Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

Go

Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

PAOLO MENGOZZI

5 päivänä kesäkuuta 2018 (1)

Asia C-135/17

X-GmbH

vastaan

Finanzamt Stuttgart - Körperschaften

(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesfinanzhof (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa))

Ennakkoratkaisupyyntö – Pääomien vapaa liikkuvuus – EY 56 ja EY 57 artikla – Pääomien liikkuminen jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä – Rajoitukset – Standstill-lauseke – Suorat sijoitukset – Jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään sellaisista yhtiöistä peräisin olevien tulojen verotuksesta, joiden kotipaikka on ulkomailla – Oikeuttaminen – Täysin keinotekoisten järjestelyjen estäminen – Verotusvallan tasapainoinen jako – Verotarkastusten tehokkuuden säilyttäminen






I       Johdanto

1.        Bundesfinanzhof (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa) tiedustelee ennakkoratkaisupyynnössään unionin tuomioistuimelta EY 56 ja EY 57 artiklan (joista on tullut SEUT 63 ja SEUT 64 artikla) tulkinnasta selvittääkseen lähinnä, voidaanko ”ulkomaisista väliyhteisöistä omistettuihin osuuksiin” sovellettava Saksan lainsäädäntö,(2) jolla rajoitetaan pääomien vapaata liikkuvuutta suhteessa kolmansiin maihin, – ellei tällainen rajoitus kuulu EY 57 artiklan 1 kohdan standstill-lausekkeen soveltamisalaan – oikeuttaa yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä, erityisesti täysin keinotekoisten järjestelyjen estämisellä.

2.        Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa asianosaisina ovat Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö X sekä Finanzamt Stuttgart - Körperschaften (Stuttgartin verotoimisto, yhteisöverotusyksikkö, Saksa) ja joka koskee Sveitsin oikeuden mukaan perustetun yhtiön Y, josta X omistaa 30 prosenttia, vuosina 2005 ja 2006 tuottamien tulojen lisäämistä X:n verotettaviin tuloihin soveltaen verotuksen ulkomaansuhteista 8.9.1972 annettua lakia (Gesetz über die Besteuerung bei Auslandsbeziehungen (Aussensteuergesetz), jäljempänä AStG),(3) sellaisena kuin se on muutettuna verotuksen yhdenmukaistamisesta ja petosten torjunnasta 21.12.1993 annetulla lailla (Missbrauchsbekämpfungs- und Steuerbereinigungsgesetz)(4) sekä yhtiöverotuksen kehittämisestä 20.12.2001 annetulla lailla (Gesetz zur Fortentwicklung des Unternehmenssteuerrechts, jäljempänä vuoden 2001 UntStFG).(5)

3.        Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että AStG:n 7 §:n 6 ja 6a momentin sekä 8 §:n perusteella ulkomaisen yhtiön tulot silloin, kun Saksassa asuva verovelvollinen omistaa kyseisen yhtiön pääomasta vähintään 1 prosentin, lisätään kyseisen verovelvollisen verotettaviin tuloihin, jos kyseessä ovat ”pääomasijoituksen luonteiset välitulot” eli tulot, joista kannetaan ulkomailla alle 25 prosentin tuloveroa ja jotka eivät ole peräisin niin sanotusta ”aktiivisesta” taloudellisesta toiminnasta.

4.        Pääasiassa on kiistatonta, että Saksan verohallinto katsoo Y:n olevan ulkomainen väliyhteisö, jonka tulot ovat AStG:n 7 §:n 6 ja 6a momentissa tarkoitettuja ”pääomasijoituksen luonteisia välituloja”. Saksan verohallinto katsoo nimittäin kyseessä olevien verovuosien osalta, että saatavat, jotka Y oli ostanut eräältä saksalaiselta yhtiöltä osittain X:n myöntämän lainan avulla, antoivat oikeuden osuuteen neljän saksalaisen urheiluseuran voitoista, joita seurat saivat erityisesti media-alan oikeuksista. Y:n saamat tulot oli siis luokiteltava pääomasijoituksen luonteisiksi välituloiksi, jotka lisätään X:n verotettaviin tuloihin pääasiassa riidanalaisina kahtena verovuonna.

5.        Haettuaan tuloksetta muutosta Saksan verohallinnon päätöksiin X saattoi asian Bundesfinanzhofin käsiteltäväksi.

6.        Bundesfinanzhofin mukaan AStG:n 7 §:n 6 ja 6a momentin säännökset, joiden mukaisesti pääomasijoituksen luonteiset välitulot on lisättävä Saksassa yleisesti verovelvollisen osakkeenomistajan verotettaviin tuloihin, on kohdistettu yksinomaan ulkomaisista yhtiöistä omistettuihin osuuksiin. Se katsoo tässä yhteydessä, että kyseinen Saksan lainsäädäntö saattaisi lähtökohtaisesti muodostaa pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan rajoituksen, joka on kielletty EY 56 artiklan 1 kohdassa.

7.        Bundesfinanzhof pohtii kuitenkin, onko tällainen kansallinen lainsäädäntö unionin oikeuden mukaan hyväksyttävä, kun huomioon otetaan EY 57 artiklan 1 kohdan standstill-lauseke, jonka mukaan se, mitä 56 artiklassa määrätään, ei estä soveltamasta kolmansiin maihin sellaisia rajoituksia, jotka ovat kansallisen lainsäädännön mukaan voimassa 31.12.1993 ja jotka koskevat pääomanliikkeitä kolmansiin maihin tai kolmansista maista, jos näihin liittyy muun muassa suoria sijoituksia. Se muistuttaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan kansallisen tuomioistuimen on lähtökohtaisesti määritettävä tässä yhteydessä 31.12.1993 voimassa olleen lainsäädännön sisältö, ja katsoo, että unionin tuomioistuimen on silti syytä selventää tilannetta kyseessä olevan Saksan lainsäädännön suhteen erityisesti kahdelta kannalta.

8.        Ensinnäkin Bundesfinanzhofin antaman selvityksen mukaan 31.12.1993 voimassa olleita säännöksiä, jotka koskevat ”pääomasijoituksen luonteisten välitulojen” lisäämistä osakkeenomistajan, joka on Saksassa yleisesti verovelvollinen, verotettaviin tuloihin, on muutettu verokantojen alentamisesta ja yritysverotuksen uudistamisesta 23.10.2000 annetulla lailla (Gesetz zur Senkung der Steuersätze und zur Reform der Unternehmensbesteuerung, Steuersenkungsgesetz, jäljempänä vuoden 2000 StSenkG).(6) Bundesfinanzhof toteaa, että vaikka vuoden 2000 StSenkG:llä muutettiin perusteellisesti kyseisiä 31.12.1993 voimassa olleita säännöksiä, nämä AStG:hen tehdyt muutokset kuitenkin kumottiin vuoden 2001 UntStFG:llä ja vieläpä ennen kuin niitä edes voitiin soveltaa ensimmäisen kerran tällaisiin tuloihin yksittäistapauksessa.

9.        Bundesfinanzhofin mielestä ei ole varmaa, voidaanko katsoa, että pääomien vapaata liikkuvuutta koskevaa 31.12.1993 voimassa ollutta rajoitusta ei ole pidetty voimassa EY 57 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, jo pelkästään muuttavan lainsäännön muodollisen normatiivisen vaikutuksen vuoksi, vai onko lainsäädännön muutos pitänyt myös panna tosiasiallisesti täytäntöön käytännössä.

10.      Toiseksi vuoden 2001 UntStFG:ssä on palautettu ennalleen yhtä lukuun ottamatta kaikki 31.12.1993 olemassa olleet oikeudelliset seuraukset niiden säännösten osalta, jotka koskevat pääomasijoituksen luonteisten välitulojen lisäämistä osakkeenomistajan, joka on Saksassa yleisesti verovelvollinen, verotettaviin tuloihin. Vuoden 2001 UntStFG:ssä laskettiin muun muassa verotettavaan tuloon lisäämisen edellyttämää vähimmäisomistusosuutta ulkomaisessa väliyhtiössä aiemmasta 10 prosentista 1 prosenttiin. Lisäksi joissakin olosuhteissa verotettaviin tuloihin lisääminen on tehtävä myös alle 1 prosentin omistusosuuksissa. Vaikka tämä kyseisten säännösten soveltamisalan laajentaminen koskemaan alle 10 prosentin omistusosuuden muodostavia portfoliosijoituksia on Bundesfinanzhofin mukaan merkittävä muutos, jolla laajennetaan kiistatta rajat ylittäviä pääomanliikkeitä koskevaa rajoitusta, muutos ei koske EY 57 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja suoria sijoituksia vaan ainoastaan portfoliosijoituksia. Bundesfinanzhof katsoo näin ollen, että standstill-lausekkeen soveltaminen käsiteltävässä asiassa saattaa olla mahdollista, koska vuoden 2001 UntStFG:llä tehdyt portfoliosijoituksia koskevat muutokset eivät ole vaikuttaneet sovellettaviin säännöksiin X:n yksittäistapauksessa, jossa sen 30 prosentin omistusosuutta Y:stä pidetään suorana sijoituksena.

11.      Siltä varalta, ettei kyseinen kansallinen lainsäädäntö kuulu standstill-lausekkeen soveltamisalaan jommankumman edellä esitetyn näkökohdan vuoksi, Bundesfinanzhof pohtii, onko kyseinen lainsäädäntö pääomien vapaata liikkuvuutta koskeva kielletty rajoitus, joka voidaan tarvittaessa oikeuttaa yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä. Bundesfinanzhof muistuttaa tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuin on tarkastellut väliyhteisöjen tulojen verotusta 12.9.2006 annetussa tuomiossa Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:544). Se huomauttaa kuitenkin, että kyseinen asia liittyi jäsenvaltioiden välisissä suhteissa sovellettavaan sijoittautumisvapauteen, ei pääomien vapaaseen liikkuvuuteen, jota sovelletaan myös jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisissä suhteissa. Siinä tapauksessa, että kyseiseen tuomioon perustuva oikeuskäytäntö olisi ulotettava pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen, Bundesfinanzhof ilmaisee olevansa epävarma kansallisen lainsäädännön oikeuttamisperusteesta.

12.      Tässä tilanteessa Bundesfinanzhof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko EY 57 artiklan 1 kohtaa (josta on tullut SEUT 64 artiklan 1 kohta) tulkittava siten, ettei EY 56 artiklaa (josta on tullut SEUT 63 artikla) sovelleta jäsenvaltiossa 31.12.1993 suorien sijoitusten yhteydessä voimassa olleeseen pääomanliikkeitä kolmansiin maihin ja kolmansista maista koskeneeseen rajoitukseen silloinkaan, kun kyseisenä päivänä voimassa ollut, pääomanliikkeitä kolmansiin maihin ja kolmansista maista rajoittanut kansallinen oikeussääntö koski lähinnä vain suoria sijoituksia, mutta sitä on määräpäivän jälkeen laajennettu siten, että se koskee myös ulkomaisiin yhteisöihin tehtyjä portfoliosijoituksia, joissa omistusosuus jää alle 10 prosentin raja-arvon?

