Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

Go

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JULIANE KOKOTT

13 päivänä heinäkuuta 2017(1)

Asia C-292/16

A Oy

Muu asianosainen:

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

(Ennakkoratkaisupyyntö – Helsingin hallinto-oikeus (Suomi))

Ennakkoratkaisupyyntö – Verolainsäädäntö – Yhteisöverotus – Sulautumadirektiivi (direktiivi 90/434/ETY) – Kotimaisen yhtiön ulkomaisen toimipaikan siirto ulkomaiselle yhtiölle – Välitön verotus rajat ylittävässä tilanteessa, kun veroa ei kanneta lainkaan jäsenvaltion sisäisessä tilanteessa – Johdetun oikeuden tutkiminen perusvapauksien avulla – Rinnastettavuus maastapoistumisverotukseen – Välittömän verotuksen oikeasuhteisuus, kun verotaakkaa vähennetään






I       Johdanto

1.        Unionin tuomioistuimen tarkasteltavana on käsiteltävässä asiassa eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeidenvaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23.7.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/434/ETY (jäljempänä sulautumadirektiivi)(2) täytäntöönpano Suomessa. Kyse on tapauksesta, jossa kotimainen yhtiö siirtää ulkomaisen toimipaikan ulkomaille sijoittautuneelle yhtiölle eikä saa tältä vastikkeeksi rahaa vaan yhtiön osakkeita. Tällaista siirtoa verotetaan välittömästi Suomessa – toisin kuin kotimaisen toimipaikan siirtoa kotimaiselle yhteisölle. Verotuksen perusteena käytetään kuitenkin sen valtion, jossa toimipaikka sijaitsee, fiktiivistä veroa. Nyt on selvitettävä, onko tämä yhteensopivaa sijoittautumisvapauden kanssa.

2.        Sulautumadirektiivin 10 artiklan 2 kohdassa sallitaan tällainen verottaminen, koska rajat ylittävän varojensiirron myötä menetetään ulkomailla olevaa toimipaikkaa koskeva verotusoikeus. Se ei kuulu enää kotimaiseen yhtiöön ja sijaitsee toisen valtion alueella. Kyse on pohjimmiltaan eräänlaisesta maastapoistumisverotuksesta, jota unionin oikeudessa nyttemmin jopa lähtökohtaisesti edellytetään.(3) Yleisesti ottaen välitön maastapoistumisverotus on suhteellisuusperiaatteen vastaista. Ratkaistavana on nyt kysymys siitä, muuttaako asiaa fiktiivisen ulkomaisen veron hyvittäminen sellaisen direktiivin mukaisesti, jonka mukaan välitön verotus on mahdollista.

3.        Unionin tuomioistuimen on näin ollen tarpeen kehittää oikeuskäytäntöään, joka koskee perusvapauksien rajoittamista jäsenvaltioissa niiden verotusvallan lakkaamisen vuoksi.

II      Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin lainsäädäntö

4.        Käsiteltävää asiaa koskevat unionin oikeussäännöt sisältyvät EY 43 artiklan, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa (nykyisin SEUT 49 artikla, luettuna yhdessä SEUT 54 artiklan kanssa), ohella sulautumadirektiiviin.

5.        Asian kannalta merkityksellisessä sulautumadirektiivin IV osastoon sisältyvässä 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Erityistapaus kiinteän toimipaikan siirrosta”, säädetään seuraavaa:

”1.       Jos sulautumisen, diffuusion tai varojen siirron yhteydessä annettuun omaisuuteen kuuluu siirtävän yhtiön kiinteä toimipaikka, joka sijaitsee toisessa jäsenvaltiossa kuin tämä yhtiö, jälkimmäisen on luovuttava oikeudestaan verottaa tätä kiinteää toimipaikkaa. Siirtävän yhtiön jäsenvaltio voi kuitenkin sisällyttää tämän yhtiön verotettavaan tuloon kiinteän toimipaikan entisiä tappioita, jotka mahdollisesti on vähennetty yhtiön tässä valtiossa verotettavasta tulosta ja joita ei ole hyvitetty. Jäsenvaltio, jossa kiinteä toimipaikka sijaitsee, ja vastaanottavan yhtiön jäsenvaltio soveltavat tähän siirtoon tämän direktiivin säännöksiä ikään kuin ensiksi mainittu valtio olisi siirtävän yhtiön valtio.

2.      Jos siirtävän yhtiön jäsenvaltio soveltaa yleisen verovelvollisuuden verotusjärjestelmää, tällä valtiolla on 1 kohdasta poiketen oikeus verottaa sulautumisen, diffuusion taikka omaisuuden siirron yhteydessä syntynyttä kiinteän toimipaikan tuloa taikka arvonkorotusta, edellyttäen, että valtio sallii sen veron vähentämisen, joka tämän direktiivin säännösten puuttuessa olisi ollut suoritettava tulosta tai arvonkorotuksesta kiinteän toimipaikan sijaintivaltiossa, ja että tämä vähennys myönnetään samalla tavalla ja samasta määrästä kuin jos vero olisi tosiasiallisesti määrätty ja maksettu.”

B       Suomen lainsäädäntö

6.        Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuin kuvauksen mukaan sulautumadirektiivi pantiin täytäntöön Suomessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetulla lailla (jäljempänä laki 1733/1995).

