön verotettavista voitoista. Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, voisiko kyseinen lainsäädäntö kuulua direktiivin 1 artiklan 2 kohdan, jonka mukaan direktiivi ei estä sellaisten kansallisten säännösten soveltamista, jotka ovat välttämättömiä veropetosten estämiseksi, soveltamisalaan. Aivan ensiksi on kuitenkin tarkasteltava sitä, sitooko direktiivi ylipäätään jäsenvaltiota kuvatun kaltaisissa olosuhteissa.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

4.        Emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaan kunkin jäsenvaltion on sovellettava direktiiviä muun muassa kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitseville yhtiöille jaettuihin voittoihin, jotka ovat peräisin niiden muissa jäsenvaltioissa sijaitsevista tytäryhtiöistä.

5.        Emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi ei estä sellaisten kansallisten säännösten tai sopimusmääräysten soveltamista, jotka ovat välttämättömiä veropetosten ja väärinkäytösten estämiseksi.”

6.        Emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan direktiiviä sovellettaessa ”emoyhtiön” asema annetaan ”ainakin jokaiselle jäsenvaltion yhtiölle, joka täyttää kyseisen direktiivin 2 artiklassa säädetyt edellytykset ja jolla on vähintään 25 prosentin osuus toisen jäsenvaltion yhtiön, joka täyttää samat edellytykset, pääomasta”.

7.        Tästä poiketen emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ”olla soveltamatta tätä direktiiviä kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitseviin yhtiöihin, joilla ei keskeytyksettä vähintään kahden vuoden ajan ole hallussaan emoyhtiön asemaan oikeuttavaa osuutta – –”.

8.        Emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jos emoyhtiölle tytäryhtiönsä osakkaana jaetaan voittoa muutoin kuin tämän selvitystilaan joutumisen yhteydessä, emoyhtiön sijaintivaltion on:

–        joko oltava verottamatta tätä voittoa,

–        tai verotettava voittoa mutta samalla valtuutettava tämä yhtiö vähentämään veronsa määrästä tytäryhtiön tästä voitosta maksamaa veroa vastaava osuus,– – vastaavan kansallisen veron määrän rajoissa.

2.      Kukin jäsenvaltio voi kuitenkin säätää, ettei osuuteen liittyviä kuluja tai tytäryhtiön voitonjaosta johtuvia arvonalennuksia saa vähentää emoyhtiön verotettavista voitoista. Jos näissä tapauksissa osuuteen liittyvät hallintokulut vahvistetaan vakiomenetelmällä, vakiomäärä ei saa olla suurempi kuin 5 prosenttia tytäryhtiön jakamista voitoista.

– –”

B       Belgian oikeus

9.        Vuoden 1992 tuloverolain (Wetboek van de inkomstenbelastingen 1992, jäljempänä WIB92) 202 §:n 1 ja 2 momentista, sellaisina kuin ne olivat voimassa merkityksellisenä ajankohtana, seuraa, että verokauden tuloista vähennetään osingot, jos yhtiöllä on osinkojen maksamisesta päätettäessä tai niiden maksuhetkellä vähintään 5 prosentin osuus tuloja jakavan yhtiön yhtiöpääomasta. Vähimmäisomistusta koskevaa raja-arvoa ei sovelleta luottolaitoksen saamiin osinkotuloihin.

10.      WIB92:n 204 §:n 1 momentin mukaan 202 §:n nojalla vähennyskelpoiset tulot otetaan huomioon verokauden tuloissa 95 prosenttiin asti peritystä tai saadusta määrästä.

11.      WIB92:n 198 §:n 10 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei 55 §:n soveltamisesta muuta johdu, korkojen määrää, joka vastaa sellaisten 202–204 §:n nojalla vähennyskelpoisten osinkojen määrää, jotka yhtiö on saanut osakkeista tai yhtiöosuuksista, joita se ei ole omistanut niiden luovutushetkellä vähintään yhden vuoden ajan keskeytyksettä, ei pidetä tulonhankkimismenoina.”

III  Pääasia ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa

12.      Käsiteltävän asian taustalla on Argenta Spaarbank NV -nimisen luottolaitoksen ja Belgian veroviranomaisten välinen riita.

