Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

Go

Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

GERARD HOGAN

24 päivänä lokakuuta 2019 (1)

Asia C-458/18

”GVC Services (Bulgaria)” EOOD

vastaan

Direktor na Direktsia ”Obzhalvane i danachno-osiguritelna praktika” – Sofia

(Ennakkoratkaisupyyntö – Administrativen sad Sofia-grad (hallintotuomioistuin, Sofia, Bulgaria))

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2011/96/EU – Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettava yhteinen verojärjestelmä – Kaksinkertaisen verotuksen estäminen – Käsitteet ”Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt” ja ”corporation tax Yhdistyneessä kuningaskunnassa” – Sellaisten yritysten asema, jotka on rekisteröity Gibraltarilla ja jotka maksavat verot Gibraltarille – Sijoittautumisvapaus






I       Johdanto

1.        Tämä ennakkoratkaisupyyntö koskee eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 30.11.2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/96/EU,(2) sellaisena kuin se on muutettuna 27.1.2015 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/121,(3) 2 artiklan a alakohdan i ja iii alakohdan sekä sen liitteessä I olevan A osan ab kohdan ja B osan tulkintaa.

2.        Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö esitettiin asiassa, jossa vastakkain ovat GVC Services (Bulgaria) EOOD, joka on sijoittautunut Bulgariaan (jäljempänä kantaja), ja Direktor na Direktsia ”Obzhalvane i danachno-osiguritelna praktika” Sofia (verohallinnon Sofian yksikön valitusasioiden ja verotus- ja sosiaaliturvamenettelyjen osaston johtaja, jäljempänä Direktor) ja jossa on kyse veronoikaisupäätöksestä, johon on kirjattu verovelka kantajan emoyhtiölleen, Gibraltarille sijoittautuneelle PGB Limited – Gibraltarille, ajanjaksolla 13.7.2011–21.4.2016 jakamista ja maksamista osingoista.

3.        Yksi tämän ennakkoratkaisupyynnön välitön seuraus on se, että unionin tuomioistuinta pyydetään jälleen kerran lausumaan Gibraltarin asemasta Euroopan unionissa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin rajaa kysymyksensä koskemaan direktiivin 2011/96 soveltamisalan tulkintaa. Jos unionin tuomioistuin kuitenkin noudattaa kyseisessä direktiivissä tarkoitetusta jäsenvaltiossa sijaitsevan yhtiön käsitteestä esittämääni tulkintaa, unionin tuomioistuin ei nähdäkseni voi välttyä tarkastelemasta sijoittautumisvapauteen liittyviä kysymyksiä. Unionin oikeus ei nimittäin ole esteenä osingonmaksun verottamiselle, jos osingonmaksu ei kuulu direktiivin 2011/96 soveltamisalaan, ellei jäsenvaltion tätä tarkoitusta varten antama säännös ole itsessään ristiriidassa EUT-sopimuksessa taatun vapaan liikkuvuuden kanssa.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Kansainvälinen oikeus

4.        San Franciscossa 26.6.1945 allekirjoitetun Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan XI luvun otsikko on ”Itsehallintoa vailla olevia alueita koskeva julistus”. Sen 73 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet, jotka ovat vastuussa tai ottavat vastuun sellaisten alueiden hallinnosta, joiden väestö ei vielä ole saavuttanut täydellistä itsehallintoa, tunnustavat sen periaatteen, että näiden alueiden asukkaiden edut ovat ensisijaiset, ja omaksuvat pyhänä luottamustehtävänään velvollisuuden edistää kaikin mahdollisin tavoin tämän peruskirjan luoman kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden järjestelmän puitteissa näiden alueiden asukkaiden hyvinvointia sekä tässä tarkoituksessa:

– –

e.      toimittaa pääsihteerille säännöllisesti tiedoitustarkoituksessa, huomioon ottaen turvallisuuden ja valtiosäännöstä johtuvien näkökohtien vaatimat rajoitukset, tilastollisia ja muita teknillisluonteisia tietoja niiden alueiden taloudellisista, sosiaalisista ja kasvatuksellisista oloista, joista kukin on vastuussa, lukuun ottamatta alueita, joihin sovelletaan XII ja XIII luvun määräyksiä.”

B       Gibraltarin asema

5.        Espanjan kuningas luovutti Gibraltarin Ison-Britannian kruunulle Utrechtin sopimuksella, jonka Espanjan kuningas ja Ison-Britannian kuningatar tekivät 13.7.1713. Se oli yksi Espanjan perimyssodan päättäneistä sopimuksista. Kyseisen sopimuksen X artiklan viimeisessä virkkeessä todetaan, että jos Ison-Britannian kruunu milloinkaan antaa, myy tai luovuttaa jollakin muulla tavoin Gibraltarin kaupungin omistuksen, sen on annettava etusija Espanjan kruunulle ennen kaikkia muita.

6.        Kansainvälisessä oikeudessa Gibraltar on Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettujen itsehallintoa vailla olevien alueiden luettelossa. Vaikka Yhdistynyt kuningaskunta vastaakin Gibraltarin ulkosuhteista, on tärkeää korostaa, ettei Gibraltar itsessään ole osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

7.        Unionin oikeudessa Gibraltar on SEUT 355 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu Euroopassa sijaitseva alue, jonka suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio ja johon sovelletaan perussopimusten määräyksiä. Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisehdoista ja sopimusten mukautuksista tehdyssä asiakirjassa(4) (jäljempänä vuoden 1972 liittymisasiakirja) kuitenkin määrätään, ettei tiettyjä perussopimusten määräyksiä sovelleta Gibraltariin.

8.        Vuoden 1972 liittymisasiakirjan 28 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Yhteisön toimielinten antamia säädöksiä, jotka koskevat ETY:n perustamissopimuksen liitteessä II mainittuja tuotteita ja yhteisön toteuttaman yhteisen maatalouspolitiikan johdosta yhteisöön tuotaessa erityissäännösten alaisia tuotteita, samoin kuin säädöksiä jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta ei sovelleta Gibraltarilla, ellei neuvosto yksimielisesti komission ehdotuksesta toisin päätä.”

9.        Gibraltarin alue on vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklan ja sen liitteessä I olevan I osan 4 kohdan nojalla suljettu unionin tullialueen ulkopuolelle.

C       Direktiivi 2011/96

10.      Pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva ajanjakso käsittää eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23.7.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/435/ETY(5) ja direktiivin 2011/96 voimassaoloajan. Koska viimeksi mainitulla on kuitenkin laadittu uudelleen ensiksi mainittu direktiivi,(6) käsiteltävässä asiassa riittää, että viitataan direktiivin 2011/96 asian kannalta merkityksellisiin säännöksiin.(7)

11.      Direktiivin 2011/96 2 artiklan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

a)      ’jäsenvaltiossa sijaitsevalla yhtiöllä’ yhtiötä:

i)      jolla on jokin liitteessä I olevassa A osassa luetelluista yhtiömuodoista;

ii)      jolla jonkin jäsenvaltion verolainsäädännön mukaan katsotaan olevan verotuksellinen kotipaikka tässä jäsenvaltiossa ja jolla kolmannen valtion kanssa kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen mukaan ei katsota olevan verotuksellista kotipaikkaa unionin ulkopuolella;

iii)      joka lisäksi on ilman valintamahdollisuutta ja vapautusta velvollinen maksamaan jotakin liitteessä I olevassa B osassa luetelluista veroista tai muuta veroa, jolla jokin näistä veroista voidaan korvata”.