7.        Lain 1733/1995 52 d §:n 2 momentin mukaan siirtävän yhtiön verotuksessa luetaan luovutetun omaisuuden veronalaiseksi luovutushinnaksi omaisuuden verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa edellyttäen, että siirto on tapahtunut kirjanpidossa poistamatta olevista arvoista.

8.        Saman pykälän 3 momentin mukaan vastaanottavan yhtiön verotuksessa luetaan siirtyneen omaisuuden vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi vastaava määrä kuin on 2 momentin mukaisesti luettu siirtävän yhtiön veronalaiseksi luovutushinnaksi. Siirrettävän omaisuuden siirto tapahtuu näin ollen verotuksen kannalta neutraalisti.

9.        Lain 1733/1995 52 e §:n 3 momentissa säädetään, että jos siirtyvät varat ja velat liittyvät kotimaisen yhteisön toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa olevaan kiinteään toimipaikkaan, varojen todennäköinen luovutushinta sekä kiinteän toimipaikan tulosta verotuksessa vähennetyt varaukset luetaan Suomessa siirtävän yhtiön veronalaiseksi sen verovuoden tuloksi, jonka aikana sulautuminen, jakautuminen tai liiketoiminnan siirto on tapahtunut. Näin verotetaan ilmeisesti viime kädessä toimipaikan piilovarauksia. Tästä tulosta Suomessa suoritettavasta verosta vähennetään vero, joka samasta tulosta olisi kiinteän toimipaikan sijaintivaltiossa suoritettu ilman sulautumadirektiivin säännöksiä.

10.      Lain 1733/1995 52 e §:n 3 momenttia koskevien perustelujen mukaan kyseisessä säännöksessä säädetään tilanteista, joissa suomalaisen yhtiön toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa olevan kiinteän toimipaikan varat siirtyvät ulkomaiselle yhtiölle. Kun ulkomailla olevat varat siirtyvät ulkomaisen yhtiön varoiksi, varat siirtyvät pois Suomen verotusvallasta. Tulosta Suomessa menevästä verosta vähennetään vero, joka samasta tulosta olisi toimipaikan sijaintivaltiossa suoritettu, missä on kyseessä niin sanottu veronhuojennusperusteinen hyvitys, joka esiintyy myös eräissä verosopimuksissa. Säännöksen soveltamiseksi on laskettava se veron määrä, joka vieraassa valtiossa olisi jouduttu suorittamaan ilman sulautumadirektiivin säännöksiä.

III    Pääasia

11.      A Oy (jäljempänä myös yhtiö) on vuonna 2006 luovuttanut Itävallassa sijaitsevan kiinteän toimipaikan liiketoimintasiirtona itävaltalaiselle konserniyhtiö B:lle ja saanut tältä vastikkeeksi uusia osakkeita. Luovutuksessa siirtyivät tuotantolaitokseen liittyneet varat, velat ja varaukset.

12.      Yhtiön veronalaiseksi tuloksi on katsottu liiketoimintasiirrossa siirtyneiden varojen todennäköinen luovutushinta, jonka on katsottu olleen kyseisessä tapauksessa varojen kirjanpitoarvo 249 663 661,59 euroa lisättynä Itävallan valtion antamalla investointiavustuksella 11 256 146 eurolla, yhteensä siis 260 919 807,59 euroa. Tästä on vähennetty verotuksessa poistamaton hankintameno. Verotuksessa Itävallan valtiolta saatuja avustuksia ei ole luettu vähennyskelpoiseen hankintamenoon.

13.       Vero on vahvistettu lain 1733/1995 52 d §:n 1 momentin ja 52 e §:n 3 momentin perusteella. Vastaavaa verovelvollisuutta ei olisi vastaavassa jäsenvaltion sisäisessä tilanteessa, jossa verovelvollisuus syntyy vasta vastaanottavan yhtiön voiton realisoituessa.

14.      A Oy on vaatinut tekemällään oikaisuvaatimuksella verovelvollisen vahingoksi 30.11.2010 muutetun verotuspäätöksen oikaisemista. Sen mukaan lain 1733/1995 52 §:n 3 momentti on SEUT 49 artiklassa vahvistetun sijoittautumisvapauden vastainen.

15.      Verotuksen oikaisulautakunta on hylännyt oikaisuvaatimuksen. A Oy on nostanut päätöksestä kanteen Helsingin hallinto-oikeudessa (Suomi). Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja aloittaa ennakkoratkaisupyyntömenettelyn.

IV      Menettely unionin tuomioistuimessa

16.      Riita-asiaa käsittelevä Helsingin hallinto-oikeus on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1.      Onko SEUT 49 artikla esteenä Suomen lainsäädännölle, jonka mukaan tilanteessa, jossa kotimainen yhtiö luovuttaa liiketoimintasiirtona toisessa EU-jäsenvaltiossa sijaitsevan kiinteän toimipaikan varoja tässä valtiossa sijaitsevalle yhtiölle ja saa vastikkeeksi tältä uusia osakkeita, varojen siirtoa verotetaan heti siirtämisvuonna, kun taas vastaavassa kotimaisessa tilanteessa vasta realisointihetkellä?

2.      Onko kyse epäsuorasta tai suorasta syrjinnästä, kun Suomi verottaa välittömästi liiketoimintasiirtovuonna ennen kuin tulo on realisoitunut ja kotimaisissa tilanteissa vasta realisointihetkellä?