13.      Argenta Spaarbank sai tilivuosina 1999 ja 2000 (verovuosina 2000 ja 2001) osinkoa (euroiksi muunnettuna) 75 837,87 euroa ja 296 491,04 euroa osuuksista, jotka se omisti Belgiaan ja muihin unionin jäsenvaltioihin sijoittautuneista yhtiöistä ja jotka olivat osingonjakohetkellä olleet sen omistuksessa alle vuoden.

14.      Kantaja maksoi samoina vuosina korkoa (euroiksi muunnettuna) 290 089 631,16 euroa ja 330 244 583,95 euroa, jotka kirjattiin tuloslaskelmassa nimikkeeseen ”korkokulut ja vastaavat kulut”. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan on kiistatonta, etteivät korot liittyneet kyseisten osuuksien hankintaa varten otettuihin lainoihin.

15.      Verohallinto lisäsi WIB92:n 198 §:n 10 kohtaa soveltaen kyseiset korot osuuksista, joita yhtiö ei ollut omistanut vähintään vuoden ajan, saatujen osinkojen määrän osalta vähennyskelvottomiin kuluihin. Argenta Spaarbank väitti puolestaan, että kyseisen säännöksen soveltamisala rajoittuu tapauksiin, joissa korkojen ja osinkojen, joiden vähentämistä voitosta vaaditaan WIB92:n 202 §:n nojalla, välillä on syy-yhteys.

16.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei yhdy tähän näkemykseen, mutta se on epävarma siitä, onko emo-tytäryhtiödirektiivi tämän vuoksi esteenä WIB92:n 198 §:n 10 kohdalle. Se esitti näin ollen 8.1.2016 unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan nojalla seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

1.         ”Rikotaanko WIB92:n 198 §:n 10 kohdalla, sellaisena kuin sitä sovelletaan verovuosiin 2000 ja 2001, emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohtaa siltä osin kuin siinä säädetään, että korkojen määrää, joka vastaa sellaisten WIB92:n 202–204 §:n nojalla verosta vapautettavien osinkojen määrää, jotka yhtiö on saanut osakkeista tai yhtiöosuuksista, joita se ei ole omistanut niiden luovutushetkellä vähintään yhden vuoden ajan keskeytyksettä, ei pidetä tulonhankkimismenoina, jolloin ei tehdä mitään eroa sen mukaan, liittyvätkö nämä korkomenot sellaiseen osakkeenomistukseen (tai sen rahoitukseen), josta verosta vapautettavat osingot on saatu, vaiko eivät?

2.         Onko WIB92:n 198 §:n 10 kohta, sellaisena kuin sitä sovelletaan verovuosiin 2000 ja 2001, emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu säännös, joka koskee veropetosten ja väärinkäytösten estämistä, ja mikäli näin on, ylitetäänkö WIB92:n 198 §:n 10 kohdalla se, mikä on tarpeen tällaisten veropetosten ja väärinkäytösten estämiseksi, siltä osin kuin siinä säädetään, että korkojen määrää, joka vastaa sellaisten 202–204 §:n nojalla verosta vapautettavien osinkojen määrää, jotka yhtiö on saanut osakkeista tai yhtiöosuuksista, joita se ei ole omistanut niiden luovutushetkellä vähintään yhden vuoden ajan keskeytyksettä, ei pidetä tulonhankkimismenoina, jolloin ei tehdä mitään eroa sen mukaan, liittyvätkö nämä korkomenot sellaiseen osakkeenomistukseen (tai sen rahoitukseen), josta verosta vapautettavat osingot on saatu, vaiko eivät?”

17.      Unionin tuomioistuimessa kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet ja 30.3.2017 pidettyyn istuntoon ovat osallistuneet Argenta Spaarbank, Belgian kuningaskunta ja Euroopan komissio.

IV     Oikeudellinen arviointi

A       Alustavia huomautuksia

18.      Ennakkoratkaisukysymysten ymmärtämiseksi paremmin vaikuttaa välttämättömältä palauttaa aluksi mieleen emo-tytäryhtiödirektiivin tarkoitus ja systematiikka ja tarkastella lyhyesti sen täytäntöönpanoa Belgiassa käsiteltävän asian kannalta merkityksellisin osin.