2)      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko EY 57 artiklan 1 kohtaa (josta on tullut SEUT 64 artiklan 1 kohta) tulkittava siten, että kyseisenä määräpäivänä eli 31.12.1993 suorien sijoitusten yhteydessä voimassa olleen, pääomanliikkeitä kolmansiin maihin ja kolmansista maista koskeneen rajoituksen sisältäneen kansallisen oikeussäännön soveltamisena on pidettävä sitä, että sovelletaan kyseisenä päivänä voimassa ollutta rajoitusta pääosin vastaavaa myöhempää oikeussääntöä, vaikka kyseisenä päivänä voimassa ollutta rajoitusta on muutettu kyseisen päivän jälkeen lyhyeksi ajaksi olennaisesti lailla, joka on tullut voimaan mutta jota ei ole käytännössä sovellettu milloinkaan, koska se on korvattu nyt sovellettavalla oikeussäännöllä jo ennen kuin sitä on voitu soveltaa ensimmäiseenkään yksittäistapaukseen?

3)      Jos jompaankumpaan edellisistä kysymyksistä vastataan kieltävästi, onko EY 56 artikla (josta on tullut SEUT 63 artikla) esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan kyseisessä jäsenvaltiossa asuvan verovelvollisen, joka omistaa toisessa valtiossa (tässä: Sveitsissä) asuvasta yhtiöstä vähintään 1 prosentin, veron määräytymisperusteeseen lisätään kyseisestä yhtiöstä saatuja positiivisia tuloja, jotka ovat luonteeltaan pääomasijoituksen kaltaisia, kyseistä omistusosuutta vastaava määrä, kun näihin tuloihin sovelletaan alempaa verokantaa kuin ensiksi mainitussa valtiossa?”

13.      Kirjallisia huomautuksia ennakkoratkaisukysymyksistä ovat esittäneet pääasian valittaja, Saksan, Ranskan ja Ruotsin hallitukset sekä Euroopan komissio. Näitä osapuolia kuultiin 5.3.2018 pidetyssä istunnossa, lukuun ottamatta Ranskan ja Ruotsin hallituksia, jotka eivät olleet istunnossa edustettuina.

II      Oikeudellinen arviointi

14.      Kaksi ensimmäistä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä koskevat EY 57 artiklan 1 kohdassa, jonka soveltaminen edellyttää, että pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön katsotaan rajoittavan pääomien vapaata liikkuvuutta vastoin EY 56 artiklan 1 kohtaa, säädetyn standstill-lausekkeen tulkintaa, ja kolmannessa kysymyksessä tiedustellaan nimenomaan lainsäädännön pitämisestä rajoituksena ja tällaisen rajoituksen oikeuttamisesta.

15.      Jäljempänä esitetyssä arvioinnissa ei näin ollen noudateta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymysten järjestystä. Tarkastelen ensin sitä, onko pääasiassa kyseessä oleva ”ulkomaisista väliyhteisöistä omistettuihin osuuksiin” sovellettava Saksan lainsäädäntö EY 56 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu rajoitus, jollainen se nähdäkseni eittämättä on (A osio). Toiseksi on selvitettävä, voidaanko kyseinen rajoitus kuitenkin säilyttää sillä perusteella, että se kuuluu EY 57 artiklan 1 kohdassa säädetyn standstill-lausekkeen soveltamisalaan (B osio). Totean tältä osin jo nyt, että pääasiassa kyseessä oleva lainsäädäntö täyttää nähdäkseni kyseisessä artiklassa määrätyt ajalliset ja aineelliset kriteerit. Tarkastelenkin kolmanneksi ainoastaan toissijaisesti siltä varalta, ettei unionin tuomioistuin yhdy standstill-lausekkeen sovellettavuutta koskevaan arviointiini, voidaanko pääasiassa kyseessä olevaan lainsäädäntöön sisältyvä pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus oikeuttaa yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä (C osio).

A       EY 56 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus

1       Pääomien vapaan liikkuvuuden soveltaminen

16.      Aluksi on tärkeää muistuttaa, että AStG:tä sovelletaan jokaiseen Saksassa asuvaan verovelvolliseen, joka omistaa osuuden sellaisen kolmannen maan yrityksestä, jossa kyseisen yrityksen voittoihin sovelletaan AStG:n mukaan ”alhaista” verotusta, vaikkei Saksassa verovelvollisen henkilön omistusosuus antaisi välttämättä selvää vaikutusvaltaa kyseisen yrityksen päätöksiin ja mahdollisuutta päättää sen toiminnasta. Pääasiassa kyseessä olevina verovuosina kolmannen maan yrityksen saamat tulot lisättiin nimittäin AStG:n 7 §:n nojalla automaattisesti tämän yrityksen osakkaan, joka on Saksassa yleisesti verovelvollinen, tuloihin mahdollisesta voitonjaosta riippumatta, kun omistusosuus kyseisestä kolmannen maan yrityksestä oli vähintään 1 prosentti.

17.      On syytä tuoda esiin, ettei yksikään asianosainen ole kyseenalaistanut EY 56 artiklan 1 kohdassa määrätyn pääomien vapaan liikkuvuuden sovellettavuutta pääasiassa ja ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on jättänyt aiheellisesti soveltamatta sijoittautumisvapautta pääasiassa kyseessä olevaan verolainsäädäntöön.

18.      Analogisesti 13.11.2012 annetun tuomion Test Claimants in the FII Group Litigation (C-35/11, EU:C:2012:707, 98–100 kohta ja 104 kohta) kanssa voidaan nimittäin todeta, että tällaista lainsäädäntöä, jota ei ole yhtäältä tarkoitettu sovellettavaksi yksinomaan sellaisiin jäsenvaltiossa asuvan yhtiön omistusosuuksiin, joiden nojalla voidaan käyttää selvää vaikutusvaltaa kolmannen maan yhtiöön, ja joka koskee toisaalta ainoastaan kolmannen maan yhtiöön tehdyistä sijoituksista johtuvien jäsenvaltiossa asuvan yhtiön tulojen verokohtelua, on tutkittava eittämättä EY 56 artiklan 1 kohdan perusteella.(7)

19.      Tällaisessa asiayhteydessä pelkän kansallisen lainsäädännön tarkoituksen tutkiminen riittää sen arvioimiseen, kuuluuko kyseinen verokohtelu pääomien vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan.(8) Pääasian erityisiä olosuhteita eli sitä, että omistusosuus Sveitsissä asuvasta Y:stä oli 30 prosenttia, ei joka tapauksessa ole tarpeen ottaa huomioon. Riippumatta siitä, voisiko tällainen omistusosuus antaa X:lle ratkaisevan vaikutusvallan Y:n päätöksiin mikä ei itsessään ole varmaa, kun huomioon otetaan Y:n pääoman jakautuminen yhdelle ainoalle toiselle osakkaalle kyseisillä olosuhteilla ei voi olla suhteissa kolmansiin maihin, kun huomioon otetaan kyseessä olevien AStG:n säännösten tarkoitus, sellaista vaikutusta, että pääomien vapaata liikkuvuutta jätettäisiin soveltamatta sijoittautumisvapauden hyväksi, missä yhteydessä on selvää, että sijoittautumisvapautta ei sovelleta suhteissa kolmansiin maihin.(9)

20.      Jos pääomien vapaan liikkuvuuden soveltamisesta pitäisi luopua sijoittautumisvapauden hyväksi ainoastaan kyseisten olosuhteiden vuoksi, estettäisiin EY 56 artiklan 1 kohdassa säädetyn kiellon tehokas vaikutus tilanteissa, joissa sijoittautumisvapauden kiertämisen riski on kuitenkin olematon, kuten olen tuonut esille ratkaisuehdotuksessani Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2013:710, 20 kohta).

2       Kysymys siitä, rajoittaako AStG:n 7 § pääomien liikkuvuutta suhteessa kolmansiin maihin

21.      Vastaus kysymykseen siitä, rajoittaako AStG:n 7 §:n kaltainen säännös pääomien vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä, on mielestäni täysin selvä.

22.      Tässä yhteydessä on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 56 artiklan 1 kohdassa kielletään pääomanliikkeiden rajoituksina myös sellaiset toimenpiteet, joiden vuoksi jossakin jäsenvaltiossa asuvat henkilöt ovat vähemmän halukkaita tekemään sijoituksia muissa valtioissa.(10)

23.      Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen perusteluista käy ilmi, että verotettaviin tuloihin lisäämistä koskevien säännösten tarkoituksena on estää Saksassa yleisesti verovelvollisten henkilöiden (passiivisten) tulojen siirto sellaiseen valtioon, jossa voittojen verotus on Saksan lainsäädännön mukaan liian lievää, tai neutralisoida tällaisen siirron vaikutukset. Verotettaviin tuloihin lisäämistä koskevien säännösten tarkoituksena on siis verottaa saksalaista osakasta, joka omistaa vähintään 1 prosentin kolmannen maan yrityksestä, kyseisen yrityksen tuottamien niin sanottujen ”passiivisten” tulojen osalta, voitonjaosta riippumatta. Tällaisia säännöksiä sovelletaan määritelmänsä mukaisesti vain rajat ylittävissä tilanteissa.

24.      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Ruotsin hallitus ja komissio ovat tuoneet erityisesti esille, saksalainen osakas, joka on Saksassa yleisesti verovelvollinen ja joka omistaa yhtä suuren osuuden Saksaan sijoittautuneesta yhtiöstä, ei joudu milloinkaan lisäämään verotettavaan tulokseensa viimeksi mainitusta yhtiöstä saamiaan tuloja. Saksan hallitus on lisäksi myöntänyt itsekin kirjallisissa huomautuksissaan, että tällaisista verotettavaan tuloon lisäämistä koskevista säännöksistä seuraa, että ulkomaisissa yhtiöissä omistetut osuudet ovat epäedullisemmassa asemassa Saksaan sijoittautuneissa yhtiöissä omistettuihin osuuksiin verrattuna, sillä viimeksi mainitussa tapauksessa Saksaan sijoittautuneen yhtiön tuloja ei lisätä koskaan sen osakkaiden tuloihin ennen voitonjakoa.

25.      Tällainen erilainen kohtelu on siis kiistatta omiaan johtamaan siihen, ettei Saksassa verovelvollinen ole yhtä halukas sijoittamaan kolmansiin maihin.

26.      Katson tämän perusteella, että AStG:n 7 §:n kaltainen säännös rajoittaa pääomien liikkuvuutta jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä ja on lähtökohtaisesti kielletty EY 56 artiklan mukaisesti.

B       EY 57 artiklan 1 kohdan sovellettavuus

27.      Kuten olen maininnut edellä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään kahdella ensimmäisellä kysymyksellään, voidaanko edellä osoitettu pääomien vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä koskeva rajoitus kuitenkin neutralisoida soveltamalla EY 57 artiklan 1 kohdassa määrättyä standstill-lauseketta.

28.      Muistutan, että kyseisen artiklan mukaan ”mitä [EY] 56 artiklassa määrätään, ei estä soveltamasta kolmansiin maihin sellaisia rajoituksia, jotka ovat kansallisen lainsäädännön tai [unionin] oikeuden mukaan voimassa 31 päivänä joulukuuta 1993 ja jotka koskevat pääomanliikkeitä kolmansiin maihin tai kolmansista maista, jos näihin liittyy suoria sijoituksia – –”.(11)

29.      Jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyt rajoitukset kuuluvat siis EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, jos ne sen lisäksi, että niitä sovelletaan kolmanteen maahan, mistä ei ole Sveitsin valaliiton osalta pääasiassa epäilystäkään, täyttävät kyseisessä artiklassa asetetun ajallisen ja aineellisen kriteerin.(12)

1       EY 57 artiklan 1 kohdan ajallinen soveltamisala

30.      EY 57 artiklan 1 kohdan ajallisesta soveltamisalasta on syytä tuoda esille, että käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva AStG:n versio on annettu 31.12.1993 jälkeen.