3.      Jos vastaus kysymyksiin 1 ja 2 on myönteinen, voidaanko sijoittautumisoikeuden rajoitusta perustella oikeuttamisperusteilla, kuten yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä tai kansallisen verotusvallan turvaamisella? Onko kielletty rajoitus suhteellisuusperiaatteen mukainen?”

17.      A Oy, Suomi, Ruotsi ja Euroopan komissio ovat esittäneet näistä kysymyksistä unionin tuomioistuimelle kirjallisia huomautuksia. Niiden lisäksi 8.6.2017 pidettyyn istuntoon osallistui myös Saksan liittotasavalta.

V       Oikeudellinen arviointi

A       Arviointiperuste

18.      Ennakkoratkaisukysymyksillään – jotka on tutkittava yhdessä – ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, loukataanko primaarioikeuteen sisältyvää sijoittautumisvapautta kansallisella lainsäädännöllä, jossa säädetään sulautumadirektiivin 10 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanon yhteydessä verotuksesta, ja voidaanko tämä verotus mahdollisesti perustella. Kyseinen verotus johtaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan ainoastaan rajat ylittävässä tilanteessa välittömään verotukseen, kun taas täysin jäsenvaltion sisäisessä tilanteessa luovuttajana olevaa yhtiötä ei veroteta.

19.      Kuten menettelyssä osapuolina olevat jäsenvaltiot ovat lähes yksimielisesti esittäneet, unionin tuomioistuin on kuitenkin toistuvasti katsonut, että ”kaikkia kansallisia toimenpiteitä alalla, joka on ollut Euroopan unionin tasolla kattavan yhdenmukaistamisen kohteena, on arvioitava suhteessa kyseisen yhdenmukaistamistoimenpiteen säännöksiin eikä suhteessa primaarioikeuden määräyksiin”.(4)

20.      Vaikka sulautumadirektiivi olisi tällainen kattava yhdenmukaistamistoimi, tämä ei kuitenkaan voisi estää sitä, että direktiiviä on tulkittava primaarioikeuden mukaisesti ja että siten on tarvittaessa tutkittava sen yhteensopivuus perusvapauksien kanssa. Unionin tuomioistuin on nimittäin jo aikaa sitten todennut, että palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuvien rajoitusten kielto koskee kansallisten toimenpiteiden lisäksi unionin toimielinten toteuttamia toimenpiteitä.(5) Kuten unionin tuomioistuin on jo huomauttanut, perussopimukset muodostavat primaarioikeutena ”perustan, kehyksen ja rajat”(6) kaikille unionin säädöksille. Siten ne on otettava aina huomioon myös näiden säädösten täytäntöönpanossa jäsenvaltioissa.(7)

21.      Tästä huolimatta sulautumadirektiivi ei merkitse kattavaa yhdenmukaistamista. Kuten sen systematiikasta ja sanamuodosta ilmenee, 10 artiklan 2 kohtaan sisältyy poikkeus artiklan 1 kohtaan. Mainitun artiklan 1 kohdan mukaan siirtävän yhtiön jäsenvaltion on lähtökohtaisesti luovuttava oikeudestaan verottaa kiinteää toimipaikkaa. Se voi ainoastaan oikaista verotusta kiinteän toimipaikan entisten tappioiden osalta. Tästä poiketen jäsenvaltiolla, joka soveltaa yleisen verovelvollisuuden verotusjärjestelmää, on 2 kohdan mukaan oikeus verottaa omaisuuden siirron yhteydessä syntynyttä kiinteän toimipaikan tuloa.

22.      Sulautumadirektiivin 10 artiklan 2 kohdassa ei sitä vastoin säädetä – kuten myös komissio korostaa – siitä, käytetäänkö tätä verotusoikeutta ja jos, milloin ja minkä suuruisena. Tämän säännöksen sanamuodon perusteella Suomella ei etenkään ole velvollisuutta verottaa kiinteän toimipaikan varojensiirtoa tällä tavalla ja tässä laajuudessa, vaan ainoastaan oikeus siihen. Tällaisessa tapauksessa perusvapaudet sitovat joka tapauksessa kansallista lainsäätäjää johdetun oikeuden täytäntöönpanossa.

B       Sijoittautumisvapauden rajoittaminen

23.      EY 43 artiklan, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa (nykyisin SEUT 49 artikla, luettuna yhdessä SEUT 54 artiklan kanssa), mukaan jäsenvaltion kansalaisten vapauteen sijoittautua toisen jäsenvaltion alueelle kuuluu oikeus ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa itsenäistä ammattia.(8) Vaikka sijoittautumisvapautta koskevien perustamissopimuksen määräysten tarkoituksena niiden sanamuodon mukaan on varmistaa se, että muista jäsenvaltioista tulevia kohdellaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa samalla tavalla kuin sen omia kansalaisia, niiden vastaista on kuitenkin myös se, että lähtöjäsenvaltio estää omaa kansalaistaan tai oman lainsäädäntönsä mukaisesti perustettua yhtiötä sijoittautumasta toiseen jäsenvaltioon(9) – ja tämä pätee erityisesti sijoittautumiseen kiinteän toimipaikan välityksellä.(10) Verolainsäädännössä merkityksellistä on tässä yhteydessä rajoituksen syrjivä luonne.