19.      Emo-tytäryhtiödirektiivillä pyritään turvaamaan sen soveltamisalaan kuuluvien rajat ylittävien voitonjakojen verotuksen neutraalisuus. Sillä pyritään välttämään voittojen taloudellinen kaksinkertainen verotus – eli ensiksi yhteen jäsenvaltioon sijoittautuneen tytäryhtiön verotuksessa ja toiseksi toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen emoyhtiön verotuksessa.(3)

20.      Tätä tarkoitusta varten emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että emoyhtiön sijaintivaltion on joko oltava verottamatta voittoa tai, jos voittoa verotetaan, valtuutettava emoyhtiö vähentämään tytäryhtiön tästä voitosta maksamaa veroa vastaava osuus. Saman artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, ettei osuuteen tytäryhtiöstä liittyviä kuluja saa vähentää emoyhtiön verotettavista voitoista. Tässä yhteydessä osuuteen liittyvät hallintokulut voidaan vahvistaa vakiomenetelmällä, mutta tällöin vakiomäärä ei saa olla suurempi kuin 5 prosenttia tytäryhtiön jakamista voitoista.

21.      Belgia on antanut emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan täytäntöön panemiseksi säännöksen, jonka mukaan lakisääteisten edellytysten täyttyessä saaduista osingoista voidaan vähentää Belgiaan sijoittautuneen emoyhtiön tasolla 95 prosenttia kyseisen yhtiön voitoista ja lopuista 5 prosentista kannetaan veroa tuloverotuksessa.

22.      Sikäli kuin yhtiö saa osinkoja osuuksista, jotka olivat niiden edelleen luovuttamisen hetkellä olleet sen omistuksessa alle vuoden, WIB92:n – sittemmin kumotussa – 198 §:n 10 kohdassa kuitenkin säädetään, ettei yhtiön samana verovuonna vähennettäviksi vaatimia korkoja voida vähentää näitä osinkotuloja vastaavan osuuden osalta. Tästä seuraa näin ollen, ettei kyseisiä osinkotuloja vapauteta verosta aina silloin, kun yhtiö ilmoittaa verotuksessa niitä suurempia korkokuluja.

23.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee molemmilla kysymyksillään lähinnä, onko emo-tytäryhtiödirektiivi esteenä kyseiselle säännökselle.

B       Tutkittavaksi ottaminen

24.      Belgia katsoo, ettei ennakkoratkaisukysymyksiä voida ottaa tutkittaviksi.

25.      Sen näkemyksen mukaan pääasian ratkaiseminen ei ole riippuvainen ennakkoratkaisukysymyksiin annettavista vastauksista, koska emo-tytäryhtiödirektiiviä ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa. WIB92:n 198 §:n 10 kohta koskee Belgian mukaan alle vuoden omistuksessa olleita osuuksia. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa sallitaan kuitenkin nimenomaisesti direktiivin soveltamatta jättäminen tällaisiin osuuksiin.

26.      SEUT 267 artiklan nojalla esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottaminen edellyttää, että kysymykset ovat merkityksellisiä pääasian ratkaisemisen kannalta. Ratkaiseva tässä yhteydessä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen harkinta,(4) jota unionin tuomioistuin ei lähtökohtaisesti tutki ilmeisiä virheitä(5) lukuun ottamatta.

27.      Tällaisia virheitä ei ole nähtävissä käsiteltävässä asiassa. Pääasia koskee viime kädessä niiden osinkojen verotuskohtelua, jotka Argenta Spaarbank on saanut muun muassa muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten osuuksien perusteella. Tämä kuuluu emo-tytäryhtiödirektiivin sääntelykohteeseen. Belgian esittämää näkemystä, jonka mukaan käsiteltävän asian olosuhteilla ei ole mitään yhteyttä direktiiviin, on sitä vastoin tarkasteltava vasta ennakkoratkaisupyynnön sisällöllisen arvioinnin yhteydessä.

28.      Ennakkoratkaisukysymykset voidaan näin ollen ottaa tutkittavaksi.

C       Ennakkoratkaisukysymyksiin vastaaminen

29.      Ennakkoratkaisukysymyksiin vastaamiseksi on ensin tutkittava emo-tytäryhtiödirektiivin sovellettavuutta (jäljempänä 1 kohta). Sitten tarkastelen direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa (jäljempänä 2 kohta) ja sen jälkeen sen 1 artiklan 2 kohtaa (jäljempänä 3 kohta).