12.      Direktiivin 2011/96 liitteessä I olevassa A osassa on luettelo 2 artiklan a alakohdan i alakohdassa tarkoitetuista yhtiömuodoista. Sen ab kohdassa mainitaan ”Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt”. Direktiivin 2011/96 liitteessä I olevassa B osassa on luettelo direktiivin 2 artiklan a alakohdan iii alakohdassa tarkoitetuista veroista, ja siinä mainitaan ”corporation tax Yhdistyneessä kuningaskunnassa”.

13.      Direktiivin 2011/96 5 artiklan mukaan ”tytäryhtiön emoyhtiölleen jakama voitto on vapautettava lähdeverosta”.

D       Bulgarian oikeus

14.      Asian kannalta merkityksellinen Bulgarian oikeuden säännös on yhteisöverolain (zakon za korporativnoto podohodno oblagane) (DV nro 105, 22.12.2006) 194 §, jossa säädetään seuraavaa:

”(1)      Lähdevero pidätetään osingoista ja yhtiön purkamisessa saatavasta jako-osasta, jonka kotimainen oikeushenkilö jakaa

1.      ulkomaalaisille oikeushenkilöille, lukuun ottamatta tapauksia, joissa ulkomainen oikeushenkilö saa osinkoja kotimaisten kiinteiden toimipaikkojen kautta

– –

(3)      Edellä olevaa 1 momenttia ei sovelleta, jos osingot ja jako-osa jaetaan

3.      – – ulkomaiselle oikeushenkilölle, jonka verotuksellinen kotipaikka on jossain Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen jossain muussa sopimusvaltiossa, poikkeuksena tapaukset, joissa on kyseessä peitelty voitonjako.”

III  Pääasian tosiseikat

15.      Kantaja on Bulgariaan sijoittautunut yhden henkilön rajavastuuyhtiö, jonka nimi on GVC Services (Bulgaria) EOOD. Se perustettiin Bulgarian tasavallan kauppalain (Targovski zakon) mukaisesti. Sen yhtiöpääoma oli 1.2.2016 saakka kokonaan Gibraltarilla perustetun PGB Limited – Gibraltar -nimisen yhtiön omistuksessa. Kyseinen bulgarialainen yhtiö suorittaa informaatioteknologiaan liittyviä palveluja (IT-palvelut).

16.      Kantaja jakoi 13.7.2011 ja 21.4.2016 välisenä aikana osinkoja PGB Limited – Gibraltar -emoyhtiölleen ja maksoi ne pidättämättä ja tilittämättä niistä veroa Bulgariassa, koska se katsoi, että PGB Limited – Gibraltaria voitiin pitää ulkomaisena oikeushenkilönä, jonka verotuksellinen kotipaikka on Euroopan unionin jäsenvaltiossa, yhteisöverolain 194 §:n 3 momentin mukaisesti.

17.      Toimivaltainen veroviranomainen sitä vastoin katsoi, että jaetuista osingoista olisi pitänyt pidättää lähdevero, ja teki 1.12.2017 verotuspäätöksen, jota oikaistiin kahdesti 7. ja 22.12.2017 tehdyillä päätöksillä. Verotuspäätöksellä todettiin emoyhtiölle osinkojen ja yhtiön purkamisesta saatavan jako-osuuden osalta lähdeverovelat, joiden määrä oli yhteensä 930 529,54 Bulgarian leviä (BGN); siitä 669 690,32 leviä oli päävelkaa ja 260 839,22 leviä viivästyskorkoja.

18.      Kantaja teki verotuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen Direktorille, joka pysytti päätöksen. Tämän jälkeen kantaja nosti kanteen Administrativen sad Sofia-gradissa (hallintotuomioistuin, Sofia, Bulgaria).

19.      Kantaja väitti, että unionin oikeutta sovelletaan Gibraltariin, koska se on Euroopassa sijaitseva alue, jonka suhteista ulkovaltoihin huolehtii Yhdistynyt kuningaskunta. Kantaja vetosi SEUT 355 artiklan 3 kohtaan ja väitti, että osingonmaksu ei kuulu vuoden 1972 liittymisasiakirjan 28–30 artiklassa olevien poikkeusten soveltamisalaan. Kantaja katsoi tässä yhteydessä, että emoyhtiö täyttää direktiivin 2011/96 2 artiklan vaatimukset: se on rinnastettavissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa perustettuun yhtiöön, ja siltä kannetaan Gibraltarilla yhteisövero, joka on rinnastettavissa direktiivin 2011/96 liitteessä I olevassa B osassa mainittuun corporation tax -veroon (yhteisövero) Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

20.      Direktor puolestaan väitti, että direktiiviin 2011/96 sisältyy nimenomainen ja tyhjentävä luettelo sekä yhtiöistä (liitteessä I oleva A osa) että veroista (liitteessä I oleva B osa), joihin direktiiviä sovelletaan. Hänen mukaansa direktiivin 2011/96 soveltamisala on määritetty tyhjentävästi direktiivissä, eikä sitä voida laajentaa yhtiöihin, jotka on perustettu Gibraltarilla ja jotka ovat siellä verovelvollisia, koska verorasitetta koskevia oikeussääntöjä ei ole sallittua tulkita laajentavasti.

21.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan riidanalaisen verotuspäätöksen ja direktiivin 2011/96 yhteensopivuuden arviointi määräytyy sen perusteella, kuuluuko Gibraltar kyseisen direktiivin soveltamisalaan ja onko kantaja tämän seurauksena vapautettava Bulgariassa lähdeverosta Gibraltarille perustetun emoyhtiön tytäryhtiönä.

IV     Ennakkoratkaisupyyntö ja menettely unionin tuomioistuimessa

22.      Tässä tilanteessa Administrativen sad Sofia-grad päätti 5.7.2018 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 12.7.2018, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko direktiivin [2011/96] 2 artiklan a alakohdan i alakohtaa, luettuna yhdessä liitteessä I olevan A kohdan ab alakohdan kanssa, tulkittava siten, että käsite ’Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt’ käsittää myös Gibraltarilla perustetut yhtiöt?

2)      Onko 2 artiklan a alakohdan iii alakohtaa, luettuna yhdessä direktiivin [2011/96] liitteessä I olevan B osan kanssa, tulkittava siten, että käsite ’corporation tax Yhdistyneessä kuningaskunnassa’ käsittää myös Gibraltarilla maksettavan yhteisöveron?”

23.      Kirjallisia huomautuksia esittivät GVC Services, Direktor, Bulgarian, Tanskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä Euroopan komissio. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusta lukuun ottamatta ne esittivät myös suullisia lausumia unionin tuomioistuimessa 11.9.2019 pidetyssä istunnossa.