31.      Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo todennut, että kaikkia kansallisia säännöksiä, jotka on annettu tämän ajankohdan jälkeen, ei ole pelkästään antamispäivänsä vuoksi ilman muuta suljettu pois kyseessä olevasta unionin oikeudessa vahvistetusta poikkeusjärjestelystä. Tällaista järjestelyä sovelletaan siten säännökseen, joka on sisällöllisesti samanlainen kuin aiempi lainsäädäntö tai jolla vain väljennetään tai poistetaan aiempaan lainsäädäntöön sisältyneitä rajoituksia, jotka kohdistuvat unionin oikeusjärjestyksen mukaisten oikeuksien ja vapauksien käyttämiseen.(13)

32.      Kyseisessä esimerkkitapauksessa oikeuskäytännöstä seuraa, että jäsenvaltion mahdollisuus vedota EY 57 artiklan 1 kohdassa määrättyyn poikkeukseen edellyttää yhtäältä, että pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus on kuulunut kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestykseen keskeytymättömästi 31.12.1993 lähtien(14) ja että toisaalta rajoitus ei sisälly lainsäädäntöön, jonka taustalla oleva logiikka poikkeaa 31.12.1993 voimassa olleesta aiemmasta lainsäädännöstä ja jolla otetaan käyttöön uusia menettelyjä.(15)

33.      Käsiteltävässä asiassa pääasian valittaja väittää muista ennakkoratkaisumenettelyyn osallistuneista osapuolista poiketen lähinnä, että ennen 31.12.1993 voimassa ollut AStG:n versio on kumottu vuoden 2000 StSenkG:llä, mikä merkitsee, ettei pääasiassa kyseessä oleviin AStG:n riidanalaisiin säännöksiin, jotka on annettu myöhemmin kuin 31.12.1993, voida soveltaa EY 57 artiklan 1 kohdassa määrättyä standstill-lauseketta, sillä ne eivät ole olleet voimassa Saksan oikeusjärjestyksessä keskeytyksettä.

34.      Nämä perustelut eivät vakuuta minua.

35.      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, vuoden 2000 StSenkG:n antaessaan Saksan lainsäätäjä päätti muuttaa perusteellisesti verotettavaan tuloon lisäämistä koskevia 31.12.1993 voimassa olleen AStG:n säännöksiä. Kuten myös ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä käy ilmi, on kuitenkin niin, että vaikka vuoden 2000 StSenkG tuli voimaan, Saksan lainsäätäjä päätti myös lykätä sen soveltamista niin, että sitä alettaisiin soveltaa 1.1.2002 alkaneesta verovuodesta lukien. On niin ikään kiistatonta, että ennen kuin vuoden 2000 StSenkG:tä alettiin soveltaa 1.1.2002 alkaneeseen verovuoteen, kyseinen laki kumottiin vuoden 2001 UntStFG:llä, jota sovellettiin 1.1.2002 lähtien ja myös pääasiassa kyseessä olevina verovuosina ja jonka sisällössä toistettiin täysin samanlaisina verotettavaan tuloon lisäämistä koskevat AStG:n säännökset, joita sovellettiin suoriin sijoituksiin 31.12.1993.

36.      Tämän perusteella on todettava, että verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien AStG:n säännösten, sellaisina kuin ne on esitetty verotuksen yhdenmukaistamisesta ja petosten torjunnasta 21.12.1993 annetussa laissa, soveltamista Saksassa verovelvollisiin X:ään rinnastettavassa tilanteessa oleviin henkilöihin on jatkettu 31.12.2001 saakka ja että 1.1.2002 alkaneesta verovuodesta lähtien kyseisten verovelvollisten on pitänyt täyttää AStG:tä muuttaneessa vuoden 2001 UntStFG:ssä säädetyt, sisällöltään identtiset verotettavaan tuloon lisäämistä koskevat säännökset.

37.      Näin ollen 31.12.1993 voimassa ollutta rajoitusta, jonka pääasian valittaja on riitauttanut, on sovellettu keskeytyksettä suhteissa kolmansiin maihin kyseisestä päivämäärästä lähtien, ja se on ollut osa kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestystä mainitusta päivämäärästä lähtien. Saksassa verovelvollisiin henkilöihin, jotka olisivat saaneet pääasian valittajan tuloihin rinnastettavissa olevia tuloja vastaavasta suorasta sijoituksesta Sveitsiin niin 31.12.1993 päättyneenä verovuonna kuin sitä myöhempinä verovuosina, olisi nimittäin sovellettu keskeytyksettä samoja säännöksiä, joiden mukaan kyseiset tulot lisätään verotettavaan tuloon, jonka perusteella niiden pitää maksaa Saksassa vero kyseisinä verovuosina.

38.      Toistan, että EY 57 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”mitä [EY] 56 artiklassa määrätään, ei estä soveltamasta kolmansiin maihin sellaisia rajoituksia, jotka ovat – – voimassa 31 päivänä joulukuuta 1993”,(16) joten lainsäädännön muodollisella kumoamisella tai perusteellisella muuttamisella ei ole merkitystä, vaan merkitystä on vain sillä, että 31.12.1993 voimassa olleen rajoituksen vaikutukset ja soveltaminen suhteissa kolmansiin maihin ovat jatkuneet keskeytyksettä kyseisen päivämäärän jälkeen. Käsiteltävässä asiassa tilanne on tällainen, sillä kuten olen edellä korostanut, AStG:n 7 §:ssä säädettyjen säännösten, jotka koskevat kolmansien maiden yrityksiin tehdyistä suorista sijoituksista peräisin olevien tulojen lisäämistä verotettavaan tuloon, soveltamista Saksassa verovelvollisiin henkilöihin, joiden tilanne on rinnastettavissa pääasian valittajan tilanteeseen, on jatkettu sekä ennen 31.12.1993 että sen jälkeen kyseisen säädöksen versiosta riippumatta sekä huolimatta siitä, onko säädösversio kyseistä päivämäärää aiempi vai myöhempi.

39.      EY 57 artiklan 1 kohdan tällainen tulkinta perustuu 31.12.1993 voimassa olleiden rajoitusten ”soveltamiseen” ja kansallisen lainsäädännön ”vaikutukseen”, ja se on vahvistettu 15.2.2017 annetussa tuomiossa X (C-317/15, EU:C:2017:119, 21 kohta), jonka mukaan ”SEUT 64 artiklan 1 kohdan [aiemman EY 57 artiklan 1 kohdan] sovellettavuus ei – – riipu tällaisia rajoituksia sisältävän kansallisen säännöstön kohteesta vaan sen vaikutuksesta”.

40.      Edellä esittämäni näkemys ei ole ristiriidassa sen seikan kanssa, että EY 57 artiklan 1 kohdassa määrättyä poikkeusta on tulkittava suppeasti,(17) koska näkemys perustuu kyseisen artiklan sanamuotoon, kuten myös 15.2.2017 annetussa tuomiossa X (C-317/15, EU:C:2017:119, 21 kohta) muistutetaan.

41.      Näkemys ei ole myöskään vastoin 18.12.2007 annettua tuomiota A (C-101/05, EU:C:2007:804, 49 kohta) eikä 24.11.2016 annettua tuomiota SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 87 kohta), joissa on vahvistettu, ettei SEUT 64 artiklan 1 kohta (aiempi EY 57 artiklan 1 kohta) tarkoita ”säännöksiä, joilla, vaikka ne ovat sisällöltään identtiset 31.12.1993 voimassa olleen lainsäädännön kanssa, on otettu uudelleen käyttöön pääomien vapaan liikkuvuuden este, joka aiemman lainsäädännön kumoamisen jälkeen ei enää ollut voimassa”.(18)

42.      Unionin tuomioistuin tarkoitti nimittäin kyseisten tuomioiden 49 ja 87 kohdassa mitä todennäköisimmin tilanteita, joita voidaan kuvata ”klassisiksi” ja joissa kansallisen lainsäädännön kumoaminen johtaa välittömästi pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen lakkaamiseen ilman, että kyseisen lainsäädännön vaikutukset säilyisivät siis voimassa lainsäädännön muodollisen kumoamisen jälkeen.

43.      Katson lisäksi, että myös 18.12.2007 annetussa tuomiossa A (C-101/05, EU:C:2007:804) pikemminkin vahvistetaan ehdottamani EY 57 artiklan 1 kohdan tulkinta, joka perustuu kyseisen määräyksen sanamuotoon.

44.      On nimittäin tuotava esiin, että kyseisessä asiassa Ruotsin verosäännökset, joissa annettiin veroetu ainoastaan Ruotsiin sijoittautuneille yrityksille, oli kumottu 31.12.1993 jälkeen ja otettu sitten uudelleen käyttöön vuonna 1995. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi kuitenkin julkisasiamiehen esittämästä arvioinnista poiketen,(19) että vaikka kyseiset säännökset oli kumottu muodollisesti ja väliaikaisesti, Ruotsin kuningaskunta pystyi vetoamaan EY 57 artiklan 1 kohdassa määrättyyn poikkeukseen, sillä kyseisen edun (Ruotsiin sijoittautuneiden yritysten jakamien osinkojen verovapaus) ”hyödyntäminen” oli ollut keskeytyksettä mahdotonta vähintään vuodesta 1992 lähtien niiden yritysten osalta, joiden kotipaikka oli sellaisessa kolmannessa maassa, joka ei ollut jäsenenä Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa eikä ollut tehnyt Ruotsin kuningaskunnan kanssa sopimusta, jossa määrätään tietojenvaihdosta.(20)

45.      Yhteisöjen tuomioistuin kiinnitti siis EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisessa huomiota pikemmin pääoman vapaata liikkuvuutta koskevan rajoituksen vaikutuksiin – eli kyseisten kolmansien maiden yrityksiä koskevan verovapauden keskeytymättömään poissulkemiseen – eikä tällaisen ruotsalaisia yhtiöitä hyödyttävän vapautuksen sisältävien kansallisten säännösten muodolliseen väliaikaiseen kumoamiseen.

46.      Kuten olen jo todennut, pääasiassa kolmansiin maihin liittyvän pääomien vapaan liikkuvuuden este on lisäksi kaikkea muuta kuin kumottu: sen soveltamista on jatkettu 31.12.1993 jälkeen, jotta AStG:n vaikutukset pysyisivät voimassa aina vuoden 2001 UntStFG:n voimaantuloon asti,(21) ja kyseisestä päivämäärästä lähtien viimeksi mainitussa säädöksessä on toistettu sisällöltään identtiset 31.12.1993 suoriin sijoituksiin sovelletut verotettavaan tuloon lisäämistä koskevat säännökset.