1.       Emo-tytäryhtiödirektiivin sovellettavuus

30.      Käsiteltävässä asiassa emo-tytäryhtiödirektiivin sovellettavuus edellyttää, että Argenta Spaarbankia voidaan pitää sen saamien osinkojen osalta direktiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna emoyhtiönä. Mainitun säännöksen sanamuodon mukaan kyseisellä yhtiöllä täytyy olla vähintään 25 prosentin osuus toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan yhtiön pääomasta, mutta tältä osin voidaan säätää myös alhaisemmasta raja-arvosta (”ainakin niille – – yhtiöille”).

31.      Belgia on myös tehnyt näin emo-tytäryhtiödirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä, koska WIB92:n 202 §:ssä vahvistettiin vähimmäisosuudeksi 5 prosenttia eikä luottolaitoksiin sovelleta lainkaan raja-arvoa. Argenta Spaarbankia on näin ollen ehdottomasti pidettävä direktiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna emoyhtiönä.

32.      Belgia kuitenkin väittää, että WIB92:n 198 §:n 10 kohta kuuluu emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan poikkeussäännöksen soveltamisalaan. Kyseisen säännöksen mukaan jäsenvaltiot voivat olla soveltamatta direktiiviä yhtiöihinsä, joilla ei keskeytyksettä vähintään kahden vuoden ajan ole hallussaan emoyhtiön asemaan oikeuttavaa osuutta. Argenta Spaarbank ja komissio sitä vastoin väittävät, ettei Belgia ole käyttänyt mainittua toimivaltaa.

33.      Yhdyn Belgian näkemykseen seuraavista syistä.

34.      Emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus olla soveltamatta direktiiviä sellaisista osuuksista saataviin osinkoihin, jotka eivät ole olleet yhtiön hallussa keskeytyksettä vähintään kahden vuoden ajan.(6) Osinkoja saavaa yhtiötä ei nimittäin tällaisessa tapauksessa pidetä direktiivissä tarkoitettuna emoyhtiönä. Oikeuskäytännön mukaan tällä säännöksellä pyritään estämään väärinkäytöksiä. Väärinkäytökset seuraavat siitä, että hankitaan osuuksia yhtiön pääomasta pelkästään sen vuoksi, että hyödyttäisiin direktiivissä säädetyistä veroeduista, ja ettei näiden osuuksien hallussapidon ole tarkoitettukaan kestävän.(7)

35.      Emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan sanamuodosta ei ilmene tarkempia viitteitä siitä, millä konkreettisella tavalla jäsenvaltioiden olisi käytettävä niille tässä säännöksessä annettua toimivaltaa. Siitä ei etenkään voida päätellä, että toimivallan käyttämiseksi tehokkaasti direktiivissä myönnettävät etuudet olisi aina evättävä kokonaisuudessaan. Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, jäsenvaltioilla on pikemminkin tältä osin harkintavaltaa.(8)

36.      Jos jäsenvaltio voi kuitenkin säätää, että vapautus evätään kokonaisuudessaan sellaisista osuuksista saatavilta osinkotuloilta, jotka eivät ole olleet yhtiön hallussa vähintään kahden vuoden ajan, sitäkin suuremmalla syyllä on oltava sallittua, että jos tällaiset tulot WIB92:n 198 §:n 10 kohdan mukaisesti vapautetaan lähtökohtaisesti verosta ja jos yhtiö vaatii samanaikaisesti vähennettäväksi korkokuluja, korkokulut vähennetään osinkotuloista.

37.      Komission näkemyksestä poiketen tässä yhteydessä ei ole merkitystä sillä, että WIB92:n 198 §:n 10 kohta annettiin vasta vuonna 1996 – ja siten neljä vuotta emo-tytäryhtiödirektiivin täytäntöönpanon määräajan päättymisen jälkeen. Jäsenvaltion mahdollisuutta käyttää 3 artiklan 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa annettua toimivaltaa ei nimittäin rajoiteta ajallisesti.

38.      Yhtä merkityksetöntä on se, että syntyhistoriansa perusteella WIB92:n 198 §:n 10 kohtaa ei tarkoitettu emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan täytäntöönpanotoimenpiteeksi, vaan sillä oli pikemminkin tarkoitus estää kaksinkertaisen vähennysmahdollisuuden käyttö hankkimalla osuuksia ulkoisen rahoituksen turvin. Ratkaiseva voi olla yksin lainvoiman saaneen säännöksen sisältö. Se kuitenkin kuuluu 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan mukaisen toimivallan piiriin.