V       Asian tarkastelu

24.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii kahdella kysymyksellään lähinnä määrittämään direktiivin 2011/96 soveltamisalan ja tarkemmin ottaen sen, voidaanko direktiiviä 2011/96 soveltaa Gibraltarilla perustettuihin yhtiöihin. Nämä kaksi kysymystä, jotka koskevat direktiivissä 2011/96 tarkoitetun jäsenvaltiossa sijaitsevan yhtiön käsitteen osatekijöitä, voidaan siten tutkia yhdessä.

25.      Koska katson kuitenkin tässä ratkaisuehdotuksessa, että Gibraltarilla perustetut yhtiöt eivät kuulu direktiivin 2011/96 soveltamisalaan, aion myös toisessa vaiheessa tarkastella lähdeverosta vapauttamisen epäämisen yhteensopivuutta sijoittautumisvapauden kanssa Gibraltarin osalta.

A       Direktiivin 2011/96 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetun ”jäsenvaltiossa sijaitsevan yhtiön” tulkinta

26.      Jo ennen sen ratkaisemista, kuuluvatko Gibraltarilla perustetut yhtiöt direktiivin 2011/96 soveltamisalaan, – toisin sanoen ennen direktiivin henkilöllisen soveltamisalan määrittämistä(8) – on tarpeen määrittää sen alueellinen soveltamisala ja se, voidaanko direktiiviä tosiasiallisesti soveltaa Gibraltariin.

1.     Direktiivin 2011/96 sovellettavuus Gibraltariin

27.      Aluksi on syytä muistuttaa, että SEUT 355 artiklan 3 kohdan mukaan perussopimusten määräyksiä sovelletaan sellaisiin Euroopassa sijaitseviin alueisiin, joiden suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio.

28.      Tältä osin on todettava, että Gibraltar on Euroopassa sijaitseva alue, jonka suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio eli Yhdistynyt kuningaskunta, ja että tähän alueeseen sovelletaan unionin oikeutta SEUT 355 artiklan 3 kohdan mukaisesti. SEUT 355 artiklan 3 kohdassa määrätystä poiketen Gibraltar on vuoden 1972 liittymisasiakirjan nojalla kuitenkin suljettu unionin toimenpiteiden (säädökset mukaan luettuina) soveltamisalan ulkopuolelle tietyillä unionin oikeuden aloilla.(9)

29.      Vuoden 1972 liittymisasiakirjan 28 ja 29 artiklan mukaan yhteistä maatalouspolitiikkaa ja säädöksiä jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta ei sovelleta Gibraltarilla ja Gibraltar on suljettu unionin tullialueen ulkopuolelle. Koska kyseisillä määräyksillä poiketaan periaatteesta, jonka mukaan unionin oikeutta on sovellettava unionin alueella, niitä on tulkittava tavalla, jolla niiden soveltamisalaa rajoitetaan siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä niiden etujen turvaamiseksi, joita Gibraltar saa näiden määräysten nojalla suojella.(10)

30.      Direktiivin 2011/96 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, että tämän direktiivin tarkoitus on vapauttaa lähdeverosta osingot ja muut jaetut voitot, joita tytäryhtiöt maksavat emoyhtiöilleen, ja välttää tällaisen tulon kaksinkertainen verotus emoyhtiön tasolla. Näin ollen on selvää, ettei direktiivi 2011/96 kuulu minkään vuoden 1972 liittymisasiakirjan 28 ja 29 artiklassa määrätyn poikkeuksen piiriin. Direktiiviin 2011/96 ei myöskään sisälly säännöstä, jossa Gibraltar jätettäisiin sen alueellisen soveltamisalan ulkopuolelle.

31.      Tässä tilanteessa vaikuttaa selvältä, että direktiiviä 2011/96 unionin lainsäädäntötoimenpiteenä olisi lähtökohtaisesti sovellettava Gibraltariin Euroopassa sijaitsevana alueena. Se, kuuluvatko PGB Limited – Gibraltarin kaltaiset Gibraltarilla perustetut yhtiöt direktiivin 2011/96 2 artiklan a alakohdassa esitetyn jäsenvaltiossa sijaitsevan yhtiön määritelmään, on kuitenkin hieman toinen kysymys. Käsittelen seuraavaksi tätä kysymystä.

2.     Direktiiviä 2011/96 ei voida soveltaa Gibraltarilla perustettuihin yhtiöihin

32.      Direktiivin 2011/96 2 artiklan a alakohdan i ja iii alakohdan mukaisesti, jotta yritys on kyseisessä direktiivissä tarkoitettu ”jäsenvaltiossa sijaitseva yhtiö”, sillä on oltava jokin liitteessä I olevassa A osassa luetelluista yhtiömuodoista, ja sen on oltava ilman valintamahdollisuutta ja vapautusta velvollinen maksamaan jotakin liitteessä I olevassa B osassa luetelluista veroista tai muuta veroa, jolla jokin näistä veroista voidaan korvata.

33.      Unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus tulkita näitä säännöksiä siten, että ”koska direktiivin [2011/96] kattamat – – yhtiömuodot on lueteltu tyhjentävästi kyseisen direktiivin [liitteessä I olevassa A osassa], tämän direktiivin soveltamisen ulottamista analogisesti muuntyyppisiin yhtiöihin – – ei voida hyväksyä, vaikka kyse olisikin vastaavanlaisista yhtiöistä”.(11)

34.      On totta, että edellä mainitussa tuomiossa tarkastellussa merkityksellisessä Ranskan lainsäädännössä lueteltiin nimenomaisesti direktiivin 2011/96 soveltamisalaan kuuluvat yhtiömuodot, kun taas Yhdistynyt kuningaskunta on päätynyt yleiseen sanamuotoon, koska direktiivin 2011/96 liitteessä I olevan A osan ab kohdassa mainitaan pelkästään ”Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt”.

35.      On kuitenkin syytä huomata, että unionin tuomioistuimen direktiivin 2011/96 aineellisesta soveltamisalasta esittämä tulkinta ei ole riippuvainen siitä menetelmästä, jota jäsenvaltiot ovat käyttäneet nimetäkseen direktiivin soveltamisalaan kuuluvat yhtiöt. Unionin tuomioistuin on näet todennut, että ”oikeusvarmuutta koskevan perustavanlaatuisen periaatteen asettamat vaatimukset ovat esteenä sille, että mainitun direktiivin liitteessä – – esitettyä yhtiöiden luetteloa pidetään esimerkinomaisesti esitettynä luettelona, koska tällaista tulkintaa ei voida johtaa direktiivin 90/435 [joka on laadittu uudelleen direktiivillä 2011/96] sanamuodosta eikä systematiikasta”.(12) Kuten unionin tuomioistuin ja julkisasiamies Mazák korostivat asiassa Gaz de France – Berliner Investissement, direktiivin 90/435 – kuten ei nykyisenkään direktiivin 2011/96 – tarkoituksena ei ole ottaa käyttöön kaikkia jäsenvaltioissa sijaitsevia yhtiöitä ja kaikenlaisia omistusosuuksia koskevaa yhteistä järjestelmää.(13)