24.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sijoittautumisvapauden rajoituksina on pidettävä kaikkia toimia, joilla kielletään tämän vapauden käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään se vähemmän houkuttelevaksi.(11)

25.      Erikseen tarkasteltuna kansallinen verolainsäädännön säännös ei estä kiinteän toimipaikan perustamista käsiteltävässä asiassa. Yrityksen rajat ylittävään toimintaan vaikuttaa kuitenkin ensinnäkin se, että vastaava verotus toteutuu myöhemmin, kun ulkomainen toimipaikka siirretään ulkomaiselle yhtiölle. Näin ei tapahtuisi, jos toimipaikka sijaitsisi kotimaassa. Myöhempien uudelleenjärjestelytoimien ja niiden verotuksen kannalta kiinteän toimipaikan perustaminen kotimaahan eikä ulkomaille on siten houkuttelevampi vaihtoehto.

26.      Toiseksi on otettava huomioon, että perusvapauksilla suojattuun rajat ylittävään taloudelliseen toimintaan kuuluu paitsi kiinteän toimipaikan perustaminen myös sen lopettaminen. Kiinteän toimipaikan siirtäminen toiselle yritykselle johtaa siihen, ettei sen välityksellä enää harjoiteta taloudellista toimintaa ulkomailla. Tämän taloudellisen toiminnan lopettamista verotetaan vain siksi, että ulkomailla sijainnut kiinteä toimipaikka siirretään ulkomaiselle eikä kotimaiselle yhtiölle. Myöskään tältä osin ei voida kiistää rajat ylittävän yhteyden olemassaoloa. Rajat ylittävän toiminnan lopettaminen luovuttamalla kiinteä toimipaikka ulkomaiselle yhtiölle on nimittäin vähemmän houkuttelevaa kuin sen lopettaminen siirtämällä toimipaikka kotimaiselle yhtiölle.

27.      Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan piilovarausten verottamisella kotipaikan siirron yhteydessä rajoitetaan sijoittautumisvapautta, jos realisoimattomia arvonnousuja ei veroteta sisäisissä tilanteissa (eli silloin, kun kotipaikka siirretään jäsenvaltion sisällä).(12)

28.      Nyt tarkasteltava tapaus on rinnastettavissa tähän tilanteeseen. Lain 1733/1995 52 d §:n 3 momentin mukaisessa verotuksessa kiinteän toimipaikan piilovarauksia (varojen arvonnousua tai kirjanpitoarvon alenemista poistojen muodossa tehtävillä veronlykkäyksillä) verotetaan, ilman että verovelvollinen on saanut tähän tarvittavat käteisvarat. Sen sijaan, jos kiinteä toimipaikka siirretään jäsenvaltion sisällä, verotusta ei tapahdu kirjanpitoarvojen jatkumisen vuoksi. Tällöin ”luovutuksensaajan” (ts. vastaanottavan yhtiön) on kuitenkin maksettava jossain vaiheessa veroa realisoituneesta arvonnoususta.

29.      Tässä tapauksessa maastapoistuminen ei tapahdu verovelvollisen itsensä toimesta vaan ainoastaan siirtämällä sen ulkomailla sijaitseva kiinteä toimipaikka ulkomaiselle yhtiölle. Tällä on kuitenkin sama oikeudellinen seuraus kuin sillä, jos verovelvollinen olisi aiemmin muuttanut ulkomaille kotimaassa sijaitsevan kiinteän toimipaikkansa varat mukanaan. Verotus tapahtuu ”klassisen” maastapoistumisverotuksen tapaan pelkästään sen tosiseikan perusteella, että nyt toinen jäsenvaltio saa yksinomaisen verotusvallan kiinteän toimipaikan varoihin.

30.      Lain 1733/1995 52 e §:n 3 momenttiin sisältyvästä kansallisesta säännöksestä seuraa näin ollen, että myöhempien varojensiirtojen kannalta kiinteän toimipaikan perustaminen ulkomaille on vähemmän houkuttelevaa kuin kiinteän toimipaikan perustaminen kotimaahan. Tämä on ristiriidassa – kuten myös komissio ja A Oy ovat esittäneet – sekä sulautumadirektiivin tavoitteiden (ks. esim. johdanto-osa, jonka mukaan varojensiirtoja ei saisi estää erityisillä rajoituksilla) että sijoittautumisvapauden kanssa.

31.      Sijoittautumisvapautta rajoitetaan tässä jo vuonna 2006 tehdyllä veron vahvistamisella(13) eikä vasta veron erääntymisellä. A Oy:lle, joka siirtää ulkomailla sijaitsevan kiinteän toimipaikkansa toiselle (ulkomaiselle) yhtiölle, aiheutuu nimittäin veron vahvistamisen ja siihen liittyvän verovelan syntymisen ajankohtana kassatilanteeseen vaikuttava haitta sellaisiin vastaaviin toimijoihin verrattuna, jotka siirtävät kotimaassa sijaitsevia kiinteitä toimipaikkoja ulkomaisille yhtiöille (tai ulkomailla sijaitsevia kiinteitä toimipaikkoja kotimaisille yhtiöille).