39.      Se, että WIB92:n 198 §:n 10 kohdassa katsotaan käytetyn riittävästi emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa säädettyä mahdollisuutta, ei myöskään herätä oikeusvarmuuden periaatteeseen liittyviä epäilyjä. Merkityksetöntä on etenkin, ettei kyseistä säännöstä annettu direktiivin 4 artiklan täytäntöönpanon yhteydessä säädettyjen WIB92:n 202 ja 204 §:n vaan tulonhankkimismenojen vähennettävyyttä koskevien säännösten yhteydessä. WIB92:n 198 §:n 10 kohta on selvä ja täsmällinen, ja sen soveltaminen on yksityisten ennakoitavissa.(9)

40.      Jo tämän perusteella on näin ollen todettava, ettei emo-tytäryhtiödirektiivi ole esteenä WIB92:n 198 §:n 10 kohdan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle.

41.      Siltä varalta, ettei unionin tuomioistuin yhdy näkemykseeni ja pitää emo-tytäryhtiödirektiiviä sovellettavana käsiteltävässä asiassa, tarkastelen seuraavaksi vielä toissijaisesti direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa ja 1 artiklan 2 kohtaa.

2.       Emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohta

42.      Argenta Spaarbankin ja komission mukaan emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohta on esteenä WIB92:n 198 §:n 10 kohdan kaltaiselle säännökselle. Kyseistä säännöstä sovellettaessa ei nimittäin oteta niiden mukaan huomioon, liittyvätkö vähennyskelvottomina pidettävät korot osuuksiin, joista saatiin verosta vapautettuja osinkoja. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa valtuutetaan kuitenkin jäsenvaltiot ainoastaan säätämään, ettei ”osuuteen tytäryhtiöstä liittyviä kuluja” saa vähentää.

43.      Tämän väitteen arvioimiseksi on siten tulkittava emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”osuuteen tytäryhtiöstä liittyvät kulut”. Tässä yhteydessä on otettava huomioon säännöksen sanamuoto sekä direktiivin tavoitteet ja sen systematiikka.(10)

44.      Jo emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohdan sanamuoto viittaa siihen, että ainoastaan sellaisten kulujen vähentäminen voitosta voidaan evätä, jotka liittyvät osuuteen ja jotka ovat syy-yhteydessä siihen (”osuuteen liittyvät kulut”).(11) Näihin kuuluvat erityisesti vastaavan osuuden hankkimiseksi käytetyn vieraan pääoman korot. Käänteispäätelmänä jäsenvaltiot eivät voi siten säätää, ettei kustannuksia, joilla ei ole tällaista yhteyttä, voida vähentää.

45.      Tällainen tulkinta on emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan systematiikan mukainen. Sen 2 kohta on poikkeussäännös 1 kohtaan, jonka mukaan emoyhtiön sijaintivaltion on joko oltava verottamatta voittoa, joka jaetaan emoyhtiölle tytäryhtiönsä osakkaana, tai vähennettävä tytäryhtiön voitosta maksamaa veroa vastaava osuus.(12) Poikkeuksena säännöstä direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava suppeasti.(13)

46.      Tämä saa lisäksi vahvistusta emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohdan tavoitteesta. Kuten unionin tuomioistuin on nimittäin jo katsonut, tämän säännöksen perusteella jäsenvaltiot voivat säätää toimenpiteistä, joilla estetään emoyhtiötä saamasta kaksinkertaista veroetua.(14) Yhtiö voisi muutoin yhtäältä saada direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla verosta vapautettuja voittoja osuuksista ja toisaalta vaatia vähennettäviksi korkoja, joita se maksaa kyseisten osuuksien hankinnan rahoittamiseksi otetuista lainoista. Tästä kuitenkin seuraa, että kulujen, jotka eivät ole syy-yhteydessä osuuteen, vähentämisen epääminen ei ole direktiivin 4 artiklan 2 kohdan poikkeuksen tavoitteen mukaista eikä siten sallittua.

47.      Lisäksi olisi vaarana, että tulkitsemalla laajasti emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”osuuteen tytäryhtiöstä liittyvät kulut” heikennettäisiin 4 artiklan 1 kohdan tehokasta vaikutusta. Muutoin jäsenvaltioiden olisi nimittäin mahdollista tehdä tyhjäksi viimeksi mainitun säännöksen tavoite välttää taloudellinen kaksinkertainen verotus siten, ettei korkokulujen vastaavaa osuutta voida vähentää voitosta.