36.      Koska tuomiossa Gaz de France – Berliner Investissement (C-247/08, EU:C:2009:600) nimenomaisesti hylättiin oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä mahdollisuus ulottaa direktiivin 2011/96 soveltamisala analogisesti koskemaan muita yhtiömuotoja kuin niitä, jotka luetellaan sen liitteessä I olevassa A osassa, ilmaisua ”Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt” ei nähdäkseni voida tulkita siten, että se käsittää myös Gibraltarilla perustetut yhtiöt, etenkään koska Gibraltar itse ei ole osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Lisäksi voidaan huomauttaa, että Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus itsekin myöntää, että ”käsite ’Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt’ käsittää ainoastaan yhtiöt, joita Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisessa lainsäädännössä pidetään Yhdistyneessä kuningaskunnassa perustettuina. Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisessa lainsäädännössä Gibraltarilla perustettuja yhtiöitä ei pidetä Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustettuina yhtiöinä.”(14)

37.      Tätä päätelmää tehdessäni en ole jättänyt huomiotta GVC Servicesin 11.9.2019 pidetyssä istunnossa esittämää väitettä, jonka mukaan se, ettei direktiivissä 2011/96 käsitellä nimenomaisesti Gibraltarilla perustettujen yhtiöiden asemaa, oli unionin lainsäätäjän laiminlyönti, joka voidaan korjata sen ansiosta, että unionin tuomioistuimella on mahdollisuus tulkita direktiivin 2011/96 liitteessä I olevan A osan säännöksiä teleologisesti laajasti. On eittämättä tapauksia, joissa lainsäädäntötoimen kirjaimellisesta sanamuodosta poikkeaminen voi olla aiheellista, etenkin jos on selvää, että lopputulos olisi järjenvastainen tai käsittämätön tai muutoin ristiriidassa unionin lainsäätäjän selkeän aikomuksen kanssa. Näin ei mielestäni kuitenkaan ole ainakaan käsiteltävässä asiassa.

38.      Ensinnäkin on syytä huomauttaa, että direktiivin 2011/96 liitteessä I olevan A osan sanamuoto itsessään on erityisen selkeä, koska direktiivin 2 artiklan a alakohdan i alakohdassa mainituista yhtiöistä käytetään luettelossa nimitystä ”Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt”. Tämä sanamuoto huomioon ottaen ei vain vaikuta siltä, että unionin tuomioistuin voisi poiketa siitä kantajan vaatiman teleologisen tulkinnan hyväksi. Joka tapauksessa tällainen lähestymistapa on jo selkeästi torjuttu tuomiossa Gaz de France – Berliner Investissement.

39.      Toiseksi myös lainsäädäntöyhteydellä on jonkinlainen merkitys. Kuten Tanskan hallitus huomautti 11.9.2019 pidetyssä istunnossa, on huomattava, että kun otetaan huomioon joidenkin jäsenvaltioiden ilmeinen vastahakoisuus tehdä kaksinkertaisen verotuksen estäviä sopimuksia Gibraltarin alueen kanssa, vaikuttaa lähtökohtaisesti epätodennäköiseltä, että unionin lainsäätäjä olisi pelkästään jättänyt Gibraltarin erityisaseman huomiotta, kun otetaan huomioon tämän koko kysymyksen arkaluonteisuus.

40.      Direktiivin 2011/96 2 artiklan a alakohdassa säädetyt edellytykset ovat kumulatiivisia.(15) Edellä esitetyn päätelmän perusteella voidaan siten katsoa, ettei direktiivin 2011/96 5 artiklaa voida soveltaa tytäryhtiöön, jonka emoyhtiö on perustettu Gibraltarilla.

41.      Täydellisyyden vuoksi lisään kuitenkin, että edellytystä, jonka mukaan yhtiön on oltava velvollinen maksamaan jotakin liitteessä I olevassa B osassa luetelluista veroista, on myös tulkittava suppeasti samasta oikeusvarmuuteen liittyvästä syystä. Näin on oltava sitäkin suuremmalla syyllä, koska, kuten komissio kirjallisissa huomautuksissaan totesi, unionin oikeuteen ei – ainakaan vielä – sisälly yhdenmukaistettua yhteisöveron määritelmää ja sen määritteleminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan.(16)

42.      Koska Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus myös myöntää, ettei vastaava Gibraltarissa maksettava vero ole sen kansallisen lainsäädännön mukaan ”corporation tax Yhdistyneessä kuningaskunnassa”,(17) tästä myös seuraa, ettei direktiivin 2011/96 liitteessä I olevassa B osassa käytetyn käsitteen ”corporation tax Yhdistyneessä kuningaskunnassa” voida tulkita sisältävän ”vastaavaa veroa Gibraltarilla”.(18)

3.     Välipäätelmä: vastaus ennakkoratkaisukysymyksiin

43.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, että direktiivin 2011/96 2 artiklan a alakohtaa, luettuna yhdessä liitteessä I olevan A osan ab kohdan ja liitteessä I olevan B osan kanssa, on tulkittava siten, että Gibraltarilla perustettua yhtiötä, joka maksaa yhteisöveroa Gibraltarilla, ei voida pitää kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna jäsenvaltiossa sijaitsevana yhtiönä.

B       SEUT 49 artiklan sovellettavuus Gibraltarilla perustetun emoyhtiön hyväksi

1.     Alustava huomautus SEUT 49 artiklan hyödyllisyydestä käsiteltävässä asiassa

44.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on rajannut kysymyksensä koskemaan direktiivin 2011/96 2 artiklan a alakohdan i ja iii alakohdan sekä liitteessä I olevan A osan ab kohdan ja B osan tulkintaa. Unionin tuomioistuin on kuitenkin toistuvasti todennut, että tämä seikka ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä sille kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin viitannut niihin kysymyksissään.(19)

45.      Tässä yhteydessä huomautan, että vaikka direktiivin 2011/96 5 artiklaa voidaan soveltaa vain sikäli kuin kyse on sellaisten yhtiöiden, joita voidaan pitää mainitussa direktiivissä tarkoitettuina jäsenvaltioissa sijaitsevina yhtiöinä, saamasta voitonjaosta, unionin tuomioistuin on todennut, että direktiivillä 2011/96 ei sallita jäsenvaltion kohtelevan sen soveltamisalaan kuulumattomille, muissa jäsenvaltioissa sijaitseville yhtiöille jaettavia voittoja epäedullisemmin kuin voittoja, joita jaetaan kyseisen jäsenvaltion alueella sijaitseville vastaavanlaisille yhtiöille.(20) Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa EUT-sopimuksessa taattujen liikkumisvapauksien vastaisia toimenpiteitä.(21)

46.      Vaikuttaa siten tarpeelliselta tutkia kansallista lainsäädäntöä liikkumisvapauksien ja erityisesti sijoittautumisvapauden valossa. Kuten edellä jo todettiin, Gibraltar on nimittäin Euroopassa sijaitseva alue, jonka suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio, ja tähän alueeseen sovelletaan lähtökohtaisesti unionin oikeutta SEUT 355 artiklan 3 kohdan mukaisesti.(22) Samoin on selvää ja vakiintunutta, että se, että Gibraltarin alue suljetaan pois unionin toimien soveltamisalasta tietyillä vuoden 1972 liittymisasiakirjassa mainituilla oikeuden aloilla, ei koske SEUT 49 artiklassa tarkoitettua sijoittautumisvapautta eikä SEUT 63 artiklassa tarkoitettua pääomien liikkuvuuden vapautta. Toisin sanoen SEUT 49 ja SEUT 63 artiklaa voidaan soveltaa Gibraltarin alueella SEUT 355 artiklan 3 kohdan nojalla.(23)