C       Perusteltavuus

1.      Maastapoistumisverotuksen perustelu

32.      Unionin tuomioistuin on jo useasti todennut, että jäsenvaltiolla on verotuksen alueperiaatteen mukaisesti oikeus verottaa alueelleen sijoittautuneelle verovelvolliselle syntyneitä, piileviä arvonnousuja verovelvollisen maastamuuttohetkellä.(14)

33.      Tällaisella toimenpiteellä pyritään estämään tilanteita, jotka ovat omiaan vaarantamaan lähtöjäsenvaltion oikeuden käyttää verotusvaltaansa sen alueella toteutettujen toimintojen osalta, ja se voidaan siis oikeuttaa jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon säilyttämiseen liittyvillä syillä.(15) Edellytyksenä on kuitenkin, että maastamuutto vaarantaa tosiasiassa lähtöjäsenvaltion verotusvallan. Tämä pätee yleisesti silloin, kun verotusvalta lakkaa.(16)

34.      Verotusvalta lakkaa paitsi silloin, kun yhtiö muuttaa pois jäsenvaltion alueelta, myös silloin, kun ulkomailla sijaitseva kiinteä toimipaikka liittyy siirtämisen yhteydessä yhtiöön, joka ei ole sijoittautunut kyseiseen jäsenvaltioon. Tämä ajatus on – kuten Suomi ja Ruotsi perustellusti esittävät – ilmeisesti myös sulautumadirektiivin 10 artiklan 2 kohdan perustana, kun siinä annetaan jäsenvaltiolle, joka soveltaa yleisen verovelvollisuuden verotusjärjestelmää, (viimeinen) mahdollisuus verottaa (luovutusvoiton) piilovarauksia.

35.      Klassisesta maastapoistumisverotuksesta poiketen silloin, kun vastikkeeksi siirtämisestä annetaan osakkeita, jäsenvaltion, josta muutetaan pois, verotusvaltaan kuuluvat kuitenkin ainoastaan vastaanottavan yhtiön osakkeet. Tällöin tapahtuu ainoastaan eräänlainen varojen vaihto (kirjanpidollisesti tarkasteltuna vastaavien puolella). Sulautumadirektiivin 8 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa sallitaan tältä osin nimenomaisesti vastaanotettujen arvopapereiden myöhemmästä luovutuksesta johtuvan voiton verottaminen. Kiinteässä toimipaikassa tulevaisuudessa syntyvät piilovaraukset jäävät tältä osin välillisesti Suomen verotusvaltaan.

36.      Ulkomailla sijaitsevan ulkomaisen yhtiön arvopapereita koskeva verotusvalta on kuitenkin eri asia (aliud) kuin ulkomaisen kiinteän toimipaikan varoja koskeva verotusvalta. Vastaanotetut arvopaperit ovat eri asia kuin kiinteän toimipaikan varat. Näin ollen oikeus verottaa kiinteässä toimipaikassa syntyneitä piilovarauksia menetetään lopullisesti. Tämä synnyttää jäsenvaltion, joka menettää välittömän verotusvaltansa, oikeutetun intressin (viimeistä kertaa tapahtuvaan) verottamiseen.

2.      Rajoituksen oikeasuhteisuus

37.      Rajoituksella on lisäksi voitava taata päämääränä olevan tavoitteen toteutuminen, eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen – tässä verotusvallan jaon säilymisen –saavuttamiseksi.(17)

a)      Lykkäyksen tarpeellisuus

38.      Unionin tuomioistuin on myös jo useita kertoja todennut, että maastamuuton yhteydessä verovelvolliselle on jätettävä mahdollisuus valita, maksaako se kyseisen veron välittömästi vai maksaako se mainitun veron määrän ja sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan mahdollisesti kertyvät korot myöhempänä ajankohtana.(18) Unionin tuomioistuin on todennut tässä yhteydessä, että piilovarauksista maksettavan veron välittömän perimisen sijasta veron maksun porrastamista viiteen vuosimaksuun on pidettävä oikeasuhteisena toimenpiteenä.(19) Suomen lainsäädännössä ei kuitenkaan säädetä tällaisesta mahdollisuudesta. Siihen sisältyvällä säännöksellä rajoitettaisiin siten sijoittautumisvapautta suhteettomasti.

39.      Suomen ja Ruotsin näkemyksestä poiketen tätä vastaan ei voida vedota siihen, että maastapoistumisverotusta koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ei voida soveltaa kiinteän toimipaikan siirron, jossa vastikkeeksi on annettu osakkeita, verotukseen.

40.      Kiinteän toimipaikan siirto osakkeita vastaan on tosin – kuten Ruotsi perustellusti korostaa – erotuksena pelkästä maastapoistumisesta realisointitoimi, joka johtaa lähtökohtaisesti piilovarausten tulouttamiseen ja verottamiseen. Osakkeita vastaan tapahtuva siirto ei kuitenkaan merkitse nimenomaisesti kiinteän toimipaikan arvon aitoa realisointia myynnin muodossa, vaan se on ainoastaan uudelleenjärjestelytoimi. Kiinteää toimipaikkaa ei myydä, vaan se siirretään oikeussubjektille, josta omistetaan siirron jälkeen aiempaa suurempi osuus. Tällaisia rajat ylittäviä uudelleenjärjestelyjä sulautumadirektiivillä on juuri tarkoitus helpottaa.

41.      Tällaisessa siirrossa ei myöskään realisoidu veron maksamiseen tarvittavaa likviditeettiä, vaan siirtävä yhtiö saa ainoastaan vastaavan määrän vastaanottavan yhtiön osakkeita. Tämä seikka on myös se syy, miksi Suomi mahdollistaa kirjanpitoarvon kannalta neutraalin uudelleenjärjestelyn myös jäsenvaltion sisäisten siirtojen tapauksessa ”realisoitumisesta” huolimatta. Sulautumadirektiivissä ei edellytetä tällaista täysin jäsenvaltion sisäisen tilanteen verottamatta jättämistä.