47.      Katson siis, että EY 57 artiklan 1 kohdan ajallinen kriteeri täyttyy pääasiassa.

48.      Tämän jälkeen on tarkasteltava pääasian valittajan vastaväitteitä, jotka koskevat kyseisen säännöksen aineellisen kriteerin täyttymistä, sillä ennakkoratkaisumenettelyyn osallistuneet muut osapuolet katsovat kyseisen kriteerin täyttyvän pääasiassa.

2       EY 57 artiklan 1 kohdan aineellinen soveltamisala

49.      Pääasian valittajan mukaan vuoden 2001 UntStFG:llä on muutettu AStG:tä, sellaisena kuin se oli voimassa ennen 31.12.1993, sisällöllisesti niin, ettei muutoksen jälkeen kyseistä säädöstä sovellettu enää yksinomaan suoriin sijoituksiin vaan myös kolmansiin maihin tehtyihin niin sanottuihin ”portfoliosijoituksiin”, joten kyseinen säädös, sellaisena kuin se on ollut voimassa 31.12.1993 jälkeen, ei kuulu enää EY 57 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan.

50.      Olen tästä eri mieltä seuraavista syistä.

51.      Kuten olen todennut tämän ratkaisuehdotuksen 32 kohdassa, 31.12.1993 jälkeen annettu kansallinen säädös, jolla muutetaan ennen kyseistä päivämäärää voimassa olleen säädöksen taustalla olevaa logiikkaa ja otetaan käyttöön uusia menettelyjä, ei oikeuskäytännön mukaan kuulu EY 57 artiklan 1 kohdassa olevan standstill-lausekkeen soveltamisalaan.

52.      Nähdäkseni vuoden 2001 UntStFG:llä AStG:hen 31.12.1993 jälkeen tehtyjen muutosten tilanne ei ole tämä, sillä kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esille, Saksan lainsäätäjä laski ainoastaan AStG:ssä säädettyjen, tulojen verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien säännösten soveltamiskynnystä ja sisällytti siihen myös alle 10 prosentin omistusosuudet kyseisen kolmannen maan yrityksen pääomasta, mutta kaikki muu säilyi ennallaan.

53.      Kyseisissä AStG:n säännöksissä, sellaisina kuin ne olivat voimassa ennen 31.12.1993, edellytettiin tietenkin kiistatta, että Saksassa verovelvollisten henkilöiden verotettavaan tuloon lisätään kolmansien maiden yritysten omistusosuuksista peräisin olevat tulot, jos tällainen omistusosuus oli vähintään 10 prosenttia mainittujen yritysten pääomasta.

54.      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tuonut esille ja pääasian valittajakin on myöntänyt, ennen 31.12.1993 voimassa ollutta AStG:n versiota sovellettiin yksinomaan EY 56 ja EY 57 artiklassa tarkoitettuihin suoriin sijoituksiin.

55.      Oikeuskäytännön mukaan ”suorien sijoitusten” käsite koskee kaikenlaisia luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden tekemiä sijoituksia, joiden tarkoituksena on pysyvien ja suorien yhteyksien luominen tai ylläpitäminen pääoman sijoittajan ja sen yrityksen välillä, jonka käyttöön pääoma annetaan taloudellisen toiminnan harjoittamista varten. Uuden tai olemassa olevan osakeyhtiömuotoisen yrityksen osakkeiden omistamisen osalta tavoite luoda tai ylläpitää pysyviä taloudellisia yhteyksiä edellyttää, että osakkeenomistajan omistama osakemäärä antaa sille joko kansallisen osakeyhtiölainsäädännön nojalla tai muutoin todellisen mahdollisuuden osallistua yhtiön johtamiseen tai määräysvallan käyttämiseen siinä.(22) Käsite kattaa myös tällaisista suorista sijoituksista peräisin olevat tulot.(23)

56.      Vähintään 10 prosentin omistusosuus yrityksestä, sellaisena kuin asiasta oli säädetty ennen 31.12.1993 voimassa olleessa AStG:n versiossa, edellytti siis lähtökohtaisesti suoraa sijoitusta, koska vaikka kyseisen suuruinen omistusosuus ei anna mahdollisuutta käyttää yrityksessä määräysvaltaa, se antaa varmasti todellisen mahdollisuuden osallistua sen johtamiseen.(24)

57.      On niin ikään totta, että toisin kuin EY 56 artiklalla, EY 57 artiklan aineellinen soveltamisala ei ulotu niin kutsuttuihin portfoliosijoituksiin eikä sen perusteella voida näin ollen jatkaa pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien rajoitusten soveltamista, kun kyseessä ovat tällaiset sijoitukset kolmansiin maihin tai kolmansista maista. Muistutan tässä yhteydessä, että oikeuskäytännössä annetun määritelmän mukaan käsitteellä ”portfoliosijoitus” tarkoitetaan arvopapereiden hankkimista pääomamarkkinoilta siten, että ainoana tarkoituksena on taloudellisen sijoituksen tekeminen ilman aikomusta vaikuttaa yhtiön johtamiseen tai käyttää siinä määräysvaltaa.(25)

58.      Omistusosuuden alarajan laskeminen 10 prosentista 1 prosenttiin AStG:hen vuoden 2001 UntStFG:llä tehdyllä muutoksella on eittämättä lisännyt portfolioinvestoinnit kyseisen lain soveltamisalaan.(26)

59.      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin taipuvainen asian näkemään, sijoitusluokkaa koskeva muutos, kun kyseinen sijoitusluokka jää joka tapauksessa EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle, ei vaikuta nähdäkseni kyseisen artiklan soveltamiseen tilanteissa, joissa on kyse ainoastaan suorista sijoituksista.

60.      Jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa rajoitetaan erotuksetta portfoliosijoituksia ja suoria sijoituksia, jotka kohdistuvat kolmansiin maihin tai ovat niistä peräisin,(27) voi nimittäin kuulua EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, siltä osin kuin kyseistä säännöstä sovelletaan suoriin sijoituksiin.

61.      Unionin tuomioistuin on myöntänyt tämän implisiittisesti 18.12.2007 antamassaan tuomiossa A (C-101/05, EU:C:2007:804, 52 kohta) katsoessaan, että asiassa kyseessä ollut osinkojen verovapautta koskevan oikeuden poissulkeminen saattoi kyseisen asian olosuhteissa kuulua EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan ”ainakin silloin, kun nämä osingot liittyvät suoriin sijoituksiin osinkoja jakavaan yhtiöön”, minkä se jätti kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkastettavaksi.

62.      Tämä näkemys on vahvistettu nimenomaisesti 15.2.2017 annetussa tuomiossa X (C-317/15, EU:C:2017:119, 21, 24 ja 25 kohta). Unionin tuomioistuin on nimittäin täsmentänyt, ettei pääomien vapaata liikkuvuutta rajoittava kansallinen säännöstö, jota voidaan soveltaa myös muiden pääomaluokkien kuin SEUT 64 artiklan 1 kohdassa (aiemmassa EY 57 artiklan 1 kohdassa) lueteltujen pääomaluokkien liikkuvuuteen, estä SEUT 64 artiklan 1 kohdan soveltamista kyseisessä artiklassa tarkoitetuissa olosuhteissa.

63.      Näin ollen jäsenvaltio, jonka lainsäädännössä rajoitetaan suhteessa kolmansiin maihin erotuksetta yhtäältä EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvia suoria sijoituksia ja toisaalta sen soveltamisalan ulkopuolelle jääviä portfoliosijoituksia, pystyy vetoamaan kyseisen artiklan standstill-lausekkeeseen siltä osin kuin kansallista säännöstöä sovelletaan suoriin sijoituksiin.(28)

64.      Edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisesti siltä osin, kuin kyseessä ovat suorat sijoitukset, vuoden 2001 UntStFG ei ole muuttanut pääasiassa 31.12.1993 voimassa olleen AStG:n logiikkaa eikä sillä ole otettu käyttöön uusia menettelyjä, joten en näe estettä sille, että Saksan liittotasavallalla on valtuudet vedota EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamiseen. Toisin sanoen nämä valtuudet pätevät edellyttäen, että käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen omistusosuus kyseisen kolmannen maan yrityksestä antaa saksalaiselle osakkaalle, joka on rajoituksetta verovelvollinen Saksassa, todellisen mahdollisuuden osallistua yhtiön hallintoon tai määräysvallan käyttämiseen yhtiössä, eli että se vastaa mainitussa artiklassa tarkoitettua suoraa sijoitusta.

65.      Kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava yleisesti jokaisessa yksittäistapauksessa EY 57 artiklan 1 kohdan standstill-lausekkeen soveltamiseksi, koskeeko kyseinen pääomanliikkeiden rajoitus suhteessa kolmansiin maihin mainitussa artiklassa lueteltuja luokkia, etenkin suoria sijoituksia.

66.      Pääasiassa on niin, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole nimenomaisesti luokitellut X:n 30 prosentin omistusosuutta sveitsiläisen yhtiön Y:n pääomasta suoraksi sijoitukseksi, ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys on kuitenkin esitetty tältä pohjalta, sillä muutoin kysymys ei olisi järkevä. Joka tapauksessa näin suuri omistusosuus antaa haltijalle ainakin todellisen mahdollisuuden osallistua kyseisen yhtiön hallintoon, ellei se saa jaettua määräysvaltaa yhtiöön.(29) Kuten komissio on tuonut esille kirjallisissa huomautuksissaan, vaikuttaa lisäksi siltä, ettei vuoden 2001 UntStFG:llä tehty muutos AStG:ssä säädettyjen verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien säännösten soveltamiskynnykseen vaikuta millään tavalla X:n tilanteeseen, kun huomioon otetaan sen omistusosuus Y:n pääomasta. Täsmälleen samassa tilanteessa X:n kanssa olevan saksalaisen yrityksen on nimittäin pitänyt lisätä Saksassa maksettavaksi tuleviin verotettaviin tuloihinsa tällaisesta omistusosuudesta peräisin olevat tulot sekä ennen 31.12.1993 että sen jälkeen.(30)

67.      Näin ollen katson, että Saksan liittotasavallalla on valtuudet vedota EY 57 artiklan 1 kohtaan siltä osin kuin pääasiassa kyseessä oleva tilanne koskee 31.12.1993 voimassa ollutta pääomaliikkeiden rajoitusta, johon liittyy suoria sijoituksia, eikä kyseisestä rajoituksesta annettuun lainsäädäntöön edellä mainitun päivämäärän jälkeen tehdyillä muutoksilla ole muutettu ennen 31.12.1993 voimassa olleen säädöksen taustalla olevaa logiikkaa eikä otettu käyttöön uusia menettelyjä.

68.      Jos unionin tuomioistuin on samaa mieltä esittämästäni arvioinnista, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kolmanteen kysymykseen, joka koskee pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan rajoituksen oikeuttamista, ei ole tarpeen vastata. Tutkin tämän kysymyksen siten vain toissijaisesti.