47.      Käsiteltävässä asiassa PGB Limited – Gibraltar omisti 100 prosenttia kantajan osakkeista ajanjaksona, jota pääasian oikeudenkäynti koskee. Tässä yhteydessä sovellettava perusvapaus on sijoittautumisvapaus, koska tällainen omistusosuus antaa haltijalleen selvän vaikutusvallan yhtiön päätöksiin ja mahdollisuuden määrätä sen toiminnasta.(24)

2.     Syrjinnän olemassaolo

48.      Käsiteltävässä asiassa, toisin kuin jäsenvaltiossa perustetun emoyhtiön tytäryhtiö, kantaja ei voinut hyötyä lähdeveroa koskevasta vapautuksesta. Kuten unionin tuomioistuin on jo katsonut, ”tällainen osinkojen erilainen verokohtelu emoyhtiöiden välillä niiden kotipaikan perusteella muodostaa [SEUT 49] ja [SEUT 54] artiklassa lähtökohtaisesti kielletyn sijoittautumisvapauden rajoituksen”.(25)

49.      Pääasiassa kyseessä olevalla verotuksellisella toimenpiteellä nimittäin tehdään sijoittautumisvapauden käyttäminen vähemmän houkuttelevaksi Gibraltarille sijoittautuneille yhtiöille, jotka saattavat tämän johdosta luopua tytäryhtiön hankinnasta, perustamisesta tai ylläpitämisestä jäsenvaltiossa, joka säätää tällaisesta toimenpiteestä.(26) Kuten unionin tuomioistuin on jo selittänyt, sen hyväksyminen, että jäsenvaltio, johon maassa asuva tytäryhtiö on sijoittautunut, voisi vapaasti kohdella tytäryhtiötä eri tavalla pelkästään sillä perusteella, että sen emoyhtiön kotipaikka sijaitsee jossakin toisessa jäsenvaltiossa, tekisi SEUT 49 artiklan sisällyksettömäksi.(27)

50.      Käsiteltävässä asiassa erilaista kohtelua ei sovelleta siksi, että emoyhtiö on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon kuin tytäryhtiö, vaan siksi, että sitä pidettäisiin ulkomaalaisena oikeushenkilönä, joka ei ole sijoittautunut jäsenvaltioon, vaikka unionin oikeutta sovelletaan Gibraltariin SEUT 355 artiklan 3 kohdan nojalla.(28)

51.      Tässä tilanteessa, koska lähdeveroa kannetaan kaikilta Gibraltarilla perustetuilta emoyhtiöiltä viittaamatta direktiivin 2011/96 aineelliseen soveltamisalaan tai mihinkään muuhun syyhyn, jolla ne voitaisiin todennäköisesti erottaa vastaavista muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneista yrityksistä, vaan ainoa erotteluperuste on se, että ne ovat sijoittautuneet Gibraltarille, pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö merkitsee SEUT 49 artiklassa taatun sijoittautumisvapauden syrjivää rajoitusta.(29)

52.      Tässä yhteydessä on huomattava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansalliset säännökset, joita ei voida soveltaa yrityksiin erotuksetta niiden sijoittautumispaikasta riippumatta ja jotka ovat siten syrjiviä, ovat sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa vain, jos ne perustuvat johonkin SEUT 52 artiklan 1 kohdassa mainituista perusteista eli yleiseen järjestykseen, yleiseen turvallisuuteen tai kansanterveyteen.(30)

53.      Asiassa, joka on saatettu SEUT 267 artiklan nojalla unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, asianomaisella kansallisella säännöstöllä tosiasiallisesti tavoiteltavien päämäärien yksilöiminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimivallan alaan. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava unionin tuomioistuimen antamat viitteet huomioon ottaen, täyttävätkö kyseisen jäsenvaltion asettamat rajoitukset unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään asettamat oikeasuhteisuuden edellytykset.(31)

54.      Tältä osin ennakkoratkaisupyyntöön ei sisälly tietoja kansallisen lainsäätäjän tavoittelemasta päämäärästä. On siten erityisen hankala syventää tarkastelua, ja olisi todennäköisesti parempi, että kansallinen tuomioistuin esittää, jos se pitää sitä tarpeellisena, uuden ennakkoratkaisupyynnön tästä nimenomaisesta kysymyksestä. Samanaikaisesti voi olla hyödyllistä huomauttaa, että unionin tuomioistuin otti sijoittautumisvapautta koskevan kysymyksen nimenomaisesti esille menettelyn osapuolille esittämissään kysymyksissä ja että tästä kysymyksestä keskusteltiin laajasti 11.9.2019 pidetyssä istunnossa.

55.      Joka tapauksessa Bulgarian hallituksen kirjallisista huomautuksista voidaan päätellä, että se, että Gibraltarilla perustetut emoyhtiöt eivät lainsäädännön mukaan voi hyötyä lähdeveroa koskevasta vapautuksesta, perustuu Gibraltarilla sovellettavaan alhaiseen verokantaan – tai jopa verottomuuteen – ja verotustietojen saamiseen toimivaltaisilta viranomaisilta liittyviin hankaluuksiin – tai jopa sen mahdottomuuteen. Bulgarian hallitus vahvisti 11.9.2019 pidetyssä istunnossa, että sijoittautumisvapauden rajoitus voidaan oikeuttaa tarpeella estää veronkiertoa ja turvata jäsenvaltioiden välisen verotusvallan tasapainoinen jakautuminen. Tässä yhteydessä kyseessä olevan lainsäädännön tavoitteena on välttää se, että varoja, joita maksetaan toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneille luonnollisille henkilöille Gibraltarilla perustetun emoyhtiön kautta, ei veroteta lainkaan.(32)

56.      Huomautan tältä osin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallinen toimenpide, jolla rajoitetaan pääomien vapaata liikkuvuutta tai sijoittautumisvapautta, voi olla oikeutettu veropetosten ja veronkierron estämiseksi silloin, kun toimenpide koskee erityisesti täysin keinotekoisia järjestelyjä, joilla ei ole taloudellista todellisuuspohjaa ja jotka on toteutettu ainoastaan sen veron kiertämiseksi, joka olisi normaalisti maksettava kyseisen jäsenvaltion alueella harjoitetusta toiminnasta syntyneistä voitoista.(33) Unionin tuomioistuin on myös johdonmukaisesti katsonut, että verovalvonnan tehokkuuden turvaaminen on sellainen yleistä etua koskeva pakottava syy, jolla voidaan oikeuttaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus, ja tässä yhteydessä muistuttanut, että verovalvonnalla pyritään ehkäisemään veropetoksia ja veronkiertoa.(34)

57.      Käsiteltävässä asiassa Bulgarian hallituksen kirjallisista huomautuksista vaikuttaa seuraavan – mutta toistan vielä, ettei tästä ole varmuutta –, että pääasiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön tavoite vaikuttaa olennaisin osin olevan näiden yleisen edun mukaisten pakottavien syiden ja etenkin veropetosten ja veronkierron ehkäisemisen mukainen.