42.      Myös direktiivin tavoite – rajat ylittävien uudelleenjärjestelyjen helpottaminen – otetaan huomioon paljon tehokkaammin, kun rajat ylittäviä uudelleenjärjestelyjä, jos niitä ylipäätään verotetaan, ei verota välittömästi vaan ainoastaan osissa pitemmän ajan kuluessa.

43.      Jos jäsenvaltio siitä huolimatta, että kiinteän toimipaikan siirron yhteydessä tapahtuu ”realisoitumista”, ei säädä siirtävän yhtiön verottamisesta, välitön verotus ilman lykkäysmahdollisuutta ei kuitenkaan ole verovelvollisen likviditeetin puuttuminen huomioon ottaen vähiten rajoittava keino ottaa huomioon jäsenvaltion verotusvallan menettäminen rajat ylittävässä tilanteessa.

44.      Usean vuoden aikana tapahtuva porrastettu veronkanto mahdollistaa myös verotusvallan menettämisen huomioon ottamisen ja vähentää selvästi erilaista kohtelua (jäsenvaltion sisäisen tilanteen verottamatta jättäminen). Unionin tuomioistuin on todennut viimeksi mainitun seikan – mihin komissio on myös viitannut istunnossa – jo erilaisten lykkäyssäännösten yhteydessä, jotka koskivat korvatun hyödykkeen luovutuksesta saatuja voittoja.(20)

45.      Lisäksi on niin, että verovelallinen – toisin kuin maastapoistumistapauksissa – kuuluu edelleen verovelkojan alueellisen verotusvallan piiriin, kuten komissio perustellusti painottaa. Veron kantaminen pidemmällä aikavälillä ei aiheuta hallinnollisia vaikeuksia, jotka edellyttäisivät välitöntä verotusta. Käsiteltävässä asiassa riittää – komission näkemyksen mukaisesti – siten aivan hyvin, jos otetaan huomioon yhtäältä jäsenvaltion verotusmahdollisuuden lakkaaminen antamalla sille mahdollisuus tällaiseen viimeiseen verottamiseen ja toisaalta verovelvollisen likviditeetin puuttuminen pidentämällä verokantoa ajallisesti.

46.      Toisin kuin A Oy katsoo, perusvapauksista ei kuitenkaan seuraa, että verotusta on lykättävä siihen saakka, kunnes piilovaraukset ”tosiasiallisesti” realisoituvat. Koska myöhempi realisoiminen, vieläpä kolmannen (vastaanottavan yhtiön) toimesta, ei ole väistämätöntä – näin on esimerkiksi silloin, jos myöhemmin tapahtuu arvonmenetystä tai varojen vähenemistä – ja koska Suomi voi tuskin myöskään vaikuttaa siihen, tämä vaatimus on ristiriidassa jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon säilymistä koskevan periaatteen kanssa. Se nimittäin johtaisi siihen, että myös myöhemmät arvonmenetykset oman verotusvallan ulkopuolella on otettava huomioon.(21) Alueperiaatteen, kun sitä tarkastellaan yhdessä verolainsäädännössä sovellettavan verosaatavan syntymisajankohdan periaatteen kanssa, perusteella piilovarausten verottaminen verotusvallan menettämisajankohtana on sallittua myös ilman piilovarausten realisoitumista – vieläpä kolmannen osalta. Suhteellisuusperiaate on esteenä ainoastaan välittömälle verottamiselle.

b)      Oikeasuhteisuus fiktiivisen veron hyvittämisen vuoksi?

47.      Tätä päätelmää ei muuta myöskään Suomen lainsäädännössä ja sulautumadirektiivin 10 artiklan 2 kohdassa säädetty fiktiivisen ulkomaisen veron hyvittäminen. Se nimittäin vaikuttaa ”ainoastaan” verorasitteen suuruuteen rajat ylittävässä tapauksessa. Tämä rasite vastaa täysimääräistä verokantaa, jos vastaanottavassa valtiossa ei suoriteta verotusta. Rasite vastaa alennettua verokantaa, jos hyvitettävä (fiktiivinen) vero on alhaisempi, tai verorasitetta ei ole lainkaan, jos hyvitettävä (fiktiivinen) vero on suurempi tai yhtä suuri.

48.      Ulkomaisen veron hyvittämisellä vältetään näin ollen ”vain” – kuten Suomi itse ja Ruotsi toteavat – mahdollinen kaksinkertainen verotus. Kaksinkertainen verotus ei kuitenkaan ole rikkomus sinänsä. Unionin oikeuteen ei sisälly kaksinkertaisen verotuksen kieltoa.(22) Jos kaksinkertainen verotus ei kuitenkaan ole unionin oikeutta ja siten perusvapauksia koskeva kysymys, käänteispäätelmänä myöskään sen välttämisellä ei voi olla vaikutusta perusvapauden rajoituksen perusteltavuuteen.