C       Toissijaisia näkemyksiä pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan rajoituksen oikeuttamisesta

69.      EY 58 artiklan 1 kohdan mukaisesti on niin, että EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävän kansallisen lainsäädännön voitaisiin katsoa soveltuvan yhteen pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien EY:n perustamissopimuksen määräysten kanssa sillä edellytyksellä, että erilainen kohtelu koskee tilanteita, jotka eivät ole objektiivisesti arvioituina toisiinsa rinnastettavissa, tai erilainen kohtelu on perusteltua yleistä etua koskevista pakottavista syistä.(31)

1       Se, ovatko tilanteet objektiivisesti arvioituina toisiinsa rinnastettavissa

70.      Saksan hallitus väittää, että tämän ratkaisuehdotuksen 24 kohdassa esille tuotu erilainen kohtelu koskee tilanteita, jotka eivät ole objektiivisesti arvioituina toisiinsa rinnastettavissa. Saksan hallituksen mukaan AStG:ssä, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, säädetyt ulkomaisen väliyhteisön tulojen lisäämistä verotettavaan tuloon koskevat säännökset koskevat nimittäin ainoastaan yhtiöitä, joiden kotipaikka on kolmannessa maassa, jossa verotustaso on alhainen. Saksan liittotasavallan verotusvallan puuttuminen ulkomaiseen yhtiöön tehdystä sijoituksesta peräisin olevien tulojen osalta eroaa aineellisesti tilanteesta, jossa ovat kyseessä vastaavista, saksalaisen yhtiön pääomaan tehdyistä sijoituksista peräisin olevat tulot. Saksan hallitus lisää, että unionin tuomioistuin on todennut 17.12.2015 antamassaan tuomiossa Timac Agro Deutschland (C-388/14, EU:C:2015:829, 65 kohta), ettei verovelvollisen, jolla on Saksassa sijaitseva kiinteä toimipaikka, tilanne ole verrattavissa sellaisen verovelvollisen tilanteeseen, jolla on ulkomailla sijaitseva kiinteä toimipaikka.

71.      Olen täysin toista mieltä Saksan hallituksen väitteistä. AStG:n 7 §:n tarkoituksena on nimittäin arvioinnin pohjana käytettävästä versiosta riippumatta nimenomaan varmistaa, että Saksan liittotasavalta käyttää verotusvaltaansa Saksassa asuvan yhtiön saamiin tuloihin, kun yhtiö on sijoittanut pääomaa sellaisen kolmannen maan yhtiöön, jossa verotus on Saksan verolainsäädännön mukaan liian kevyttä. Kyseisen säännöksen tavoitteena on siis yhdenmukaistaa mahdollisimman pitkälti tällaisten ulkomaisten yhtiöiden tilanne niiden Saksassa asuvien yhtiöiden tilanteeseen, jotka ovat sijoittaneet pääomaansa toiseen Saksassa asuvaan yhtiöön, jotta saataisiin neutralisoitua mahdollisimman pitkälti veroedut, joita ensin mainitut voisivat saada pääoman sijoittamisesta ulkomaille.

72.      AStG:n 7 §:n tarkoitus ja tilanne, johon kyseinen säännös asettaa Saksassa asuvan yrityksen, joka on sijoittanut pääomaa alhaista verotasoa soveltavan kolmannen maan yhtiöön, muistuttavat olosuhteita, jotka ovat olleet ulkomaisiin väliyhteisöihin sovellettavaa Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädäntöä koskeneen 12.9.2006 annetun tuomion Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:544) taustalla. Kyseisen lainsäädännön mukaan ulkomaisen väliyhteisön voitot nimittäin lisättiin kotimaisen emoyhtiön tuloihin silloin, kun ulkomaisen väliyhteisön verotus on sen sijoittautumisvaltiossa ”alempaa” tasoa kyseisessä lainsäädännössä tarkoitetussa merkityksessä.

73.      Mainitussa tuomiossa todettiin kuitenkin tällaisen tilanteen ja täysin jäsenvaltion sisäisen tilanteen rinnastettavuudesta, että ”erilainen verokohtelu” luo ”verohaitan” sellaisen kotimaisen yhtiön osalta, johon ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan, koska kyseistä kotimaista yhtiötä verotetaan toisen oikeushenkilön voitosta, toisin kuin kotimaista yhtiötä, jolla on Yhdistyneessä kuningaskunnassa verotettava tytäryhtiö.(32)

74.      Tällainen on myös sellaisen saksalaisen yhtiön tilanne, johon sovelletaan AStG:n 7 §:ää ja joka on X:n tavoin sijoittanut pääomaa Y:n kaltaiseen Sveitsiin sijoittautuneeseen yhtiöön.

75.      Näitä näkemyksiä ei kumoa myöskään 17.12.2015 annettu tuomio Timac Agro Deutschland (C-388/14, EU:C:2015:829, 65 kohta), johon Saksan hallitus vetoaa. Vaikka nimittäin on totta, että unionin tuomioistuin on täsmentänyt kyseisen tuomion mainitussa kohdassa, että ”Itävallassa sijaitsevan kiinteän toimipaikan tilanne ei ole rinnastettavissa Saksassa sijaitsevan kiinteän toimipaikan tilanteeseen, kun tilannetta arvioidaan niiden toimenpiteiden kannalta, joista Saksan liittotasavalta on säätänyt kotimaisten yhtiöiden voittojen kaksinkertaisen verotuksen ehkäisemiseksi tai lieventämiseksi”, tämä johtuu siitä seikasta, että kyseisessä tuomion osassa kyseessä olleena verovuonna Saksan liittotasavalta oli lakannut käyttämästä ”verotusvaltaa mainitunlaisen kiinteän toimipaikan tuloksen osalta eikä kyseisen toimipaikan tappioita [voitu] enää vähentää Saksassa”.(33)

76.      Kuten toin juuri esille, käsiteltävässä asiassa AStG:n 7 §:ssä annetaan kuitenkin Saksan liittotasavallalle verotusvalta nimenomaan kolmanteen maahan sijoittautuneesta ulkomaisesta väliyhteisöstä, tässä tapauksessa Y:stä, peräisin oleviin tuloihin siten, että kyseiset tulot lisätään Saksassa asuvan toisen oikeushenkilön eli pääasiassa asianosaisena olevan X:n verotettavaan tuloon. Lisäksi pääasian tosiseikoista käy selvästi ilmi, että tällaista verotusvaltaa sovelletaan Saksassa asuvan yhtiön kohdalla sekä väliyhteisön toteutuneisiin voittoihin että sille aiheutuneisiin tappioihin, joista ensin mainitut lisätään ensin mainitun yhtiön verotettavaan tuloon ja viimeksi mainitut otetaan siinä huomioon.

77.      Vaikka Saksassa asuvaan yhtiöön, joka on hankkinut osuuksia sellaisen kolmannen maan yhtiöstä, jossa verotaso on alhainen, sovellettava verojärjestelmä on tietenkin eri kuin järjestelmä, jota sovelletaan Saksassa asuvaan yhtiöön, joka on sijoittanut pääomaa toiseen Saksassa asuvaan yhtiöön, unionin tuomioistuin on jo todennut, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esille, että eri verojärjestelmien soveltamista maassa asuvaan yhtiöön sen mukaan, omistaako se osuuksia maassa asuvasta vai ulkomailla asuvasta yhtiöstä, ei voida pitää pätevänä kriteerinä tilanteiden objektiivisen rinnastettavuuden arvioimiseksi ja näin ollen objektiivisen eron tekemiseksi niiden välillä.(34) Eri verojärjestelmien soveltaminen on nimittäin erilaisen kohtelun alkusyynä, vaikka kyseisessä kahdessa esimerkkitapauksessa kyseinen jäsenvaltio käyttää verotusvaltaansa mainittujen maassa asuvien yhtiöiden tuloihin.

78.      Näin ollen pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittaminen ei ole nähdäkseni oikeutettavissa, ellei se ole sallittu EY 57 artiklan 1 kohdan mukaisesti yleistä etua koskevasta pakottavasta syystä.

2       Yleistä etua koskevan pakottavan syyn olemassaolo

79.      Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hylkää ennakkoratkaisupyyntönsä perusteluissa ajatuksen siitä, että AStG:n 7 §:ään perustuva pääomien vapaata liikkuvuutta koskeva rajoitus suhteessa kolmansiin maihin saattaa olla oikeutettavissa verotulojen takaamisen tarpeella, se tiedustelee, voidaanko rajoitus perustella tavoitteella estää täysin keinotekoiset järjestelyt, joilla pyritään kiertämään kyseessä olevan jäsenvaltion lainsäädäntö, sellaisena kuin tämä oikeuttamisperuste on hyväksytty lähtökohtaisesti 12.9.2006 annetussa tuomiossa Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:544). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee kuitenkin yhtäältä kyseisen oikeuskäytännön sovellettavuutta, sillä tuomio liittyy sijoittautumisvapauteen, ja toisaalta sitä epäilyttää AStG:ssä säädettyjen verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien sääntöjen oikeasuhteisuus siinä tilanteessa, että kyseisen oikeuskäytännön pitäisi olla kokonaan siirrettävissä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo tässä yhteydessä esille, että kyseisiä säännöksiä sovelletaan täysin keinotekoisten järjestelyjen lisäksi myös kyseiseen kolmanteen maahan sijoittautuneen väliyhteisön taloudellisesta tehtävästä riippumatta, ilman että Saksassa asuvalla verovelvollisella on mahdollisuutta osoittaa sijoitustensa perustuvan taloudellisiin syihin.

80.      Saksan hallitus väittää puolestaan, että AStG:ssä säädetyt verotettavaan tuloon lisäämistä koskevat säännökset voidaan perustella yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä, joita ovat verotusvallan tasapainoinen jako(35) ja veronkierron ehkäiseminen,(36) minkä perusteella Saksan hallitus ottaa esille täysin keinotekoisten järjestelyjen estämisen tarpeen. Ranskan hallitus lisää kirjallisissa huomautuksissaan, että verotettavaan tulon lisäämistä koskevia säännöksiä voitaisiin perustella myös pyrkimyksellä varmistaa verotarkastusten tehokkuus.(37)

81.      Yhdyn ensinnäkin varauksetta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään arviointiin, jonka mukaan jäsenvaltio ei voi perustella kolmansiin maihin suuntautuvien pääomien vapaata liikkuvuutta koskevaa rajoitusta verotulojen keräämisen turvaamisella. Unionin tuomioistuin on jo nimittäin hylännyt tämän puhtaasti taloudellisen perusteen tilanteissa, joihin liittyi pääomanliikkeitä suhteessa kolmansiin maihin.(38) Mikään seikka käsiteltävässä asiassa ei anna aihetta poiketa tällaisesta ratkaisusta. Saksan hallitus ei lisäksi edes yrittänyt vedota tällaiseen perusteeseen unionin tuomioistuimessa.

82.      Toiseksi totean täysin keinotekoisten järjestelyjen estämisen tarvetta koskevasta tavoitteesta, että unionin tuomioistuin on tunnustanut kyseisen tavoitteen soveltuvan jäsenvaltioiden välistä liikkumista koskevan perusvapauden rajoittamisen oikeuttamisperusteeksi silloin, kun se liittyy muihin yleistä etua koskeviin pakottaviin syihin, kuten väärinkäytön torjumiseen,(39) petosten tai veronkierron ehkäisemiseen,(40) sekä jäsenvaltioiden verotusvallan tasapuoliseen jakoon yhdistettynä jompaankumpaan edellä mainituista syistä,(41) mutta ilmeisesti myös silloin, kun se on erillinen ja itsenäinen yleistä etua koskeva syy.(42)

83.      Toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, tällaisen perusteen tavoittelun hyväksyttävyys on tunnustettu paitsi sijoittautumisvapauden soveltamisen yhteydessä, myös sekä jäsenvaltioiden välistä(43) että jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välistä(44) pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien rajoitusten yhteydessä.