58.      On kuitenkin syytä huomauttaa, etteivät nämä tavoitteet voi kuulua yleisen järjestyksen määritelmään, koska unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on täsmennetty, että yleisen järjestyksen käsitteeseen vetoaminen edellyttää joka tapauksessa – sen lisäksi, että yhteiskuntajärjestykselle aiheutuu häiriötä, kuten missä tahansa lain rikkomisessa –, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta uhasta.(35) Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on jo huomauttanut, että taloudelliset syyt eivät voi olla SEUT 52 artiklassa tarkoitettuja yleiseen järjestyksen liittyviä perusteita.(36) Veropetosten ja veronkierron ehkäiseminen ei siten voi oikeuttaa EUT-sopimuksessa taatun perusvapauden rajoittamista.(37)

59.      Lisäksi yleinen verovapautuksen ulkopuolelle jättäminen, kuten pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä tehdään sellaisten tytäryhtiöiden tapauksessa, joiden emoyhtiöt on perustettu Gibraltarilla, vaikuttaa suhteettomalta, koska sillä ylitetään se, mikä on tarpeen veropetosten ja veronkierron ehkäisemiseksi.

60.      On selvää, että – kuten unionin tuomioistuin äskettäin vahvisti – väärinkäytöksen tai petoksen luonteisen järjestelyn toteamisesta seuraa EUT-sopimuksessa taattujen perusvapauksien soveltamatta jättäminen.(38) Tällaista poissulkemista ei kuitenkaan voida soveltaa yleisesti alueellisen kriteerin perusteella, kun taas käsiteltävässä asiassa vaikuttaa siltä, että Gibraltarilla perustetut yritykset ovat objektiivisesti tarkasteltuna rinnastettavissa muihin ”jäsenvaltioihin” sijoittautuneisiin yrityksiin, kun kyse on tytäryhtiön emoyhtiölleen jakamista voitoista kannettavasta lähdeverosta vapauttamisesta.

61.      Ensinnäkin kiinnittäisin huomiota siihen, että yhteisöverolain 194 §:ssä säädetään, että lähdeveroa ei sovelleta, jos osingot ja yhtiön purkamisesta saatava jako-osuus jaetaan ”ulkomaiselle oikeushenkilölle, jonka verotuksellinen kotipaikka on jossain Euroopan unionin jäsenvaltiossa”, asettamatta mitään edellytystä jäsenvaltiossa sovellettavan verokannan osalta. OECD:n verotietokannan (OECD Tax Database) mukaan unionin jäsenvaltioissa sovellettava osingoista kannettava tulovero kuitenkin vaihtelee 7 prosentista 51 prosenttiin, ja yhdessä jäsenvaltiossa verokanta on jopa 0 prosenttia.(39)

62.      Toiseksi yhtäältä veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehty yleissopimus, jonka Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) ja Euroopan neuvosto laativat yhdessä vuonna 1988 ja jota muutettiin vuonna 2010 tehdyllä pöytäkirjalla, on ulotettu koskemaan Gibraltarin aluetta 1.3.2014 alkaen.(40) Tältä osin huomautan, että OECD:n vertaisarvioinnin mukaan Gibraltarin tilannetta on pidettävä ”pääosin määräysten mukaisena”.(41) Toisaalta, mikä on todennäköisesti vieläkin tärkeämpää, hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta 15.2.2011 annettua neuvoston direktiiviä 2011/16/EU(42) voidaan soveltaa Gibraltariin, koska sen 2 artiklan 4 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan kaikkiin veroihin, jotka kannetaan alueella, johon perussopimuksia sovelletaan SEU 52 artiklan, jossa viitataan SEUT 355 artiklaan, nojalla.

63.      Lisäksi vaikuttaa siltä, että direktiivi 2011/16 – sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin 2011/16 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla 9.12.2014 annetulla neuvoston direktiivillä 2014/107/EU,(43) direktiivin 2011/16 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla 8.12.2015 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/2376,(44) direktiivin 2011/16 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla 25.5.2016 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2016/881(45) ja direktiivin 2011/16 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse veroviranomaisten pääsystä rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin 6.12.2016 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2016/2258(46) – samoin kuin keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä 16.3.2010 annettu neuvoston direktiivi 2010/24/EU(47) on kaikki saatettu osaksi Gibraltarin lainsäädäntöä.(48) Näin komissio joka tapauksessa vahvisti 11.9.2019 pidetyssä istunnossa.

64.      Tässä tilanteessa vaikuttaa nähdäkseni siltä, että lähdeverovapautuksen epäämistä jäsenvaltioon sijoittautuneiden tytäryhtiöiden Gibraltarilla perustetuille emoyhtiöilleen maksamien osinkojen osalta ei voida esittää yleissääntönä, kuten pääasiassa on ilmeisesti tehty. Tällainen epääminen voi olla ainoastaan seurausta väärinkäytön vastaisen toimenpiteen soveltamisesta yksittäistapauksen olosuhteisiin. Sellaisena sitä on näin ollen arvioitava tapauskohtaisesti.

65.      Lisäksi on syytä muistuttaa, että jotta tällainen vapautuksen epääminen olisi oikeasuhteista, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikissa tapauksissa, joissa liiketoimien keinotekoisuutta ei voida sulkea pois, verovelvolliselle on annettava mahdollisuus esittää näyttöä kyseisen liiketoimen toteuttamisen mahdollisista liiketaloudellisista syistä ilman liiallisia hallinnollisia rasitteita.(49)

3.     Välipäätelmä SEUT 49 artiklan sovellettavuudesta pääasiaan ja sen tosiseikkoihin

66.      Edellä esitetystä seuraa, että SEUT 49 ja SEUT 52 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa jätetään lähdeverovapautuksen ulkopuolelle yleisesti ja alueellisen kriteerin perusteella osingot, joita kyseisessä jäsenvaltiossa perustetut tytäryhtiöt ovat maksaneet Gibraltarilla perustetuille emoyhtiöilleen.

VI     Ratkaisuehdotus

67.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Administrativen sad Sofia-gradin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 30.11.2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/96/EU, sellaisena kuin se on muutettuna 27.1.2015 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/121, 2 artiklan a alakohtaa, luettuna yhdessä liitteessä I olevan A osan ab kohdan ja liitteessä I olevan B osan kanssa, on tulkittava siten, että Gibraltarilla perustettua yhtiötä, joka maksaa yhteisöveroa Gibraltarilla, ei voida pitää kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna jäsenvaltiossa sijaitsevana yhtiönä.

2)      SEUT 49 ja SEUT 52 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa jätetään lähdeverovapautuksen ulkopuolelle yleisesti ja alueellisen kriteerin perusteella osingot, joita kyseisessä jäsenvaltiossa perustetut tytäryhtiöt ovat maksaneet Gibraltarilla perustetuille emoyhtiöilleen.

