Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

Go

13.6.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 211/37

Valitus, jonka Dirk Andres (Heitkamp BauHolding GmbH:n konkurssiperän pesänhoitaja), aiemmin Heitkamp BauHolding GmbH, on tehnyt 12.4.2016 unionin yleisen tuomioistuimen (yhdeksäs jaosto) asiassa T-287/11, Heitkamp BauHolding v. komissio, 4.2.2016 antamasta tuomiosta

(Asia C-203/16 P)

(2016/C 211/48)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Dirk Andres (Heitkamp BauHolding GmbH:n konkurssiperän pesänhoitaja) (edustajat: Rechtsanwalt W. Niemann, Rechtsanwalt S. Geringhoff ja Rechtsanwalt P. Dodos)

Muut osapuolet: Euroopan komissio, Saksan liittotasavalta

Vaatimukset

—

Unionin yleisen tuomioistuimen 4.2.2016 asiassa T-287/11 antaman tuomion tuomiolauselma on kumottava osittain siltä osin kuin siinä hylättiin kanne (tuomiolauselman 2 ja 3 kohta) ja ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen vaatimusten mukaisesti Saksan myöntämästä valtiontuesta C 7/10 (ex CP 250/09 ja NN 5/10) ”KStG-lain saneerauslauseke”26.1.2011 tehty valituksen vastapuolen päätös 2011/527/EU on julistettava mitättömäksi

—

toissijaisesti ensimmäisessä kohdassa mainitun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion tuomiolauselma on kumottava osittain siltä osin kuin siinä hylättiin kanne (tuomiolauselman 2 ja 3 kohta) ja asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen

—

valituksen vastapuoli on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja esittää valituksensa tueksi seuraavat valitusperusteet:

Ensiksi valittaja vetoaa menettelyvirheisiin. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole perustellut päätelmiään viitekehyksen määrittämisestä, toimenpiteen valikoivuudesta ja sen perusteltavuudesta tai se on perustellut ne vain ristiriitaisesti, ja se on samalla loukannut valittajan oikeutta tulla kuulluksi jättämällä valittajan esityksen huomioon ottamatta.

Lisäksi valittaja väittää, että SEUT 107 artiklaa on rikottu, ja nojautuu tältä osin kolmeen valitusperusteeseen:

Ensimmäiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole määritellyt riittävällä tavalla viitekehystä, kun se sekoittamalla valikoivuuden tarkastelun ensimmäisen ja toisen vaiheen katsoi virheellisesti, että ratkaiseva perussäännös on KStG:n 8 c §:n 1 momentin säännös tappiontasauksen poistamisesta ja että KStG:n 8 c §:n 1 a momentin ”saneerauslausekkeen” mukainen tappiontasaus on katsottava poikkeukseksi tästä säännöksestä. Unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut tällöin huomioon, että ”saneerauslauseke” on osa yleisempää ja Saksan valtiosääntöön pohjautuvaa EStG:n 10 d §:n mukaista tavanomaista verosääntöä, joka koskee tappioiden vähentämistä.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi ”saneerauslausekkeen” virheellisesti valikoivaksi. Unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon sitä, että ”saneerauslausekkeella” ei ole henkilöllistä soveltamisalaa, vaan että sitä voidaan pikemminkin soveltaa kaikenlaisiin yrityksiin riippumatta niiden luonteesta ja tarkoituksesta. ”Saneerauslauseketta” sovelletaan samalla tavalla kaikkiin yrityksiin, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin. Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut huomioon sitä, että vaikeuksissa olevat yritykset ja terveet yritykset eivät ole tappiontasauksen sääntelyn ratkaisevan päämäärän osalta, nimittäin tappioiden väärinkäytön vaaran poissulkemisen osalta, tosiasiallisesti ja oikeudellisesti samankaltaisessa asemassa. ”Saneerauslausekkeen” tapauksissa tappioiden väärinkäyttäminen on lainsäätäjän tyypitystoimivallan mukaisesti poissuljettu.

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi ”saneerauslausekkeen” joka tapauksessa virheellisesti perusteettomaksi. Valittaja väittää, ettei ”saneerauslausekkeen” tarkoituksena ole vaikeuksissa olevien yritysten avustaminen, vaan että sillä halutaan varmistaa näiden yritysten verottaminen veronmaksukykyisyyden periaatteen mukaisesti Saksan vero-oikeuteen kuuluvana tavoitteena. Tappiontasauksella on erityisesti tarkoitus vaikuttaa siihen, että niin sanotuista ”valevoitoista”, jotka aiheutuvat lainasaatavista luopumisesta, tulee tappioiden vähentämisen kautta lopuksi verottomia.