84.      Huomautan viimeksi mainitusta seikasta, että 24.11.2016 annetussa tuomiossa SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 59–62 kohta) unionin tuomioistuin tutki, voitaisiinko Portugalissa asuvien yritysten erilainen verokohtelu sen mukaan, saivatko yritykset osinkoa Portugalissa asuvilta yrityksiltä vai kolmansiin maihin (Tunisiaan ja Libanoniin) sijoittautuneilta yrityksiltä tätä erilaista verokohtelua nimittäin pidettiin pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamisena kuitenkin perustella tarpeella estää veropetoksia ja veronkiertoa. Unionin tuomioistuin totesi tarkastelun päätteeksi, että asiassa kyseessä olevalla verolainsäädännöllä ”suljetaan yleisesti pois mahdollisuus estää osinkojen taloudellinen kaksinkertainen verotus tai lieventää sitä silloin, kun kolmansiin valtioihin sijoittautuneet yhtiöt jakavat kyseiset osingot, ilman, että pyrkimyksenä olisi erityisesti estää toimintaa, jolla luodaan täysin keinotekoisia järjestelyjä, joilla ei ole taloudellista todellisuuspohjaa ja jotka on toteutettu ainoastaan sen veron kiertämiseksi, joka olisi normaalisti maksettava, tai verotuksellisen edun saamiseksi.(45) Se päätteli siis, että pääomien vapaaseen liikkuvuuteen kohdistuvaa rajoitusta ei voitu oikeuttaa perusteilla, jotka liittyvät tarpeeseen estää veropetokset ja veronkierto.

85.      Kyseisestä tuomiosta voidaan tehdä kaksi johtopäätöstä. Yhtäältä tuomio osoittaa, että jäsenvaltiolla on valtuudet vedota täysin keinotekoisten järjestelyjen estämisen tavoitteeseen, kun järjestelyllä pyritään kiertämään normaalisti maksettava vero, perustellakseen kolmannesta maasta peräisin olevan tai kolmanteen maahan suuntautuvan pääoman vapaata liikkumista koskevan rajoituksen. En muutenkaan näe syytä evätä jäsenvaltiolta mahdollisuutta vedota tällaiseen oikeuttamisperusteeseen silloin, kun kyseessä ovat yksinomaan suhteet kolmansiin maihin. Toisaalta tuomiossa vahvistetaan, että tällaisen tavoitteen soveltamisala on sama kuin vedottaessa siihen jäsenvaltioiden välisissä suhteissa. Etenkin kyseessä olevan verolainsäädännön nimenomaisena tarkoituksena on oltava täysin keinotekoisten järjestelyjen luomiseen perustuvien menettelyiden estäminen.

86.      Katson kuitenkin juuri tältä kannalta, riippumatta siitä, onko pelkästään normaalisti maksettavan veron kiertämiseksi toteutettujen täysin keinotekoisten järjestelyjen estämistä tutkittava itsenäisenä yleistä etua koskevana pakottavana syynä, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, vai veronkierron ehkäisemiseen liittyvässä asiayhteydessä, kuten Saksan hallitus väittää, että AStG:ssä säädetyt verotettavaan tuloon lisäämistä koskevat säännökset menevät pidemmälle kuin on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.

87.      Kyseisiä säännöksiä ei ole kohdistettu nimenomaisesti täysin keinotekoisiin järjestelyihin, vaan niitä sovelletaan yleisesti verokierron kumoamattoman olettaman(46) pohjalta kaikkiin Saksassa rajoituksetta verovelvollisiin henkilöihin, jotka omistavat vähintään 1 prosentin sellaiseen kolmanteen maahan sijoittautuneesta yrityksestä, jossa verotus on Saksan verolainsäädännön yksipuolisen näkemyksen mukaan liian lievää.

88.      AStG:n verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien säännösten yleisen ulottuvuuden perusteella niiden nimenomaisena tavoitteena ei siis ole pyrkiä estämään menettelyjä, joilla luodaan täysin keinotekoisia järjestelyjä, joilla ei ole taloudellista todellisuuspohjaa ja jotka on toteutettu ainoastaan sen veron kiertämiseksi, joka olisi normaalisti maksettava.(47)

89.      Näin ollen katson, että AStG:ssä säädettyjä verotettavaan tuloon lisäämistä koskevia säännöksiä ei voida oikeuttaa perusteilla, joilla pyritään veronkierron ehkäisemiseen ja täysin keinotekoisten järjestelyjen estämiseen.

90.      Tämän perusteella ei ole tarpeen ottaa kantaa Ranskan hallituksen kirjallisissa huomautuksissaan esittämään pyyntöön, jonka mukaan unionin tuomioistuimen olisi tunnustettava, että jäsenvaltiot voivat pysyttää kolmansien maiden osalta voimassa kansallisen lainsäädäntönsä, jolla on tarkoitus estää täysin keinotekoiset järjestelyt, joilla pyritään olennaisesti, muttei yksinomaan, kiertämään vero, joka olisi normaalisti maksettava.(48) Joka tapauksessa 10.2.2011 annetusta tuomiosta Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen (C-436/08 ja C-437/08, EU:C:2011:61, 165 kohta) sekä 24.11.2016 annetusta tuomiosta SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 59 kohta) käy selvästi ilmi, että tietty toimi muodostaa myös suhteessa kolmansiin maihin täysin keinotekoisen järjestelyn silloin, kun sen ainoana päämääränä on sen veron kiertäminen, joka olisi normaalisti maksettava, tai veroedun saaminen.

91.      Kolmanneksi vastaus kysymykseen siitä, voidaanko AStG:ssä säädetyt verotettavaan tuloon lisäämistä koskevat säännökset perustella tarpeella säilyttää verotusvallan jako valtioiden välillä ja turvata verotarkastusten tehokkuus, on mielestäni kokonaisuutena hankalampi.

92.      Totean periaatteellisella tasolla, että unionin tuomioistuin on jo tarkastellut näitä kahta yleistä etua koskevaa pakottavaa syytä yhdessä(49) ja se on jo myöntänyt, että jäsenvaltiot voivat vedota kyseisiin syihin perustellakseen kolmansiin maihin kohdistuvien tai niistä peräisin olevien pääomien vapaan liikkeen rajoituksia.(50)

93.      Jäsenvaltioiden välisen verotusvallan tasapainoisen jaon turvaamisen tarpeeseen perustuva oikeuttamisperuste voidaan hyväksyä silloin, kun asianomaisella järjestelmällä pyritään estämään menettelytapoja, jotka ovat omiaan vaarantamaan jäsenvaltion oikeuden käyttää verotusvaltaansa sen alueella toteutettujen toimintojen osalta.(51)

94.      Mielestäni on täysin selvää, että AStG:ssä säädetyt verotettavaan tuloon lisäämistä koskevat säännökset soveltuvat pyrkimykseen estää tällaiset menettelytavat, sillä niillä pyritään estämään nyt käsiteltävässä pääasiassa se, että saksalaisten urheiluseurojen toiminta jää Saksan liittotasavallan verotusvallan ulkopuolelle, kun näille seuroille voittoa tuottavien omistusosuuksien hallinnointi annetaan kolmanteen maahan sijoittautuneelle yhtiölle. Tulot, jotka kyseinen yhtiö saa saksalaisille urheiluseuroille voittoa tuottavien omistusosuuksien hallinnoinnista, lisätään yhtiön saksalaisen osakkaan X:n verotettavaan tuloon, jotta vältetään X:n verojen määräytymisperusteen kaventuminen Saksassa.

95.      Tämä kansallinen toimenpide vaikuttaa mielestäni osittain asianmukaiseltakin. Ensinnäkin AStG:ssä säädettyjä verotettavaan tuloon lisäämistä koskevia säännöksiä sovelletaan ainoastaan kolmansiin maihin sijoittautuneiden väliyhteisöjen niin sanottuun ”passiiviseen” toimintaan, kun kyseisessä kolmannessa maassa sovelletaan alle 25 prosentin voittoveroa. Vaikka on totta, että verotettavaan tuloon lisäämistä koskevia säännöksiä sovelletaan mahdollisesta voitonjaosta riippumatta, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, väliyhteisön toteuttamat tosiasialliset voitonjaot saksalaisten osakkaidensa hyväksi on vapautettu verosta Saksan liittotasavallassa. Jaettavasta määrästä kyseisessä kolmannessa maassa peritty lähdevero voidaan hyvittää määritettäessä saksalaisen osakkaan verotettavaan tuloon lisättävän määrän veroa tai vähentää verosta AStG:n säännösten mukaisesti.

96.      AStG:n nojalla kolmanteen maahan sijoittautuneen väliyhteisön saksalainen osakas ei kuitenkaan voi välttyä verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien säännösten soveltamiselta niin, että osakas esittäisi todisteet siitä, että kyseisen väliyhteisön harjoittaman toiminnan ”passiivisuudesta” huolimatta kyseistä toimintaa ohjaavat todelliset kaupalliset tai taloudelliset syyt, minkä vuoksi väliyhteisön tuloja ei verotettaisi mainitun osakkaan tuloverotuksen yhteydessä.

97.      On totta, että vaikka unionin jäsenvaltioiden välisissä suhteissa ei ole ennalta poissuljettua, että verovelvollinen pystyy toimittamaan merkityksellisiä todisteita, joiden perusteella verottavan jäsenvaltion veroviranomaiset pystyvät tarkastamaan, että verovelvollinen täyttää veroetuun oikeuttavat edellytykset, unionin tuomioistuin on todennut toistuvasti, ettei kyseistä oikeuskäytäntöä voida soveltaa kokonaisuudessaan pääomien vapaaseen liikkuvuuteen jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä, kun kolmansissa maissa sovellettu oikeudellinen kehys on toinen.(52)

98.      Jos unionin jäsenvaltioiden välillä sovellettava oikeuskäytäntö siirretään sovellettavaksi suhteissa kolmansiin maihin, on nimittäin tarpeen ottaa käyttöön keskinäistä avunantoa koskeva sitoumus kyseisen jäsenvaltion ja kyseisen kolmannen maan toimivaltaisten viranomaisten välillä siten, että tämä sitoumus vastaa unionissa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien verojen alalla 19.12.1977 annetulla neuvoston direktiivillä 77/799/ETY(53) käyttöön otettua yhteistyökehystä.

99.      Käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa tällainen veroalan yhteistyötä ja keskinäistä avunantoa koskeva kehys voisi varmistaa kyseisen jäsenvaltion viranomaisille mahdollisuuden tarkastaa muun muassa, harjoittaako kyseiseen kolmanteen maahan sijoittautunut yritys toimintansa passiivisesta luonteesta huolimatta aitoa tai todellista taloudellisesta toimintaa henkilöstön, laitteiden, hyödykkeiden tai toimitilojen avulla niin, ettei se ole etenkään pelkkä ”postilaatikkoyritys”.