48.      Emo-tytäryhtiödirektiivin 4 artiklan 2 kohta on siten esteenä jäsenvaltion säännökselle, jota sovellettaessa korkokuluja ei voida yleisesti vähentää voitosta osuuksista saatavien, verosta vapautettujen osinkotulojen määrään asti, ilman että otetaan huomioon, ovatko korot syy-yhteydessä kyseisiin osuuksiin.

3.       Emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 2 kohta

49.      Argenta Spaarbankin, komission ja myös Belgian tavoin katson, ettei WIB92:n 198 §:n 10 kohta ole myöskään veropetosten ja väärinkäytösten estämiseksi annettu säännös, jonka soveltamista emo-tytäryhtiödirektiivi ei sen 1 artiklan 2 kohdan mukaan estä.

50.      Emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 2 kohta muodostaa kehyksen, joka asettaa rajat jäsenvaltioiden toiminnalle, kun ne kieltäytyvät myöntämästä direktiivin mukaisia etuja veropetosten ja väärinkäytösten estämiseen liittyvistä syistä. Säännöksen sanamuodosta voidaan päätellä käänteisesti, että direktiivi on esteenä säännöksille, joiden tarkoituksena ei ole veropetosten ja väärinkäytösten estäminen ja joissa ylitetään se, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.(15)

51.      Emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 2 kohta heijastelee siten unionin oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan oikeuden väärinkäyttö on kiellettyä.(16) Oikeussubjektit eivät saa käyttää väärin unionin oikeusnormeja.(17)

52.      Kuten komissio perustellusti toteaa, väärinkäyttönä on pidettävä käytäntöä, jossa otetaan lainoja tarkoituksena rahoittaa niillä osuuksia ja myydä nämä osuudet vähän ajan kuluttua eteenpäin. Tällaisen menettelyn varsinaisena tavoitteena on näet alentaa keinotekoisesti emoyhtiön veron perustetta.(18) Emo-tytäryhtiödirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan ja 4 artiklan 2 kohdan tavoitteena on kuitenkin nimenomaisesti estää tällaiset menettelyt, joten sen 1 artiklan 2 kohtaan ei ole alun alkaenkaan tarpeen turvautua.(19)

V       Ratkaisuehdotus

53.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että Rechtbank van eerste aanleg Antwerpenin ennakkoratkaisupyyntöön vastataan seuraavasti:

1)      Direktiivi 90/435/ETY ei ole esteenä WIB92:n 198 §:n 10 kohdan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jonka mukaan korkojen määrää, joka vastaa sellaisten verosta vapautettavien osinkojen määrää, jotka yhtiö on saanut osuuksista, joita se ei ole omistanut niiden luovutushetkellä vähintään yhden vuoden ajan keskeytyksettä, ei pidetä tulonhankkimismenoina.

Toissijaisesti siinä tapauksessa, ettei unionin tuomioistuin katso WIB92:n 198 §:n 10 kohdan kuuluvan direktiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan soveltamisalaan

2)      Direktiivin 90/435/ETY 4 artiklan 2 kohta on esteenä WIB92:n 198 §:n 10 kohdan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jota sovellettaessa korkokuluja ei voida yleisesti vähentää voitosta osuuksista saatavien, verosta vapautettujen osinkotulojen määrään asti, ilman että otetaan huomioon, ovatko korkokulut syy-yhteydessä kyseisiin osuuksiin. Tällainen säännös ei myöskään ole veropetosten ja väärinkäytösten estämiseksi annettu kansallinen säännös, jonka soveltamista direktiivi 90/435/ETY ei sen 1 artiklan 2 kohdan mukaan estä.

1 –      Alkuperäinen kieli: saksa.

2 –      Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23.7.1990 annettu neuvoston direktiivi (EYVL 1990, L 225, s. 6), joka on sittemmin kumottu ja korvattu 30.11.2011 annetulla neuvoston direktiivillä 2011/96/EU (EUVL 2011, L 345, s. 8).

3 –      Ks. tuomio 3.4.2008, Banque Fédérative du Crédit Mutuel (C-27/07, EU:C:2008:195, 24 kohta) ja tuomio 12.2.2009, Cobelfret (C-138/07, EU:C:2009:82, 29 kohta).