1      Alkuperäinen kieli: englanti.

2      EUVL 2011, L 345, s. 8.

3      EUVL 2015, L 21, s. 1.

4      EYVL 1972, L 73, s. 14.

5      EYVL 1990, L 225, s. 6.

6      Ks. vastaavasti direktiivin 2011/96 johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale.

7      Lisäksi, koska pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevat direktiivin 2011/96 asiaa koskevat säännökset ovat olennaisin osin samat kuin direktiivissä 90/435, direktiiviä 90/435 koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä on katsottava voitavan soveltaa direktiiviin 2011/96 (ks. vastaavasti määräys 14.6.2018,  GS, C-440/17, ei julkaistu, EU:C:2018:437, 30 kohta).

8      Ks. vastaavasti tuomio 8.3.2017, Wereldhave Belgium ym. (C-448/15, EU:C:2017:180, 27 kohta).

9      Ks. vastaavasti tuomio 23.9.2003, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C-30/01, EU:C:2003:489, 47 kohta); tuomio 12.9.2006, Espanja v. Yhdistynyt kuningaskunta (C-145/04, EU:C:2006:543, 19 kohta) ja tuomio 13.6.2017, The Gibraltar Betting and Gaming Association (C-591/15, EU:C:2017:449, 29 ja 30 kohta).

10      Ks. vastaavasti tuomio 21.7.2005, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C-349/03, EU:C:2005:488, 41–43 ja 51 kohta).

11      Tuomio 1.10.2009, Gaz de France – Berliner Investissement (C-247/08, EU:C:2009:600, 43 kohta). Kursivointi tässä. Kyseisessä asiassa tulkittiin direktiiviä 90/435. Kuten edellä todettiin, koska mainitun asian kannalta merkitykselliset direktiivin säännökset olivat kuitenkin olennaisin osin samansisältöiset kuin direktiivissä 2011/96, kyseistä tuomiota on kuitenkin katsottava voitavan soveltaa (ks. vastaavasti määräys 14.6.2018, GS, C-440/17, ei julkaistu, EU:C:2018:437, 30 kohta).

12      Tuomio 1.10.2009, Gaz de France – Berliner Investissement (C-247/08, EU:C:2009:600, 38 kohta).

13      Ks. vastaavasti tuomio 1.10.2009, Gaz de France – Berliner Investissement (C-247/08, EU:C:2009:600, 36 kohta) ja julkisasiamies Mazákin samassa asiassa esittämä ratkaisuehdotus (EU:C:2009:399, 31 kohta).

14      Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen kirjallisten huomautusten 40 kohta. Kursivointi tässä. Ks. myös Antón Guardiola, C., Gibraltar: un desafío en la Unión Europea, Tirant lo Blanch, Valencia, 2011, s. 168.

15      Ks. vastaavasti tuomio 1.10.2009, Gaz de France – Berliner Investissement (C-247/08, EU:C:2009:600, 29 kohta) ja tuomio 8.3.2017, Wereldhave Belgium ym. (C-448/15, EU:C:2017:180, 27 kohta).

16      Ks. vastaavasti komission kirjallisten huomautusten 22 kohta.

17      Ks. vastaavasti Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen kirjallisten huomautusten 41 kohta.

18      Ks. vastaavasti Antón Guardiola, C., Gibraltar: un desafío en la Unión Europea, Tirant lo Blanch, Valencia, 2011, s. 168.

19      Ks. tämän oikeuskäytännön äskettäisestä soveltamisesta tuomio 5.6.2018, Coman ym. (C-673/16, EU:C:2018:385, 22 kohta) ja tuomio 13.6.2019, Moro (C-646/17, EU:C:2019:489, 40 kohta).

20      Ks. vastaavasti tuomio 1.10.2009, Gaz de France – Berliner Investissement (C-247/08, EU:C:2009:600, 59 kohta).

21      Ks. vastaavasti tuomio 1.10.2009, Gaz de France – Berliner Investissement (C-247/08, EU:C:2009:600, 60 kohta).

22      Ks. vastaavasti edellä tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 9 olevat oikeuskäytäntöviittaukset.

23      Ks. vastaavasti määräys 12.10.2017, Fisher (C-192/16, EU:C:2017:762, 26 kohta) ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevasta SEUT 56 artiklasta tuomio 13.6.2017, The Gibraltar Betting and Gaming Association (C-591/15, EU:C:2017:449, 30 ja 31 kohta).

24      Ks. vastaavasti tuomio 27.2.2019, Associação Peço a Palavra ym. (C-563/17, EU:C:2019:144, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25      Tuomio 14.12.2006, Denkavit Internationaal ja Denkavit France (C-170/05, EU:C:2006:783, 29 kohta).

26      Ks. vastaavasti tuomio 14.12.2006, Denkavit Internationaal ja Denkavit France (C-170/05, EU:C:2006:783, 30 kohta).

27      Ks. vastaavasti tuomio 14.12.2006, Denkavit Internationaal ja Denkavit France (C-170/05, EU:C:2006:783, 22 kohta) ja tuomio 18.7.2007, Oy AA (C-231/05, EU:C:2007:439, 30 kohta).

28      Tuomio 13.6.2017, The Gibraltar Betting and Gaming Association (C-591/15, EU:C:2017:449, 51 kohta).

29      Jos perusteena lähdeveron kantamiselle pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle emoyhtiölle maksetuista osingoista olisi ollut se, ettei emoyhtiöllä ollut jotakin direktiivin 2011/96 liitteessä A luetelluista yhtiömuodoista, ratkaisu olisi todennäköisesti ollut toisenlainen. Tällaisessa tapauksessa Bulgaria näet olisi yksinkertaisesti tehnyt omat johtopäätöksensä Yhdistyneen kuningaskunnan päätöksestä estää näiden yhtiöiden tytäryhtiöitä hyötymästä direktiivin 2011/96 säännöksistä.

30      Ks. vastaavasti tuomio 18.6.1991, ERT (C-260/89, EU:C:1991:254, 24 kohta); tuomio 29.4.1999, Ciola (C-224/97, EU:C:1999:212, 16 kohta); tuomio 9.9.2010, Engelmann (C-64/08, EU:C:2010:506, 34 kohta) ja tuomio 22.10.2014, Blanco ja Fabretti (C-344/13 ja C-367/13, EU:C:2014:2311, 38 kohta).

31      Ks. vastaavasti palvelujen tarjoamisen vapaudesta tuomio 22.10.2014, Blanco ja Fabretti (C-344/13 ja C-367/13, EU:C:2014:2311, 40 kohta).

32      Ks. vastaavasti Tanskan hallituksen kirjallisten huomautusten 10 kohta.

33      Ks. vastaavasti tuomio 12.9.2006, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (C-196/04, EU:C:2006:544, 51 ja 55 kohta) ja tuomio 26.2.2019, X (kolmansiin maihin sijoittautuneet väliyhtiöt) (C-135/17, EU:C:2019:136, 73 kohta).

34      Ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, X (kolmansiin maihin sijoittautuneet väliyhtiöt) (C-135/17, EU:C:2019:136, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35      Ks. vastaavasti tuomio 26.9.2018, Van Gennip ym. (C-137/17, EU:C:2018:771, 58 kohta).