100. AStG:ssä säädetyissä verotettavaan tuloon lisäämistä koskevissa säännöksissä ei kuitenkaan tehdä yleisesti eroa kolmansien maiden välillä sen mukaan, onko niillä olemassa direktiiviä 77/799 vastaava yhteistyötä ja tietojenvaihtoa koskeva kehys Saksan liittotasavallan kanssa, mikä vaikuttaa mielestäni menevän pidemmälle kuin on tarpeen kyseisen jäsenvaltion verotusvallan ja verotarkastusten tehokkuuden säilyttämisen tavoitteen saavuttamisen kannalta. AStG:ssä säädettyjen verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien säännösten soveltaminen tilanteessa, jossa Saksassa verovelvollinen henkilö omistaa osuuden kolmanteen maahan sijoittautuneesta yhtiöstä, jonka on osoitettu erityisesti kyseisen maan ja Saksan liittotasavallan välillä tehdyn, keskinäistä tietojenvaihtoa veroalalla koskevan sopimuksen pohjalta harjoittavan todellisuudessa aitoa taloudellista toimintaa, olisi puuttumista yrityksen sijoittautumisvaltion verotusvaltaan ja viittaisi mielestäni siihen, että AStG:n verotettavaan tuloon lisäämistä koskevilla säännöksillä pyritään viime kädessä saamaan tuloja Saksan verottajalle.(54)

101. Tästä huolimatta on todettava, että ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen laajemmissa selvityksissä käy muuta ilmi, tällä seikalla ei liene käytännön vaikutusta pääasiassa.

102. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei anna unionin tuomioistuimelle mitään tietoja siitä, onko Saksan liittotasavallan ja Sveitsin valaliiton välillä olemassa veroalan yhteistyötä ja keskinäistä avunantoa koskeva kehys, tässä yhteydessä ei voida sivuuttaa kokonaan sitä seikkaa, että tällainen yhteistyökehys on voinut olla olemassa kyseisten kahden valtion välillä sen jälkeen, kun Strasbourgissa 25.1.1988 Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) ja Euroopan neuvoston puitteissa laadittu yleissopimus veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta(55) tuli voimaan 1.1.2017. Tämän yleissopimuksen 4 artiklassa määrätään, että sopimuspuolten on vaihdettava keskenään tietoja, jotka ovat ennalta arvioiden olennaisia niiden tämän yleissopimuksen piiriin kuuluvia veroja koskevan sisäisen lainsäädännön hallinnoimiseksi tai täytäntöönpanemiseksi; kyseisiin veroihin kuuluvat yleissopimuksen 2 artiklan mukaan tulosta tai voitosta suoritettavat verot.

103. Yleissopimuksen 30 artiklassa, jonka otsikko on ”Varaumat”, määrätään kuitenkin, että Sveitsin valaliitto on ratifioimisasiakirjansa tallettaessaan täsmentänyt, ettei myönnä minkäänlaista virka-apua verosaatavissa, jotka ovat olleet olemassa ennen yleissopimuksen voimaantulopäivää, joka on kyseisen sopimuspuolen osalta 1.1.2017.

104. Tämän perusteella pääasiassa kyseessä olevien verovuosien, joiden muistutan olevan 2005 ja 2006, kohdalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätynee hyvin todennäköisesti toteamaan, etteivät Saksan viranomaiset voi veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehdyn yleissopimuksen perusteella tarkistaa sveitsiläisiltä virkaveljiltään Sveitsiin sijoittautuneen väliyhteisön Y:n toiminnan todellista luonnetta.

105. Ellei Saksan liittotasavallan ja Sveitsin valaliiton välillä ole olemassa veroalan kahdenvälistä tietojenvaihtokehystä, jota voitaisiin soveltaa pääasiassa, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, katson näin ollen pääasian olosuhteet huomioon ottaen, että AStG:ssä säädettyjen verotettavaan tuloon lisäämistä koskevien säännösten soveltaminen voidaan mahdollisesti oikeuttaa pyrkimyksellä säilyttää kyseisen jäsenvaltion verotusvalta ja verotarkastusten tehokkuus.

III    Ratkaisuehdotus

106. Tässä ratkaisuehdotuksessa ensisijaisesti esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesfinanzhofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

EY 57 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen artiklan soveltamisalaan kuuluu sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa on säädetty 31.12.1993 jäsenvaltiossa verovelvollisen henkilön osalta suorien sijoitusten verottamisesta silloin, kun suora sijoitus on muodostanut vähintään 10 prosentin omistusosuuden kolmanteen maahan sijoittautuneesta ulkomaisesta yhtiöstä, ja jonka vaikutukset ovat jatkuneet 31.12.1993 jälkeen, kunnes se on korvattu toisella kansallisella lainsäädännöllä, jonka sisältö on suorien sijoitusten osalta identtinen 31.12.1993 voimassa olleen lainsäädännön kanssa.

1      Alkuperäinen kieli: ranska.

2      Kyseessä on ”ulkomaisia väliyhteisöjä” koskeva lainsäädäntö. On huomattava, että tällaisen järjestelmän yhdenmukaisuus liikkumista koskevien perusvapauksien kanssa olisi voitu jo tutkia asiassa, jossa annettiin 6.12.2007 tuomio Columbus Container Services (C-298/05, EU:C:2007:754), jos kyseessä olevaa yhteisöä pidettäisiin Saksan vero-oikeudessa pääomayhtiönä eikä henkilöyhtiönä; ks. tässä yhteydessä ratkaisuehdotukseni Columbus Container Services (C-298/05, EU:C:2007:197, 32–37 kohta ja alaviite 14).

3      BGBI. 1972 I, s. 1713.

4      BGBI. 1993 I, s. 2310.

5      BGBI. 2001 I, s. 3858.

6      BGBI. 2000 I, s. 1433.

7      Ks. myös tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 27–32 kohta); tuomio 11.9.2014, Kronos International (C-47/12, EU:C:2014:2200, 38, 41 ja 54 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 34 ja 35 kohta sekä 41–43 kohta).

8      Ks. analogisesti kolmansista maista peräisin olevien osinkojen verokohtelusta jäsenvaltiossa mm. tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 29 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 34 kohta).

9      Ks. tuomio 11.9.2014, Kronos International (C-47/12, EU:C:2014:2200, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lisäksi on tärkeää muistaa, että henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta 21.6.1999 Luxemburgissa allekirjoitettu ja 1.6.2002 voimaan tullut Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimus (EYVL 2002, L 114, 30.4.2002, s. 6; jäljempänä liikkuvuussopimus) kattaa sijoittautumisvapautta koskevan oikeuden osittain suhteissa Sveitsin valaliittoon. Oikeushenkilöt eivät kuitenkaan kuulu liikkuvuussopimuksessa vahvistetun sijoittautumisoikeuden soveltamisalaan, ks. tuomio 12.11.2009, Grimme (C-351/08, EU:C:2009:697, 37 ja 39 kohta) ja tuomio 11.2.2010, Fokus Invest (C-541/08, EU:C:2010:74, 31 kohta).

10      Ks. mm. tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 39 kohta).

11      Kursivointi tässä.

12      Muistin virkistämiseksi huomautan, että kyseisten kriteerien on täytyttävä kumulatiivisesti: ks. tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 53 kohta).

13      Ks. vastaavasti mm. tuomio 24.5.2007, Holböck (C-157/05, EU:C:2007:297, 41 kohta); tuomio 18.12.2007, A (C-101/05, EU:C:2007:804, 49 kohta) ja tuomio 11.2.2010, Fokus Invest (C-541/08, EU:C:2010:74, 42 kohta). On huomattava, että unionin tuomioistuin on todennut 24.11.2016 antamassaan tuomiossa SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 89–92 kohta) myös, ettei jäsenvaltio pysty vetoamaan EY 57 artiklan 1 kohtaan, jos se kumoamatta tai muuttamatta voimassa olevaa lainsäädäntöä muodollisesti tekee assosiaatiosopimuksen kaltaisen kansainvälisen sopimuksen, jonka sellaisessa määräyksessä, jolla on välitön oikeusvaikutus, määrätään kolmansiin maihin tehtävien suorien sijoitusten vapauttamisesta. Tämä tilanne on merkityksetön pääasiassa, sillä liikkuvuussopimuksessa ei vahvisteta EY 57 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua pääomien liikkumisen vapautta Sveitsin valaliiton sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välillä.

14      Ks. vastaavasti tuomio 18.12.2007, A (C-101/05, EU:C:2007:804, 48 kohta).

15      Ks. vastaavasti tuomio 24.5.2007, Holböck (C-157/05, EU:C:2007:297, 41 kohta); tuomio 18.12.2007, A (C-101/05, EU:C:2007:804, 49 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 88 kohta).

16      Kursivointi tässä.

17      Ks. tuomio 17.10.2013, Welte (C-181/12, EU:C:2013:662, 29 kohta) ja tuomio 21.5.2015, Wagner-Raith (C-560/13, EU:C:2015:347, 21 ja 42 kohta).

18      Kursivointi tässä.

19      Ks. julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus 11.9.2007, A (C-101/05, EU:C:2007:493, 109 ja 115 kohta).

20      Ks. tuomio 18.12.2007, A (C-101/05, EU:C:2007:804, 51 kohta).

21      Muistutan kaiken varata, että myös kumotun kansallisen lainsäädännön vaikutukset otetaan huomioon arvioitaessa sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jotakin unionin oikeudesta johtuvaa jäsenyysvelvoitettaan, jos nämä vaikutukset säilyvät komission antamassa perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä: ks. mm. tuomio 6.12.2007, komissio v. Saksa (C-456/05, EU:C:2007:755, 15 ja 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22      Ks. mm. tuomio 20.5.2008, Orange European Smallcap Fund (C-194/06, EU:C:2008:289, 100–102 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 75 ja 76 kohta).

23      Ks. suorista sijoituksista johtuvien osinkojen maksusta mm. tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24      Ks. vastaavasti myös julkisasiamies Watheletin ratkaisuehdotus 7.2.2018, EV (C-685/16, EU:C:2018:70, 83 kohta).

25      Ks. vastaavasti mm. tuomio 21.12.2016, AGET Iraklis (C-201/15, EU:C:2016:972, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26      Unionin tuomioistuin on todennut 10.2.2011 antamassaan tuomiossa Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen (C-436/08 ja C-437/08, EU:C:2011:61, 137 kohta) lähinnä, etteivät alle 10 prosentin omistusosuudet kyseisestä yhtiöstä kuulu SEUT 64 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen suorien sijoitusten käsitteen soveltamisalaan.

27      Muistin virkistämiseksi on todettava, että unionin tuomioistuin on myöntänyt 24.5.2007 antamassaan tuomiossa Holböck (C-157/05, EU:C:2007:297), että EY 57 artiklan 1 kohta voi kattaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitukset, jotka sisältyvät jäsenvaltioihin ja kolmansiin maihin erotuksetta sovellettavaan lainsäädäntöön, joka koskee sellaisiin omistusosuuksiin liittyvien osinkojen maksua, joiden nojalla osakas pystyy osallistumaan tosiasiallisesti osinkoa jakavan yhtiön hallintoon tai käyttämään siinä määräysvaltaa.

28      Ks. vastaavasti tuomio 15.2.2017, X (C-317/15, EU:C:2017:119, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on täsmentänyt pääasiassa, että X:n lisäksi Y:n pääomaa omistaa eräs Sveitsin oikeuden mukaan perustettu yritys. Viimeksi mainittu yritys omistaa siis 70 prosenttia Y:n osakepääomasta, mikä viittaa jaetun määräysvallan käyttämiseen viimeksi mainitussa.