49.      Näin on etenkin silloin, kun hyvittämällä ei vähennetä rajat ylittävän tilanteen erilaista kohtelua jäsenvaltion sisäiseen tilanteeseen verrattuna. Perusteltava erilainen kohtelu ei muodostu pelkästään verotuksen (tai verokannan) suuruudesta, vaan siitä, että siirtävää yhtiötä verotetaan välittömästi rajat ylittävässä tilanteessa, kun jäsenvaltion sisäisessä tilanteessa sitä ei veroteta lainkaan.(23)

50.      Sulautumadirektiivin 10 artiklan 2 kohdassa ei siten vahvisteta ”tavanomaista” verokantaa alhaisempaa verokantaa vaan määritellään tavanomainen verokanta, jonka jäsenvaltiot voivat kantaa rajat ylittävässä tilanteessa. Muista verokannoista poiketen sen määrä kuitenkin vaihtelee ja riippuu muista tekijöistä (fiktiivisen ulkomaisen veron laskennasta). Sulautumadirektiivissä ei sitä vastoin säädetä – kuten edellä 21 ja 22 kohdassa todettiin – siitä, milloin tämä vero kannetaan. Se voidaan kuitenkin johtaa edellä mainitusta maastapoistumisverotusta koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

51.      Jos siihen rinnastettavassa jäsenvaltion sisäisessä tilanteessa uudelleenjärjestelytoimia ei veroteta lainkaan, verotusvallan säilyminen huomioon ottaen yhtä soveltuva, mutta vähemmän rajoittava, keino on lykätä tai pidentää ajallisesti (mahdollisesti alennetun) veron kantamista rajat ylittävien uudelleenjärjestelytoimien osalta.

52.      Näin on sitäkin suuremmalla syyllä käsiteltävässä asiassa, koska sulautumadirektiivin 8 artiklan 2 kohdan nojalla – toisin kuin klassisen maastapoistumisverotuksen tapauksissa – jäsenvaltiolle jää jopa välillinen verotusvalta kiinteän toimipaikan tulevien arvonnousujen osalta. Jos jäsenvaltiolle jää välillinen verotusoikeus myöhempiin arvonmuutoksiin, välitön verotus (tietyn verokannan mukaisesti) vaikuttaa kuitenkin vieläkin suhteettomammalta kuin maastapoistumisen yhteydessä, jossa menetetään kaikki yhteydet veron perusteeseen.

53.      Kyseessä on siten sijoittautumisvapauden rajoitus, jota ei voida perustella. On kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä tutkia, voidaanko kansallisen lainsäädännön unionin oikeuden vastaisuus välttää tulkitsemalla kansallisia verotusmenettelyä koskevia säännöksiä unionin oikeuden mukaisesti siten, että oikeus veron maksamiseen pidemmällä aikavälillä on olemassa.

VI      Ratkaisuehdotus

54.      Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa Helsingin hallinto-oikeuden esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin yhdessä seuraavasti:

EY 43 artikla, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa (nykyisin SEUT 49 artikla, luettuna yhdessä SEUT 54 artiklan kanssa), on esteenä direktiivin 90/434/ETY 10 artiklan 2 kohdan täytäntöön panemiseksi annetulle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään välittömästä verotuksesta pelkästään rajat ylittävässä tilanteessa, jossa ulkomailla sijaitseva kiinteä toimipaikka siirretään ulkomaiselle yhtiölle, kun taas jäsenvaltion sisäisessä tilanteessa näin ei tapahdu. Tätä ei muuta fiktiivisen ulkomaisen veron hyvittäminen, koska tällä estetään ainoastaan kaksinkertainen verotus muttei välitöntä verotusta.

1      Alkuperäinen kieli: saksa.

2      EYVL 1990, L 225, s. 1.

3      Sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 12.7.2016 annetun neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (EUVL 2016, L 193, s. 1), jota ei kuitenkaan voida vielä soveltaa käsiteltävässä asiassa, 5 artiklan nojalla. Direktiivin 2016/1164 5 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Verovelvollinen on velvollinen maksamaan veron määrästä, joka vastaa siirrettyjen varojen markkina-arvoa niiden maastapoistumishetkellä vähennettynä niiden verotusarvolla, seuraavissa tilanteissa:– – c) verovelvollinen siirtää verotuksellisen kotipaikkansa toiseen jäsenvaltioon – –”.

4      Ks. viimeksi tuomio 8.3.2017, Euro Park Service (C-14/16, EU:C:2017:177, 19 kohta); tuomio 12.11.2015, Visnapuu (C-198/14, EU:C:2015:751, 40 kohta); tuomio 11.12.2003, Deutscher Apothekerverband (C-322/01, EU:C:2003:664, 64 kohta) ja tuomio 16.12.2008, Gysbrechts ja Santurel Inter (C-205/07, EU:C:2008:730, 33 kohta) – joskin asianomaisissa tapauksissa hylättiin aina yhteyden puuttuminen primaarioikeuteen.

5      Tuomio 2.9.2015, Groupe Steria (C-386/14, EU:C:2015:524, 39 kohta); tuomio 18.9.2003, Bosal (C-168/01, EU:C:2003:479, 25 ja 26 kohta); tuomio 23.2.2006, Keller Holding (C-471/04, EU:C:2006:143, 45 kohta); tuomio 12.12.2006, Test Claimants in the FII Group Litigation (C-446/04, EU:C:2006:774, 46 kohta); tuomio 29.2.1984, REWE-Zentrale (37/83, EU:C:1984:89, 18 kohta) ja tuomio 26.10.2010, Schmelz (C-97/09, EU:C:2010:632, 50 kohta).