4 –      Ks. tuomio 16.7.1992, Asociación Española de Banca Privada ym. (C-67/91, EU:C:1992:330, 25 kohta); tuomio 13.3.2001, PreussenElektra (C-379/98, EU:C:2001:160, 38 kohta) ja tuomio 15.1.2013, Križan ym. (C-416/10, EU:C:2013:8, 53 kohta). Oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisukysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, ks. tuomio 7.9.1999, Beck ja Bergdorf (C-355/97, EU:C:1999:391, 22 kohta); tuomio 16.6.2015, Gauweiler ym. (C-62/14, EU:C:2015:400, 25 kohta) ja tuomio 21.12.2016, Vervloet ym. (C-76/15, EU:C:2016:975, 57 kohta).

5 –      Ks. mm. tuomio 15.12.1995, Bosman (C-415/93, EU:C:1995:463, 61 kohta); tuomio 14.10.2004, Omega (C-36/02, EU:C:2004:614, 20 kohta) ja tuomio 15.10.2015, Balázs (C-251/14, EU:C:2015:687, 26 kohta).

6 –      Ks. määräys 18.6.2012, Amorim Energia (C-38/11, ei julkaistu, EU:C:2012:358, 31–33 kohta).

7 –      Ks. tuomio 17.10.1996, Denkavit ym. (C-283/94, C-291/94 ja C-292/94, EU:C:1996:387, 31 kohta).

8 –      Ks. osuuden hallussapidon kestosta ja sovellettavasta hallinnollisesta menettelystä tuomio 17.10.1996, Denkavit ym. (C-283/94, C-291/94 ja C-292/94, EU:C:1996:387, 39 kohta).

9 –      Ks. tuomio 15.2.1996, Duff ym. (C-63/93, EU:C:1996:51, 20 kohta); tuomio 10.9.2009, Plantanol (C-201/08, EU:C:2009:539, 46 kohta); tuomio 11.6.2015, Berlington Hungary ym. (C-98/14, EU:C:2015:386, 77 kohta) ja tuomio 13.10.2016, Polkomtel (C-231/15, EU:C:2016:769, 29 kohta).

10 –      Ks. tuomio 17.10.1996, Denkavit ym. (C-283/94, C-291/94 ja C-292/94, EU:C:1996:387, 24 ja 26 kohta); tuomio 8.6.2000, Epson Europe (C-375/98, EU:C:2000:302, 22 ja 24 kohta) ja tuomio 3.4.2008, Banque Fédérative du Crédit Mutuel (C-27/07, EU:C:2008:195, 22 kohta).

11 –      Ks. vastaavasti jo tuomio 18.9.2003, Bosal (C-168/01, EU:C:2003:479, 25 kohta luettuna yhdessä 8 kohdan kanssa).

12 –      Ks. tuomio 12.2.2009, Cobelfret (C-138/07, EU:C:2009:82, 33 kohta).

13 –      Ks. vastaavasti tuomio 17.10.1996, Denkavit ym. (C-283/94, C-291/94 ja C-292/94, EU:C:1996:387, 27 kohta) ja tuomio 25.9.2003, Océ Van der Grinten (C-58/01, EU:C:2003:495, 86 kohta).

14 –      Ks. tuomio 22.12.2008, Les Vergers du Vieux Tauves (C-48/07, EU:C:2008:758, 42 kohta).

15 –      Ks. ratkaisuehdotukseni Eqiom ja Enka (C-6/16, EU:C:2017:34) 22 kohta.

16 –      Ks. tuomio 5.7.2007, Kofoed (C-321/05, EU:C:2007:408, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

17 –      Ks. tuomio 12.5.1998, Kefalas ym. (C-367/96, EU:C:1998:222, 20 kohta); tuomio 23.3.2000, Diamantis (C-373/97, EU:C:2000:150, 33 kohta); tuomio 21.2.2006, Halifax ym. (C-255/02, EU:C:2006:121, 68 kohta); tuomio 13.3.2014, SICES ym. (C-155/13, EU:C:2014:145, 29 kohta) ja tuomio 28.7.2016, Kratzer (C-423/15, EU:C:2016:604, 37 kohta).

18 –      Ks. myös tuomio 17.10.1996, Denkavit ym. (C-283/94, C-291/94 ja C-292/94, EU:C:1996:387, 31 kohta).

19 –      Ks. tuomio 17.10.1996, Denkavit ym. (C-283/94, C-291/94 ja C-292/94, EU:C:1996:387, 31 kohta).