30      Viittaus on yleisesti hypoteettinen, sillä kuten muistetaan, X on omistanut osuuden Y:stä vasta vuodesta 2005 lähtien, mikä on selvästi myöhemmin kuin 31.12.1993.

31      Ks. tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32      Tuomio 12.9.2006, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:544, 45 kohta). Muistutan, että kyseisessä tuomion kohdassa tarkasteltiin myös sellaisen kotimaisen yhtiön, johon sovelletaan ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa lainsäädäntöä, ja kotimaisen yhtiön, jonka Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolelle sijoittautuneen tytäryhtiön verotus ei ole alempaa tasoa, tilanteiden rinnastettavuutta eli kahden rajat ylittävän tilanteen rinnastettavuutta. Tämä vertailukriteeri, jonka lisääminen vaikuttaa vastaavan julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotusta Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:278), on herättänyt jonkin verran keskustelua julkisasiamiesten keskuudessa (ks. ratkaisuehdotukseni Columbus Container Services (C-298/05, EU:C:2007:197, 124–155 kohta) sekä julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Orange European Smallcap Fund (C-194/06, EU:C:2007:403, 101–108 kohta)), mutta sitä ei ole toistettu sittemmin oikeuskäytännössä, ellen erehdy. En siis käsittele aihetta tämän enempää.

33      Unionin tuomioistuin on nimittäin todennut aiempien verovuosien osalta, kun Saksan liittotasavalta hyväksyi Itävallassa sijaitsevan kiinteän toimipaikan toteutuneiden tappioiden vähentämisen, että Itävallassa sijaitsevan kiinteän toimipaikan omistavan Saksassa asuvan yhtiön tilanne oli verrattavissa Saksassa sijaitsevan kiinteän toimipaikan omistavan Saksassa asuvan yhtiön tilanteeseen: ks. tuomio 17.12.2015, Timac Agro Deutschland (C-388/14, EU:C:2015:829, 28 ja 59 kohta).

34      Ks. tuomio 22.1.2009, STEKO Industriemontage (C-377/07, EU:C:2009:29, 33 kohta).

35      Ks. verotusvallan tasapuolisen jaon säilyttämistä jäsenvaltioiden välillä koskevan tavoitteen laillisuuden tunnustamisesta mm. tuomio 13.12.2005, Marks & Spencer (C-446/03, EU:C:2005:763, 45 kohta); tuomio 10.5.2012, Santander Asset Management SGIIC ym. (C-338/11–C-347/11, EU:C:2012:286, 47 kohta) ja tuomio 24.2.2015, Grünewald (C-559/13, EU:C:2015:109, 40 kohta). Ks. kyseisen oikeuttamisperusteen laajentamisesta koskemaan pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksia suhteessa kolmansiin maihin tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36      Ks. veronkierron ehkäisemisen tunnustamisesta yleisen edun mukaiseksi myös suhteissa kolmansiin maihin mm. tuomio 30.1.2007, komissio v. Tanska (C-150/04, EU:C:2007:69, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); tuomio 21.1.2010, SGI (C-311/08, EU:C:2010:26, 65 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 62 kohta).

37      Ks. verotarkastusten tehokkuuden varmistamisen tarpeen tunnustamisesta yleisen edun mukaiseksi myös suhteissa kolmansiin maihin mm. tuomio 18.12.2007, A (C-101/05, EU:C:2007:804, 55 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 58 kohta).

38      Ks. tuomio 10.2.2011, Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen (C-436/08 ja C-437/08, EU:C:2011:61, 125 ja 126 kohta) ja tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 101 kohta).

39      Ks. mm. tuomio 4.12.2008, Jobra (C-330/07, EU:C:2008:685, 35 kohta) ja tuomio 22.12.2010, Tankreederei I (C-287/10, EU:C:2010:827, 28 kohta). Ks. kyseisen perusteen liittymisestä väärinkäytön ja veronkierron ehkäisemiseen mm. tuomio 12.9.2006, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:544, 48, 51 ja 55 kohta) ja tuomio 18.6.2009, Aberdeen Property Fininvest Alpha (C-303/07, EU:C:2009:377, 63–65 kohta). Ks. kyseisen perusteen liittymisestä väärinkäytön ja petosten ehkäisemiseen tuomio 21.12.2016, Masco Denmark ja Damixa (C-593/14, EU:C:2016:984, 30 kohta).

40      Ks. kyseisen perusteen liittymisestä veropetosten ehkäisemiseen mm. tuomio 19.11.2009, komissio v. Italia (C-540/07, EU:C:2009:717, 57 kohta); tuomio 28.10.2010, Établissements Rimbaud (C-72/09, EU:C:2010:645, 34 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 59 kohta). Ks. liittymisestä veronkierron ehkäisemiseen mm. tuomio 18.7.2007, Oy AA (C-231/05, EU:C:2007:439, 58 kohta); tuomio 17.9.2009, Glaxo Wellcome (C-182/08, EU:C:2009:559, 89 kohta); tuomio 21.1.2010, SGI (C-311/08, EU:C:2010:26, 65 kohta) ja tuomio 17.12.2015, Timac Agro Deutschland (C-388/14, EU:C:2015:829, 42 kohta). Ks. liittymisestä kyseisiin kahteen yleistä etua koskevaan pakottavaan syyhyn mm. tuomio 3.10.2013, Itelcar (C-282/12, EU:C:2013:629, 33–35 kohta) ja tuomio 7.11.2013, K (C-322/11, EU:C:2013:716, 61 ja 62 kohta).

41      Ks. tuomio 13.3.2007, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation (C-524/04, EU:C:2007:161, 74 ja 75 kohta).

42      Ks. tuomio 1.4.2014, Felixstowe Dock ja Railway Company ym. (C-80/12, EU:C:2014:200, 31 ja 35 kohta) ja tuomio 6.3.2018, SEGRO ja Horváth (C-52/16 ja C-113/16, EU:C:2018:157, 114 ja 115 kohta).

43      Ks. mm. tuomio 17.9.2009, Glaxo Wellcome (C-182/08, EU:C:2009:559, 89 kohta); tuomio 3.10.2013, Itelcar (C-282/12, EU:C:2013:629, 34 kohta) ja tuomio 6.3.2018, SEGRO ja Horváth (C-52/16 ja C-113/16, EU:C:2018:157, 114 ja 115 kohta).

44      Ks. tuomio 10.2.2011, Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen (C-436/08 ja C-437/08, EU:C:2011:61, 165 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 59–62 kohta).

45      Tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 61 kohta) (kursivointi tässä).

46      On huomattava, että Saksan hallitus on myöntänyt kyseisen olettaman kiistämättömän luonteen unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa.

47      Ks. vastaavasti analogisesti tuomio 1.4.2014, Felixstowe Dock ja Railway Company ym. (C-80/12, EU:C:2014:200, 34 kohta); tuomio 10.2.2011, Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen (C-436/08 ja C-437/08, EU:C:2011:61, 165 kohta) ja tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 61 kohta).

48      Ranskan hallitus perustelee väitteensä yhtäältä 13.3.2007 annetulla tuomiolla Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation (C-524/04, EU:C:2007:161, 81 kohta) ja toisaalta muutamilla unionin johdetun oikeuden säädöksillä, jotka ovat selvästi pääasian tosiseikkoja myöhempiä (ja näin ollen joka tapauksessa merkityksettömiä) ja joista voidaan mainita erityisesti sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 12.7.2016 annettu neuvoston direktiivi (EU) 2016/1164 (EUVL 2016, L 193, 12.7.2016, s. 1). Vaikka on totta, että 13.3.2007 annetun tuomion Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation (C-524/04, EU:C:2007:161) 81 kohdassa viitataan (yksinomaisuuden sijasta) tietyllä toiminnalla tavoitellun tarkoituksen ”olennaisuuteen” edellytyksenä täysin keinotekoiseksi järjestelyksi katsomiselle, tuon esille, että kyseisen tuomion 82 kohdassa pidetään ”pelkässä verotuksellisessa tarkoituksessa” toteutettuja järjestelyjä täysin keinotekoisina. Tietääkseni 13.3.2007 annetun tuomion Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation (C-524/04, EU:C:2007:161) 81 kohta on toistettu yhden ainoan kerran, 17.1.2008 annetun tuomion Lammers & Van Cleeff (C-105/07, EU:C:2008:24) 30 kohdassa. Sitä vastoin oikeuskäytännössä on selkeästi vallalla näkemys tietyllä toiminnalla haetun päämäärän yksinomaisesta tai ainutlaatuisesta luonteesta: ks. tuomio 4.12.2008, Jobra (C-330/07, EU:C:2008:685, 35 kohta); tuomio 17.9.2009, Glaxo Wellcome (C-182/08, EU:C:2009:559, 89 ja 92 kohta); tuomio 22.12.2010, Tankreederei I (C-287/10, EU:C:2010:827, 28 kohta); tuomio 10.2.2011, Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen (C-436/08 ja C-437/08, EU:C:2011:61, 165 kohta); tuomio 5.7.2012, SIAT (C-318/10, EU:C:2012:415, 41 kohta); tuomio 3.10.2013, Itelcar (C-282/12, EU:C:2013:629, 34 kohta); tuomio 13.11.2014, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C-112/14, ei julkaistu, EU:C:2014:2369, 25 kohta); tuomio 24.11.2016, SECIL (C-464/14, EU:C:2016:896, 59 kohta) ja tuomio 7.9.2017, Eqiom ja Enka (C-6/16, EU:C:2017:641, 34 kohta). Ks. myös määräys 23.4.2008, Test Claimants in the CFC ja Dividend Group Litigation (C-201/05, EU:C:2008:239, 84 kohta).

49      Ks. tuomio 5.7.2012, SIAT (C-318/10, EU:C:2012:415, 48 kohta).

50      Ks. tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 71 ja 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Ks. tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52      Ks. vastaavasti tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 81 ja 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53      EYVL 1977, L 336, 27.12.1977, s. 15. Ks. mm. tuomio 10.4.2014, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company (C-190/12, EU:C:2014:249, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Kuten komissio on lisäksi tuonut esille kirjallisissa huomautuksissaan, Saksan lainsäätäjä on muuttanut AStG:tä unionin jäsenvaltioiden välisten suhteiden osalta käsiteltävässä asiassa kyseessä olevia verovuosia myöhemmin vuoden 2008 verolailla (Jahressteuergesetz 2008, BGBl. s. 3150) siten, että Saksassa verovelvolliselle henkilölle on annettu mahdollisuus jättää soveltamatta verotettavaan tuloon lisäämistä koskevia säännöksiä, jos tämä osoittaa, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yritys harjoittaa todellista taloudellista toimintaa.

55      ETS N:o 127. Yleissopimuksen teksti, siihen tehdyt varaumat sekä ratifiointitilanne ovat saatavilla osoitteessa https://www.coe.int/fr/web/conventions/full-list/-/conventions/treaty/127. Saksan liittotasavalta on ratifioinut kyseisen yleissopimuksen 28.8.2015, ja yleissopimus on tullut kyseisessä jäsenvaltiossa voimaan 1.12.2015.