6      Tuomio 5.10.1978, Viola (26/78, EU:C:1978:172, 9/14 kohta).

7      Näin nimenomaisesti tuomiossa 28.4.1998, Decker (C-120/95, EU:C:1998:167, 27 kohta) ja tuomiossa 28.4.1998, Kohll (C-158/96, EU:C:1998:171, 25 kohta) – ”vaikka tietty kansallinen toimenpide saattaakin olla johdetun oikeuden tietyn säännöksen mukainen eli tässä asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan mukainen, ei se merkitse sitä, ettei toimenpiteeseen voida silti soveltaa perustamissopimuksen määräyksiä”.

8      Tuomio 11.3.2004, de Lasteyrie du Saillant (C-9/02, EU:C:2004:138, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); tuomio 21.1.2010, SGI (C-311/08, EU:C:2010:26, 38 kohta) ja tuomio 13.12.2005, SEVIC Systems (C-411/03, EU:C:2005:762, 18 kohta).

9      Tuomio 21.1.2010, SGI (C-311/08, EU:C:2010:26, 39 kohta); tuomio 13.12.2005, Marks & Spencer (C-446/03, EU:C:2005:763, 31 kohta) ja tuomio 6.9.2012, komissio v. Portugali (C-38/10, EU:C:2012:521, 25 kohta).

10      Näin nimenomaisesti jo tuomiossa 17.7.2014, Nordea Bank (C-48/13, EU:C:2014:2087, 18 kohta) ja tuomiossa 15.5.2008, Lidl Belgium (C-414/06, EU:C:2008:278, 19 ja 20 kohta).

11      Tuomio 29.11.2011, National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 36 kohta); tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 34 kohta) ja tuomio 16.4.2015, komissio v. Saksa (C-591/13, EU:C:2015:230, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

12      Tuomio 11.3.2004, de Lasteyrie du Saillant (C-9/02, EU:C:2004:138, 46 kohta); tuomio 29.11.2011, National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 33 kohta); tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 35 kohta) ja tuomio 7.9.2006, N (C-470/04, EU:C:2006:525, 35 kohta).

13      Veron erääntyminen on sitä vastoin merkityksetöntä – kuten olen todennut ratkaisuehdotuksessani Trustees of the P Panayi Accumulation & Maintenance Settlements (C-646/15, EU:C:2016:1000, 59 kohta). Veron vahvistamisen vuoksi verovelvollinen on näet jo velvollinen maksamaan veron ja verorasite kohdistuu siihen, vaikka vero ei eräännykään vielä. Veron kantaminen merkitsee tältä osin ainoastaan rajoituksen toteutumista.

14      Tuomio 23.1.2014, DMC (C-164/12, EU:C:2014:20, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); tuomio 29.11.2011, National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 49 kohta); tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 44 ja 45 kohta) ja tuomio 7.9.2006, N (C-470/04, EU:C:2006:525, 46 kohta).

15      Tuomio 13.12.2005, Marks & Spencer (C-446/03, EU:C:2005:763, 45 ja 46 kohta); tuomio 29.11.2011, National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 45 kohta ja sitä seuraavat kohdat); tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 47 kohta) ja tuomio 21.1.2010, SGI (C-311/08, EU:C:2010:26, 60 kohta).

16      Näin nimenomaisesti tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 48 kohta); tuomio 25.4.2013, komissio v. Espanja (C-64/11, ei julkaistu, EU:C:2013:264, 31 kohta) ja tuomio 23.1.2014, DMC (C-164/12, EU:C:2014:20, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

17      Tuomio 29.11.2011, National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 42 kohta); tuomio 12.9.2006, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:544, 47 kohta); tuomio 13.12.2005, Marks & Spencer (C-446/03, EU:C:2005:763, 35 kohta); tuomio 17.7.2014, Nordea Bank (C-48/13, EU:C:2014:2087, 25 kohta); tuomio 15.5.2008, Lidl Belgium (C-414/06, EU:C:2008:278, 27 kohta) ja tuomio 13.12.2005, SEVIC Systems (C-411/03, EU:C:2005:762, 23 kohta).

18      Tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 49 kohta); tuomio 29.11.2011, National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 56–58 ja 62 kohta) ja tuomio 16.4.2015, komissio v. Saksa (C-591/13, EU:C:2015:230, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19      Tuomio 23.1.2014, DMC (C-164/12, EU:C:2014:20, 64 kohta) ja tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 52 kohta).

20      Tuomio 16.4.2015, komissio v. Saksa (C-591/13, EU:C:2015:230, 71 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

21      Tämän lähestymistavan – velvollisuutta tappioiden huomioon ottamiseen ei ole – unionin tuomioistuin on vahvistanut useita kertoja uudemmissa tuomioissaan maastapoistumisverotuksen yhteydessä – ks. tuomio 21.5.2015, Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 43 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja tuomio 29.11.2011, National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 56 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Ks. tästä myös ratkaisuehdotukseni Trustees of the P Panayi Accumulation & Maintenance Settlements (C-646/15, EU:C:2016:1000, 61 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

22      Tuomio 15.4.2010, CIBA (C-96/08, EU:C:2010:185, 27 kohta ja sitä seuraavat kohdat); tuomio 16.7.2009, Damseaux (C-128/08, EU:C:2009:471, 26 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja tuomio 12.2.2009, Block (C-67/08, EU:C:2009:92, 30 ja 31 kohta) sekä julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Glaxo Wellcome (C-182/08, EU:C:2009:438, 58 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

23      Toisin sanoen kun kiinteä toimipaikka sijaitsee kotimaassa tai vastaanottava yhtiö on kotimainen yhtiö.