36      Ks. vastaavasti tuomio 25.7.1991, Collectieve Antennevoorziening Gouda (C-288/89, EU:C:1991:323, 11 kohta) ja tuomio 14.11.1995, Svensson ja Gustavsson (C-484/93, EU:C:1995:379, 15 kohta).

37      Ks. vastaavasti julkisasiamies Saggion ratkaisuehdotus X ja Y (C-200/98, EU:C:1999:280, 22 ja 26 kohta) ja julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus flyLAL-Lithuanian Airlines (C-302/13, EU:C:2014:2046, 87 kohta).

38      Ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, N Luxembourg 1 ym. (C-115/16, C-118/16, C-119/16 ja C-299/16, EU:C:2019:134, 177 kohta). Tältä osin voidaan myös huomauttaa, että sen jälkeen, kun direktiiviä 2011/96 muutettiin 27.1.2015 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/121 (EUVL 2015, L 21, s. 1), direktiivin 2011/96 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltiot eivät saa myöntää tähän direktiiviin perustuvia etuja sellaiselle järjestelylle tai järjestelyjen sarjalle, jonka päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena on direktiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saavuttaminen ja joka ei ole aito kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet huomioon ottaen”. Saman artiklan 3 kohdan mukaan ”järjestelyä tai järjestelyjen sarjaa on pidettävä epäaitona siltä osin kuin se ei perustu päteviin liiketaloudellisiin syihin, jotka vastaavat asian todellista taloudellista luonnetta”. Saman artiklan 4 kohdassa säädetään lisäksi, että ”direktiivi ei estä sellaisten kansallisten säännösten tai sopimusmääräysten soveltamista, jotka ovat välttämättömiä veron välttämisen, veropetosten tai väärinkäytösten estämiseksi”.

39      Ks. Table II.4. Overall statutory tax rates on dividend income (https://stats.oecd.org/index.aspx?DataSetCode=TABLE_II4). ”PIT [personal income tax] rate on (grossed-up) dividend” kuvaa yhdistettyä (keskushallinnon tasolla ja sitä alemmalla tasolla) kannettavaa lakisääteistä korkeinta marginaalituloverokantaa, johon sisältyy (mahdollinen) lisävero ja jota kannetaan osinkotuloista (brutto-osingoista, jos sovelletaan osinkotulojen verotusta koskevaa bruttomenetelmää), ennen kuin otetaan huomioon yhtiöveron hyvitysjärjestelmät ja verohyvitykset ja -helpotukset. Vaikka 22 jäsenvaltiossa sovellettavan (brutto-)osingosta kannettavan PIT:n keskimääräinen verokanta on 25,45 %, on syytä huomata, että vuotta 2019 koskevan taulukon mukaan Virossa ja Slovakiassa (brutto-)osinkoon sovellettava PIT-kanta on 7 %ja Latviassa 0 %, kun taas Irlannissa sovellettava verokanta on 51 %. Lisäksi vaikuttaa siltä, että väite, jonka mukaan ”passiiviset korot” (osingot mukaan luettuina) eivät ole veronalaisia (Bulgarian hallituksen kirjallisten huomautusten 57 kohta), ei ole ollut enää merkityksellinen kesäkuun 2013 jälkeen, jolloin vuoden 2010 tuloverolakia muutettiin (ks. valtiontuesta SA.34914 (2013/C) 19.12.2018 annettu komission päätös, 28, 33 ja 34 kohta).

40      Ks. Declaration of territorial Extension contained in a letter from the Secretary of State for Foreign and Commonwealth Affairs of the United Kingdom, joka on päivätty 4.11.2013 ja kirjattu OECD:n pääsihteeristössä 19.11.2013.

41      Ks. OECD (2014), Global Forum on Transparency and Exchange of Information for Tax Purposes Peer Reviews: Gibraltar 2014: Phase 2: Implementation of the Standard in Practice, OECD Publishing (https://read.oecd-ilibrary.org/taxation/global-forum-on-transparency-and-exchange-of-information-for-tax-purposes-peer-reviews-gibraltar-2014_9789264222885-en#page103).

42      EUVL 2011, L 64, s. 1.

43      EUVL 2014, L 359, s. 1.

44      EUVL 2015, L 332, s. 1.

45      EUVL 2016, L 146, s. 8.

46      EUVL 2016, L 342, s. 1.

47      EUVL 2010, L 84, s. 1.

48      Ks. keskinäisestä oikeusavusta (Euroopan unioni) annettu vuoden 2005 laki (Mutual Legal Assistance (European Union) Act 2005), vuoden 2010 tuloverolaki (Income Tax Act 2010), verotuksesta (keskinäinen hallinnollinen avunanto) annettu vuoden 2014 laki (Taxation (Mutual Administrative Assistance) Act 2014) ja kansainvälisestä yhteistyöstä (verosäännösten kansainvälisen noudattamisen tehostaminen) annettu vuoden 2016 asetus (International Co-operation (Improvement of International Tax Compliance) Regulations 2016).

49      Ks. vastaavasti tuomio 13.3.2007, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation (C-524/04, EU:C:2007:161, 82 kohta); tuomio 5.7.2012, SIAT (C-318/10, EU:C:2012:415, 50 kohta); tuomio 3.10.2013, Itelcar (C-282/12, EU:C:2013:629, 37 kohta) ja tuomio 26.2.2019, X (kolmansiin maihin sijoittautuneet väliyhtiöt) (C-135/17, EU:C:2019:136, 87 kohta). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tällaisen jäsenvaltioille kuuluvan velvollisuuden olemassaoloa on arvioitava sen perusteella, onko käytettävissä sellaisia hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä keinoja, jotka mahdollistavat tarvittaessa tällaisten tietojen todenperäisyyden selvittämisen. Siitä myös ilmenee, että jos jäsenvaltion sääntelyssä asetetaan tietyn veroedun saamiselle edellytyksiä, joiden täyttyminen voidaan varmistaa vain kolmannen maan toimivaltaisilta viranomaisilta saatavilla tiedoilla, kyseinen jäsenvaltio saa lähtökohtaisesti evätä kyseisen edun, jos tällaisten tietojen saaminen kyseiseltä kolmannelta maalta osoittautuu mahdottomaksi sen vuoksi, että sillä ei ole sopimusperusteista velvollisuutta antaa niitä (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, X (kolmansiin maihin sijoittautuneet väliyhtiöt), C-135/17, EU:C:2019:136, 91 ja 92 kohta). Jäsenvaltioiden välillä toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on kuitenkin lähtökohtaisesti mahdollisuus käyttää kansallisten verohallintojen yhteistyö- ja tietojenvaihtomenettelyjä, joita on otettu käyttöön direktiivin 2011/16 kaltaisilla lainsäädäntövälineillä. Kuten edellä mainittiin, edellyttäen että direktiiviä 2011/96 sovelletaan ajallisesti pääasian tosiseikkoihin, kyseinen direktiivi on saatettu tehokkaasti osaksi Gibraltarin lainsäädäntöä. Lopuksi on kansallisen tuomioistuimen asia ratkaista, onko verovelvollisella ollut mahdollisuus esittää näyttöä kyseisen liiketoimen toteuttamisen mahdollisista liiketaloudellisista syistä ilman liiallisia hallinnollisia rasitteita.